Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema - esikoisdekkari

 

1930-luvun Helsinki oli väkivaltainen paikka. Kieltolaki oli juuri päättynyt, mutta poliisia työllistivät edelleen pirtutrokarit, tappelupukarit, ilotytöt ja talousrikolliset. Maailmanlaajuinen lama kohteli kaupunkia kaltoin. Työttämyys on räjähtänyt, yrityksiä kaatui.

Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema - esikoisdekkari - 335 s. - ilm. 2022 -  kansi: Kaisu Sandberg - kirjan taustakuva: Helsinkikuvia.fi - Myllylahti - MurhaMylly 227

Kesällä 1932 Sepänkadun asunnon ammeesta löytyy nuoren naisen ruumis. Ainoa johtolanka on revennyt miesten paita. Kenen? Onkohan joku nähnyt paidattoman miehen liikkuvan lähimailla?

Tapauksen saa hoitaakseen noin kolmekymppinen miekkailua harrastava Arpia Haahti, joka työskentelee Helsingin poliisin etsivässä osastossa. Yksikössä, joka tunnetaan myös murharyhmänä, tutkitaan väkivaltarikoksia, vaikka suurin osa rikoksista on ryöstöjä ja päällekarkauksia. 
- Haahti oli osaston ainoa punikki, kiintiöpunikki kuten häntä kutsuttiin. Vuoden 1918 rähäkän jälkeen poliisit oli valittu voittajan puolelta. Jotkut olivat suojeluskuntalaisia, toiset entisiä sotilaita. 
Tosin tarkkaan ottaen Haahdin vanhemmat olivat punaisia, mutta mies itse ei tunnusta väriä. 

Sodasta oli kulunut jo kymmenen vuotta, mutta punaisia ei edelleenkään kelpuuteta poliisijoukkoihin. Haahti on poikkeus. Mies oli haaveillut akateemisesta urasta, mutta isän katoamisen jälkeen perhe tarvitsi elättäjän. Näin Arpia päätyi sepänopista vartiontihommiin ja kun rikospoliisin päälliköksi tuli Anton Himanen, niin Arpiasta tuli ensimmäinen punikkipoliisi. Tämä onnistui suhteilla, sillä Himanen oli ollut Haahdin perheen naapuri ja rouva Haahti pyysi Himaselta apua.

Osaston etsivä Nestori Frantsila on puolestaan oikeistolainen, röyhkeä, ylimielinen, epäystävällinen ja vailla käytöstapoja. 
- Mitä kiintiöpunikki täällä tekee? (...) Ei täällä sisällä kommareita tarvita.
Etsivät eivät olisi halunneet työskennellä toistensa kanssa, mutta minkäs teet, sillä miehistö on vajaalukuinen. Määrärahat ovat tiukilla ja etsiviä liian vähän. Frantsilalla on toinenkin "työtoveri", nimittäin Adalwolfa von Thiringen eli Ada, dobermanni, joka kulkee usein mukana.

Frantsila ja Haahti tutkivat Sepänkadun rikosta ja pian käy ilmi, että tapauksessa on paljon muutakin kuin vain kampaajan surma. Nainen oli nimittäiin puuhannut muutakin kuin kammannut hiuksia. 

Haastatellessaan Lainaa lähellä olevia henkilöitä poliisit päätyvät Vallilan Voiman nyrkkeilyseuran hallille. Sieltä löytyy Lainan ystävä ja kampaajakollega Raita Harmonen. Raita on sangen viehättävä nainen, joka sattuu olemaan myös nyrkkeilijä ja nyrkkeilysalin portsari. Kuinka hyvin Raita on lopulta tuntenut ystävänsä Lainan?

Toisaalla eli Eirassa eversti Salomon Kuparin jugendasunnossa kokoontuu toisenlainen porukka. Salomon Kupari on puolustusvoimien yleisesikunnan tiedusteluosaston päällikkö ja Esko Riekkilä Etsivän keskuspoliisin johtaja. Miehillä on tapana tavata ainakin kerran viikossa ja puida "maailman" tapahtumia.
- Riekin elämäntehtävänä oli poistaa kommunistit maailmankartalta, viimeiseen yksilöön saakka.
Keinoilla ei ole väliä.
Kuparilla puolestaan on kaksi toisenlaista tehtävää.

Helsingin rikospoliisi ja Etsivä keskuspoliisi olivat jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään. EK vei kunnian yhteistyössä ratkaistujen juttujen tutkinnasta ja rekrytoi paikallispoliisista parhaat etsivät.
Kumpi tässä tarinassa vetää pidemmän korren? 

Näistä alkuasetelmista keriytyy auki yllättävä tarina.

Jokinen on onnistunut hyvin ensimmäisessä dekkarissaan. Mies on perehtynyt Helsingin paikallishistoriaan ja se näkyy tarinassa. Juoni on mielenkiintoinen ja monitasoinen. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää. Pidin henkilöhahmoista, joista on tehty kiinnostavan erilaisia, kuten kiintiöpunikki Haahti ja yltiöoikeistolainen Frantsila, joilla molemmilla on ollut ja on edelleen omat ongelmansa. Näitäkin asioita dekkarissa sivutaan.

Loppusanoissaan Jokinen kertoo, että kirjan lähtökohtana on Laina Yli-Rautalammen selvittämätön murha vuodelta 1932 eli kyseessä on tositapahtuma. Tekopaikalta oli löytynyt miesten paita, kuten dekkarissakin. 
Yli-Rautalampea lukuun ottamatta kaikki kirjan keskeiset henkilöt ovat mielikuvitusta. Kirjassa esiintyvien tosielämän henkilöiden toiminta on kirjassa tarua. 

Kirjailijana Jokinen ei toki ole uusi, mutta dekkari on uusi aluevaltaus. Jääleinikin kuolema sopii hyvin muiden kotimaisten historiallisten dekkareiden joukkoon. (Esim. Timo Sandberg, Pekka Hyyti ja Timo Saarto ja Virpi Hämeen-Anttila.)

Onko Jääleinikin kuolemalle tulossa jatkoa? Ainakin Jokinen on suunnitellut niin. Jään odottamaan.

P.S. Tekstissä puhutaan pariin otteeseen venakosta, joka tarkoittaa venäläistä naista, eikä suinkaan miestä, niin kuin tarinassa kirjoitetaan.
Toinen virheellisesti käytetty sana on nuorikko, jota kirjassa käytetään yhteisnimityksenä nuorelle miehelle ja naiselle (nuorikot). Nuorikko = vasta vihitty (nuori) vaimo. 

Amat victoria curam, voitto vaatii työtä.

+++++++
Tietokirjailijakirjailija, toimittaja, kävelyopas
Pauli Jokinen, synt. 1974 Turussa
Kirjailija vetää Helsingissä Murhakävelyjä, joissa tutustutaan kaupungin rikoshistoriaan Punavuoressa, Töölössä ja Kalliossa. Alla linkkejä.

*******
Ilmestyneet teokset:
Sunnuntaikävelyllä Helsingissä - 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä 2010  - Kultturikävelyllä Helsingissä - Taidetta, arkkitehtuuria ja historiaa 2011 - Helsinki kävellen - Walking in Helsinki 2012 - Muistolaattabongarin opas - Kävelyreittejä Helsingin historiaan 2015 - Kaunis Helsinki 2016 - Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä 2017 - Helsingin murhahistoria - 110 tarinaa henkirikoksista 2020 - Turun murhahistoria - 33 tarinaa henkirikoksista 2021 - Verikoirat ja muista terroristeja sortokauden Helsingissä 2021 - Tampereen murhahistoria - 30 tarinaa henkirikoksissta 2022 - Jääleinikin kuolema 2022


Tarkempia tietoja kirjoista  löytyy mm. Jokisen blogisivustolta: paulijokinen
Murhakävelyistä täältä Murhakävely
Murhakävelyiden lisätiedot sekä varaukset täältä walkhelsinki

Kommentit

  1. Kyllä saa kirjailija tehdä melkoisen taustatyön tällaisiin historiaromaaneihin! Helposti lipsahtaa jotain liian nykyaikaista. Näistähän on Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä usein keskusteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan. Etenkin sukkahousuihin olen usein törmännyt. Aina vaan mietin miten näitä virheitä ei huomata, vaikka teksti luetaan moneen kertaan.

      Poista

Lähetä kommentti