Tino kopeloi lääkekaappina palvelevasta maustehyllystä purkin ja kaatoi siitä kämmenelleen pillerin, jonka työnsi kielensä takaosan päälle. Kahvi hulautti tabletin sisäiselle matkalle kohti mahalaukkua.
Tino Parkkinen on aikamies. Tino on myös pahasti syrjäytynyt, ahdistunut ja kovin ihmisarka. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki oli ollut kunnossa. Tino oli menestynyt hyvin koulussa ja oli suunnitellut pyrkivänsä lukemaan lääketiedettä tai farmasiaa. Ennen pääsykokeita mies oli muutanut Vimpelistä Itä-Helsinkiin pieneen vuokra-asuntoon. Yliopiston kokeiden alkaessa tapahtuu kuitenkin jotain kamalaa: kaikki tiedot haihtuvat päästä.
- Aivot olivat muuttuneet autiomaaksi, jossa hiekkamyrsky pyöritti hiekkaa ja kaktuksen piikkejä.
Samoin käy myös farmasian kokeissa. Tino päättää pitää välivuoden, mutta senkään jälkeen paniikki ei hellitä.
- Tino sanoo vanhemmilleen tarvitsevansa aikaa tulevaisuutensa pohtimiseen ja alkoi tuijottaa Youtubea.
Vuorokaudenajat sekoittuvat ja kaverit kaikkoavat. Vanhat ystävät opiskelevat ympäri Suomea ja ainoa kaveri oli lampun varjostimeen verkkoaan punova hämähäkki. Aikanaan kaverit lopettivat opiskelunsa, menivät töihin ja avioituivat, saivat lapsia ja harrrastivat kuka mitäkin. Yhteisiä asioita ei enää ollut. Lopulta vain vanhemmat pitivät yhteyttä ja olivat huolissaan jos Tino ei vastannut puhelimeen. Matkustivat jopa Pohjanmaalta tarkistamaan onko pojalla kaikki hyvin.
Koittaa aika, jolloin Tinolla on enää vain kaksi tärkeätä asiaa: lääkkeet ja kalja. Ruuattakaan ei pärjää. Mutta näitä kaikkia hankkiakseen täytyy poistua asunnosta. Lääkkeitä varten pitää käydä terapeutilla ja apteekissa. Kelassa on käytävä rahan takia ja kaupassa, jotta saa ruokaa ja kaljaa. Miten tällaisiin pelottaviin kokemuksiin kykenee. Noh, otetaan kaljaa.
- Riittävä annos oli kolme tölkkiä ennen lähtöä rohkaisuun ja kolme jälkeenpäin pakokauhun noidankehän katkaisuun.
Tino tietää, ettei kaljaa saisi nauttia lääkkeiden kanssa, mutta eihän hän kaljoista nauti.
Tino on päivät kotona, ja keksii muutamia keinoja, joilla rauhoittaa mieltään. Yksi on Pohjois-Ruotsista lähetetty nettistriimi, jossa on akvaario.
- Pienet, vikkelät ja värikkäät kalat uivat parvessa ympäri allastaan, kolme viiksekästä monnia imi levää kivien ja laivahylyn pienoismallin päältä, kultakalat heiluttelivat laiskoina huntumaisia eviään.
Omakin akvaario olisi kiva, mutta sen hoitamisessa olisi liikaa vastuuta.
Kerran ruuanhakureissullaan Tino päätyy vahingossa osto- ja myyntiliikkeeseen ja joutuu ostoksille:
- Älä helvetti sano, että tulit vain katselemaan. Kauppaan tullaan ostamaan, jos haluaa katsella, voi mennä elokuviin tai vaikka strippibaariin, mies sanoi.
Ja niin Tino tulee kaupasta ulos painava kilpikonnan kilpi selässään ja kangaskassissa puolenkymmentä kirjaa.
Tino oli aikoinaan nähnyt televisiosta kuuluisan kirjailijan haastattelun, jossa kerrottiin kuinka mahtavaa on voida luoda kuvitteellisia maailmoja. Ajatus jäi vellomaan Tinon mieleen niin paljon, että hän oli ostanut käytetyn tietokoneen ja ryhtynyt kirjoittamaan. Mutta, eihän siitä silloin mitään tullut, ei ollut riitävästi hyviä aiheita ja ympäröivä äänimaailma häiritsi luovaa työtä.
Tino alkaa selailla kassin kirjoja ja aloittaa lukemisen päällimmäisestä. Yllättäen kirja inspiroi kirjoittamiseen. Mitä jos unohtaisikin omat kokemukset ja hyödyntäisi kirjojen maailmoja. Kun vielä saa kirjoittamisen avuksi mm. Charles Bukowskin, Jack Kerouacin, George Orwellin, Jane Austenin ja Edgar Allan Poen, niin kyllä kelpaa.
- Bukowski nosti käden huulilleen. - Tarinat noudattavat omaa logiikkaansa. Älä ala vertailla mihinkään muuhun. Minusta ainakin tuntuu aivan luonnolliselta olla tässä ja nyt. (...)
- ...ajattelin jalomielisyyttäni kuitenki tarjota apuani. (...)
- Auttamaan missä? Tino kysyi.
Bukowskin kulmakarvat nousivat.
- Kirjoittamisessa tietysti.
Onnistuuko Tino vihdoin luomaa itselleen uuden maailman ja onko kuuluisien kirjailijoiden opeista hyötyä?
Toiset meistä on ensimmäinen kirjailijan teos, jonka olen lukenut, joten en tiennyt mitä odottaa. Tarinan alku oli vähän ahdistava paniikkihäiriökuvailuineen ja aloin jo odottaa Tinon elämään toivoa ja valoa. Muutosta tulikin kun kuuuluisat kirjailijat tupsahtivat neuvoineen tarinaan mukaan. Tino alkaa elää jossain vaiheessa ns. normiarkea. Mutta sitten epäilykseni heräsivät: mikä on totta ja mikä ei? Kirjoittaako Tino toivomaansa tavallista elämää tarinoiksi? Onko kaikki vain harhaa?
En oikein lämmennyt niille arkikuvailuille, joissa oli mukana nämä edellä mainitut kirjailijat. Tai, ainakin heitä oli liikaa. Kokonaisuus olisi ollut seesteisempi, jos mukana olisi ollut vain Charles Bukowski, joka esiintyy kirjassa eniten.
Kilpikonnan kilpi on mukana niin Tinon elämässä kuin hänen tarinoissaankin. Lukija saa itse päätellä mikä on kilven merkitys.
- Kuori oli konkreettinen jäännös jostakin eläneestä, samaan aikaan elävä ja kuollut.
Toiset meistä herätti kiinnostukseni Mentulan aiempiin kirjoihin, vaikka tämä teos jätti minut mietteliääksi. Kirjassa on paljon hyvää, teksti on soljuvaa ja paikoin huumori nostaa päätään - onneksi.
Tarina herättää myös kysymyksiä: Kuinka paljon Tinon kaltaisia ihmisiä on? Ihmisiä, jotka yrittävät / joutuvat pärjäämään vailla apua. Käykö kukaan koskaan kysymässä mitä kuuluu? Tinolla oli sentään vuokraisäntä, joka kävi välillä tarkastamassa asunnon kunnon (ja ehkä Tinonkin).
Mutta kirjailijavierailut, kirjailijakeskustelut eivät oikein kolahtaneet.
Miten Tinon lopulta käy?
Painava kilpi suojaa, mutta on samaan aikaan hauta-arkku, jonka vangiksi eläin lopulta jää.
P.S. Tarinassa oli tuttuakin, nimittäin Parkanon patsaspuisto, jossa viime kesänä vierailin.
- Betonilaatoilla päällystetyn polun varrella oli satoja luonnollisen kokoisia, joogaavia ihmisiä esittäviä patsaita. (...)
- Mirjamin osoittamassa suunnassa oli mustaan, hupulliseen viittaa puettu hahmo, jonka silmien paikalla ammottivat mustat soikiot. Nenän virkaa toimittivat sierainaukot.
P.P.S. Mika Tuomisen kannesta pidin ja takakannessa on kilpikonnan kuva.
++++++++
Kirjailija, toimittaja, rehtori
Mooses Mentula, synt. 1976 Tuupovaarassa. Kirjailija on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Kuhmossa ja asunut Lapissa seitsemän vuotta. Nykyään Mentula asuu Tuusulassa.
Mentula sanoo kotisivuillaan:" Pyrin löytämään tarunoihin arkisia tilanteita, jotka tarkemmin katsottuna sisältävät jotakin suurempaa. Ei tarvitse olla tähti, että elämässä olisi tähtihetkiä. Kirjoittamistani kuvaa vähäeleisyys ja lukijan kunnioittaminen. Yksi lause voi kertoa kokonaisen tarinan."
*******
Ilmestyneet teokset:
Musta timantti, novellikokoelma 2011 - Isän kanssa kahden 2013 - Jääkausi 2016 - Toiset meistä 2020
Kommentit
Lähetä kommentti