Christina Wahldén; Älä puhu kuolleista, 1. osa - dekkari - dekkariviikko

 


Tähän aikaan vuodesta, ennen sadekautta, ihmiset ajautuvat mangohulluuden valtaan, sekoavat tropiikin kuumuudesta. Väkivaltarikokset lisääntyvät. Ihmiset menevät järjiltään kuumuudesta ja kosteudesta, sateesta, jota ei kuulu.

Christina Wahldén; Älä puhu kuolleista, 385 s. - 1. osa Darwin -sarjaan - suom. ilm. 2022 - Nämn inte de döda 2020 - suomennos: Jänis Louhuvuori - kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy - Minerva Crime / Minerva Kustannus

Älä puhu kuolleista on Dekkariviikkoni toinen kirja.

Mietin jääviyttäni (huumorilla) aloittaessani kirjoittaa tästä kirjasta. Ei muuten, mutta kun olen kova Australia-fani ja tuntuu aina, että kaikki kirjat joissa on Australia mukana, ovat mieleisiä. Australia on ollut lähellä sydäntäni koko elämäni, sillä osa suvustani on syntyperäisiä autralialaisia.
No mutta, tässä kirjassa ollaan alueella, josta kirjoitetaan vähän. 

Lyhyt henkilöesittely alkuun: 
-"Bluey, tässä on uusi kollegasi", Mick sanoo ja katsoo häntä tiukasti. "Tuorein lisä meidän rikospoliisiimme. Hänen nimensä on Jess.

Bluey eli Patrick O'Boyle on Pohjoisterritorion poliisilaitoksen rikoskomisario. Punatukkainen, lähes kaksimetrinen Bluey asuu parikymppisen tyttärensä Catin kanssa. Vaimo oli muuttanut Sydneyhin ja naisystävä kaikonnut erään episodin jälkeen. Bluey rakastaa yli kaiken Abbaa, joiden kaikki levyt omistaa. 
Nyt Blueyllä on uusi ystävä, Mango, joka kulkee poliisin mukana jopa töissä. Mango on vallabinpoikanen.

Nuori Jess on kotoisin Tiwisaarilta, jotka sijoittuvat 80 km Darwinista pohjoiseen. Jess kuuluu alkuperäiskansaan ja on aina halunnut poliisiksi, vaikka tietää, että oma kansa vieroksuu, nauraa, epäilee. Jess on ns. Coconut cop eli kookospähkinäpoliisi, joka on päältä musta ja sisältä valkoinen. Mutta Jess tahtoo muuttaa asioita systeemin sisältä. Jessin kansa on kärsinyt väkivallasta ja pakkotoimista kauan, aina eurooppalaisten maahan tunkeutumisesta lähtien. 

Jess asuu yhdessä kahden tytön kanssa. Liz suorittaa tietotekniikan jatko-opintoja yliopistossa. Greta on ruotsalainen reppureissaaja, joka työskentelee baarissa. Greta opiskelee Ruotsissa taidehistoriaa ja haaveilee matkasta Kakadun kansallispuistoon katsomaan kalliotaidetta.

Nämä erilaiset henkilöhahmot antavat osviittaa, että dekkari saattaa olla hyvä.

Rannalta löytyy ruumis, joka on joutunut krokotiilin hyökkäyksen kohteeksi. Kroppa on huonossa kunnossa, mutta siitä selviää sukupuoli ja se että kuuluu alkuperäiskansaan. Onnettomuus? Murha? Entä kuka uhri on? Sitä on vaikea selvittää.

Banksia House on lasten ja nuorten rangaistuslaitos. Australiassa rangaistuslaitoksiin joutuvat alle 15-vuotiaat nuoret, jopa kymmenvuotiaat. (Pohjoismaissa rikosoikeudellinen vastuuikäraja on 15 vuotta.) Miten Banksia House liittyy tarinaan?

Kirjassa esiintyy myös omin lyhyin luvuin poika varjoista. Perheessä ei ole ollut kaikki hyvin. Poika puuhaa kaikenlaista, luvatontakin, mutta silti äiti on teoista ylpeä.

Rannalta löytyneen ruumiin tapaus on hankala ja tutkinta polkee paikoillaan, ei henkilöllisyyttä, ei silminnäkijöitä, ei valvontakameroita, ei mitään. 
Bluye ja Jess työskentelevät pääsääntöisesti kaksin tai joskus erikseen. Töitä riittää kummallekin. 

Dekkari alkaa aika verkkaisesti, mutta tapahtumat lisääntyvät tarinan edetessä. Alun hitaudesta huolimatta tarina veti mukaansa heti alkusivuilta ja luin kirjan lähes yhtäsoittoa. Teksti etenee jouheasti ja tyylissä on jotain kiehtovaa, esim. se miten tarina, luonto ja tiedot alkuperäiskansasta luontevasti yhdistetään. 

Pidin henkilöhahmoista. Hieman erikoinen Bluye sekä nuori alkuperäiskansaan kuuluva Jess on hyvä pari juuri erilaisuutensa vuoksi. Plussaa annan lisäksi siitä, että miespoliisi ei ole epäkunnioittava Jessiä kohtaan, ei puhu rumasti eikä aliarvioi tätä polisiina, vaikka sanoo aluksi olleensa ynseä Jessiä kohtaan. Noh, tarinasta se ei ilmene. Ja voiko mies, joka hoivaa vallabinpoikasta, kantaa mukanaan ja syöttää tuttipullosta maitoa, olla muuta kuin sympaattinen.

Tapahtumat sijoittuvat Pohjoisterritoriaan, jota muut austaralialaiset pitävät eräänlaisena villinä läntenä.
- Osittain lakeja vailla olevana alueena, jossa eivät päde tavalliset säännöt. Siellä asuvat ihmiset eivät pidä valtion holhouksesta, vaan tahtovat olla täysin vapaita ja hoitaa omat asiansa ilman valtiokoneiston sekaantumista.

Kirjan alussa kerrotaan puolentoista sivun verran Darwinista ja Pohjoisterritoriosta, mm:
- Darwin on Pohjoisterritorion pääkaupunki. (...) Pohjoisterritoriossa on yli kaksisataatuhatta asukasta. Heistä puolet asuu Darwinissa. (...) Noin kolme prosenttia koko Australian asukkaista kuuluu alkuperäisväestöön, aboriginaaleihin, mutta Pohjoisterritoriossa heidän osuutensa on noin kaksikymmnetäviisi prosenttia.

Maa on kuulunut alkuperäisasukkaille, jotka olivat asuneet siellä ainakin seitsemänkymmentätuhatta vuotta. 

En ihan tarkkaan muistanut mihin Darwin sijoittuu, joten googletin: 

Dekkarissa vieraillaan oikeissa paikoissa, kuten esim. Kakadun kansallispuistossa, jonka mahtavat luonnonilmiöt ja kuuluisat kalliomaalaukset olisi upeata nähdä. Kakadun kansallispuisto on Unescon maailmanperintöluettelossa.

Luonto onkin yksi dekkarin teemoista. Kuumaa, kosteata ja kaunista. 
- Valkoinen haikara istuu kivellä syötävää tähystellen. Eukalyptyspuut kahisevat tuulessa joen reunalla. Toisella puolella veden ylle kaartavat suuret, rehevät puut...

Toinen vahvasti mukana oleva teema on alkuperäiskansan myytit, tavat ja tottumukset, jotka avautuvat Jessin kautta: elinolosuhteiden parantaminen, aboriginaalilasten pakkosiirrot  (* The Stolen Generation), koulutus, työttömyys. jne. Alueella vallitsee rotusorto, jota ei suinkaan paranna se, että valtaapitävät sijoittavat aboriginaalien olojen parantamiseen tarkoitettuja varoja vaikkapa uuteen konferenssirakennukseen.

Jess opettaa vaivihkaan myös Blueylle miten alkuperäiskansaa pitää kohdella vaikkapa haastattelutilanteissa.

Kurkistus myös alkuperäisväestön uskomuksiin. Isonauraja on tärkeä lintu aboriginaalien myyteissä.

Olen onnistunut nappaamaan linnusta kuvan.

Tämä veijari voisi olla vaikkapa Mango. Kengurut jaetaan kahteen alaheimoon ja 11 sukuun. Keskikokoisia ja pieniä kengurulajeja kutsutaan vallabeiksi.

Enkä yksinkertaisesti malta olla mainitsematta Tim Tam-suklaakeksejä, joita Bluye tarjoaa vierailleen. Australiassa ei kuulema voi vierailla maistamatta Tim Tameja. Ei siis ihme, että Wahldén on ottanut ne tarinaan.

Romaanista heijastuu kirjailijan rakkaus maahan ja on kiva huomata että taustatyö on tehty huolella. (Lähteitä on neljä sivua.) Wahldén on matkustellut maassa, joten niiltäkin osin tietää mistä kirjoittaa. Lopussa on jälkisanat, joissa kirjailija kertoo mistä rakkaus Australiaan on alkanut sekä siitä miksi aboriginaalit ovat niin haavoittuvassa asemassa.

Dekkarissa oleva tieto on taitavasti upotettu tarinaan, joten ei tunnu paasaamiselta tai opettamiselta.
Kirja on omanlaisensa, joten saattaa jakaa mielipiteitä, mutta minuun tämä dekkari osui ja upposi. Tarinaa oli helppo seurata ja vaikka ikäviäkin asioita tapahtuu, niin niillä ei mässäillä. Kertomus on fiktiivinen eikä esim. Banksia Housea ole olemassa. 

Pidän yleensä vauhdikkaimmista tarinoista, mutta joskus käy näin. En malttaisi odottaa syksyä, jolloin toinen osa ilmestyy. 

P.S. *) The Stolen Generation eli Varastettu sukupolvi  tarkoittaa Austarlian hallituksen toimeenpanemia aboriginaalilasten (ja ns. puoliveristen) huostaanottoja, jotka alkoivat 1880-luvulla ja päättyivät vasta 1960-luvun lopussa. Vanhemmistaan erotettiin n. 100 000 lasta. Lapsia vietiin kodeistaan ja pakottiin asumaan valkoihoisissa sijaisperheisssä. Käytännössä valitettavan moni lapsista päätyi työskentelemään tiloilla halpatyövoimana sekä joutui hyväksikäytetyksi. 
Australian hallitus on myöhemmin joutunut pahoittelemaan (anteeksipyyntöä oli ensin vastustettu) menneiden sukupolvien epäoikeudenmukaisia tekoja ja maksamaan korvauksia (niitäkin oli vastustettu). Vuoden 2021 mukaan korvauksia maksetaan yhteensä noin 3600:lle perheestään lapsena erotetulle alkuperäiskansojen jäsenelle.
- Lisäksi Australiaan tulleet eurooppalaiset uudisasukkaat veivät korvauksetta maat, joilla aboriginaalit olivat eläneet tuhansia vuosia. 
(Lähde: Tiedot poimittu netin eri sivuiltoilta, esim. Yle uutiset)

- Australiassa käydessäni huomasin, että aihe on paikalliselle väestölle edelleen vaikea. Asiasta ei haluta puhua. 

Bluey tietää, etteivät krokotiilit ole pahoja. Ne vain noudattavat krokotiilinluonnettaan, kuten niiden pitääkin. Jos niillä on nälkä, ne syövät. Niin yksinkertaista se on.

++++++
Kirjailija, rikostoimittaja
Christina Wahldén, synt. 1968. Kirjailija on opiskellut Sydneyn yliopistossa dramaturgiaa ja rakastunut intohimoisesti Australiaan.

*******
Ilmestyneet suomennokset:
Darwin -sarja:
Älä puhu kuolleista 2022

Kirja oli Ruotsissa ehdolla vuoden parhaaksi rikosromaaniksi 2020. 
Sarjassa on jo ilmestynyt kolme osaa.

Tulossa: 2. osa Syklonivaroitus ilmestyy syyskuussa 2022.

Lisäksi kirjailijalta on ilmestynyt ainakin suomentamattomia lasten- ja nuortenkirjoja.

Kuten arvata saattaa pidän myös Jane Harperin Australiaan sijoittuvista dekkareista, joita on ilmestynyt suomeksi jo kolme: Kuiva kausi 2019 - Luonnonvoimat 2020 ja itsenäinen dekkari v. 2021 
Kadonnut mies    (Täällä linkit myös edellisiin teoksiin.)

Kirjablogistien dekkariviikkoa vetää tänä vuonna Kirsi Kirsin kirjanurkka -blogista.

Kirjakaupat nostavat esiin kesän lukusuosikkeihin kuuluvaa rikoskirjallisuutta viettämällä yhdeksättä valtakunnallista Dekkariviikkoa 6.6. - 12.6.2022

#dekkariviikko


Kommentit