Kirja kertoo kolmesta torontolaisesta sukupolvesta. Yhdeksänvuotias Swiv on väliaikaisesti erotettu koulusta. Äiti on näyttelijä ja viimeisillään raskaana. Vauvaa kutsutaan Gordiksi. Mummi on tullut avuksi ja pitää Swiville kotikoulua (omalla tavallaan).
Swivin mielestä mitään pelkäämättömällä mummilla on toinen jalka haudassa, joten miten voisi olla avuksi. Mummilla on kihti, kolmoishermosärky, reuma ja nitropurkki taskussa. Mummin lempiruoka on minisimpukkapasta, koska sitä ei tarvitse purra, nielaisee vain.
Mummi antaa Swiville tehtävän, jossa pitää kirjoittaa poissaolevalle isälle kirje, jossa kertoo omasta elämästään: äidistä, sairaasta mummista, Gordista. Swiv puolestaan antaa mummille tehtäväksi kirjoittaa Gordille.
Jay Gatsby-niminen mies haluaa repiä perheen talon ja rakentaa tilalle maanalaisen tuomiopäivänkestävän luksusbunkkerin. Jälleen kerran Gatsby pimputtaa ovikelloa ja Swiv menee avaamaan:
-Saat talon jos maksat kaksikymmentä miljoonaa dollaria, sanoin.
Se sanoi: Kuule, voisinko puhua äitisi kanssa. Viimeksi sanoitte -
Kaksikymmentäviisi miljoonaa dollaria, sanoin.
Gatsby inttää edelleen sillä seurauksella, että Swiv paiskaa oven kiinni: "Kolmekymmentä dollaria, senkin kapitalisti, onks sulla korvia päässä?"
Mummi outoudessaan ja hauskuudessaan on kirjan päähenkilö. Swivin opettaminen on juttu sinänsä. Mummi antaa tehtäviä ja tekee ne usein itse. Entäpä tällainen kotikoulupäivä:
- Ensin sodoku. Minä otan aikaa. Onko suoli toiminut? En vastannut. Mummi sanoi, että jos tuot esiin sen mikä sinussa on, se pelastaa sinut. (...) Sodoku oli päivän ensimmäinen oppitunti. Itse asiassa ensimmäinen oppitunti oli uppomuna. Mummi esitteli kananmunan veripilkut. (...) ...sitten mummi opetti latinankielisiä lääketieteellisiä termejä. Sitten me analysoimme unia.
Mummilla on erikoinen tapa huuhuhtella:
- Mummin suupielissä oli pieniä sylkikuplia. Se pyyhki ne pois ja sanoi huuuuuuuu.
(...) ...meidän huuuuuuuuu. Huuuuuuuuuuuuuuuuu....löysitkö kulta ne nitrot.
Sitten mummi ilmoittaa, että on lähdössä Kaliforniaaan, Fresnoon, siskonpoikiaan tapaamaan. Swiv varaa netistä lipun, sillä äiti saattaisi estää mummin matkan. Mummi haluaa käytäväpaikan siltä varalta, että nesteenpoistolääke alkaa tepsiä ja silloin pitää päästä vessaan pikavauhtia. Pissavauhtia, sanon.
Tietysti äiti saa tietää matkasta ja mummi saa lähteä sillä ehdolla, että Swiv tulee mukaan avuksi. Matkalla mummi kertoo mm. äidin ja isän tapaamisesta, siitä miten äiti synnytti ja äidin mielenterveydestä:
- Saatan olla väärässäkin...mutta minun mielestäni se taisteli ollakseen joku toinen...ja jatkaakseen elämää. Mutta samalla se päätyi kuoleman partaalle...ei kuolemaan...ohhhh...sitä oli raskasta katsoa. Jep, jep, jep, jep, jep.
Miten mahtoi Swivin ja mummin matka Fresnoon sujua? Olihan sielläkin yhtä sun toista. Aikanaan syntyy myös Gord, joka saa oikean nimen.
----------------
Mitäköhän tästä kirjasta pitäisi sanoa? Yliampuva Riemastuttava. Lämminhenkinen. Kaaottinen. Pöhkö. Ihana. Viihdyttävä. Ärsyttävä. Erikoinen. Outo. Erilainen.
Näitä kaikkia teos nimittäin on.
Veikkaan, että teoksen kirjoitustapa ärsyttää joitakin lukijoita, ja kirja voi jäädä sen takia lukematta. Pidempää kirjaa tällä tyylillä olisin tuskin jaksanut lukea.
Toisinaan on sanan tai parin virkkeitä. Tekstissä käytetään aika paljon pisteitä...sanojen...välissä, lauseita ilman lainausmerkkejä tai rivivälejä - > vaikeata lukea. Yhtä outoa kuin mummin huuuut.
Henkilöhahmoista mummi on ehdoton suosikkini ja äidin rooli jää aika ohueksi.
Yhdeksänvuotias Swiv kirjan kertojana on liian aikava, puhuu ja ajattelee kuin aikuiset. Swiviä kohdellaan usein myös kuin aikuista: mm. kaadetaan viiniä lasiin, jonka tyttö tosin vaivihkaa kaataa pois.
Huumoria sisältävä teos, jossa on rakkautta ja toisen huomioonottamista. Swiv auttaa mummiaan pukemalla tälle tukisukat ja etsimällä pudonneita pillereitä. Tarina sinänsä on hyvä, mutta kirjoitustyyli vähensi omia pisteitäni, valitettavasti.
Tällainen tyyli katkaisi oman ajatuksenjuoksuni, mutta kokeile ihmeessä.
Pidin enemmän Naiset puhuvat -romaanista. Se on kaikin puolin toisenlainen kuin tämä. Alla linkki arvioon
Kansi on sinänsä hyvä, sillä liittyy tarinaan. Tosin pakettia avatessani luulin saaneeeni lastenkirjan. Kun kirjan kääntää toisinpäin, kuva "aukeaa" paremmin.
Se sahasi dekkarin leipäveitsellä kolmeen osaan sillä sitten kirjaa on helpompi kannatella kun reuma on pahana. Sahaamisesta tuli meidän matikantunti, koska minun piti laskea että kaikissa sahatuissa osissa oli sama määrä sivuja. Älä kerro äidille, mummi sanoi.
+++++++
Kirjailija
Miriam Toews, synt. 1964 pienessä mennoniittakaupungissa Steinbachissa, Kanadan Manitobassa. Nykyään Toews asuu Torontossa. Kirjailija on julkaissut kahdeksan romaania ja yhden muistelmateoksen ja saanut kotimaassaan lukuisia kirjallisuuspalkintoja.
******
Ilmestyneet suomennokset:
Naiset puhuvat 2021 - Pidä puolesi, Swiv 2023
Linkki edelliseen teokseen (suosittelen): Naiset puhuvat
P.S. Julkaisen kirjan kansainvälisenä naistenpäivänä. Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1910 Kööpenhaminassa, kun siellä kokoontunut Sosialistinen internationaali halusi edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.
YK:n julistamana kansainvälistä naistenpäivää on vietetty vuodesta 1975.
(Lähde: Suomen YK-liitto/AL)
Kuulostaa aika kiinnostavalta. Jostain syystä minulla on sellainen käsitys, että lapsen ja mummon välisiä suhteita kuvataan kirjallisuudessa aika vähän.
VastaaPoistaKyllä siihen aina välillä törmää, mutta kuten sanoit ei kovin usein. Tapaukset ovat usein sellaisia, että äiti on kuollut tai heikossa hapessa, jolloin lapsi asuu mummonsa luona tai mummosta on tullut luottoläheinen.
Poista