Sotilaiden koira on repäissyt itsensä irti ja se tulee lujaa. Vaikka etäisyys on meidän puolellamme, aavistan kuinka jokaisella loikalla koira saa meitä kiinni. Se juoksee kuin raivopää. Kuola roikkuu rihmoina sen avoimista leuoista.
(Ote 1. luvusta.)
On vuosi 1715 ja pohjoisessa on meneillään hyytävät ajat:
- Huhuttiin, että tsaari oli todennut pohjoisen miehittämisen työlääksi ja antanut sotilailleen tehtäväksi polttaa ja hävittää Pohjanmaalta kaiken elävän kymmenen peninkulman matkalta merenrannasta sisämaahan.
- Huhuttiin, että tsaari oli todennut pohjoisen miehittämisen työlääksi ja antanut sotilailleen tehtäväksi polttaa ja hävittää Pohjanmaalta kaiken elävän kymmenen peninkulman matkalta merenrannasta sisämaahan.
Kaikki elävä tarkoittaa siis ihmisiä, nuoria ja vanhoja, sekä eläimiä. Niinpä ihmiset olivat lähteneet karkuun kotiseuduiltaan ja toivovat etteivät pakomatkallaan kohtaa venäläisiä, sillä se tietäisi varmaa kuolemaa. Ne, jotka jostain syystä säästettään, joutuvat maksamaan paloveroa siitä hyvästä ettei heidän talojaan polteta. Joiltakin perheiltä napattiin poikalapset vangeiksi palvelemaan venäläisiä.
Iissä asuvan perheen eläimet ja isä on tapettu ja äiti on ties missä. Kahdeksantoistavuotias Valpuri eli Vappu, kuusitoistavuotias Hannes ja kahdeksan vanha Matti ovat päässeet karkuun. He ovat matkalla ensin Maria-tädin luo ja sieltä toivottavasti kohti isän piilopirttia, joka lienee monen päivätaipaleen päässä, eikä Hanneskaan ehkä enää muista reittiä sinne. Sitten tapahtuu jotain ja Vappu joutuu jatkamaan matkaansa yksin.
- Olen Valpuri Hansin tytär, Etelä-Iistä, Räinänperältä, merenrannalta.
Olen äitini tytär, isäni lapsi, Hanneksen ja Matin isosisko.
Olen Lempin lypsäjä, Tiitun rapsuttaja ja yhdeksännettätoista vuotta vanha.
Olen nilkku.
Olen sitkeä. Minulla on jaksavat kädet. Minullee on tarkka korva. Pystyn yhdistämään monet kertomukset suureksi virraksi, joka valuu minusta kohti seuraavia uomia.
Minut oli nähty.
Ei ole ollut helppoa nimismies Gustaf Lillbäckilläkään, sillä paloveroa on maksettava lisää eikä raha ollut riittänyt. Perheen pojat oli viety paloverona vuosi sitten Asukkaat käyvät kertomassa rikoksista nimismiehelle, ja tämä kirjaa niitä: erästä henkilöä oli roikotettu käsistä kattohirrestä, toista läimitty palavilla vitsoilla. Toiset eivät olleet selvinneet hirmuteoista hengissä. Kaikki raakalaismaisuudet nimismiehen pitää kirjata, mutta ilman viinaa ja juopumusta Lillbäck ei pysty muistiinpanoja tekemään. Bea-vaimon tapa selvitä on rukoilla.
Toisaalla, kasakoiden leirissä vaeltaa poika, jonka Fjodor Fjodorovitš on ottanut suojatikseen, koska poika oppi Viipurissa venäjän parissa kuukaudessa. Pojasta tulee Vasili, tulkki ja ilmiantaja, jonka on tehtävä kaikki sama mitä soturitkin tekevät. Leirissä saa myös tuta, ettei kannata yrittää pakenemista. Petturit saavat aina rangaistuksensa, joka pahimmassa tapauksessa on kuolema.
Paetessaan Vappu pakottaa itsensä muistelemaan jotain lämmintä, kuten Lempin hönkivää turpaa tai kesäiltaa, jolloin aitassa oli kuuma. Vappu ajattelee onnellisia aikoja, jolloin perhe oli koossa, eivätkä venäläiset olleet vielä saapuneet. Oulun matkaa, jolloin isä oli ostanut Vapulle kengät, joista toisessa oli korotus, ettei tarvitsisi nilkuttaa. Tai Marjatta-ystävän hääjuhlaa, jolloin Valpuri oli ensi kerran käyttänyt uusia kenkiään.
- Harteille nostin seppeleen, jonka olin solminnut kellokukista, hiirenhännästä, maariaheinästä ja Oulusta tuodusta tinapaperista. Ranteissa ja sormissa loistivat samasta tinapaperista kieputtamani sormukset ja renkaat. Marjatta kimalsi auringossa kuin jalokivi.
- Harteille nostin seppeleen, jonka olin solminnut kellokukista, hiirenhännästä, maariaheinästä ja Oulusta tuodusta tinapaperista. Ranteissa ja sormissa loistivat samasta tinapaperista kieputtamani sormukset ja renkaat. Marjatta kimalsi auringossa kuin jalokivi.
Vappu raahustaa kohti piilopirttiä, jonka tarkkaa sijaintia ei edes tiedä. Yösijaa ja ruokaa ei ole ja talvi alkaa olla tuloillaan:
- Valon aika on jo niin lyhyt, että matkan jatkaminen tuntuu typerältä. Tämä on jättiläisten maata, arvaamatonta ja synkkää. Lähestyvän talven myötä on kuin viimeinen yö olisi saapunut maan päälle.
- Valon aika on jo niin lyhyt, että matkan jatkaminen tuntuu typerältä. Tämä on jättiläisten maata, arvaamatonta ja synkkää. Lähestyvän talven myötä on kuin viimeinen yö olisi saapunut maan päälle.
Onnekseen Vappu kohtaa erään henkilön, jonka luona voi hieman viivähtää ja kerätä voimia loppumatkaa varten. Mutta mahtaako sielläkään olla turvassa? Kasakat tuntuvat löytävän jokaisen nurkan ja piilopirtin. Mökin haltija on päättänyt pysyä paikoillaan, eikä enää ajattele palaamista kotiseudulle tai vaihtavansa paikkaa. Valpuri sen sijaan jatkaa matkaansa, mutta mahtaako hän ikinä päästä perille ja tapaako veljensä ja/tai äitinsä? Entä miten Vasili-pojan käy?
......
Sain Vainosta vinkin ystävältäni, ja koska meillä on aika samankaltainen kirjamaku, niin varasin kirjan oitis. Hyvä, että tein niin!
Tarina on tosi mielenkiintoinen ja etenee niin jännittävästi, että on vain luettava eteenpäin saadakseen tietää mitä päähenkilöille tapahtuu ja selviävätkö he kasakoiden julmuuksilta. Teksti, aiheestaan huolimatta, on kaunista. Luonto onkin yksi vahva teema.
- Meri helkkyi mäntyjen lomasta. Ne tuoksuivat rannan lähellä makeammalta kuin syvemmällä metsässä. Lehmät lontustavat syömään heinätuppoja. Pistelevät havunneulaset vaihtuivat pehmeään hiekkaan.
Vaikka isovihan aikakausi on raaka ja kasakkasoturit tekevät paljon hirmutekoja, niin Räinä ei jää teksteissään kuvailemaan niitä yksityiskohtaisesti.
Tarina etenee Vapun, nimismiehen ja pojan kertomana ja toisinaan muistellaan menneitä.
Dialogia käydään osin murteella ja mukana on monia minulle uusia sanoja. Yksi paljon käytetty verbi on "häätyä", joka tarkoittaa samaa kuin "täytyä" ja "pitää". Hauska oppia uusia sanoja.
Vaino menee tämän vuoden kotimaisten proosateosten top-kymppiin, se on ihan taattu asia. Aion myös lukea Räinältä lisää ja seuraava romaani odottaakin jo kirjastossa noutoa.
Vahva suositus, loistava teos!
Vahva suositus, loistava teos!
Rannan männyt olivat eriparisia ja kummallisia ja sillä tavalla ne selvisivät. Ne mutkasivat monta kertaa, moneen eri suuntaan. Tuli myrsky miltä tahansa kulmalta, ne joustivat ja ottivat vastaan. Osa tuulen vääntämien puiden juurista kulki maan pinnalla ja kouristi kiinni maasta kuin sormet. Siellä missä pääsivät, ne sukelsivat hiekkaan tai kivien uumeniin.
Kirjasta löytyy myös e- ja äänikirjaversiot. Lukijana Mirjami Heikkinen, kesto 7 t 10 min.
+++++
Tietokirjailija, toimittaja
Jenni Räinä, synt. 1980 Kuivaniemellä Hyrynkylässä. Asuu Oulussa.
Räinän kirjoja on palkittu ja niitää on ollut ehdolla eri kirjallisuupalkintojen saajaksi: "Metsä meidän jälkeemme" (2019) saanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Räinän kirjoja on palkittu ja niitää on ollut ehdolla eri kirjallisuupalkintojen saajaksi: "Metsä meidän jälkeemme" (2019) saanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Vuonna 2020 Räinälle myönnettiin Vuoden iiläinen -titteli.
*****
Ilmestyneet teokset:
Reunalla 2017 - Metsä meidän jälkeemme 2019 - Kulkijat 2021 - Suo muistaa 2022 (proosa) - Veden ajat 2025 - Vaino 2025 (proosa)
Ilmestyneet teokset:
Reunalla 2017 - Metsä meidän jälkeemme 2019 - Kulkijat 2021 - Suo muistaa 2022 (proosa) - Veden ajat 2025 - Vaino 2025 (proosa)
P.S. Isoviha (1713-1721) tunnettiin kansaan kohdistuneesta terrorista, kidutuksesta, surmaamisesta ja orjuuttamisesta, jota venäläismiehitys aiheutti. Ajasta on kirjoitettu aika vähän, joten on mainittava toinen mahtava teos, joka sijoittuu myös isovihan aikaan. Lukekaa Päivi Alasalmen Meren ja veren liitto
Kommentit
Lähetä kommentti