Muumio osoittaa presidenttiä haalistuneessa vaalimainoksessa. Te olette Volodjan poikia, se sanoo. Me olemme täällä Ukrainan sorretun, venäjänkielisen väestön takia. Me olemme täällä Äiti Venäjän takia.
Konstantin "Kostja" Dubrivnyi on Pietarista 14-vuotiaana Suomeen muuttanut mies, joka tällä hetkellä työskentelee sairaalan vahtimestarina. Haaveena olisi tulla kirjailijaksi ja siksi mies on postittanut käsikirjoituksiaan monille kustantajille.
Sitten Kostja saa kutsukirjeen Venäjän armeijaan. Tyttöystävä ei pidä ajatuksesta, että Kostja lähtisi.
- Kukaan Suomessa asuva ei koskaan mene. Ei siinä ole mitään järkeä. - Se on häpeä, ettei mene. - Miksi sinä haluat sinne? - Minä olen venäläinen. Minä olen isänmaallinen.
Kostja lohduttaa, että vuosi menee nopeasti ja pääseehän sieltä varmaan lomillekin joskus. Niin Kostja ottaa lopputilin sairaalasta ja lähtee Venäjälle inttiin.
Mies ei kuitenkaan arvaa mihin joutuu. Kohtelu ja elämä kasarmilla on yhtä helvettiä, joten Kostja päättää ottaa kahden vuoden sopimuksen. Mies ajattelee, että sopimussotilaana pääsisi helpommalla, mutta miten käykään? Tulee käsky siirtyä Ukrainan rajalle. Ja sittenhän se oikea helvetti vasta alkaakin.
Lue itse miten Kostjan elämä tästä eteenpäin kulkee. Takaan etteivät tapahtumat jätä ketään välinpitämättömäksi, vaan ...
----
----
Olin kuullut luotettavalta taholta, että romaani on hyvä, joten olihan se pakko lukea.
Alku lähtee hieman hitaasti liikkeelle, mutta sitten kun alkaa tapahtua, niin sitten mennään.
Kirja tuntuu sivumääräänsä pidemmältä. Se johtuu ehkä siitä, että sotatoimia on niin paljon. Liikaa minun makuuni.
Kirjailijalla on taito kirjoittaa todentuntuisesti - "valitettavasti". Valitettavasti sikäli, että sodan kauhut, lukuisat ja taas lukuisat haavoittumiset, suolien ulosvalumiset, raiskaukset, juopottelut, ryöstämiset, simputukset, huumeiden käytöt ja monet, monet sotarikoksien aiheet tulevat liian lähelle lukijaa. Tiedän vähän (siis sen mitä olen lukenut ja kuullut) siitä mitä sodassa tapahtuu, siltikään en haluasi tietää. Mietin välillä, että miksi luen näitä kauheuksia.
Tarinassa on myös kutkuttavan henkeäsalpaavia kohtia ja tietysti jännittää selviääkö Kostja elossa ja jos selviää, niin millaisessa kunnossa.
Tarinassa on myös kutkuttavan henkeäsalpaavia kohtia ja tietysti jännittää selviääkö Kostja elossa ja jos selviää, niin millaisessa kunnossa.
Teksti on kuvailevaa, kaikista yllämainituista teoista ja tapahtumista. Pienoista vastapainoa sodan kauhuille saadaan Kostjan ja tyttöystävä Tanjan yksityiselämästä sekä Suomessa että rajojen ulkopuolella. Parikunnan ystäväpiiri on venäläis-ukrainalainen ja Venäjällä on edelleen sukulaisia, joita käydään tervehtimässä.
Romaani ei todellakaan ole hyvänmielen kirja, vaan päinvastoin, mutta niinhän sotaromaanit ovat.
Kostjan lisäksi tarinassa on lukuisa määrä nimettyjä intti- ja sotatovereita, joissa menin välillä sekaisin. Miten sekaisin olisikaan ollut kuunnellessa.
Hieman olisin tiivistynyt, sekä alusta että sotatapahtumista, jotka tuntuvat aina vain jatkuvan.
Romaani on tietynlainen "äijä"kirja, jossa on kuvailtu myös sotakalustoa, josta en tiedä hölkkäsen pöläystä. Ja ymmärrrän (poikkeuksellisesti), että tässä kirjassa rumia sanoja niin paljon että heikkoa tekee.
Tarina pistää ajattelemaan kaikenlaista, kuten millaista on olla Suomessa venäläisenä, vaikka osaisikin maan kieltä tai miksi naapurimaan presidentti on polkaissut pystyyn tällaisen raa'an "erikoisoperaation.
Näkökulma on kaksikymmentäkuusivuotiaan Suomen armeijan käyneen reserviläisen eli Kostjan. Ihmetystä herättää, miksi Kostja halusi käydä vielä Venäjän intin, vaikka olisi voinut jättää sen väliin. Mutta Kostja on isänmaallinen ja tuntee sympatiaa myös toista isänmaataan kohtaan vai olisiko ollut vain tylsistynyt sairaalavahtimestarin virkaansa.
Pienestä kritiikista huolimatta on todettava, että Hohko on onnistunut hyvin esikoiskirjassaan. Tarina vaikuttaa uskottavalta ja saa myös ajattelemaan sotaa konkreettisemmin hyvien kuvailujen ansiosta. Kirjassa on lyhyet luvut, joskus vain puolen sivun mittaisia, joten eteneminen käy joutuisasti.
Turhaan kirjaa ei kehuta, sillä Volodjan pojat ylsi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokaslistalle. (Palkinnon voitti Mariia Niskavaara kirjallaan Ester, teurastaja.)
En suosittele teosta herkille lukijoille!!
Kirjasta on myös e- ja äänikirjaversiot, lukijana Toni Kamula, kesto: 19 t 25 min.
Elämä on hatullinen kaaosta.
+++++
Kirjailija, merivoimien sotilas
Kirjailija, merivoimien sotilas
Joel Hohko, synt. 1985
****
Ilmestyneet teokset:
Volodjan pojat 2025
Ilmestyneet teokset:
Volodjan pojat 2025
Kommentit
Lähetä kommentti