On vuosi 1996 ja yhdeksänvuotias Kujtim on viettämässä kesäänsä isoisän luona Kosovossa. Isoisä on ruma, hikinen, karvainen ja käristyneen näköinen vanha mies, jolla on likaiset vaatteet ja pahanhajuinen hengitys.
Isoisä esittelee pojalle maitaan ja herättää yöllä katsomaan kuinka lehmä poikii. Lehmä saa kolmijalkaisen vasikan ja tällöin isoisä saa valtaisen raivarin.
Kesäisin elämä isoisän kanssa on raastavaa, kaikkea ikävää tapahtui.
Aikuisena Kutjim on menestynyt kirjailija, joka oli lapsena lähtenyt vanhempiensa kanssa sotaa pakoon Suomeen. Kun äiti haluaa lomalle Pristinaan niin Kujtim lähtee mukaan. Perillä Kujtim yrittää ymmärtää Kosovon aikoja. Etsiessään vastauksia hän alkaa kirjoittaa kirjeitä kuolleelle isälleen.
Tarinassa eletään vuoroin vuoden 1996 Kosovossa ja vuoroin nykyisyydessä. Ihmiset elävät epäluuloisina ja sotaa peläten. Mutta voiko Kujtim unohtaa lapsuutensa kokemukset ja miten hän niihin aikuisena suhtautuu?
------
Huh, huh, olipa kirja! Luettuani tunteet olivat todella ristiriitaiset. Monet tapahtumat alkoivat mielekiintoisina, mutta sitten muuttivat muotoaan. Minä en huomannut tarinassa mitään positiivista tai iloista. Yksi kaikkein pahimmista kohtauksista minulle oli se kun kouluikäinen Kujtim lähtee luokkatoverinsa kotiin peräämään häneltä varastettua kameraa. Hyi ja hui, harvoin törmää näin elävästi kuvailtuun lapsen kiusaamiseen. Eikä tämä suinkaan ollut ainoa vastenmielinen kohtaus. Mietinkin miksi minä tätä oikein luen. Taisin optimistisesti odottaa josko jotain iloa tai rakkautta vielä putkahtaisi. Jos putkahti, niin minulle jäi kirjasta mieleen vain ikävät asiat.
Ei ole helppo kirja, ei missään suhteessa. Ensinnäkin kirjotustapa, josta enemmän lopussa ja toiseksi se, että kohtauksissa on rasismia, kiusaamista, eläimiin ja ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ja muutakin ikävää. Mielihyvää ja iloa tuottavia tarinoita ei ole tai jos oli niin ikävät asiat jyräsivät ne. Minulle tarina jätti pahan maun suuhun, mutta jäin miettimään kirjan sanojen virtaa. Puretaanko tässä kirjailijan vai vain tarinan Kujtimin traumoja vai molempia? Vai mistä kumpuaa tällainen vimma?
Mutta! Myönnän, että Statovci on todella hyvä tarinankertoja muuten yllä kertotut asiat eivät vaikuttaisi niin suuresti. Mies on erittäin taitava sanankäyttäjä, mutten esimerkiksi ymmärrä tämän romaanin ylipitkien lauseiden merkitystä... happi melkien loppuu lukiessa, etenkin kun tarina on niin täyteläinen ja kuvaileva.
Olen lukenut kaikki Statovcin kirjat ja pitänyt muista huolimatta siitä, että tarinat ovat usein kovin rankkoja. Lehmä synnyttää yöllä -kirjalla on omat vahvat ansioinsa, sen toki myönnän, mutta voisiko taidokkuutta käyttää kerrankin iloiseen kirjaan tai edes hieman positiivisenpaan tarinaan. Taisi olla edellisen teoksen yhteydessä, jossa sanoin, että Statovci olisi hyvä kirjoittamaan aikuisten sadun, sillä mielikuvitusta miehellä riittää.
Suurin ongelma minulle on nyt kirjoitustapa. Lauseet ovat puolen sivun tai jopa sivun mittaisia, kirjoitettuna sivun laidasta toiseen, sisältäen dialogin. Jos kirjailija olisi ollut joku muu, niin olisin jättänyt lukematta. Silmäongelmieni takia romaani on todella vaikealukuinen. Niinpä luin osissa, joka ei sovi tyyliini. Tavallinen kirjoitustapa auttaa tarinan hahmottamista ja sisäistämistä.
++++++++
Kirjailijasta:
Pajtim Statovci, synt. 1990 Kosovossa, Jugoslaviassa. Statovci on albaani, joka muutti Suomeen kaksivuotiaana tuolloin Jugoslavian Serbiaan kuuluneesta Kosovosta. Vuonna 1992 tilanne nimittäin alkoi kiristyä ja muuttua väkivaltaiseksi albaanien ja serbien välillä.
Kirjailijan teokset, jotka käsittelevät seksiä, väkivaltaa, monikulttuurisuutta ja syrjintää, mies kirjoittaa mieluiten kahviloissa.
Pajtim Statovci Turun kirjamessuilla 2018.
*********
Ilmestyneet teokset:
Kissani Jugoslavia 2014 (Palkittu Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla v. 2014)
- Tiranan sydän 2016 (Voittanut Toisinkoinen -kirjallisuuspalkinnon v. 2016) -
Bolla 2019 (Voitti Finlandia-palkinnon v. 2019) - Lehmä synnyttää yöllä 2024
Linkki:
Bolla
Kommentit
Lähetä kommentti