Mies halusi rahaa. Korvauksen siitä, että pitää salaisuutemme omana tietonaan. Salaisuus salaisuudesta.
Tarina etenee kahdella, osin kolmella aika- ja paikkajanalla: Santa Cruz 1953 ja Pariisi 1944 ja Auschwitz 1945. Kertojia on kolme: Jean-Luc, Charlotte ja Sarah.
Santa Cruz 1953
Jean-Luc ja Charlotte Beachamps asuvat Santa Cruzissa yhdeksänvuotiaan poikansa Samin kanssa. Pariskunta on aikoinaan muuttanut Pariisista ja ovat kovin ihastuneita uuteen kotimaahansa. Mitä nyt joskus koti-ikävä hieman vaivaa, etenkin Charlottea.
Eräänä aamuna ovikello soi ja Jean-Luc Beachampsia tullaan hakemaan kotoa kuulusteluihin. Miksi? Jean-Luc saattaa arvata syyn, muttei halua aluksi tunnustaa sitä edes itselleen. Tästä alkavat vaikeat ajat.
Pariisi 1944
Jean-Luc oli uurastanut kansallisessa rautatieyhtiössä SNCF:ssä lopetettuaan koulun kuusi vuotta aiemmin. Nyt rautatiet kuuluvat saksalaisille kuten kaikki muukin.
Jean-Luc oli työskennellyt Saint-Lazaren asemalla, mutta saanut siirron viiden muun miehen kanssa saksalaisten hallussa olevalle Bobignyn rautatieasemalle, joka on Drancyn kauttakulkuleirin vieressä.
- Jean-Lucin tehtävänä oli valvoa raiteiden kuntoa eli tarkistaa, että ratapölkyt olivat hyväkuntoisia, kiskoja yhdistävät sidekiskot paikallaan ja pultit tiukalla.
Päivät olivat raskaita ja iltaisin mies halusi vain olla omissa oloissaan ja lukea. Ei tehnyt mieli lähteä leiriä vastapäätä olevaan kahvilaan, sillä kuka nyt natsien kanssa haluaisi veljeillä. Asuntolan miehet kokoontuivat joskus jonkun huoneeseen ja miettivät usein mitä juna-asemalla oikein tapahtuu kun junia ei näy koskaan. Miksi työläisten ei haluta antaa nähdä mitä junissa kuljetetaan? Asiasta ei kuitenkaan voi puhua kovin vapaasti, sillä kuka tahansa porukasta saattaa olla kollaboraattori, joka on pantu vakoilemaan toisia.
Jean-Lucia työ saksalaisille alkaa vaivata ja hän haluaisi tehdä jotain, vaikka sabotoida raiteita. Mies keksiikin jotakin, joka ei pääty hyvin ja Jean-Luc huomaa olevansa sairaalassa.
Äiti oli hankkinut Charlotelle töitä Hôspital Beaujon'sta. Olisi jotain järkevää tekemistä ja samalla saisi annoskuponkeja. Isä ei olisi halunut päästää tytärtään natsisairaalaan, mutta äiti oli puhunut isän ympäri.
Äidin mielestä haavoittuneiden hoitaminen olisi naiselle hyvä ammatti sodan aikana.
Ystävättäret eivät oikein ymmärrä:
- "Toivottavasti et pahastu, kun kysyn, mutta miksi työskentelet natsisairaalassa? "Poskiani alkoi kuumottaa. "Tiedoksi vain, etteivät kaikki siellä ole saksalaisia, vaan aika monikin on ranskalainen."
Charlotte tapaa sairaalassa potilaana olevan Jean-Lucin ja heillä synkkaa heti hyvin, ranskalaisia kun molemmat ovat. Nuoret huomaavat, että heillä on paljolti samanlainen ajatusmaailma eikä kumpikaan haluasi työskennellä saksalaisille.
Kun Jean-Luc pääsee pois sairaalasta alkavat nuoret tapailla.
Parannuttuaan Jean-Luc joutuu takaisin asemalle, eikä kukaan siellä tiedä mitä tuhotyötä mies on tehnyt tai yrittänyt.
Kerran sitten rautatiellä työskentelevät miehet herätetään keskellä yötä. Pitäisi heti lähteä asemalle sillä junassa on jotain vikaa. Ensimmäisen kerran selviää kunnolla mistä on kyse, kun:
-Raiteella seisovien junavaunujen suljettujen ovien takaa kuuluu kiljuntaa ja huutoa.
Laiturilla lojuu vaatteita ja käsilaukkuja.
Junaongelma on suurempi kuin mitä natsit otaksuvat, sillä sidekisko on hajalla. Juna pitäisi tyhjentää ja nostaa raiteelta, jotta kiskot voisi liittää yhteen. Saksalaiset eivät haluaisi ryhtyä tähän, mutta on pakko, sillä tyhjennys on ainoa keino, jolla juna saadaan taas liikkeelle.
Vaunuista velloo laíturille aina vaan lisää väkeä ja Jean-Lucille työnnetään kilvan paperilappuja, joissa on viestejä läheisille.
Eikä vaan niitä, sillä eräs Sarah-niminen nainen työntää takkinsa alta jotain Jean-Lucin rintaa vasten. Se on naisen kallein omaisuus. Mikä se on? En aio sitä tässä paljastaa.
Kuten ylempänä olevasta tekstistä näkee, päätyvät Jean-Luc ja Charlotte jossain elämänsä vaiheessa Jenkkeihin. Mitä vuonna 1944 Bobignyn rautatieasemalla oli tapahtunut? Entä mitä Jean-Lucin kuulusteluissa selviää ja mihin ne johtavat? Kirjassa on mielestäni sen verran jänniä tapahtumia etten halua niistä tässä kertoa. Näin lukijalle jää mahdollisimman paljon uutta luettavaa.
Vaikka Auschwitz on yksi kirjan tapahtumapaikoista, niin sinne ei jäädä eikä paikan kauheuksia kuvata.
Kelpo tarina, jossa on yllättäviä käänteitä ja jopa jännitystä. Menneisyyttään ei aina pääse pakoon, vaikka kuinka yrittäisi.
Kirja on kertomus myös siitä kuinka paljon vanhemmat ovat valmiita uhraamaan rakkaidensa puolesta. Kirja kertoo myös ihmisistä sodan melskeissä ja siitä miten saksalaiset yrittivät salata tekojaan Pariisissa. Miten pelko hallitsee, ei tiedä kehen uskaltaa luottaa. Rakkaus, toivo, epäitsekkyys ja rohkeus, näistä on tämä kirja tehty.
+++++++
Kirjailija
Ruth Druart on kotoisin Wightsaarelta, Englannin etelärannikolta. Kirjailija on työskennellyt Pariisin kv. kouluissa v. 1993 lähtien. Työssään Druart on keskittynyt kolmannen kulttuurin lapsiin ja heidän yhteenkuuluvuudentunteeseensa. Tämä teema on vahvasti läsnä kirjassa.
Taustaa kirjalle:
Ruth Druart asui v. 1993 Pariisissa ja näki muistolaattoja ja monumentteja, jotka oli pystytetty toisessa maailmansodassa kuolleiden muistoksi.
Kirjailija järkyttyi kuolleiden määrästä, ja halusi tietää lisää tuosta Pariisin ajanjaksosta. Druart haastatteli tapaamiaan yli kuusikymmentävuotiaita elämästä miehityksen aikana sekä luki aihetta käsitteleviä julkaisuja,
Auschwitzin lukuihin kirjailija sai apua yhdeksänkymppiseltä naiselta, joka oli joutunut keskitysleirille 13-vuotiaana.
Kirjan lopussa on lista taustatutkimuksen kirjoista.
*******
Ilmestyneet teokset:
Viimeinen yö Pariisissa 2021
Kommentit
Lähetä kommentti