Tämä talo, paperista kasattu - pienistä pahvinsuikaleista on yhteen puristettuna saatu jotakin niin vahvaa, että se kestää aikaa, raskaita yksinäisiä talvia - seisoo rapistuvana ja luhistuvanakin edelleen, vuodesta toiseen, aina kun palaamme.
Valitsen pääsääntöisesti luettavat uutuuskirjani kustantajien luetteloista puolisen vuotta ennen teoksien ilmestymisestä. Niin tämänkin kirjan, joka tuntui aiheensa puolesta kiinnostavalta: menestysromaani kertoo naisesta kahden rakkauden välillä. Voiko vielä valita toisin, vai onko menneisyyden paino liian raskas?
Pelkkä rakkaustarina tuskin olisi saanut kirjaa varaamaan, mutta kaksi mainittua aihetta sai: salaisuudet ja merenranta.
Kirjan lukemisen jälkeen törmäsin kehuihin, mutta myös kritiikkiin. Kumpaan kastiin kuulun?
55-vuotias Eleanor eli Elle on viettänyt lapsesta alkaen kesänsä Perämetsässä. Isoisä oli aikoinaan rakentanut leirikylän. Tarkoituksena oli vuokrata mökkejä ja elättää perhe lisätienesteillä. Rahapulan takia mökit oli rakennettu halvalla ja käytännöllisesti. Isoisä nimesi kylän Paperipalatsiksi.
Elle saapuu tähän maisemaan joka kesä, ensin lapsuusperheensä kanssa ja myöhemmin äitinsä, rakkaan aviomiehensä Peterin ja lastensa Maddyn, Jackin ja Finnin kanssa.
Elle oli viettänyt lapsena aikaa Jonas-nimisen pojan kanssa. He olivat tavanneet kun Elle oli kahdentoista ja Jonas kymmenen. He olivat ihastuneet toisiinsa ja päättäneet avioitua aikuisina. Sitten tapahtuu jotakin järkyttävää, johon Elle ja Jonas olivat syypäitä, mutta kukaan muu ei tiedä.
Ensirakkaus lopahtaa aikanaan (vai lopahtaako?). Elle löytää Peterin ja Jonas Ginan. Kesästä toiseen suvut kuitenkin seurustelevat ja viettävät aikaa yhdessä. Olivatko Elle ja Jonas kyenneet unohtamaan lapsuuden kauhistuttavan tapauksen?
Yllättäen Elle ja Jonas päätyvät eräänä yönä rakastelemaan, jonka seurauksena Elle alkaa miettiä kumpi miehistä oikeastaan on se oikea?
Tarina pirstaloituu nykyajan ja menneisyyden osioihin. Nykyisyys on päivän mittainen ja erottuu menneisyyden luvuista kellonaikaluvuin. Suurin osa tarinasta on menneisyyttä alkaen vuodesta 1966, jolloin Elle syntyy. Pääosin ollaan New Yorkissa, Lontoossa tai Perämetsässä.
Takaumissa on valtavan paljon henkilöitä. En tahdo pysyä mukana. On entisiä ja nykyisiä aviovaimoja, aviomiehiä ja heidän lapsiaan. On kummeja, lastenhoitajia, naapureita ja ties keitä. Jotkut hahmot ovat niin mielenkiintoisia, että olisin toivonut kirjailijan vähentäneen henkilöitä ja keskittyneen näihin herkullisimpiin hahmoihin. Tämä olisi tehnyt kirjasta kiinnostavamman.
Olen tyytyväinen, etten ruvennut kuuntelemaan romaania, sillä olisin taatusti ollut ihan pihalla lukuisista henkilöhahmoista ja aikajanoista. Kannattaa mieluummin lukea.
Tarina itsessään on hyvä ja sisältää rakkautta, välittämistä ja lämpimiä perhesuhteita, mutta myös surullisia, jopa järkyttäviä kohtia sekä ikäviä perheenjäseniä. Pientä tiivistämistä kaipasin, sillä jossain vaiheessa aloin toivoa loppuratkaisun jo häämöttävän.
Olen huomannut, että kirjaa on verrattu Suon villiin lauluun, mutta itselläni ei ko. kirja tullut mieleen, vaikka joitain pieniä yhtymäkohtia onkin. En mainitse kuin maisemakuvaukset jotten spoilaa kumpaakaan romaania. Minulle tuli ensin mieleen Holly Ringlandin romaani Alice Hartin kadonneet kukat. Kirjoitan kirjasta arvion lähiaikoina.
Linkki: Suon villi laulu
Kyllä Paperipalatsin luki ja voin suositellakin, mutta olen tänä vuonna lukenut parempiakin teoksia.
Plussaa annan maisemakuvauksista ja vesielementistä. Oliko loppu mieleiseni? Ei ollut, mutta joku muu saattaa olla toista mieltä.
Lammella vesi on aivan tyyni. Kala hyppää ilmaan ja jättää jälkeensä sarjan samankeskiksiä ympyröitä. Katson niiden levämistä reunoilta, kunnes ne sulautuvat takaisin veteen, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.
++++++
Kirjailija
Miranda Cowley Heller, synt. 1962 New Yorkissa, on viettänyt kesänsä Cape Codissa. Kirjailija asuu nyt Kaliforniassa ja Lontoossa.
Hän on johtanut HBO:n draamatuotantoa, ja vastuulla ovat olleet mm. Sopranos, Mullan alla ja Langalla (The Wire).
******
Ilmestyneet teokset:
Ilmestyneet teokset:
Paperipalatsi 2022
Kollega piti teoksesta, joten jos haluat lukea pidemmän ja toisenlaisen arvion, niin ohessa linkki: Kirsin Book Club / Paperipalatsi
Juuri tuo vertaus Suon villiin lauluun saa minut hyvin ennakkoluuloiseksi. Harva kirja on mielestäni ollut niin huono kuin se. Toisaalta tulee ikävän elitistinen olo kun suhtautuu hittikirjoihin jo valmiiksi ennakkoluuloisesti.
VastaaPoistaMinusta Suon villi laulu ei ole huono, mutta siinä on omat heikkoutensa. Kirjojen vertaaminen on aina arpapeliä. Mitä jos verrataan teokseen, josta ei pidä ollenkaan. En suhtaudu ennakkoluuloisesti mihinkään kirjaan. Mielipiteet ja maut ovat niin kovin erilaisia. :D
PoistaHieno teos, josta pidin kovasti. Minulle tuli tästä kirjasta mieleeni Hiljaiset sillat. Molemmissa kirjoissa oli jo reilusti keski-ikään ehtineiden henkilöiden rakkaustarinat isolla R:llä. Rakastan Hiljaiset sillat teosta ja menen marraskuussa katsomaan kirjasta tehdyn musikaalin.
VastaaPoistaHiljaiset sillat on kyllä hyvä teos. Leffankin olen nähnyt. Ihanaa musikaali-iltaa❤️
Poista