Lori Lansens: Pitkä tie kotiin - hyvä kauno - esikoisteos -historia

Collette vilkutti ja supatti olevansa surullinen, kun joutui lähettämään pikkutyttönsä pois. Emilio taputti Sharlaa olalle aivan kuin ei olisi inhonnutkaan häntä.

Lori Lansens: Pitkä tie kotiin, 463 s. - kauno - suom. ilm. 2020 - Rush Home Road 2002 - suomennos: Raija Rintamäki - kannen kuvat: Shutterstock ja Unsplash - Bazar Kustannus Oy ******* kirjaston kirja

Sharla Cody on viiden vanha, asuu Ontariossa Addy-äitinsä kanssa.
- Addy Shaddin juurioluen värinen iho oli niin kurttuinen ja venynyt, että näytti kuin siitä olisi riittänyt kahdelle. Valkoisten hiusten molemmin puolin ammottivat valtavat korvat, jotka törröttivät päästä kuin siivet. 
Addy-äiti ei kuitenkaan ole Sharlan biologinen äiti. Hän ei ole edes sukua tytölle. Hän oli tupakkaa polttava värinen muori mutakujalta.
- Voi kun sinä olisit minun äiti.
- Tyttöpieni, sinulla on jo äiti.
- Mutta sinä voisit olla minun äiti. Äiti.

Collette on tytön oikea äiti, jolla nuoresta iästään huolimatta (22 v.) on ollut jo muutamia miesystäviä (ei niin mukavia).  Collette oli muodokas, hänellä oli kermanvaalea iho ja erikoisen väriset silmät. Tämä nuori nainen elää sosiaaliavun ja vaihtuvien poikaystävien varassa. Tällä hetkellä Collettella on suhde komeaan, mustatukkaiseen Emilioon, joka ei tule toimeen Sharlan kanssa ja uhkaa suuttuessaan istuttaa pikkutytön kuumalle hellalle. Turvallisuuden vuoksi Collette haluaa viedä tyttärensä turvaan ja lähti koputtelemaan talovaunujen oville.
- Kolmannella ovella, jonne Collette koputti, iäkäs Addy Shadd lupasi ottaa lapsen hoitoonsa, jos saisi muutaman dollarin ruokaan.
 Lisäksi Collette ja Emilio ovat häipymässä kesäksi (mutta sitä ei vielä kukaan tiedä) ja näin Sharla jää vanhan Addyn hoteisiin.

Värillinen Sharla Cody ei ole mikään suloinen lapsi. Pitkä ja hassun mallinen, pömppävatsainen, paksukaulainen. Ja haiseva, likainen, rumia puhuva pikkuinen, jolla ei ole mitään käytöstapoja.
- Eikö sinun äitisi muuta laittanut mukaan? Tässäkö kaikki? Yksi nuhjuinen punainen saapas?
Entä missä on kirjekuori, jossa piti olla rahaa ylläpitoon? Se on valkoisessa muovipussissa, jonka toinen pikkutyttö vei, mutta tätä Sharla ei jaksanut ruveta kertomaan.

Addy pesee tytön ja tämän vaatteet ja pistää nukkumaan. Pikkutytön myötä ajatukset alkavat vaeltaa lapsuuteen ja nuoruuteen.

- Rusholmessa asui enimmäkseen värillisiä perheitä siihen aikaan kun Adelaide Shadd oli nuori.
Rusholme oli ollut yksi maanalaisen rautatien päätepysäkeistä, mutta kun Adelaide 1920-luvun alussa eli nuoruuttaan oli maanalainen rautatie vain muisto ja viinaa rahtaavat salakuljettajat päivän sana.
Addyn isä työskenteli tehtaan laajennustyömalla ja ansaitsi sen verran ettei Addyn ja hänen veljensä Leamin tarvinnut käydä enää peltotöissä. Lapset kuitenkin halusivat mennä pellolle ja ansaita omaa rahaa. Etenkin, tuolloin 15-vuotias, Addy halusi pellolle, sillä siellä työskentelee eräs, josta pitää. Ja tunne lienee molemminpuoleista, vaikka kumpikaan ei ole sitä toisilleen kertonut.

Adelaide on ikäisekseen kehittynyt, täysi nainen ulkomuodoiltaan. Laisa-äiti on huolissaan.
- Minä näen miten miehet katsovat sinun takamustasi, äläkä sinä likka yhtään virnuile, sillä olen nähnyt miten keikutat pyrstöäsi niille. (...) Ja jos et kuule tätä totuuden sanaa vaan päästät jonkun sällin hameesi alle, tähän taloon ei sitten ole vauvan kanssa tulemista.
Mutta ei Addyllä ole aikomustakaan ruveta vauvantekohommiin.

Kesäkuun kolmantena sunnuntaina koko Rusholme kerääntyi jokavuotisiin mansikkapitoihin ja tällöin Addyn maailma romahtaa. Tapahtuu jotakin, jolla on hyvin vakavat seuraukset, jotka muuttavat Addyn ja koko hänen perheensä elämän. Eräänä päivänä kotiovi on lukossa ja Addy joutuu lähtemään pois.
- Miten hänelle kävisi? (...) Ja missä ja miten hän eläisi koko elämänsä? Rakastaisiko häntä kukaan?

Tästä alkaa Adelaiden tarina, joka kuljettaa vuosikymmenien ajan Addyä moniin paikkoihin ja erilaisten ihmisten luokse. Addy kohtaa sekä hyvyyttä että ystävällisyyttä, mutta myös ilkeyttä ja pahantahtoisuutta. Viisikymmenluvun lopussa Adelaide päätyy asumaan mutakujalle Lakeview'n  talovaunualueelle Ontarioon.
Täällä, paljon myöhemmin, kaksikymmentäkaksivuotias Collette pakkaa valkoiseen muovipussiin mytätyt shortsit, pari paitaa, pieneksi jääneen uimapuvun ja pyjaman ja kehottaa viisivuotiasta Sharlaa hipsimään vaunuun numero neljä. Niin, valkoinen muovipussi. Sehän  Sharlalta vietiin matkalla Addyn vaunuun.

Aluksi yhteiselo ei ole helppoa, mutta Addy opettaa ja neuvoo Sharlaa. Pitää tämän puhtaana, antaa ruokaa ja hellii. Tilapäisenä ratkaisuna alkanut tilanne vaikuttaa jäävän pysyväksi, sillä Collettesta ja Emiliosta ei ole kuulunut mitään. Niinpä elämä asettuu uomiinsa, aivan kuin he olisivat olleet aina yhdessä. Addy alkaa pitää itseään isoäitinä ja holhoojana.
- ...ihmeeltä tuntui, että hän saattoi rakastaa tällä tavalla pikkutyttöä, jota ei ollut nähnytkään vielä ennen syreenien kukintaa.

Viisaan ja elämää nähneen vanhuksen ja lapsen välille syntyy lämmin suhde, joka muuttaa heitä molempia. Yksi asia kuitenkin mietityttää. Kuka lapsen ottaisi jos Addylle tapahtuisi jotakin? Kuka ja missä on lapsen isä?

Kirja on kirjoitettu lähes kaksikymmentä vuotta sitten, mutta en huomaa sitä mistään. Tarinan päähenkilö on Adelaide Shadd, jonka elämää käydään läpi lapsuudesta vanhuuteen. Addy on nähnyt ja kokenut paljon, ikävääkin. Tutustuessaan pieneen Sharla-tyttöön vanhus tuntee myötätuntoa tätä kohtaan molempien rankan lapsuuden takia. Addyllä on muistoja, jotka oli päättänyt haudata, mutta pikkuinen Sharla nostaa esille paljon menneisyyttä ja näin vanhus saa käsitellyiksi vaikeitakin asioita.
Sharla puolestaan yrittää löytää paikkaansa muiden lasten keskuudesta talovaunualuella. Lapset eivät ole kovin kilttejä toisiaan kohtaan. He ovat lapsia, jotka ovat kokeneet ja nähneet (liikaa) kaikenlaista ja näin oppineet puolustautumaan omalla (usein julmalla) tavallaan.

Hyvin kirjoitettu mielenkiintoinen ja toisinaan liikuttava tarina, joka tempaa mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Tarina on tummasävyinen, mutta siihen on ripoteltu iloisia asioita, joten tumma haalistuu ja haalistuu. Lukija elää mukana koko kertomuksen ajan ja toivoo, että ikävät asiat järjestyisivät ja iloitsee mukana onnellisista hetkistä. On sittenkin olemassa ystävyyttä, rakkautta ja välittäviä ihmisiä.
Onneksi "löysin" tämän kirjan ja tarinan. Suosittelen ja toivon, että Lansensilta suomennetaan lisää, kiitos!

Vuokseni on turha kyyneliä vuodattaa
ja menneisyyttä jäädä katumaan.
Kaukana jo kirkkaudessa sielu vaeltaa,
tässä lepää arkku vaan.

++++++++
Kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja
Lori Lansens, synt. 1962 Chathamissa, Kanadassa ja asuu Los Angelesissa.

*********
Suomennetut teokset:
Pitkä tie kotiin (esikoisteos) 2020 -

Suomentamattomia teoksia on muutama.

^^^^^^^^^^^^^

kirjarouvanelamaa. blogspot. com

https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/

Instagram: #pirittaolen

Pinterest

Twitter