Sinun on mentävä merenrantaan, kerättävä kiviä, kirjoitettava niihin kaikkien menettämiesi asioiden nimet ja heitettävä ne sitten mereen. Meri on kyllin suuri pitääkseen huolta murheitasi, ja siten sydämeesi vapautuu tilaa, jotta se voi täyttyä muilla asioilla.
Tarina alkaa vuodesta 2010, jolloin Zoe ja Tom Harris ovat päätyneet Casablancaan miehen työn perässä. Tom on työnsä vuoksi paljon poissa ja Zoe yrittää sopeutua uuteen rooliinsa ja avioliittokin natisee, osaksi koska Tom juo vaimonsa mielestä liikaa.
Eräänä päivänä Zoe löytää lastenhuoneen lankkulattian alta koristeellisen santelipuisen rasian, jonka sisällä on jonkun aarrekätkö sekä muistikirja.
- Se vaikuttaa jonkinlaiselta päiväkirjalta. Sivut ovat täynnä silmukoina kaartelevaa käsialaa, ja kun käännän esiin ensimmäisen sivun, luen siltä omistajan nimen: Tämän päiväkirjan omistaa Josiane Franꞔoise Duval. Yksityinen.
Zoe ottaa kirjan mukaansa ja alkaa lukea. Päiväkirja alkaa 1.1.1941 Marokossa. Josie on saanut kirjan isältään joululahjaksi. Juutaistyttö Josien perhe on päätynyt natsien miehittämästä Ranskasta Casablancaan, josta heidän on tarkoitus suunnistaa kohti Yhdysvaltoja kunhan saavat tarvittavat paperit kokoon.
Turruttaakseen pitkiä päiviään Zoe alkaa käydä kirjastossa sekä tehdä tilkkupeittoa, jonka tekoon saa apua yhteisöön kuuluvalta Katelta, joka on tosi taitava tilkkutöissä.
Zoe saa viedä naisten pakolaiskeskukseen erään Katen kauniista peitoista ja naiset ihastuvat niin, että päättävät tehdä oman peiton, johon jokainen nainen saisi ommella palasen omaa historiaansa.
- Kankaanpalat ovat selviytyneet vaarallisista matkoista, joilla on menetetty paljon. (...) Lopulta tämän peiton tehneet naiset jatkavat matkaansa löytääkseen jostakin muualta uuden kodin, joka tarjoaa mahdollisuuden arvokkaaseen elämää vailla pelkoa.
Päiväkirjassaan Josie kertoo perheestään, johon vanhempien lisäksi kuuluu myös viisi vuotta vanhempi Annette-sisar, jota tuntuu kiinnostavan vain pojista puhuminen ja oma ulkonäkö.
Duvalin perheen elämä ei ole helppoa, sillä natseja ja ilmiantajia saa pelätä koko ajan. Maasta pitäisi päästä pian pois.
Eräänä päivänä Josie kuulee oudon keskustelun isänsä ja erään tutun naisen välillä. Josie ymmärtää pian mistä on kyse ja lopulta myös isä tajuaa, että Josie tietää. Isä nimittäin touhuaa jotain erittäin salaista.
Aika kuluu, ja lähtöpapereiden saanti viivästyy ja viivästyy. Odotellessaan Duvalit lähtevät lomalle kiertelemään rannikkoa, mutta mahtaako isällä olla tehtäviä loman aikana? Lukija pääsee tutustumaan moneen marokkolaiseen rantakaupunkiin ja -kylään kuten: El Jadida, Oualidia, Cap Beddouza, Safi ja muuutamat muut.
Viehättävä, surullisenhaikeanihana tarina, jossa on paljon hyvää. On tietoa Marokon kulttuurista, on marokkolaisia tapoja, sanoja, on marokkolaisia tarinoita ja runsaasti paikallisia ruokia. Aluksi googletin muutamia, mutten sitten en enää jaksanut kun aina tuli uutta.
Mellahista puhutaan usein. Se oli juutalaisten asuttama kortteli Casablancassa (tai yleeensä marokkolaisessa kaupungissa). Mellahia ympäröi muuri ja portit suljetaan yöksi. Näin juutalaiset ja muslimit pysyivät erillään toisistaan ja toisaalta juutalaiset olivat suojassa muslimien väkivallalta.
Toinen aihe, josta puhutaan usein on ruuat, kuten mm. briwat-pasteijat, täytetyt msemmen-rieskat ja etenkin ghibajat eli mantelipohjaiset keksit. Niistä on jopa kirjassa resepti. Otin sen ylös, täytyy kokeilla.
Voin hyvin kuvitella itseni kulkemassa kaupungin kaduilla ihailemassa värikkäitä seinävaatteita, maalattua keramiikkaa, kauniita helmiupotuksin koristeltuja puurasioita ja kaikenlaisia antiikkiesineitä.
Mukana on todellisia paikkoja, kuten mm. yllämainitut rannikkokaupungit sekä Fésin yliopisto Al-Karaouine, jolla on pitkä esihistoria, sillä prinsessa Fatima al-Fihrin kerrotaan perustaneen sen vuonna 859.
Teksti etenee vaivattomasti, vuorotellen Zoen ja Josien kertomana. Muutamat seikat kuitenkin häiritsivät. Toisinaan kirja vaikuttaa siltä kuin lukisi matkaopasta, kaikkine Marokko-tietoineen. Tarinan eräänä punaisena lankana on tilkkutyöpeitto, jollaista Zoekin tekee. Vaikka olen käsityöihminen, niin minusta tilkkupeiton tekoa yksityiskohtineen oli aivan liikaa.
- Jokaisen blokin jokainen neljännes on kuusikärkinen kämmenjälki. (...) Jäljet säteilevät keskuseliöstä - jonka nyt tiedän olevan nimeltään keskuspala - ja välikaitaleista muodostuva ristikko kehystää niitä...
Minulle uusi tieto oli se, että nämä tilkkupeitot ovat olleet informaation välineitä eli "karttoja", joita mm. Underground Railroad on käyttänyt. Orjaplantaasit ompelijat ompelivat ja plantaasin orjille opetettiin miten eri blokit tunnistaa. Tilkkupeitto saatettiin ripustaa ikkunaan "tuulettumaan", jotta ne jotka olivat karkuun lähdössä ehtivät opetella peitosta reitin. Peiton tilkuissa oli myös vinkkejä ilmansuunnista, joista, ruokapaikoista, yösijoista jne. Ja tietty peitto laitettiin esille merkiksi turvallisesta liikkumisesta ja pakoon lähdöstä. Ovelaa.
Matkaopasmaiseksi kirjan tekevät myös Duvalin perheen lomamatkat eri paikkakuntineen ja niiden nähtävyyksine. Sinänsä mielenkiintoista, mutta kirja on kuitenkin romaani eikä matkaopas.
...ja Zoe olisi voinut vähän harvemmin nyppiä kynsinauhojaan... (Tätä välttääkseen Zoe oli alun perin ruvennut tekemään tilkkutyötä.)
Valpy sanoo inspiroituvansa vahvoista naisista ja etenkin heistä, jotka elivät toisen maailmansodan aikana. Vahvoja naisia on tässäkin romaanissa ja sota-aikaa myöskin. Kirjailija on tehnyt mittavan taustatyön, joka näkyy myös teoksen "tieto-osuuksissa".
Jotkut tapahtumat sekä isän ja tyttären toimet vaikuttavat toisinaan hieman epätodellisilta, mutta onko sillä loppujen lopuksi fiktiossa niin väliä. Joka tapauksessa minä viihdyin tämän tarinan parissa, joka on kauniisti suomennettu. Ja kirjan kannet, ne ovat kauniit. Saatan melkein kuvitella rukoukseen kutsujan eli muezzin minareetissa laulamassa rukouskutsua. (Nykyisin käytetään äänentoistojärjestelmiä.)
Miten tarina loppuu? Sitä en tietenkään paljasta. Pääsevätkö Duvalit lähtemään Yhdysvaltoihin? Entä Harrisit? Löytävätkö he paikkansa Casablancassa? Auttoiko Zoen löytämä päiväkirja sopeutumisessa?
Kun kuu loistaa sataan vesikulhoon, ne kaikki täyttyvät kuunvalosta, olivatpa ne missä tahansa. Muista se, kun heräät yöllä. Kuu, joka loistaa ylläsi muistuttaa siitä, että rakkaus on kuin kuu vesikulhoissa - sitä on kaikkialla.
+++++++
Kirjailija
Fiona Valpy, synt. ??
Kirjailija on asunut seitsemän vuotta Ranskassa, mutta asuu nyt Skotlannissa. Valpy rakastaa molempia maita, joten näiden maiden historiaa löytyy romaaneista.
Kirjailijan teoksia on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita ja käännetty yli 30 kielelle.
Vieläköhän Valpy opettaa joogaa?
********
Ilmestyneet suomennokset:
Casablancan tarinankertoja 2022
Lisäksi kymmenkunta suomentamatonta teosta. Uusi romaani on tulossa v. 2023, joten ehkä sekin suomennetaan.
Kommentit
Lähetä kommentti