Tommi Kinnunen: Pimeät kuut - proosa - historia

 

Isku osuu ohimoon, nyrkkiin piilotetun avaimen kärki raapii silmäkulman auki. Kaadun taaksepäin. Jalka horjahtaa ohi portaan eikä tapaa enää muuta kuin tyhjyyttä. 

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut, 284 s. - ilm. 2022 - kansi: Martti Ruokonen - WSOY

Kirja alkaa säväyttävästi, kuten kirjakuvan alta voi lukea. Voisi kuvitella, että kyseessä on puoliso, joka läväyttää vaimoaan, mutta ei. Salli siinä lyö siskoaan. Eivätkä siskot ole enää pahaisia mukuloita, vaan varttuneita aikuisia:

- Sinä et enää asu täällä. (...) Tuohon käteen! Maksa pois minkä velkaa olet! En minä tämän talon kuluja yksin hoida! 

Salli heittää Elnan huoneen ikkunasta ulos kaiken, minkä jaksoi nostaa ja minkä sai ikkunasta mahtumaan.

-Tuuli tarttui putoaviin leninkeihin, kasvatusopillisten kirjojen kannet repeytyivät retkahtaessaan hietikolle ja luuposliininen, kaksi evakkomatkaa kestänyt äidin keittokulho helähti sirpaleiksi osuessaan pihakoivun kylkeen. 

Niin heitti sisko ulos talosta, josta Elna omisti osan ja johon oli säästönsä sijoittanut. 

Elna keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja raahasi niitä vähä kerrallaan tienristeyksestä toiseen kunnes päätyi rantaan. Poika souti Elnan Niemen koululle.

Elna Suorajärvi on kuusissakymmenissä oleva opettaja, Raahen opettajaseminaarin käynyt. Nyt Elna on matkalla uuteen toimipaikkaansa Niemen kouluun, joka sijaitsee  syrjässä Neuvostoliiton rajan tuntumassa.

Saapuessaan paikalle Elna on hieman huonossa kunnossa, mutta niin on koulurakennuskin, saksalaisten sotilaiden jättämä pahainen puolilaho parakki. Eikä sisäpuoli näytä yhtään sen paremmalta. Liitutaulu kupruilee, vesi on tehnyt tuhojaan kattovanereihin ja kaiken yllä leijuu homeen tuoksu. 
Entä opettajan asunto? Sekin on parakissa. Niin pieni huone, että siihen mahtuu vaivoin vuode ja pöytä, jonka päällä on keittolevy. Hetekan jouset nitisevät lähes maahan asti ja sängyn päällä on vanha patja. Sähköäkään ei ole koko parakissa.

Vieressä on keskeneräinen tuleva koulurakennus, jota ei juuri nyt rakenneta ja joka ei valmistu ennen kuin Elnan väliaikainen pesti päättyy. Elnaa on pyydetty pitämään silmällä lautatavaroita ettei niitä käytäisi varastamassa. 

Missä on kaikki opetustavara? Opetustaulut, kirjat, vihkot, kynät ja muut? Hyllyltä löytyy pari lukukirjaa ja kynänterotin, siinä kaikki. Edellinen opettaja on unohtanut tilata oppikirjat. Miten täällä voi mitenkään pärjätä? Miten opettaa? 

Eriasteiset oppilaat joutuvat opiskemaan samassa tilassa. Elna suree lapsia, joissa näkyy kaikenlaisia sinelmiä ja jotka nostavat kauluksia ylös ja hihoja alas. 

- Kaikilla täällä on sirpale sotaa sielussaan, niin miehillä, naisilla kuin lapsillakin.

Opetuksen järjestämisessä riittää työtä, sillä jotkut käyvät koulua viisi päivää viikossa ja toiset vain lauantaisin, koska kotona tarvitaan apua. Tässä onkin miettimistä. 

Lisäksi johtokunta vaatii vielä, että opettaja siivoaisi ulkohuussin ja järjestäisi kaikenlaisia kerhoja. Millähän ajalla, tuumaa Elna, kun nytkin vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Elna sanoo tekevänsä vain sen mitä sopimuksessa lukee eikä yhtään enempää - se on saletti.

Elna tekee opetustyössä parhaansa, mutta välillä sairaus ottaa vallan. Elnaa heikottaa niin, että hän raahaa hetekansa luokan puolelle ja opettaa sängyssä maaten. Aluksi lapset ihmettelevät, mutta tottuvat pian. 

Lukuvuosi kuluu nopeasti, eikä Elnalla ole tietoa jatkosta. Eläkeelle ei päästetä, ei vaikka terveys on huono. Kolme palvelusvuotta puuttuu. Ei ole vakivirkaa eikä sellaista sairautta, että voitaisiin myöntää ylimääräistä apurahaa. 

Mitä Elna mahtaa tehdä ja minne mennä kun lukuvuosi on loppu ja mies soutaa Elnan ja tämän nyssäkät koulusaarelta kohti rantaa. 

Elna on erikoinen henkilöhahmo. Hänellä ei ole ollut minkäänlaista kutsumusta opettajan ammattiin eikä hän edes erikoisemmin pidä lapsista. Siitä huolimatta työ on tehtävä kunnolla. On kunnia-asia saada lapset oppimaan. Elna jaksaa olosuhteista huolimatta olla kannustava opettaja ja pohtii tarviiko oppilaistaan edes pitää... 

- Maamies ei käy lepäämään, kun saa siemenen kylvettyä, vaan hän hoitaa sitä kaiken kesää. Niin vanhempienkin kuuluu tehdä. Kun opin siemen sydämessä itää, sitä kuuluu vaalia ja voimistaa.

Vuosien mittaan Elnasta on kasvanut erakko, jota ei huvita rupatella mukavia ja vaihtaa pistokkaita emäntien kanssa. Muistot haipuvat ja ihmissuhteet katoavat. 

Saaren yksinäisyydessä, pimeinä talviöinä, on aikaa muistella äitiä ja pahasisuista Salli-siskoa, joka vuosien myötä muuttui yhä väkivaltaisemmaksi. Ilkeät sanat eivät enää riittäneet ja kaikki perheenjäsenet luikkivat pitkin nurkkia. Pikkulapset eivät koskaan itkeneet - eivät uskaltaneet. 

Miksei Elna ottanut yhteyttä lääkäriin? Miksi Elnakin alistui? Taloon laskeutui hiljaisuus, näkymättömyys. 

Aina välillä Elna muistelee myös erästä henkilöä:

- Lapset ovat hiljaa, minä katselen ikkunasta ulos ja ajattelen sinua, Niilo. 
Kuka on tämä Niilo, joka on saanut paikan Elnan sydämen sopukasta?

Olipa taas hyvä kirja! Toisaalta, en muuta odottanutkaan. Ihailen kuinka  hienosti Kinnunen on päässyt kuusikymppisen naisen sisimpään. Verrattomasti sujuu myös virkkaamisen kuvailu. Osaakohan Kinnunen virkata vai onko tarvittu hameväen apua?

Vahvaa kerrontaa ja aihe on kinnusmaiseen tyyliin voimakas ja vavahduttava. Elnan olot ja mielenliikkeet on kuvailtu samaistuttavan hyvin. Kinnunen on kertonut omasta opetustyön uupumuksestaan. Kirja onkin omistettu Väsyneille. Kirjailija on tainnut kirjoittaa tarinaan myös omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan opetustyössä. Ei siis ihme, että Elnan elämä riipaisee lukijaa. Päätyyköhän Pimeät kuut Finlandia-palkintoehdokkaaksi?

Tunnen muutamia opettajia, joten tiedän ettei ammatti ole nykyäänkään helpoimmasta päästä. Nostan hattua kaikille opettajille! Teette arvokasta työtä.

Tarina on kerrottu minä-muodossa, joka on nyt toimiva, sillä Elnalla on vain satunnaisesti juttuseuraa ja sekin liittyy työhön.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen lukuvuoteen elokuusta kesäkuuhun 1947 - 1948, jolloin ankarat vuodet ovat ohi, mutta köyhyys ja puute ei.

Hauska yhteensattuma. Olin kylässä ja yhdessä kissan kanssa luimme Kinnusen kirjaa ja kohtaa,  jossa esiintyy kissa:
- Kissa hiipii luokan nurkissa. Se jähmettyy paikalleen ja kuuntelee jotakin, rapinaa seinän sisällä tai lattian alla, laskeutuu hitaasti nukkumaan. 

Lukujen välissä on aito ote kansakoulun opetussuunnitelmasta sekä Opettajain lehden työpaikkailmoituksista v. 1948 ja 1949. 

Pidän kaikista Kinnusen teoksesta. Silti edelleen suosikkini on Neljäntienristeys, mutta tosi hyvä on Pimeät kuut -romaanikin! Lukekaa!

Ei tästä elämästä kukaan selviä ehjänä. Ainoa mistä voi yllättyä, on se, millä tavalla kukin menee rikki.

+++++++++

Kirjailija, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

Tommi Kinnunen, synt. 1973 Kuusamossa, asuu Turussa. Harrastaa vanhojen rakennusta remontointia.

Kuvasin Tommi Kinnusen Turun Kirjamessuilla syksyllä 2022.

*********

Ilmestyneet teokset:

Neljäntienristeys 2014 - Lopotti 2016 - Pintti 2018 - Ei kertonut katuvansa 2020
Pimeät kuut - 2022

Neljäntienristeys ja Lopotti ovat molemmat olleet Finlandia-palkintoehdokkaita. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

Linkkejä: 

Ei kertonut katuvansa

Pintti