Tuominen: Ja jollen sinua saa & Pehkonen: Kotiapulainen - dekkari - esikoisteos - lyhyehkösti

Tuomisen esikoistrilleri kertoo mm. epätoivoisesta rakkaudesta. 
Pehkonen on tunnettu nuorten- ja viihdekirjoistaan. Kotiapulainen on toinen dekkari.

Oli elokuu, ja silti kaikki oli rumaa kuin marraskuussa, eläimet kiisivät ja katosivat mustan ja harmaan sävyissä. Hautajaisiin surkeus sopi, mutta Riia oli toivonut Aada-mammalle kirkasta päivää, loistavaa ja lämmintä, tämän itsensä kaltaista. 

Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa, 333 s. - ilm. 2021 -esikoisteos - kansi: Satu Kontinen - Bazar Kustannus Oy ******* kirjaston kirja

Tarinan päähenkilö kaksikymmentäyhdeksänvuotias opettaja Riia Haapakorpi suree äskettäin kuollutta isoäitiään. Äiti oli kuollut jo aiemmin, joten isoäiti oli ollut Riialle todella tärkeä. Ikäväänsä Riia hukuttaa työnteolla, käymällä lenkillä ja kuntosalilla. Eräällä kotimatkalla pariskunta pysäyttää Riian. Maassa on joitain outoja jälkiä. Riia lähtee seuraamaan ja löytää oksien takaa valtavan mustan, osin avoinna olevan kassin. 
- Mitä siellä on? naisen ääni kuului jostain kaukaa. (...) Riia pujotti kepin kassin reunan alle ja nosti kangasta.

Kassissa on jotain järkyttävää ja poliisi on kutsuttava paikalle. Rikosylikonstaapeli Lauri Vilks ja rikoskomisario Leeni Poikela saapuvat. 

Kassin löydös on vasta alkua tapahtumille, joihin Riiakin tahtomattaan joutuu mukaan. Vai onko naisella sittenkin joku yhteys uhreihin ja miksi juuri Riia saa järkyttävää postia. Käsittämätöntä, sillä Riialla ei ole aavistustakaan keitä uhrit ovat. 

Päähenkilöllä on ympärillään huolehtivaista sukua, isä ja kaksi veljeä sekä varakas ystävätär, joka mm. kustantaa Riialle vartioinnin. 

Tapauksien myötä menneisyys nostaa päätään. Voisivatko ratkaisut juontaa sieltä asti? Riian äiti oli ollut asianajaja, mutta voisiko äidin entinen asiakas kostaa näin pitkän ajan jälkeen? Aada-mamma puolestaan oli herennyt puheliaaksi juuri ennen kuolemaansa, mutta olivatko jutut olleet vain houretta? Entä oliko aikoinaan mamman sisaren kuolemassa sittenkin ollut jotain outoa? Riialla ja poliiseilla riittää pohdittavaa.

Aika erikoinen trilleri. Murhien motiivi ei ajatuksena ole uusi (en paljasta mikä motiivi on), mutta tuntuu tässä liioitellulta ja epätodelliselta. Tarinaan on ympätty kaikenlaista aineksia sekaisin. Puolivälissä oli mennä hermot, kun Riian syntymäpäiviä vietettiin lähes kolmenkymmenen sivun verran. 

"Pakollista" rakkaustarinaa kehitellään myös. Sen olisi hyvin voinut jättää pois. Ja kuinka ollakaan, kaipasin tiivistystä. Tarina pyörii tiukasti päähenkilön ympärillä, ja olisi ollut mukava tietää enemmän esim. murhista ja uhreista. 
Päähenkilöistä Riia on ainoa, johon saan jonkinlaista otetta. Plussaa annan sille, että päähenkilö on tavis, jolla on rakastava perhe ja hyvä ystävä. Poliisit, Lauri ja Leeni jäivät valitettavasti minulle etäisiksi.  

Teksti soljuu kuitenkin mukavasti ja tarinaa on helppo seurata. Kirja on nopealukuinen, sillä dialogia on paljon, tosin hieman liikaa. Dialogin tilalle tapahtumia, taustoja, henkilökuvauksia ymsyms. Vaikka juoni on kiinnostava, niin tarina alkaa kunnolla vetää vasta lopussa. 

Edelleen, lillukanvarsia: Tekstistä olisi voinut myös poistaa nimien edestä aika monta rikosylikonstaapelia ja rikoskomisariota -  rikoskomisario Poikela.... rikoskomisario Poikela..

Yritystä jännittävään trilleriin oli kuitenkin niin paljon, että kiinnostaa lukea seuraavakin dekkari, sikäli mikäli sellainen joskus ilmestyy. Kelpo esikoinen, kannattaa tutustua. 

++++++++
Kirjailija, opettaja ja suomentaja
Ilona Tuominen, synt. 1985. Asuu Turussa.

********
Ilmestyneet teokset:
Ja jollen sinua saa 2021
Tulossa: Huutoon vastaa kaiku - ilm. syyskuu 2022

Tuominen voitti Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun vuonna 2019. 

Onko seuraava kirja dekkari, vai vallan jotain muuta? Tuominen sanoo olevansa kiinnostunut monista eri genreistä, joten odotellaan.
..........................................

Voisiko onni löytää heille asumaan pelkän tuoksutunnisteen perusteella? 

Kirsi Pehkonen: Kotiapulainen, 199 s. - psykologinen rikosromaani - ilm. 2021 - kansi: Eija Kuusela - Reuna ******** kirjaston kirja

Saara ja Heikki ovat yrittäneet saada lasta, mutta tuloksetta. Klinikan kätilö esittelee pariskunnalle uuden hoitomuodon, feromonia-altistuksen. 
Pariskunta pestaa "kotiapulaisen", joka pelkällä läsnäolollaan saisi Saaran munasolut liikkeelle. Ellan pitäisi kuitenkin olla perheen kotona samassa huonetilassa kaksikymmentä tuntia viikossa sisältäen yhden yön.  
Päivisin Saara käyttää Ellan huiveja ja öisin t-paitoja. Se yksi yö nukutaan samassa huoneessa, samassa sängyssä.  
Altistuksen hinta on puolitoista tonnia kuukaudessa ja jos tärppää, niin Ella saisi bonuksena tuhatviisisataa euroa. 

Voisiko onni löytää heille asumaan pelkän tuoksutunnisteen perusteella? 
Vai onko kyseessä vain suuren luokan vedätys?

Oli mielenkiintoista tutustua viihdekirjallisuutta ja nuorisoteoksia kirjoittavan Pehkosen rikosromaaniin. Aihe on hyvin keksitty, mutta toteutus ei oikein napannut. Teksti kyllä sujuu, mutta minulle tarinassa oli liikaa mm. hajuanalyysejä, vessapaperitahrojen tutkimisia, ovulaatioita ja hedelmöittämistä eli kaikenlaisia aiheeseen liittyviä asioita. Toki jonkinlaista jännitystäkin on.
Minusta tämä olisi ollut parempi pitkähkönä novellina.

Kirjan nimi olisi voinut olla hieman vetävämpi ja dekkarimaisempi. Nyt kirjavan kannen kanssa saattaa olla jopa harhaanjohtava eli viittaa viihdekirjallisuuteen, josta Pehkonen on tunnetumpi.

Olisinkohan viihtynyt paremmin esikoisdekkarin parissa: Karhuvaaran uhri, ilm. 2015?
Tai ehkä sittenkin Jylhäsalmella.

+++++++
Kirjailija ja luokanopettaja
Kirsi Pehkonen, synt. 1965 Kajaanissa, asuu Kuopiossa. Harrastaa mm. lukemista, liikkumista ja kasvimaan kitkemistä.

********
Ilmestyneet teokset:
Jylhäsalmi -sarja:
Sydämenasioita Jylhäsalmella 2017 - Jylhäsalmella salamoi 2018 - Juuret Jylhäsalmella 2019 - Jylhäsalmen sydänkesä 2020 - 
Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella - 2021

Muita mm:
Mahalasku 2010 - Lahja - 24 joulutarinaa 2015 - Karhuvaaran uhri (rikosromaani) 2015 - Käsikirjoituksesta kirjaksi. Miten kirjailijat muokkaavat tekstiään 2018 - Käydään pöytän! Ystäväkirja ruokahetkiin 2020 - Kotiapulainen 2021 (dekkari)

Lisäksi nuorille:
Jääkiekkosarja: Aloituskiekko 2011 - Punaviiva 2012 - Vieraskentillä 2013 - Ketjukaverit 2014 - Voittolaukaus 2015

Hyvä Uni 2005

 

Kommentit

  1. Luen tuota Ilona Tuomisen kirjaa parhaillaan enkä saa siitä kunnon otetta. Olen mwnossa noin sivulla 80, ja jatkan kyllä lukemista. Katsotaan saako tarina minut otteeseensa.

    VastaaPoista
  2. Sain juuri Tuomisen kirjan luettua ja ihanaa että en ollut ainoa joka kiinnitti huomiota tuohon poliisien titteleiden toistamiseen. Huvikseni kokeilin ja avasin kirjan sattumanvaraisesta kohdasta ja laskin: siinä oli seitsemäntoista kertaa mainittu poliisititteli! Tul toisto oli todella häiritsevää, miksei välillä olisi voinut käyttää ihan sukunimeä tmv. En pitänyt kirjan romanssista enkä ja muutamat epäuskottavuudetkin vaivasivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin huomasit, alkoi ärsyttää. Olisi muutenkin kaivannut vielä uuden editointikerran.

      Poista

Lähetä kommentti