Rannikko on täynnä kallionjyrkänteitä ja haaksirikkoalttiita kareja. Yksi rannikkokaistaleista on saanut nimekseen Costa de Morte, Kuolemanrannikko. Tämä tarina alkaa sieltä.
Nacho Carretero: Kokaiinirannikkko, 315 s. - suom. ilm. 2020 - Fariña 2015 - Suomennos: Einari Aaltonen - kansi: JT Lindroos - Into Kustannus Oy ******* Kirja kustantajalta, kiitos!
Kirjan sisältö sijoittuu Espanjan karuun ja köyhään luoteiskolkkaan, Galiciaan. Paikka elää merestä, muttei vain kala- ja simpukkasaaliista, vaan myös kokaiinista. Alueen sanotaan olevan huumeiden portti Eurooppaan.
Salakuljetus alkoi kuin itsestään, se oli seurausta elintasokuilusta. Galicialaiset elivät köyhemmin kuin portugalilaiset. Niinpä rajan yli virtasi elintarvikkeita, lääkkeitä, metalleja, varaosia ja aseita. Tavaraa oli helppo kuljettaa koska kansalliskaarti oli mukana juonessa.
- Salakuljetusta ei paheksittu, vaan sitä arvostettiin ja pidettiin kunniallisena toimintana. Sodanjälkeisessä takapajuisesa Galiciassa salakuljetus oli myös keino selvitä.
Naiset olivat ensimmäisiä järjestäytyneitä salakuljettajia. Picqueira-paimenet kulkivat lehmineen pikkusaarilla ja kauppatavara kulki helposti heidän mukanaan (ruokatarvikkeita, kynttilöitä, kankaita).
Salakuljetuksen volyymi kasvoi 1950-luvulla, jolloin alettiin kuljettaa muutakin kun vain välttämättömyyshyödykkeitä. Romumetalli oli yksi suosituimmista, ja sitä nuoret miehet kuljettivat vaatteidensa alla esim. rengaskumista väsätyissä nilkkureissa, jotka piilotettiin housunpunttien alle.
1960-luvulla salakuljetuspomoilla oli jo satoja alaisia. Viranomaiset ja poliitikot katsoivat salakuljetusta läpi sormien.
Ensimmäinen merkittävä kehitysaskel galicialaisessa salakuljetustoiminnassa tapahtui 1980-luvun alussa, jolloin toiminta siirtyi sokkeloisiin jokisuulahtiiin. Tällöin tupakan salakuljetus oli jo alkanut ja Galician satamiin saapui satamäärin aluksia tupakkalastissa. Raha virtasi. Arvioitiin, että 1980-luvun alussa jäi saamatta verotuloja 60 miljoonaa euroa vuosittain. Rahaa pestiin ja vaihdettiin kultaan tai sijoitettiin pimeiden markkinoiden jalokiviin.
Siirtyminen tupakasta hasis- ja kokaiinilastien rahtaamiseen eteni Galiciassa juohevasti. Klaanit saavuttivat marokkolaisten ja kolumbialaisten luottamuksen ja lasteja alkoi virrata,
- Salakuljettajaryhmittymistä tuli lopullisesti aitoja rikollisjärjestöjä: niillä oli toimiva hierarkia, hyvin laaja suhdeverkosto ja valtavasti rahaa.
Ja niin Galiciasta tuli kokaiinin sisääntuloväylä Eurooppaan. 80 prosenttia kokaiinista saapui juuri tuota kautta. Tupakan salakuljettamiseen verrattuna huumeiden rahtaaminen oli helpompaa ja sujui nopeammin. Pikavene rantaan ja siitä lasti henkilö- ja pakettiautoihin. 2 000 kg kokaiinia siirrettiin puolessa tunnissa, Eivätkä lastit olleet mitään muutaman kilon satseja, vaan 700 kg, 2000 kg, 7000 kg ja ylikin.
Toiminnan kehittyessä syntyi klaaneja, joissa toimii usein koko suku, vaimot, lapset, serkut, sedät, tädit. Yllättävää kyllä, vaikka huumeita virtasi ja monta klaania hääräsi samaan aikaan, niin väkivaltaa on ollut vähän. Miksi?
- Syynä väkivallan vähyyteen on luultavasti se, etteivät klaanit halua mitään sotkuja. Niiden jäsenet tietävät, että jokainen vainaja maksaa heille miljoonia, koska virtavalta puuttuu tilanteeseen ja heidän täytyy joksikin aikaa keskeyttää toimintansa. (...) Se selittäisi myös sen, miksi klaanit eivät ole uhmanneet viranomaisia.
Sitten kun liiketoimet alkoivat kukoistaa, alkoi luksuselämä ja pröystäily. Ostohaluilla ei tuntunut olevan rajoja: taloja, autoja, laivoja, jahteja, veneitä, yrityksiä, asuntoja, maa-alueita. Syötiin parhaissa ravintoissa kalleinta ja juotiin parasta viiniä. Tosin mukana oli myös ovelia pomoja, kuten Marcial Dorado, miljonääri, joka ei halunnut leveillä (eikä herättää huomiota). Mies rakennutti ulkoapäin katsottuna tavallisen näköisen talon, mutta sisällä olikin sitten lasipohjainen uima-allas, viinikellari, pelisali ja valaistu tenniskenttä.
Tietysi myös toimittajat alkoivat tutkia toimintaa, mutta kuten tiedämme, se on vaarallista: pieksentää, varoituksia ja jopa tappoja.
Loppujen lopuksi ei tainnut olla mitään instanssia, joka ei olisi hyötynyt tai katsonut toimintaa sormiensa läpi. Mukana oli niin puolueita, poliiseja, kansalliskaartilaisia, pormestareita, tullihenkilöitä jne jne. Lista on loputon.
Huumemäärien lisääntyessä myös yksittäisten ostomäärien hinnat halpenivat. Jos Madridissa gramma maksoi 60 euroa, niin Vilagarciassa se maksoi 35 euroa. Kokaiinilumi pölisi ja sitä oli petollisen helppoa saada käsiinsä.
Koska huumeet lisääntyivät ja halpenivat, niin yliannoskuolemat moninkertaistuivat ja aids lisääntyi. Äidit alkoivat olla huolissaan nuorisostaan ja ryhtyivät vastarintaan, johon saivat mukaansa joitakin paikallispoliitikkoja. Vuonna 1986 perustettiin äitien vastarintaliike Érguete.
- Érguete alkoi saada pian arvostusta. Puheet järjestön rohkeasta vastarinnasta alkoivat levitä.
Kokouksien lisäksi alettiin järjestää mielenosoituksia, vastalauseita ja kaikenlaista metelöintiä.
Vuosien mittaan järjestettiin myös monia massiivia operaatioita, joiden avulla saatiin lopulta Galician suuret pomot vankilaan. Tälläkin hetkellä lähes kaikki isot mahtitekijät ovat edelleen kaltereiden takana.
Paitsi että pomoja vangittiin, saatiin takavarikoiduksi jättimäärät eri huumausaineita. Muutama esimerkki: joulukuussa 1994 troolarista löydettiin 10 000 kg hasislasti ja toisessa takavarikossa 15 000 kg hasista. Vuonna 1999 saatiin troolarista 14 000 kilon kokaiinilasti.
Vaikka näitä isoja takavarikkoja tehtiin, eivät salakuljetukset loppuneet. Lisäksi huumepomoilla on keinonsa yrittää välttyä kiinniotoilta. Vuonna 1994 Franky Sanmillar esimerkiksi vaihdatti sormenjälkensä ja antoi plastiikkakirurgin muokata kasvojaan. Tämä ei kuitenkaan auttanut, sillä Sanmillar saatiin kiinni ja vuonna 2009 tuomittiin 13 vuodeksi vankilaan.
Kirja on kiintoisa katsaus salakuljetustoimintaan. En ollut tiennyt, että se on keskittynyt noin yhteen paikkaan eli Galiciaan. Mielenkiintoisuudestaan huolimatta kirjaa on välillä vähän puuduttavaa lukea. Yksittäisistä salakujettajista (joista en ole ikinä kuullutkaan) kerrotaan ja heidän nimiään mainitaan eri yhteyksissä. Paitsi että on loputtomasti henkilönimiä, lempinimiä, firmojen nimiä, laitoksien nimiä, ravintoloiden, pubien ja clubien nimiä, mainitaan myös aluksia, jahteja: kalastusalus Anita, matkustaja-alus Armadalla, SV Nikolay, Smith Lloyd Cairo, Abrente, Playa de Arbeyali jne.
Nimiviidakko ja hyvin yksityiskohtaiset tapahtuma- ja asiakuvailut haastavat kyllä lukijaa. Onneksi kaiken faktan väleissä on tarinoita ja tositapauksia, jotka on kerrottu kiinnostavasti.
Miksi alue on hyvä salakuljetukselle? Miten alueen salakuljetus alkoi? Miten huumeet vaikuttivat paikan elämään? Miten salakuljettajat toimivat? Keitä suuria salakuljetuspomoja on ollut toiminnassa mukana ja miten he ovat pestiään hoitaneet? Mitä operaatioita on tehty salakuljetuksen lopettamiseksi? Mitä klaaneja alueella on elänyt ja elää tänä päivänä? Miten klaanit toimivat? Miksi ihmiset ovat lähteneet mukaan salakuljettajien remmiin? Miksi ihmiset vaikenevat? Näihin ja moniin. moniin muihin kysymyksiin kirja antaa aika tyhjentävät vastaukset.
Kuten jo sanoin, kirjan lukemisessa oli omat haasteensa, mutta silti teos kannatti lukea. Oli silmiä avaava lukukokemus. Pöyristyttävää kuinka paljon huumeita on ollut liikeellä ja on edelleen. Tuhansia ja tuhansia kiloja huumausaineita on takavarikoitu (jopa yhdestä jahdista), mutta kuinka paljon jääkään takavarikoimatta. En uskalla edes ajatella.
Hatunnosto kirjailijalle, että on uskaltanut kirjoittaa ja julkaista tällaisen kirjan! Tosin tuomioistuin oli langettanut ensin Kokaiinirannikolle takavarikointimääräyksen. Ennen hyllyttämistä kirjasta oli otettu kymmenen painosta, kirjaa oli ilman erityistä markkinointia ja mainontaa myyty 40 000 kappaletta ja sitä oltiin kääntämässä viidelle eri kielelle. Lisäksi kirjasta on tehty tv-sarja.
"Aikamoinen ihme", sanoo kirjailija.
Huumeet ovat 2020-luvun kynnyksellä yhä erottamaton osa galicialaista todellisuutta. Galiciassa huumeita kuljetetaan edelleen perinteiseen tapaan.
"Arvioni mukaan aikavälillä 2001 - 2003 Galiciaan tuotiin 150 000 kiloa kokaiinia."
P.S. Viime vuosina huumekauppa, etenkin kokaiinin osalta, on kasvanut Euroopassa. Euroopan poliisiviranomaisen Europolin uusimman arvion mukaan EU-alueen huumekaupan arvo oli vuonna 2017 vähintään 30 miljardia euroa! Kokaiinin käyttö on Suomessakin lisääntynyt. Viime syksynä (2019) löytyi Helsingissä 12 kilon kokaiinisatsi.
Huumekauppa tuo mukanaan myös muuta rikollisuutta, kuten aseiden salakuljetusta, lääkeainekauppaa, väkivaltaa, korruptiota, ihmiskauppaa, ympäristötuhoja, pimeän nettiverkon toimintaa jne.
(Lähde: MTV:n uutiset 3.1.2020)
++++++++
Kirjailija
Nacho Carretero, synt. 1981, on galicialainen tutkiva journalisti, joka on kiertänyt maailman köyhimpiä maita Filippiineiltä Ruandaan ja Syyriaan. Carretero kuuluu sukupolveen, joka kasvoi huumeiden salakuljetuksen ympäröimänä.
********
Ilmestyneet teokset:
Kokaiinirannikko 2020
Nacho Carretero: Kokaiinirannikkko, 315 s. - suom. ilm. 2020 - Fariña 2015 - Suomennos: Einari Aaltonen - kansi: JT Lindroos - Into Kustannus Oy ******* Kirja kustantajalta, kiitos!
Kirjan sisältö sijoittuu Espanjan karuun ja köyhään luoteiskolkkaan, Galiciaan. Paikka elää merestä, muttei vain kala- ja simpukkasaaliista, vaan myös kokaiinista. Alueen sanotaan olevan huumeiden portti Eurooppaan.
Salakuljetus alkoi kuin itsestään, se oli seurausta elintasokuilusta. Galicialaiset elivät köyhemmin kuin portugalilaiset. Niinpä rajan yli virtasi elintarvikkeita, lääkkeitä, metalleja, varaosia ja aseita. Tavaraa oli helppo kuljettaa koska kansalliskaarti oli mukana juonessa.
- Salakuljetusta ei paheksittu, vaan sitä arvostettiin ja pidettiin kunniallisena toimintana. Sodanjälkeisessä takapajuisesa Galiciassa salakuljetus oli myös keino selvitä.
Naiset olivat ensimmäisiä järjestäytyneitä salakuljettajia. Picqueira-paimenet kulkivat lehmineen pikkusaarilla ja kauppatavara kulki helposti heidän mukanaan (ruokatarvikkeita, kynttilöitä, kankaita).
Salakuljetuksen volyymi kasvoi 1950-luvulla, jolloin alettiin kuljettaa muutakin kun vain välttämättömyyshyödykkeitä. Romumetalli oli yksi suosituimmista, ja sitä nuoret miehet kuljettivat vaatteidensa alla esim. rengaskumista väsätyissä nilkkureissa, jotka piilotettiin housunpunttien alle.
1960-luvulla salakuljetuspomoilla oli jo satoja alaisia. Viranomaiset ja poliitikot katsoivat salakuljetusta läpi sormien.
Ensimmäinen merkittävä kehitysaskel galicialaisessa salakuljetustoiminnassa tapahtui 1980-luvun alussa, jolloin toiminta siirtyi sokkeloisiin jokisuulahtiiin. Tällöin tupakan salakuljetus oli jo alkanut ja Galician satamiin saapui satamäärin aluksia tupakkalastissa. Raha virtasi. Arvioitiin, että 1980-luvun alussa jäi saamatta verotuloja 60 miljoonaa euroa vuosittain. Rahaa pestiin ja vaihdettiin kultaan tai sijoitettiin pimeiden markkinoiden jalokiviin.
Siirtyminen tupakasta hasis- ja kokaiinilastien rahtaamiseen eteni Galiciassa juohevasti. Klaanit saavuttivat marokkolaisten ja kolumbialaisten luottamuksen ja lasteja alkoi virrata,
- Salakuljettajaryhmittymistä tuli lopullisesti aitoja rikollisjärjestöjä: niillä oli toimiva hierarkia, hyvin laaja suhdeverkosto ja valtavasti rahaa.
Ja niin Galiciasta tuli kokaiinin sisääntuloväylä Eurooppaan. 80 prosenttia kokaiinista saapui juuri tuota kautta. Tupakan salakuljettamiseen verrattuna huumeiden rahtaaminen oli helpompaa ja sujui nopeammin. Pikavene rantaan ja siitä lasti henkilö- ja pakettiautoihin. 2 000 kg kokaiinia siirrettiin puolessa tunnissa, Eivätkä lastit olleet mitään muutaman kilon satseja, vaan 700 kg, 2000 kg, 7000 kg ja ylikin.
Toiminnan kehittyessä syntyi klaaneja, joissa toimii usein koko suku, vaimot, lapset, serkut, sedät, tädit. Yllättävää kyllä, vaikka huumeita virtasi ja monta klaania hääräsi samaan aikaan, niin väkivaltaa on ollut vähän. Miksi?
- Syynä väkivallan vähyyteen on luultavasti se, etteivät klaanit halua mitään sotkuja. Niiden jäsenet tietävät, että jokainen vainaja maksaa heille miljoonia, koska virtavalta puuttuu tilanteeseen ja heidän täytyy joksikin aikaa keskeyttää toimintansa. (...) Se selittäisi myös sen, miksi klaanit eivät ole uhmanneet viranomaisia.
Sitten kun liiketoimet alkoivat kukoistaa, alkoi luksuselämä ja pröystäily. Ostohaluilla ei tuntunut olevan rajoja: taloja, autoja, laivoja, jahteja, veneitä, yrityksiä, asuntoja, maa-alueita. Syötiin parhaissa ravintoissa kalleinta ja juotiin parasta viiniä. Tosin mukana oli myös ovelia pomoja, kuten Marcial Dorado, miljonääri, joka ei halunnut leveillä (eikä herättää huomiota). Mies rakennutti ulkoapäin katsottuna tavallisen näköisen talon, mutta sisällä olikin sitten lasipohjainen uima-allas, viinikellari, pelisali ja valaistu tenniskenttä.
Tietysi myös toimittajat alkoivat tutkia toimintaa, mutta kuten tiedämme, se on vaarallista: pieksentää, varoituksia ja jopa tappoja.
Loppujen lopuksi ei tainnut olla mitään instanssia, joka ei olisi hyötynyt tai katsonut toimintaa sormiensa läpi. Mukana oli niin puolueita, poliiseja, kansalliskaartilaisia, pormestareita, tullihenkilöitä jne jne. Lista on loputon.
Huumemäärien lisääntyessä myös yksittäisten ostomäärien hinnat halpenivat. Jos Madridissa gramma maksoi 60 euroa, niin Vilagarciassa se maksoi 35 euroa. Kokaiinilumi pölisi ja sitä oli petollisen helppoa saada käsiinsä.
Koska huumeet lisääntyivät ja halpenivat, niin yliannoskuolemat moninkertaistuivat ja aids lisääntyi. Äidit alkoivat olla huolissaan nuorisostaan ja ryhtyivät vastarintaan, johon saivat mukaansa joitakin paikallispoliitikkoja. Vuonna 1986 perustettiin äitien vastarintaliike Érguete.
- Érguete alkoi saada pian arvostusta. Puheet järjestön rohkeasta vastarinnasta alkoivat levitä.
Kokouksien lisäksi alettiin järjestää mielenosoituksia, vastalauseita ja kaikenlaista metelöintiä.
Vuosien mittaan järjestettiin myös monia massiivia operaatioita, joiden avulla saatiin lopulta Galician suuret pomot vankilaan. Tälläkin hetkellä lähes kaikki isot mahtitekijät ovat edelleen kaltereiden takana.
Paitsi että pomoja vangittiin, saatiin takavarikoiduksi jättimäärät eri huumausaineita. Muutama esimerkki: joulukuussa 1994 troolarista löydettiin 10 000 kg hasislasti ja toisessa takavarikossa 15 000 kg hasista. Vuonna 1999 saatiin troolarista 14 000 kilon kokaiinilasti.
Vaikka näitä isoja takavarikkoja tehtiin, eivät salakuljetukset loppuneet. Lisäksi huumepomoilla on keinonsa yrittää välttyä kiinniotoilta. Vuonna 1994 Franky Sanmillar esimerkiksi vaihdatti sormenjälkensä ja antoi plastiikkakirurgin muokata kasvojaan. Tämä ei kuitenkaan auttanut, sillä Sanmillar saatiin kiinni ja vuonna 2009 tuomittiin 13 vuodeksi vankilaan.
Kirja on kiintoisa katsaus salakuljetustoimintaan. En ollut tiennyt, että se on keskittynyt noin yhteen paikkaan eli Galiciaan. Mielenkiintoisuudestaan huolimatta kirjaa on välillä vähän puuduttavaa lukea. Yksittäisistä salakujettajista (joista en ole ikinä kuullutkaan) kerrotaan ja heidän nimiään mainitaan eri yhteyksissä. Paitsi että on loputtomasti henkilönimiä, lempinimiä, firmojen nimiä, laitoksien nimiä, ravintoloiden, pubien ja clubien nimiä, mainitaan myös aluksia, jahteja: kalastusalus Anita, matkustaja-alus Armadalla, SV Nikolay, Smith Lloyd Cairo, Abrente, Playa de Arbeyali jne.
Nimiviidakko ja hyvin yksityiskohtaiset tapahtuma- ja asiakuvailut haastavat kyllä lukijaa. Onneksi kaiken faktan väleissä on tarinoita ja tositapauksia, jotka on kerrottu kiinnostavasti.
Miksi alue on hyvä salakuljetukselle? Miten alueen salakuljetus alkoi? Miten huumeet vaikuttivat paikan elämään? Miten salakuljettajat toimivat? Keitä suuria salakuljetuspomoja on ollut toiminnassa mukana ja miten he ovat pestiään hoitaneet? Mitä operaatioita on tehty salakuljetuksen lopettamiseksi? Mitä klaaneja alueella on elänyt ja elää tänä päivänä? Miten klaanit toimivat? Miksi ihmiset ovat lähteneet mukaan salakuljettajien remmiin? Miksi ihmiset vaikenevat? Näihin ja moniin. moniin muihin kysymyksiin kirja antaa aika tyhjentävät vastaukset.
Kuten jo sanoin, kirjan lukemisessa oli omat haasteensa, mutta silti teos kannatti lukea. Oli silmiä avaava lukukokemus. Pöyristyttävää kuinka paljon huumeita on ollut liikeellä ja on edelleen. Tuhansia ja tuhansia kiloja huumausaineita on takavarikoitu (jopa yhdestä jahdista), mutta kuinka paljon jääkään takavarikoimatta. En uskalla edes ajatella.
Hatunnosto kirjailijalle, että on uskaltanut kirjoittaa ja julkaista tällaisen kirjan! Tosin tuomioistuin oli langettanut ensin Kokaiinirannikolle takavarikointimääräyksen. Ennen hyllyttämistä kirjasta oli otettu kymmenen painosta, kirjaa oli ilman erityistä markkinointia ja mainontaa myyty 40 000 kappaletta ja sitä oltiin kääntämässä viidelle eri kielelle. Lisäksi kirjasta on tehty tv-sarja.
"Aikamoinen ihme", sanoo kirjailija.
Huumeet ovat 2020-luvun kynnyksellä yhä erottamaton osa galicialaista todellisuutta. Galiciassa huumeita kuljetetaan edelleen perinteiseen tapaan.
"Arvioni mukaan aikavälillä 2001 - 2003 Galiciaan tuotiin 150 000 kiloa kokaiinia."
P.S. Viime vuosina huumekauppa, etenkin kokaiinin osalta, on kasvanut Euroopassa. Euroopan poliisiviranomaisen Europolin uusimman arvion mukaan EU-alueen huumekaupan arvo oli vuonna 2017 vähintään 30 miljardia euroa! Kokaiinin käyttö on Suomessakin lisääntynyt. Viime syksynä (2019) löytyi Helsingissä 12 kilon kokaiinisatsi.
Huumekauppa tuo mukanaan myös muuta rikollisuutta, kuten aseiden salakuljetusta, lääkeainekauppaa, väkivaltaa, korruptiota, ihmiskauppaa, ympäristötuhoja, pimeän nettiverkon toimintaa jne.
(Lähde: MTV:n uutiset 3.1.2020)
++++++++
Kirjailija
Nacho Carretero, synt. 1981, on galicialainen tutkiva journalisti, joka on kiertänyt maailman köyhimpiä maita Filippiineiltä Ruandaan ja Syyriaan. Carretero kuuluu sukupolveen, joka kasvoi huumeiden salakuljetuksen ympäröimänä.
********
Ilmestyneet teokset:
Kokaiinirannikko 2020
...........
#kokaiinirannikko #intokustannus @intokustannus
Kommentit
Lähetä kommentti