Terhi Rannela: Kirjeiden lumo - tietokirja - kauno - omakohtaiset kokemukset

 

Väitän vuosikymmenten kokemuksella, että kirjoittaminen - ja erityisesti käsinkirjoittaminen - voi lisätä onnellisuutta. Tai jos se on liian suuri sana: mielenrauhaa.

Terhi Rannela: Kirjeiden lumo, 168 s. - ilm. 2021 - kansi: Satu Kontinen - Karisto ******* kirjaston kirja

Milloin olet viimeksi tarttunut kynään ja kirjoittanut kaunokirjoituksella kirjeen? Entä milloin olet viimeksi saanut käsinkirjoitetun kirjeen? Niinpä.

Rannela kirjoittaa kirjeistä, niiden lumosta ja siitä miten kirje kirjoitetaan. Tekstiin on yhdistetty historiaa ja omia kokemuksia. 
- Maailman ensimmäisen käsikirjoitun kirjeen kirjoittajana pidetään persialaista kuningatar Atossaa. Hän eli 500-400-luvuilla ennen ajanlaskun alkua .
Harmi että Atossan kirjeistä ei ole lähempiä tietoja

Sen sijaan Ciceron kirjeitä 1300-luvulta on säilynyt 800 kappaletta, ja niitä uskotaan olevan paljon enemmänkin.
- Cicerolta lienee peräisin kirjeen varhainen määritelmä: "Kirjeet ovat toisistaan erossa olevien ystävien välisiä keskusteluja." Hänen ruokokynänsä on kirjoittanut myös suloisen aforismin:" Kirje ei punastu."

Wihtori Peltonen neuvoo vuonna 1900 ilmestyneessä kirjassaan "Kynäilijä: helppotajuinen opas kirjoitusten sepittämisessä " esim. millaiselle paperille tulee kirjoittaa.
- ...tulee aina kirjoittaa kokonaiselle arkille. Reväisty arkinpuolikas näyttää huolimattomalta ja antaa epäkunnioittavan vaikutelman. (...) .. ei liian paksua, liian raskasta, liian räikeänväristä, liian kirjavaa...
Voi kuinka tylsää. Omat kirjepaperini (silloin kun vielä kirjoitin paljon kirjeitä) olivat värikkäitä, ja niissä oli usein kuvia. Kaunis kirjepaperi oli todella tärkeä. Aikoinaan ei tullut mieleenkään kirjoittaa valkoiselle viivapaperille. Rannela on samaa mieltä.
P.S. Ko. kirja on muuten edelleen ostettavissa, maksaa 25 €.

Kirjassa kerrotaan myös muutamien julkisuuden henkilöiden saamista kirjeistä.  Esim. Jacqueline Kennedy sai puolitoista miljoonaa surunvalittelukirjettä puolisonsa väkivaltaisen kuoleman jälkeen. 

Oletko koskaan lähettänyt fanikirjettä?
Minun piti oikein miettiä ja tulin siihen tulokseen etten ole. Hollywoodin kukoistusaikana Suomestakin lähetettiin fanipostia amerikkalaisille filmitähdille. Myös Suomessa faniposti on tuttu juttu, esim. Dingo 1980-luvulla, sai paljon ihailiijakirjeitä. 

Eräs ryhmä saa nykyäänkin vielä kirjeitä, nimittäin vangit. Monilla vangeilla ei ole netin käyttöoikeutta, joten kirjeposti on tärkeä yhteydenpitoväline. Oma ilmiönsä on naisten miesvangeille lähettämä ihailijaposti. Sitä saavat etenkin julkisuudessa olleet väkivaltarikolliset. Esim. massamurhaaja Breivik sai säkkikaupalla kirjeitä.

Olen lukenut, että on olemassa myös vangeille suunnattua kirjeterapiaa. 

Milloin viimeksi olet nuollut postimerkin? Entä onko väliä mikä kuva merkissä on?
Postimerkinkostuttajiakin oli (Mimmi Bährin, synt. 1844, keksintö),  joten välttämättä merkkiä ei tarvinnut nuolla, mutta usein oli nopeampaa vain lipaista kuin lähteä etsimään kostuttajaa.
Niin, siitä on aikaa, nykyään suomalaisissa postimerkeissä on tarra. 

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta millainen hupaisa systeemi Kuubassa oli vuonna 2017. Ensinnäkin postimerkkejä myyvää paikkaa oli vaikea löytää ja kun löysimme ja saimme merkkimme, niin yllätys oli suuri: postimerkkien takana ei ollut tarraa eikä edes sitä kostutettavaa pintaa. Miten saisimme merkit kiinni kortteihin? Ystävällinen merkkienmyyjärouva auttoi. Hän teippasi merkit kortteihin. Eräs pariskunta hotellissamme oli keksinyt toisen tavan, he olivat niitanneet merkit kiinni. Mutta, mikä surullisinta, yksikään kortti ei koskaan saapunut perille!

Rannela kertoo tietysti myös postimerkin historiasta.
Vuonna 1837 englantilainen opettaja Rowland Hill keksi postimerkin, joka  otettiin käyttöön 1840. Merkin nimi on Black penny. Suomeen postimerkit tulivat  Venäjän vallan aikana vuonna 1856. Ne olivat soikion muotoisia ja niitä sanottiin (kas kummaa) soikiomerkeiksi. 
- Sininen merkki oli viiden kopeekan arvoinen ja punainen kymmenen kopeekan. Kymmenen kopeekkaa oli työmiehen päiväpalkka, joten kirjeen lähettäminen pysyi eliitin harrastuksena.

Oletko koskaan tehnyt itse kirjekuorta? 
Minä olen, teininä. Oli hauskaa etsiä aikakausilehdistä kiva sivu ja taitella siitä kirjekuori. 
Postimerkkien myötä tulivat kirjekuoret, joiden historia juontaa aina toisen vuosisadan Kiinaan. 
Ennen 1800-luvun puoliväliä kirjekuoret taiteltiin käsin ja vuonna 1845 patentoitiin ensimmäinen kirjekuoria valmistava laite.

Oletko osallistunut kirjepäivään?
Terhi Rannela on. Kirjepäivän keksi australialainen Richard Simpkin vuonna 2014. 
Kirje tuntemattomalle -toiminnassa vapaaehtoiset kirjoittavat ystävällisiä kirjeitä, joiden tarkoitus on ilahduttaa. Setlementti Tampere välittää kirjeet henkilöille, jotka haluavat kirjeitä vastaanottaa. Kirjeisiin ei tule lähettäjän tietoja ja ne voi myös lähettää Setlementille tai meilatakin.
Kirjepajoja ei ole ollut korona-aikana, mutta nyt niitä suunnitellaan ensi syksyksi (2021). Jos kiinnostaa osallistua, niin ohjeet saa täältä: 

Paitsi kirjeistä, niin kirjailija kertoo myös korteista ja niiden historiasta ja nykytilasta. 
Ensimmäinen kaupallinen joulukortti on peräisin vuodelta 1843. Suomalaiset alkoivat lähettää joulutervehdyksiä 1870-luvulla. Niin kuin tiedämme nykyään on  joulukorttien lähettäminen vähentynyt. Monet korvaavat kortit sijoittamalla rahat esim. kehitysmaan vuoheen tai johonkin muuhun hyväntekeväisyysjuttuun. Tai lähettävät esim. WhatsAppin kautta joulukuvia. 
Minäkin olen vähentänyt joulukorttien lähettämistä, mutta tietyille läheisille on kiva lähettää, kun tiedän kuinka he korttia arvostavat. Jo vuosia olen tehnyt kortit itse tai ottanut jonkun mukavan valokuvan ja teettänyt siitä kortit. 

 Oletko koskaan pitänyt päiväkirjaa vai kirjoitatko siihen edelleenkin? 
Terhi Rannela kirjoittaa, on aina kirjoittanut. 
- Päiväkirjalle ei tarvitse sanoa edes vähän leikillään: "Anteeksi, että kuormitan." Sille ei tarvitse varata aikaa vaan sen puoleen voi kääntyä ympäri vuorokauden.

Päiväkirjoja edelsivät Suomessa 1800-luvulla Aika-Kirja, kirjoituskirja, muistokirja ja muistikirja. Rannela pohtii päiväkirjan kirjoittamista yleisellä tasolla, sekä myös kelle päiväkirjaa kirjoitetaan: jollekin toiselle vai itselle? Kuka saa lukea päiväkirjoja kuoleman jälkeen?  

On ilmestynyt myös monia päiväkirjaromaaneja, joista yksi kuuluisimmista on Anne Frankin piväkirja. Anne sai kirjan 13-vuotislahjaksi vanhemmiltaan. Kirja teki suuren vaikutuksen nuoreen lukija-minääni. Myöhemmin olen vieraillut Frankien piilopaikassa Amsterdamin salaisessa siivessä. 
Terhi Rannela kertoo kirjassa enemmän Anne Frankista kuten myös Leo Tolstoin puolison Sofia Tolstajan päiväkirjoista ja niiden merkityksestä.

Kuvassa vasemmalla äitini ensimmäinen päiväkirja - paksu ja painava. Äitini on kirjoittanut ensimmäiselle sivulle 9.6.1948: "Sain tämän kirjan, että voin tähän ikuistaa ajatukseni... " (Olen saanut kirjaan lukuluvan). Oikealla puolella ovat omat ensimmäiset päiväkirjani, jotka olen tainnut saada äidiltä. 

Teoksen loppupuolella Rannela kertoo taiteesta ja etenkin Johannes Vermeeristä, joka syntyi ja asui 1600-luvun Delftissä, Hollannissa. Asuessaan maassa Rannela perehtyi maalauksiin ja kertoo muutamista teoksista: Lukeva nainen eli Kirjettä lukeva tyttö avoimen ikkunan luona (valm. 1657),  Sinipukuinen kirjeenlukija (1662-1664) sekä Kirjeitä kirjoittava nainen keltaisesssa puvussa (1665-1670) .
Rannela kirjoittaa maalauksista niin elävästi, että oli ihan pakko pysäyttää lukeminen ja googlettaa mainitut maalaukset ja henkiä niissä olevaa tunnelmaa. Käykääpä katsomassa näitä upeita teoksia. 

Osaatko vielä kirjoittaa kaunista kaunokirjoitusta? 
Kolmas osa: Käsiala paljastaa ihmisen sielun.

Me, vanhempi polvi ehkä osaamme, koska sitä aikanaan opetettiin koulussa, mutta nykyajan nuoret tekstaavat jos joutuvat kirjoittamaan käsin. Pakollinen kaunokirjoitus loppui peruskouluissa vuonna 2016.
Rannela pohtii lopuksi myös oikeinkirjoitusta.
- Vaikka meillä on käytössämme entistä enemmän laitteita ja sovelluksia, joilla kirjoittaa, kielellä on yhä merkitystä.

Kynällä on myös väliä. Nuori lukija oli kysynyt kirjailijalta:
- Tykkäätkö kirjoittaa enemmän kuulakärkikynällä. lyijykynällä, lyijytäytekynällä, värikynällä vai mustekynällä?
Ja Rannela vastasi:
- Stabilon pinkillä, joustokärkisellä kuitukärkikynällä; kärkileveys 0,7 millimetriä.

Millä sinä kirjoitat?

Olipa viehättävä kirja! 
Muun tekstin ohella kirjailija poikkeaa mukavasti välillä omiin muistoihinsa ja kokemuksiinsa. Huomaan, että juuri niin minäkin tein tätä kirjoittaessani. Kirja pistää ajattelemaan ja muistelemaan. Hienoa, että Terhi Rannela on tarttunut tällaiseen aiheeseen. Viihdyin oikein hyvin teoksen parissa ja voin suositella muillekin. Kirjassa on lyhyitä lukuja, joita on helppo lukea pätkissä. Kirjailija toivookin alkupuheessaan:
- Esitän vienon toiveeni, ettet lukisi tätä kirjaa yhdellä hotkaisulla vaan tekstin tai pari kerrallaan. (...) Kirjoituksia voi lukea kronologisessa järjestyksessä, jos tahtoo, mutta se ei ole välttämätöntä.

Tunnustan, etten ole vuosiin kirjoittanut kirjettä. Ulkomailta olen lähettänyt postikortteja ja usein ne ovatkin aivan täynnä pientä tekstiä. Rannelan kirja aikaansai sen, että tuli mieliteko kirjoittaa jollekin kirje, vaikkapa iäkkäälle sukulaiselleni, jota näen vain kerran vuodessa. Uskon, että hän ilahtuisi. Onneksi minulla on tallessa kaunista kirjepaperia ja siihen kuuluvia kirjekuoria.

Olen lukenut Rannelan historialliset romaanit, Äidin sekä Kesyt kaipaavat, villit lentävät (matkapäiväkirja) ja pitänyt kaikista. Rannela on monipuolinen kirjailija, joka hallitsee aina kirjoittamansa aiheen. Yksi suosikeistani on viimeksi mainittu eli tuo matkapäiväkirja.

Kaunis kansi, jonka kuva sopisi hyvin kirjekuoreen tai kirjepaperin nurkkaan. 

Kirjeet ovat pieniä kurkistusluukkuja menneisyyteen. Ne välittävät kirjoittajansa ajankuvaa, tunteita ja arvoja. Kirjeen kirjoittaja tulee ihmeellisellä tavalla lähelle, vaikka lukija ei olisikaan kirjeen alkuperäinen vastaanottaja.

+++++++
Kirjailija, toimittaja, sanataideohjaaja
Terhi Rannela, synt. 1980 Outokummussa ja asuu Tampereella.

*******
Ilmestyneet teokset:
Historialliset romaanit: Punaisten kyynelten talo 2013 - Frau 2016 - Kiivaat 2019 

Muut:  Äiti - Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen 2020 - Kirjeiden lumo 2021

Tietokirjat: Kirjoita nuorille, luovan kirjoittamisen opas 2010 - Frau-romaanin työkirja (e-kirja) 2016 - Kesyt kaipaavat, villit lentävät (matkapäiväkirja) 2018 - Miksi en kirjoittaisi (yhdessä Päivi Haanpään kanssa) 2019
Lisäksi lukuisia nuortenromaaneja.

 Tulossa: Nuorten novellukokoelma ilm. syksyllä 2022
.

Linkki edelliseen kirjaan: Äiti

Terhi Rannela kirjoittaa myös blogia: Miksi en kirjoittaisi

Kommentit

  1. Lapsena tuli kirjoitettua kirjeita, vieläkin on vastaan saadut kirjeet tallessa! Päiväkirjaa kirjoitan myös ja kaunolla tietenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olen kirjeitä joskus kirjoittanut, mutta valitettavasti olen tyhmyyksissäni heittänyt saamani kirjeet pois. Kaikki päiväkirjani olen säilyttänyt.

      Poista

Lähetä kommentti