Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri - kauno


Missä koti tätä nykyä oli? Ja mikä se oli? Mielikuvissani koti oli muuttunut kultaisen valon sävyttämäksi kuvaksi, saavuttamattomaksi paratiisiksi. 

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri, 382 s. - suom. ilm. 2021 - The Beekeeper of Aleppo 2019 - suomennos: Leena Ojalatva - kansi: Alexandra Alden - Kustantamo S&S ********* arvostelukappale

Nuri Ibrahim ja hänen taiteilijavaimonsa Afra ovat päätyneet Syyriasta englantilaiseen vastaanottokeskukseen odottamaan papereita ja pääsyä eteenpäin. Nuri haluaisi mennä pohjoiseen serkkunsa luo, jotta he voisivat jatkaa työtään mehiläisten parissa. Odottaminen vastaanottokeskuksessa on pitkäveteistä, joten siellä on aikaa muistella elämää Syyriassa, aikaa muistella pakomatkaa, aikaa muistella niitä rakkaita ihmisiä, jotka sota on vienyt mennessään, aikaa muistella Muhammedia.

Nuri on kuitenkin kaiken aikaa huolissaan vaimostaan, joka ei näe ja jonka tila on huonontunut.
- On kuin hänen sielunsa haihtuisi hiljalleen pois. 
Nuri on onnellinen ettei Afra näe vastaanottokeskusta, vaikka lokeista vaimo pitäisi - ja merestä. Eikä Afra näe enää maalata, paitsi omalla tavallaan 

Nuri, Afra ja heidän kolmevuotias Sami -poikansa asuivat Syyrissä. Ennen sotaa Nurilla oli viidensadan mehiläispesän tarha serkkunsa Mustafan kanssa. Aikoinaan isä oli pettynyt kun poika ei halunnut myydä kankaita perheyrityksessä, vaan tahtoi olla mehiläistarhuri.
Nuri tuumasi, että olisi ahdistavaa istua pimeässä pienessä puodissa myymässä kankaita koko loppuikänsä. 
- Opin mehiläistarhauksen salat serkultani Mustafalta. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat olleet mehiläistarhureita. (...) Hän opetti minulle valtavasti mehiläisten käyttäytymisestä ja siitä, kuinka niitä käsitellään. 

Nuri oli aloittanut mehiläistarhurin työnsä jo parikymppisenä ja rakasti työtä. Myöhemmin miehet tuottivat ainakin kymmenen tonnia hunajaa vuodessa. Ja Nuri tunsi olevansa elossa mehiläisten seurassa... ja Afran.

Afra on taiteilija, joka maalasi uskomattomia hienoja tauluja. Joka sunnuntaiaamu pariskunta meni torille myymään maalauksia.
- Afrassa oli kokonainen maailma, ja asiakkaat näkivät sen. (...) Afran sielu oli avara kuin pellot ja aavikko ja taivas ja meri ja joki, joita hän maalasi, ja se oli yhtä salaperäinen. 

Elämä oli hyvää. Nuri nauttii olostaan mehiläistarhurina ja Afra on tyytyväinen saadessaan maalata. Ibrahimit olivat onnellinen perhe, joka asui pienssä omakotitalossa kukkalalla, josta näki kaupungin yli. Puutarhassa oli aprikoosipuita, mantelipuita, tulppaaneja ja iiriksiä ja pikarililjoja. Viileinä päivinä saattoi lähteä kävelylle ja nähdä haukkoja, jotka lensivät taivaan poikki aavikolle.

Sitten koittaa aika, jolloin ihmiset rupeavat ajattelemaan lähtöä. Syyriassa oli alkanut levottomuuksien ja väkivallan kausi. Eräänä loppukesän iltana vandaalit sytyttivät mehiläispesät tuleen, pesät paloivat poroksi ja mehiläiset kuolivat. Sillä hetkellä Mustafan ja Nurin maailma muuttui. Jäljelle jäi tyhjyys ja merkityksettömyys. Ympärillä vain tuhoa.
- Kadulla näkyi palaneita autoja, hylättyjen terassien naruilla likaisia pyykkejä, sähkölangat riippuivat matalalla kadun yllä, oli pommitettuja kauppoja, oli kerrostaloja, joiden katto oli räjäytetty ilmaan, jalkakäytävillä kasapäin romua.

Kun mehiläiset kuolivat Mustafa halusi lähteä perheineen Alepposta, mutta sitten hänen poikansa katosi. Miehet etsivät ja etsivät, ja Mustafa menee jopa ruumishuoneelle töihin kirjaamaan kuolleita. Josko Firas tuotaisiin sinne. Nuri löytää pojan ja vie tämän isälle. Silloin Mustafa kirjaa viimeisen kuolleen nimen: Nimi: Oma kaunis poikani. Kuolinsyy: Tämä särkynyt maailma. 
Tämän jälkeen Mustafa lähtee...

Nuri haluaisi lähteä myös, mutta Afra ei tahdo, kunnes tulee hetki, että vaimokin taipuu. Heillä ei ole enää mitään Aleppossa, vain he kaksi. Afra sokeutuu räjähdyksessä, mutta ehtii nähdä jotakin sydäntäsärkevää. Tapaus traumatisoi sekä Nurin että Afran, joka alkaa lipua pois.  

Niin alkaa Nurin ja Afran matka. Päämääränä olisi Englanti, jonne Mustafa on jo onnistunut pääsemään. Pariskunta päätyy kuitenkin ensin Lerokselle konttimajoitukseen. Siellä Nuri kohtaa pikkupojan, Mohammedin, josta alkaa pitää huolta tuoden pojalle ruokaa ja vaatteita. Nuri on päättänyt ottaa pojan mukaansa, mutta kun koittaa lähdön hetki Mohammedia ei löydy mistään. Nuri odottaa kuukauden päivät, mutta sitten on pakko jatkaa matkaa - ilman poikaa. Nuri jättää konttiin, Nutella-purkin alle rahaa ja kirjeen. Jospa poika tulisi perässä... kunpa tulisi. 

Nurin perhe on siitä onnellisessa asemassa, että heillä on rahaa. Rahaa maksaa salakuljettajille. Ja aina välillä Nuri pääsee lukemaan sähköposteja. Mustafan perhe on päässyt Yorkshireen, jossa on aloittamassa mehiläistarhausta ja toivoo, että Nurikin pääsisi joskus sinne. Sähköpostit antavat toivoa ja rohkeutta.
- Ja Nuri, tässä maassa on rapsipeltoja ja kanervaa ja laventelia kasvavia töyräitä! Täällä sataa niin paljon, että maa on täynnä kukkia. Ja on niin vihreää. (...) Missä on mehiläisiä, siellä on kukkia, ja missä on kukkia, siellä on toivoa ja uutta elämää.

On liikuttavaa lukea kuinka Nuri huolehtii vaimostaan tämän sokeuduttua. Pukee, syöttää ja tuo pieniä lahjoja. Nurilla on vain yksi toive: 
- Vain sitä minä haluaisin: olla Afran kanssa maailmassa, joka oli yhä ehjä.

Tämä on tarina toivosta, tarina surusta, tarina menestyksistä, tarina rakkaudesta. Tarina niistä asioista, joita ihmiselle voi tapahtua kun menettää kotinsa, isänmaansa, läheisensä. Kirja on myös kurkistus maahanmuuttajien elämään ja heidän sieluunsa. 

Kertomus etenee valitettavasti poukkoillen, joten olen joskus hieman sekaisin. Välillä ollaan nykyisyydessä eli englantilaisessa vastaanottokeskuksessa ja toisinaan taas Nuri muistelee elämäänsä. Käydään läpi Syyrian aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin sekä pakomatkan eri vaiheita. Lukemista jatkamalla selvisi kyllä aikanaan missä ollaan.

Teksti on vaikuttavaa:
- Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koin olevani millään tavalla turvassa, mutta juuri sillä hetkellä taivas tuntui liian suurelta ja illan tihenevään hämärään kätkeytyi tuntematonta pimeyttä.

Kirjassa on jännä tapa. Luvun viimeinen sana on seuraavan luvun otsikko ja usein myös alku seuraavalle luvulle. Esim. Luvun loppu: Luulen kuulevani - aallot (= otsikko) - Egeanmerellä olivat loppuiltapäivästä rauhallisia (luvun alku). Miksi näin? No, ei tuo minua haitannut.

Tätä kirjoittaessani en voi olla miettimättä Afganistanin tilannetta. Maasta on näinä päivinä lähtenyt ja yrittää lähteä turvaan käsittämätön määrä ihmisiä. Moniko onnistuu pääsemään pois ja miten käy niille, jotka joutuvat jäämään. Edit: 28.8.2021 tiedon mukaan esim. Suomi on evakuoinut Afganistanista 413 ihmistä ja Yhdysvallat yli 117 000 ihmistä. Evakuoinnit jouduttiin lopettamaan elokuun lopussa, joten maahan jäi vielä tuhansia. Mitä he tulevaisuudessa tekevät, minne päätyvät, se jää nähtäväksi. 

Aleppon mehiläistarhuri avaa hieman sitä elämää mitä maahanmuuttajilla on tai tulee olemaan. Senkin takia tämä kirja kannattaa lukea!

Kirjailija on tahtonut teoksessaan kuvata tapaamiensa pakolaisten kokemuksia ja on mielestäni onnistunut tässä varsin hyvin. Lefteri on sanonut  myös halunneensa jakaa toivoa pakolaisten perheille vastapainoksi heidän kärsimiensä menetysten, pelkojen ja traumojen takia. "Tarvitsemme romaaneja, jotka auttavat meitä tuntemaan ja ymmärtämään ne ponnistelut, joita pakolaiset kohtaavat nykypäivänä."

Taivas on suuri ja sininen ja täynnä lokkeja. Ne kaartavat ilmassa ja laskeutuvat mereen, nousevat taas ylemmäs ja ylemmäs, taivaisiin asti.

+++++++
Kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja, ent. psykoterapeutti
Christy Lefteri, synt 1980 Lontoossa. Lefteri on kyproslaisten pakolaisten lapsi. Kirjailija on työskennellyt 2016 ja 2017 Unescon vapaaehtoisena pakolaiskeskuksessa Kreikassa, missä tapasi ja auttoi satoja pakolaisia, joista monia haastatteli.

Kirjailija oli etähaastattelussa Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2021.

*******

Ilmestyneet teokset:
Aleppon mehiläistarhuri 2021

Tulossa: Laululinnut - ilm. elokuussa

Kirjailija on julkaisut myös pari suomentamatonta teosta:
A Watermelon, a Fish and a Bible 2010 - Songbirds 2021 (tulossa)

Kommentit

  1. Tämä kirja on alkanut kiinnostaa. Vaikuttaa sellaiselta, jonka kanssa nenäliinat ovat tarpeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Herkille voin suositella sitä nenäliinaakin.

      Poista
  2. Tämä on todella vaikuttava, koskettava ja pysäyttävä tarina. Auttaa hyvin ymmärtämään, mitä kaikkea maahanmuuttajat joutuvat käymään läpi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti