Lautavuoratussa talossa, kadun päässä, yhdeksänvuotias Alice Hart istui kirjoituspöydän ääressä ikkunan edessä ja kuvitteli erilaisia tapoja tuikata isänsä tuleen.
Kuvan alla oleva virke aloittaa ensimmäisen luvun, jonka nimi on Musta tuliorkidea. Miksi pikkutyttö kuvittelee näin hurjia? No, arvata saattaa. Isä ei ole mukavimmasta päästä.
Sitten tapahtuu vakava onnettomuus. Alice järkyttyy ja kadottaa puhekykynsä. Tapahtumien seurauksena pikkutyttö joutuu muuttamaan isoäitinsä Junen luokse, joka asuu Thornfieldin kukkatilalla.
Menneisyydestä:
Äärimmäisessä kuivuudessa maatilat kuivuivat, maata viljelevät perheet tekivät konkurssin eikä maasta kasvanut mitään. Kun kaupunki näytti olevan pyyhkiytymässä kartalta ikiajoiksi, Ruth Stone perusti luonnonkukkatilan.
Kun levisi uutinen, että keskellä kuivuutta kasvoi väriloistoa, niin asukkaat alkoivat tuoda pistokkaita.
Yhdessä he rakensivat kasvihuoneita ja hoitivat kukkia. Lopulta Thornfield alkoi kukoistaa. Ruth alkoi ihmisten kanssa leikata kukkia ja sitoa kimppuja, joita he veivät kukkatoreille.
- Jokaiseen kimppuun oli sidottu käsin kirjoitettu kortti, jossa kerrottiin Ruthin kullekin kukalle antama merkitys. Kukat oli myyty loppuun ennen puoltapäivää.
Aikanaan Ruth kuolee ja sanoo viimeisessä tahdossaan ettei tilaa saa koskaan testamentata miehelle, joka ei sitä ansaitse.
Tällaiseen paikkaan June tuo Alicen ja alkaa opettaa tytölle tietoa Australian kukista ja niiden kielestä. Thornfield toimii nykyään kaltoin kohdeltujen naisten turva- ja työpaikkana. Jotkut tulijoista viivähtävät hetken ja toiset jäävät olemaan ja huolehtimaan tilasta. Naisia kutsutaan Kukkasiksi.
Alice on tullessaan vaitonainen, eikä ihme, sillä tapahtumat ovat järkyttäneet eikä tyttö ole koskaan edes tavannut isoäitiään eikä tiedä Thornfieldin tilasta mitään. Tilan naiset alkavat hoivata Alicea ja hiljalleen tämä alkaa toipua. Kun Alice ystävystyy koulutoverinsa Oggin kanssa, alkaa elämä hymyillä ja niin tekee Alicekin. Mutta vain hymyillä, ei vielä puhua.
Alice polveutuu Thornfieldin naista, ja heistä June halauaisi kertoa Alicelle. Mutta June ei jaksa. June jaksaa vain juoda viskiä.
- Hän oli väsynyt kantamaan tuskallista menneisyyden painolastia. Hän oli väsynyt kukkiin, jotka puhuivat asioista, joita ihmiset eivät kyenneet sanomaan
June on melko varma ettei Alice tiedä mitään menneisyydestään. Siispä June siirtää kertomista päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Kunnes koittaa hetki, että Alice saa tietää. Pöydällä oli koru ja kirje, jossa June kertoo Alicen äidistä, isästä ja Thornfieldistä. Ja kukista:
- Kun olin suurin piirtein sinun ikäisesi, äiti, siis sinun isoäitisi äiti, alkoi opettaa minulle kukkaiskieltä ja kertoi kukista, jotka kasvoivat tästä maasta, joka on kotimme. Hän puolestaan oli oppinut kielen omalta äidiltään. Kukat auttavat meitä sanomaan asioita, joita sanat eivät aina kykene kertomaan.
Alice varttuu ja tekee suunnitelmia, muttei yksin. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään. Alice pakenee autiomaahan hoitamaan suruaan ja etsimään itseään, mutta onko se sittenkään oikea ratkaisu?
................
Tarinassa on paljon hyvää ja kaunista. Tosin alku, jossa Alice vielä asuu kotoaan vanhempiensa kanssa, on hurjanpuoleinen.
Kukat liittyvät vahvasti tarinaan jo alussa, sillä äiti vetäytyi usein puutarhan rauhaan ja opetti samalla Alicea ymmärtämään kukkien kieltä.
Pidin myös Alicen vuosista kukkatilalla, mutta loppuosa ei ihan kolahtanut. En kaivannut pakoa autiomaahan enkä siellä tapahtuneita juttuja. Miksei koko tarinaa olisi voinut sepittää ja sijoittaa Thornfieldiin?
Kukkatietoudesta pidin ja jokainen luku alkaakin kukkaesittelyllä. Tähän tapaan:
5. luku Vaaleapunainen sulkakukka - Merkitys: kyyneleet - Verticordia picta - Lounais-Australia - Pieni tai pienikokoinen pensas, jonka vaaleanpunaiset, kuppimaiset kukat tuoksuvat makealta. Elää noin kymmenen vuotta, ja kirkkaanväriset, runsaat kukat kukkivat pitkään.
Romaanissa on kolmekymmentä lukua = kolmekymmentä kukkaesittelyä.
Voi kun vielä olisi saanut kukista kuvat! Vaikka vain piirretyt.
Loppusanoissaan Ringland kertoo, että romaanissa on tarinoita ja hahmoja eri kulttuureista. (...) Minulle oli tärkeätä, että ne Keski-Australian seudut, joissa Alice vierailee, olivat kuvitteellisia, sillä jos olisin sijoittanut ne romaanin osat todellisiin paikkohin,olisin kertonut tarinoita, jotka eivät ole minun kerrottavissani."
Romaanissa on Kilipitjara-niminen kuvitteellinen kraateri, mutta Länsi-Australiassa on samanlainen kraateri kuin tarinassa. Kraateri sijaitsee Wolfe Creek Crater National Parkin kansallispuistossa. Kuvia löytyy googlaamalla, jos kiinnostaa.
Tässä tarinassa on kaksi rakkauttani eli Australia sekä kukat. Olen kuvannut vuosikymmeniä kukkia ympäri maailmaa. Niinpä tämä kirja on kukkien ja maan osalta omiaan minulle. Ehkä myös sinulle, jos rakastat kukkia.
Alicen kasvutarina on osin aika viihteellinen, mutta mukana on myös raskaita aiheita. Ja loppu... no, se vaikutti jotenkin hätäisesti mukaan ympätyltä.
Luontokuvauksista plussaa. Niin, ja ne kukat :D
Luontokuvauksista plussaa. Niin, ja ne kukat :D
Todella kauniit kannet!
Kevät maalasi aavikon kaikilla väripaletin väreillä. Silkkipuut olivat täynnä kullanruskeita ja keltaisia kukkia, jotka täyttivät ilman voimakkaan makealla tuoksullaan.
+++++
Kirjailija, tv-esiintyjä
Holly Ringland varttui äitinsä trooppisessa puutarhassa Queenslandin rannikolla Australiassa. Vuonna 2009 kirjailija muutti Englantiin opiskelemaan luovaa kirjallisuutta. Ringland viettää aikaansa sekä Englannissa että Australiassa.
******
Ilmestyneet suomennokset:
Alice Hartin kadonneet kukat 2022
Kirjailijalta on tämän jälkeen ilmestynyt jo kaksi uutta suomentamatonta teosta, joissa molemmissa on, by the way, yhtä ihanat kannet kuin tässä esikoisteoksessakin.
Kirjan julkaisuoikeudet on myyty yli 30 maaha ja kirjan pohjalta on tehty seitsenosainen tv-sarja. Voi kun nähtäisiin Suomessakin.
Kirja kustantajalta, kiitos!
Tähän loppuun laitan muutaman Australiassa kuvaamani kukkakuvan.
Aika mielenkiintoiselta kyllä kuulostaa! Itse en siinä mielessä ole kukkaihmisiä, että minulla ei ole kasveja asunnossani (tapan ne). Mutta nautin kyllä väriloistosta!
VastaaPoistaMinullakin vähän sama juttu, siksi viherkasveja ei ole kuin muutama. Leikkokukkia tai kesällä luonnonkukkia on aina pöydällä.
Poista