Larsson: Isien pahat teot, 6. & Jansson: Varjo kannoillasi, 2. - dekkari

 

Rebecka Martinsson -sarjan viimeinen osa kertoo mm. mitä salaisuuksia Rebeckan menneisyydessä on. Mukana myös vuosikymmeniä sitten kadonneen henkilön tapaus.

Kristoffer Bark tiimeineen tutkii kylmiä tapauksia. Tällä kertaa vuorossa keissi, jossa kymmenen vuotta sitten kadonnut nainen löytyy. Nykyisyydessä paljastuu tapaus, jossa on samanlaisia yksityiskohtia kuin menneisyyden rikoksessa.

Hän oli sopinut treffit kuoleman kanssa. Ja kuoleman hän saisikin kohdata. Juuri sinä päivänä jonka hän oli itsekseen päättänyt, itse asissa, muttei sillä tavalla kuin oli ajatellut.

Åsa Larsson: Isien pahat teot, 567 s. - 6. ja viimeinen osa Rebecka Martinsson -sarjaan - suom. ilm. 2022 - Fädernas missgärningar 2021 - suomennos: Kirsi Kokkonen - kansi: Timo Numminen - Otava

Nainen saa puhelun, jossa junosuvantolainen kyläkauppias ihmettelee miksi naisen veli ei ole käynyt kolmeen viikkoon ostoksilla. Veli asuu vanhassa maatalossa, saaressa, joka sijaitsee keskellä Tornionjokea. Veli oli aikoinaan ottanut tilan hoitaakseen ja kaksitoistavuotias sisar oli muuttanut vanhempiensa ja kasvattisiskon kanssa kaupunkiin. Sisarusten välit ovat kuitenkin olleet poikki vuosikymmeniä. Veli on alkoholisoitunut. 
Sisar tietää, että veljellä on koira ja sen takia päättää lähteä saareen katsomaan mitä on tapahtunut. 
Koiraa ei löydy, mutta löytyy jotakin muuta...

Kesällä 1962 yksitoistavuotias Börje lähtee viikoksi isänsä luokse. Börje on ylpeä tatuoidusta nyrkkeilevästä isästään, sillä tällä on moottoripyörä, jonka kyytiin Börje pääsee ja josta kaverit ovat kateellisia. Isällä ja Börjellä on tarkoitus kalastella ja nyrkkeillä. Eräänä päivänä isä opettaa rannalla nyrkkeilyä kun he kuulevat auton tulevan pihaan. Isä lähtee vastaan ja pyytää Börjeä piiloutumaan. Sitten poika odottaa, odottaa ja odottaa milloin uskaltaisi tulla pois. Lopulta Börje ryömii esiin todetakseen, ettei isästä näy jälkeäkään. Isä on kadonnut eikä häntä löydy etsinnöistä huolimatta.

Kuolemansairaalla oikeuslääkärillä on käsiteltävänään tapaus, jossa tarvitsisi asianajaja Rebecka Martinssonin apua. Rebecka on hyvin haluton auttamaan, mutta suostuu lopulta. Tuskin olisi lupautunut, jos olisi ennalta arvannut mihin kaikkeen sotkeutuu. Samalla Rebecka joutuu kohtamaan oman ja äitinsä menneisyyden, jota ei ole halunnut muistella. Mitä aikoinaan on tapahtunut?

Näistä aiheista tarina lähtee etenemään: nainen ja hänen veljensä. Saaren tapahtumat? Börje ja hänen isänsä. Missä isä? Löytyykö koskaan? Mitä Börjestä tulee? Mitä Rebeckan perheen menneisyydessä on? Kirjan nimi "Isien pahat teot" on tarinan kantava teema.

Minun puolestani tämä kirja olisi saanut jäädä ilmestymättä, vaikka onhan se mukava tietää mitä Martinssonin menneisyydessä oli tapahtunut. Miksi en osannut edes kaivata päätösosaa? Omalla kohdallani aikaa on kulunut liikaa. Viisi ensimmäistä osaa ilmestyi seitsemän vuoden sisällä (jo vuosina 2005-2012) ja viimeinen osa vasta kymmenen vuoden kuluttua edellisestä (2022). Jos lukee paljon ja jos on lukenut kirjat ilmestyessään, niin kuin minä, niin miten voi kuvitella, että lukija muistaa mitä sarjassa on tapahtunut, etenkään kun tarinassa ei liiemmin kerrattu. Mikä oli Rebeckan tausta ja keitä ihmisiä hänen ympärillään on?  Muistin vain Sivvingin, joka asui jossain kellarin tapaisessa ja Kristerin, jonka kanssa Rebecka joskus seurusteli.
Olisin hyvin voinut antaa Rebeckan tarinan painua unohuksiin. 
Kirja sopiikin paremmin nille, jotka ovat vasta äskettäin lukeneet sarjan aiemmat osat ja muistavat edellisten osien tapahtumat.

Olen myös nähnyt Rebecka Martissonista kertovan tv-sarjan, muttei sekään auttanut muistamista. Nimettyjä henkilöitä on turhan paljon ja se nyrkkeily, sitä on makuuni aivan liikaa. Nyrkkeilykirjaako luenkin? Tarinassa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta rutka tiivistys olisi tehnyt hyvää. Miljöökuvauksista pidin. Mukavaa, että tapahtumia on myös Tukholman ulkopuolellakin. Kiiruna on kirjailijan entinen asuinpaikka, joten Larsson tietää mistä kirjoittaa.

Larsson on taitava kirjoittaja, ja pidin hänen edellisistä dekkareistaan, mutta Isien pahat teot ei kolahtanut. Puolivälissä olin jo aikeissa keskeyttää, mutta Rebeckan kohtalo kuitenkin kiinnosti lopulta niin paljon, että halusin lukea tarinan loppuun. Mitähän Larssonilta ilmestyy seuraavaksi?

+++++++
Kirjailija, ent. juristi
Åsa Larsson, synt. 1966 Uppsalassa ja muutti nelivuotiaana perheensä kanssa Kiirunaan. Nykyään kirjailija asuu lähellä Tukholmaa. Isä on kiirunalainen suomenkielinen kirjastonhoitaja ja äiti on kotoisin Tornionjokilaaksosta ja puhuu suomen lisäksi myös meänkieltä. Larsson ei osaa suomea.

*******
Suomennetut teokset:
Rebecka Larsson -sarja:
Aurinkomyrsky 2005 - Sudentaival 2006 - Musta polku 2007 - Kunnes vihasi asettuu 2008 - Uhrilahja 2012 - Isien pahat teot 2022

Larsson on kirjoittanut myös suomentamatonta lasten fantasiasarjaa, nimeltään PAX, yhdessä Ingela Korsellin kanssa. Tätä sarjaa Larsson on kirjoittanut tuon kymmenen vuoden aikana, jolloin Martinsson oli tauolla. Sarjasta on ilmestynyt 10 teosta. 
.............
 -
Minulla on kaikki hyvin. Älä pelkää. Me tapaamme pian - täällä ei ole aikaa. Kaikki on samalla kertaa, eikä missään. Minä olen luonasi, kun aurinko hyväilee kasvojasi tai kun tuuli puhaltaa hiuksiisi. Olen luonasi aina.

Anna Jansson: Varjo kannoillasi, 427 s. - 2. osa Kristoffer Bark -sarjaan - suom. ilm. 2022 - Skuggan bakom dig 2020 - suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom - Gummerus

Lopussa lista Janssonin lastendekkareista 6-11 -vuotiaille.

Rikoskomisario Kristoffer Bark toimii kylmien tapausten tutkintatiimissä yhdessä alati väsyneen viiden lapsen isän Henrik Larssonin, nuoremman poliisin Alex Molinin sekä Ingrid Johanssonin kanssa. Mukaan ryhmään kuuluisi myös sairaslomalla oleva Sara Bredow. Ensimmäisessä osassa Sara oli sivuosassa, mutta tässä osassa avataan Saran elämää ja salaisuutta, josta Katoavissa jäljissä vihjattiin.

Tällä kertaa ryhmä saa tutkittavakseen kymmenen vuotta vanhan tapauksen, jossa eräs naisopettaja oli raa'asti murhattu. Ruumis löytyi kolme vuotta katoamisensa jälkeen toisen tutkinnan yhteydessä eikä syyllistä saatu koskaan selville. 
Bark huomaa, että  aikanaan tehty rikostutkinta oli tehty vajavaisesti ja hutiloiden.

Samaan aikaan erästä naista aletaan vainota samalla tavalla kuin naisopettajaa aikoinaan. Poliisit ovat vakaasti sitä mieltä, että tapaukset ovat liian samanlaisia ollakseen erillisiä tapahtumia. Opettajan murhaaja pitää saada kiinni mahdollisimman pian ennen kuin hän ehtii tekemään lisää rikoksia. Nainen ja hänen läheisensä saattavat olla hengenvaarassa koko ajan. Poliisilla on kiire.

Alku lähtee lupaavasti, mutta sitten tapahtuu jotakin. Tarina ei etene, vaan jää junnaamaan paikoilleen kunnes jossain vaiheessa lähtee taas liikkeelle ja jatkuu menevästi loppuun asti. Tällä tarkoitan, että kaipasin keskivälille joko a) tiivistystä tai b) uusia tapahtumia. 
Edellisessä kirjassa sanoin etten päässyt sisään Kristofferin hahmoon, mutta nyt miehen elämää (ja ongelmia) käsitellään lisää, joten pääsin lähemmäksi hahmoa. 
Hyvä myös, että Saran elämästä kerrotaan lisää jo tässä toisessa osassa. Mitenköhän Sara jatkossa pärjää? Jään odottamaan.

Muuten Janssonin Kristoffer Bark -sarja on hyvin etenevää tarinaa ja mukavaa vaihtelua Maria Wern -sarjaan, joka muuten saa jatkoa syyskuussa (kts. ilmestyneet teokset). 
Olen lukenut kaikki muut Janssonin kirjat, paitsi Mustan perhosen, jota en aio lukeakaan, koska on kuudes osa ja tarina on edennyt niistä ajoista jo pitkälle.
Janssonin dekkarit ovat helppolukuisia. Tasoeroja on ollut matkan varrella. Kirjailijan viihdekirjat eivät ole makuuni.
Olen ollut Janssonin kirjojen lukija jo kaksikymmentävuotta, joten en osaa keskenkään jättää. Paitsi viihdekirjoja tuskin luen, jos niitä vielä ilmestyy. 

+++++++
Kirjailija, ent. sairaanhoitaja
Anna Jansson, synt. 1958 Visbyssä ja asuu Örebrossa. Kirjailija on yksi maansa suosituimmista dekkaristeista, jonka teoksia on myyty Ruotsissa melkein neljä miljoonaa - ja Suomesakin yli puoli miljoonaa teosta.

*******
Suomennetut teokset:
Maria Wern-sarja:
Vaitelias jumala 2002 -  Kalpeat ja kuolleet 2003 -   Loputon uni 2004 -  Hopealantti    2005  - Jäljet lumessa 2006 -   Outoja lintuja 2007 -   Pääkallovaras 2008 -  Hylynryöstäjä 2009 -  Haudankaivaja  2010 - Unissakävelijä  2011 - Murhan alkemia 2012 -   Haudan takaa 2012 - Tuhopolttaja 2014 -  Hämärän lapset 2015 -  Vääriin käsiin 2016 -  Pelon vangit 2017 -  Katseelta kätketty 2018 - Sokea hetki 2019 - Musta perhonen 2020 = kuudes osa Wern-sarjassa (alkup. ilm. 2005) - Viimeiset sydämenlyönnit 2020
 
Tulossa: Synnin vartijat 22. Maria Wern - ilmestyy syyskuussa
Jos kiinnostaa, niin blogista löytyy arviot neljään viimeisimpään Maria Wern -osaan (Ei Musta perhonen).

Viihderomaanisarja:
 Amorin kiehkurat 2014 - Anopit ilman rajoja 2018 -

Kristoffer Bark -sarja:
Katoavat jäljet 2021 - Varjo kannoillasi 2022

Linkki ensimmäiseen osaan: Katoavat jäljet, 1. osa
(Bonuksena Sara Blædelin Tyttö puun alla)

Lasten dekkareita (6-11 -v.) -
Emil Wern tutkii -sarja:
Ritarien taistelu 2011 - Kadonneet retkirahat 2011 - Hopea-aarre 2012 - Pankkiryöstö 2012 - Taskuvaras 2013 - Kielletyt roskat 2013 - Suuren purjelaivan arvoitus 2015 - Kummitustalo 2016 - Merirosvosaari 2016 - Kadonnut pikkuveli 2017 

Lisäksi on suomentamattomia osia. Sarjassa seikkaileva poika on Maria Wern-hahmon kouluikäinen Emil-poika. 

Kommentit

  1. Sinulla riittää jaksamista, kun luet näitä loputtomia dekkarisarjoja! Minä olen jo vähän luovuttanut. Ruth Galloway -sarjaa jaksan lukea, mutta nämä muut ovat jääneet sivuun.

    VastaaPoista
  2. Åsa Larssonin on taitava dekkaristi. Isien pahat teot oli aivan mahtava dekkari. Kannatti odottaa kymmenen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit sitä mieltä. En tykkää, että sarjojen osien välissä on kovin pitkiä taukoja. 10 v on minulle liikaa. Muuten tykkään kyllä Larssonin dekkareista.

      Poista

Lähetä kommentti