James Hynes: Varpunen

 

Jos minä olen Varpunen ja Varpunen olen minä, onko mahdollista, että jonakin päivänä se katselee häkistään, kun minä lennän taivaansineen muuttuen kaiken aikaa pienemmäksi ja kutistun niin, että muutun linnun ääriviivoista siipipariksi, siitä koukeroksi ja lopulta pisteeksi, kunnes häviän tyystin näkyvistä?

James Hynes: Varpunen, 575 s. - suom. ilm. 2024 - kansi: Laura Noponen - Sparrow 2023 - suomennos: Risto Mikkonen - Sitruuna Kustannus

- Minä Jaakob, ei-kenekään-poika, ei-kenenkään-isä, ei-kenenkään rakastama, orja, huora, persepoika, eunukki, murhaaja, sutenööri, mahdollisesti juutalainen, mahdollisesti syyrialainen, kenteis Niilin lietettä, työläinen, työnjohtaja, rampa... 

Näin alkaa tarina, jota kirjoittaa mies, joka sanoo ettei tarina tule koskaan saamaan päätöstään, sillä kukapa miehen loppua kirjoittaisi ylös. Mies epäilee, ettei tarinaa lue koskaan kukaan, sillä kertomus tulee kuolemaan miehen mukana, ja mies tulee kuolemaan pian. Niinpä mies vakuuttaa kirjoittavansa tarinansa niin todenmukaisesti kuin mahdollista.

Iberian niemimaalla on satamakaupunki nimeltä Carthago Nova, jonka sanotaan olevan orjakaupan keskuspaikka. Siellä on Helicon-niminen ilotalo, jossa on asuu orpo pikkupoika, Hiiri, Pusus, Poika, Poikanen tai Antiokhok - nimiä on useita. Poika on ilotalon orja. Alun perin oli tarkoitus, että taloon hankittaisiin tyttö, mutta sattui erehdys. Poika sysättiin keittiö-orja Focarian harteille. Pojalle ei annettu nimeä, sillä poika on vain esine, eikähän kattiloillakaan ole nimiä. 

Kukaan ei tiedä, mistä Pikkuinen on kotoisin. Poika on ympärileikattu, joten hän on ehkä jostain päin itää ja mahdollisesti juutalainen. Hiiren tiedustellessa alkuperääsä, Focaria sanoo:
- Et saa koskaan tietää, mistä olet lähtöisin. Et saa koskaan selville, kuka sinun äitisi on. Hän voi aivan hyvin olla kuollut. Ja varmaan onkin. Sinun elämäsi tulee olemaan lyhyt, ja se tulee olemaan rankka. Ja mitä pikemmin hyväksyt sen, sitä paremmin tulet pärjäämään.

Kaupungissa ei sallittu ilotaloja, mokomia synninpesiä, mutta Helicon on saanut jäädä, sillä omistajan veli sattuu olemaan kaupungin piispa. Hän tuumaa, että ilotalo on hyvä sen takia, että kaupungin miehet voisivat käydä siellä toteuttamassa fantasioitaan tai halujaan, jos vaimo saattuu olemaan pihillä päällä.

Focaria työskentelee bordellin keittiössä, ja ylhäällä ovat ujo Kleio, Urania, Thalia, Melpomene sekä vähän höppänä Euterpe, josta tulee omistajan käskystä Pikkuisen opettaja ja äitihahmo.

Vain "susien kuningatar", Melpomene, on vapaa, sillä hän oli säästänyt rahaa ja ostanut itsensä vapaaksi. Silti Melpomene työskentelee ilotalossa. Varsinainen "työpaikka" on talon yläkerta, jonne Pojalta on ehdottomasti pääsy kielletty.

Pikkuhiljaa Pusus pääsee talosta ulos, ensin hakemaan vettä ja sitten ostoksille. Ensin Focarian kanssa ja myöhemmin yksin, sitten kun Hiiri oppii laskemaan ja puolustautumaan. Ilotalon pikkupoika ei näet ole kaupungilla turvassa yksin kulkiessaan. Tähän tosin tarvitaan ensin omistajaa, joka käy lukemassa lakia. Sen jälkeen kauppiaat alkavat kohdella orjapoikaa kohteliaasti ja kiusaavat nulikat pysyvät etääellä. 

Yläkerrassa, susien valtakunnassa, on paljon väkivaltaa, mutta siitä ei kannata valittaa. Erään kerran kuitenkin prostituoitua puukotetaan niin pahasti, että omistaja-Audo suuttuu ja myy naisen. Nyt yläkerrassa on vajausta. Lukija saattaa heti tarinan alusta asti arvata, kuka yläkertaan lopulta joutuu. Sehän on tietysti Pusus, yhdeksänvuotias pikkuinen orjapoika. Bordellin omistajana Audo katsoo, että hänellä on oikeus ensimmäiseen kertaan ja niin Audo raiskaa pojan.

- ...minä liitelen irti itsestäni niin kuin lintu ja katselen ikkunasta sisään huoneeseen. Alapuolellani näen pienen pojan rusentuneena turpean, hikisen ja punervakasvoisen miehen alla. (...) Minusta tulee Varpunen.

Näin alkaa Varpusen elämä yläkerrassa. Miten se jatkuu, sen voi lukea kirjasta. Mikä onkaan Varpusen kohtalo? Oliko Focaria oikeassa siinä, ettei menneisyys tai pojan syntyperä ikinä selviä? Sanoessaan pojan elinajan olevan lyhyt, keittiö-orja on väärässä, sillä kertoja on jo vanha mies. Mikä onkaan sitten tuon ajan vanha? Melpomene on pari vuotta yli kolmenkymmenen, mutta häntä pidetään järkyttävän vanhana.
-----

Varpunen oli minulle pienoinen yllätys, sillä en ollut halunnut tutustua kirjaan lähemmin ennen lukemista. Siispä luulin, että tarina sijoittuu jonnekin lähimenneisyyteen, 1900-luvulle. Yllätys oli melkoinen kun luin, että tapahtumat sijoittuvatkin Rooman valtakunnan loppuvaiheisiin.

Alku etenee hieman hitaasti, eikä Pikkuinen edes astu keittiöstä ulos pitkään aikaan. Hiiri näkee vain prostituoituja = susia ja tietysti paikan omistajaa, Audoa, joka ei kohtele susiaan kovin hyvin. Yläkerran toimia kuvaillaan toisinaan hyvinkin seikkaperäisesti. Muitakin yksityiskohtia tarinassa on paljon, mutta ehkä James Hynes on halunnut niillä lempeyttää ja tasapainottaa rajua tarinaa. 

Varpunen on tavallaan hyvä romaani, mutta se on myös brutaali, järkyttävä ja surullinen. Koko ajan toivoo, että Varpuselle kävisi hyvin.

En suosittele teosta herkille lukijoille, sillä tarina ei ole helppo.

Hynes on tehnyt suuren taustatyön ja kirjoittaa sikäli hyvin, että lukijan on helppo samaistua kulkemaan samoja katuja ja ehkä jopa eläytymään sen ajan henkilöihin.

Pusus, Pikkuinen, Poika, Varpunen ja Antinous... mutta milloin poika sai nimen Jaakob (takakansi)? Aikuisenako ja kuka nimen antoi? Googlasin vähän ja luin eräästä ulkomaisesta lehdestä, että se vanhempi Varpunen, kertoja, kutsui itseäään Jaakobiksi. Sen takia on hullua, että takakannessa puhutaan Jaakobista. Nuori Varpunen ei ole vielä Jaakob. Tai näin minä asian ymmärsin.

Jos joku on lukenut Elodie Harperin samantyylisen Sudenluola-trilogian niin Varpunen on rankempi ja seksin kuvailuissa yksityiskohtaisempi. 

Jos Harperin trilogia kiinnostaa, niin kaikki kolme osaa löytyvät blogista.

Kiitoksissaan James Hynes tähdentää, että Varpunen on fiktiivinen teos, ei historiankirja. 

Kansi on kaunis, mutta pidän hieman enemmän alkuperäisestä, joka on värikkäämpi. Tosin siinä varpunen on pienempi.
Suomentajalle myös kiitokset. Ei ehkä ollut niitä helpoimpia suomennettavia.

Sitten se kiitää kohti tähtiä. Se lentää niitä kohti, mutta ne eivät koskaan tule lähemmäs. Se kallistaa siipiään ja suuntaa kulkunsa kohti kuuta, mutta sekään ei koskaan tule lähemmäksi. Täällä ei tuule eikä ole lämmin; kuuluu ainoastaan varpusensiipien läpsytys ja sydämen kiihkeä tykytys.

++++++

Kirjailija, professori
James Hynes, synt. 1955 Michiganissa ja asuu Texasissa. 

Hynesiltä on ilmestynyt harvakseltaan muutamia teoksia, joista Varpunen on uusin ja ainoa suomennos.

*****
Ilmestyneet suomennokset:
Varpunen 2024
----
Kustantajalle kiitos kirjasta!