Kai Aareleid: Tyyni valtameri

Niin kuin minunkin pitäisi tietää kaikki Hänestä, sillä valvon toisinaan yökausia ja tarkkailen Häntä, ajattelen Häntä. Mutta en usko, että Hän tietää. Minäkään en lopulta tunne Häntä. Hän on kuin valtameri, joka syntyy joka yö uudelleen.

Kai Aareleid: Tyyni valtameri, 304 s. - suom. ilm. 2023 - Vaikne ookean 2021 - suom Outi Hytönen - kansi: Tuomo Parikka - Kustantamo S&S

Tarina alkaa Pietarista vuonna 2010. Stella on äitinsä Emman kanssa kaupungilla. Äiti ei ole vieraillut Stellan luona lähes kolmeen vuoteen. Aina oli ollut  joku este.
 Nyt he ovat menossa Venäläiseen museoon, sillä juuri sinne äiti oli välttämättä halunnut mennä, yksin. Toistanut monta kertaa, mutta aina hieman eri sanoin. 
- Ei sinun tarvitse tulla mukaan, hän oli sanonut Stellalle aamulla. - Olen mielelläni muutaman tunnin yksin. Katselen rauhassa. Muistelen. Sinun ei tarvitse tulla.

Stella kuitenkin haluaa saattaa äitiään, johon tämä lopulta taipuu. Mikä hinku äidillä oli mennä ja olla yksin? 

Tuon jälkeen Stella alkaa muistella menneisyyttä ja näin tulee purkaneeksi perheen salaisuuksia, omiaankin.

2010/2009

Stella on kaupungilla kun luulee näkevänsä miehensä. Eikä vain lopulta luulee, sillä tunnistaa tämän takin ja kengät. Andersin vieressä on vaaleahiuksinen nainen. Stella on jo huutamassa miestään, kun tämä ja nainen astuvat sisään taloon. 

Stella ei huuda:

- Stella kääntyi lähteäkseen, sisin muuttui koko ajan kylmemmäksi ja hiljaisemmaksi, aivan kuin hän olisi alkanut jäätyä sisältäpäin. Jos jääkerrokseen voi raaputtaa ikkunan, siitä voisi nähdä vanhoja kuvia. Kaikki on jo joskus tapahtunut.

Stella oli tuntenut Andreaksen jo kouluajoista lähtien. Poika oli ollut erilainen kuin muut pojat, joita Stella oli tavannut. Onko todella olemassa sellainen murrosikäinen poika, jota ei kopelointi tunnu kiinnostavan? Anders on haaveilija, jolla on huoneensa seinillä merikarttoja. Poika haluaa puhua valtameristä, syvänteistä, vedestä ja trooppisista tai arktisista saarista kun toiset pojat unelmoivat millaisilla autoilla aikuisina haluavat ajaa. 

Vuosi 1987

Stella oli nähnyt tytön, naisen ja isänsä astumassa maailmanpyörästä. Isä ojensi auttavan kätensä tytölle ja sitten naiselle.
Kotiin päästyään Stella marssii suoraan isän työhuoneeseen, koputtamatta, seisahtuu kirjoituspöydän viereen ja kysyy, yrittämättäkään hillitä ääntään: keitä he olivat? Siellä huvipuistossa, keitä he olivat?

Kun Stella kysyy riittävän monta kertaa, isä vastaa. Viisitoistavuotias Stella saa kuulla jotain sellaista mitä ei olisi koskaan halunnut kuulla. Viha ja pettymys valtaa mielen.

- Minä kunnioitin sinua, hän sanoo isälle. - Ja sinä, äiti. En ymmärrä sinua. (...) Te. Te ette tiedä, mitä veitte minulta.

Stella yrittää selvitä oman avioliittonsa kiemuroista ja samaan aikaan putkahtaa mieleen lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia 1970- ja 1980-lukujen Tartosta. Mitä vanhempien elämässä oli oikein tapahtunut? Mitä oli pitänyt salata? Kummankin. 
Entä mitä Anders salaa?
Romaanin tapahtumat sijoittuvat välille 1963 - 2010

Pidin todella paljon Korttitalosta, mutta Tyyni valtameri ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Se osittain johtuu siitä, että samoja asioita toistellaan aika paljon. Välillä on myös vaikeata seurata missä ajassa ja paikassa liikutaan. Osa luvuista on nimetty aikakauden mukaan, mutta kun vaihtelut ovat luvun sisällä, niin saa olla tarkkana. Kuuntelussa kirja ei olisi toiminut minulle ollekaan, en olisi pysynyt aikakausissa kärryillä. 

Lauseet (joskin joskus turhat pitkät) ovat kauniita kertoessaan vaikeista asioista. Myös silloin kun selviää, että voi unohtaa, jatkaa elämää ja antaa anteeksi. 
- Mutta mies ei nouse eikä nainenkaan tee aloitetta, joka sitoisi heidät yhteen keskellä itämaista mattoa, jollain niistä geometrisistä saarista, jotka levittäytyvät naisen edessä.  Kukkavesi löyhkää  seinällä ja lattialla, kuolleet kukat ja rikkinäinen maljakko luovat yhdessä tummuneen tapettikuvion kanssa kuin maalausta odottavan asetelman, turvaketjun lonksunta loppuu eteisessä, toisessa huoneessa tikittää vanha seinäkello, naapureilla on radio tai televisio päällä, ikkuna on kiinni, ilma on loppumaisillaan, elämät ovat loppumaisillaan.

Tarinassa on jotain samaa kuin pitämässäni Korttitalossa. Siinäkin on perhealaisuuksia, joskin niiden kantaja on pieni tyttö, Liisa. Oppiko Liisa ikinä tuntemaan vanhempiaan, etenkään isäänsä. Tätä samaa voi miettiä Stella ja jossain vaiheessa myös Stellan lapset.

Kirjan liepeessä sanotaan: "Tyyni valtameri" on hienovaraisen tarkka kamarinäytelmä hyväksyvästä rakkaudesta ja anteeksiannosta.
Sitä se todella onkin. 

Nyt nainen ja mies seisovat tyhjällä rannalla. Valtameri näyttää sinä päivänä rauhalliselta. Taivas on puolipilvessä, autioiden palmulehväkatosten alla ilma ei liiku juuri ollenkaan. Laiskat laineet lipovat harmahtavaa rantahiekkaa.

++++++++
Kirjailija, runoilija, dramaturgi, kääntäjä
Kai Aareleid, synt. 1972 Tartossa, asuu Tallinnassa.
Kirjailija osaa hyvin suomea, sillä hän on opiskellut dramtaturgiksi Helsingissä.

Kuvaisin virolaisen Kai Aareleidin Helsinki Litissä v. 2019. 

*******

Ilmestyneet suomennokset: 
Lue minua (runoteos) 2018 - Korttitalo 2019 - Tyyni valtameri 2023

Korttitalo on saanut Vuoden kirjailija -kunniamaininnan 2016. ja Tyyni valtameri maineikkaan A.H. Tammsaare -palkinnon. 
Linkki: Korttitalo