Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija - kauno/viihde

Limetinvihreä hiuspampula, jossa muovikukkia. Löydetty Derrywood Parkin
leikkipuistosta 2. syyskuuta...

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija, 335 s. - suom. ilm. 2020 - The Keeper of Lost Things 2017 - suomennos: Susanna Tuomi-Giddings - kansi: Laura Noponen - Bazar ******** Ennakkokappale kustantajalta, kiitos!

Padua on lontoolainen talo, jota ympäröi viehättävä ruusupuutarha. Talossa asuu kirjailija Anthony Perdewill, joka kirjoittamisen ohella on harrastanut vuosikymmeniä esineiden keräämistä ja niiden luettelointia. Eikä mitä tahansa esineitä, vaan ympäri kaupunkia löytämiään pieniä tavaroita. Esine saattoi olla nappi, keksipurkki, sateenvarjo tai vaikkapa teekuppi. Joistain näistä esineistä Anthony on myös kirjoittanut novelleja.
Anthony toivoi, että kun aika hänestä joskus jättää, niin olisi joku joka jatkaisi tavaroiden keräämistä.

Taloudenhoitajaa / yksityissihteeriä
kaivataan miespuolisen kirjailijan talouteen.
Hakemukset kirjallisina Anthony 
Peardewille postilokeroon 27312

Laura oli ollut tuuliajolla ja hänet oli pitänyt pinnalla kolme asiaa: Prozac, Pinot Grigio ja pään paneminen pensaaseen. Niinpä Laura on ollut innoissaan nähdessään naistenlehdessä paikanhakuilmoituksen.
Tavattuaan Anthony Perdewillen Laura oli heti rakastunut. Ei romanttisessa mielessä vaan kuten ihastutaan esimerkiksi lempisukulaiseen. Toiseksi Anthonyn talo, Padua, oli aivan ihana. Työhaastettelu oli osunut Lauran 35-vuotispäiväksi ja onnistui niin hyvin, että kirjailija oli tarjonnut paikkaa samantien ja Laura oli sen vastaanottanut.

Vaikka Laura inhosi kotona siivoamista, oli Pauduassa siivoaminen kuin rakkaudenteko.
- Laura oli herättänyt talon uuteen elämään huone kerrallaan. Ei kuitenkaan työhuonetta, joka oli lukossa ja jonne oli pääsy ainoastaan kirjailijalla itsellään.
Ajan kuluessa Laura joskus miettii mitä työhuoneessa mahtaa olla, mutta kun asia myöhemmin selviää, on se yllätys.

Laura viihtyy työssään ja kun vanha kirjailija aikanaan kuolee, on suru suuri. Onneksi lähistöllä asuu Päivänsäde, josta tulee Lauran ystävä. Päivänsäde on ympäristöään tarkasti seuraava sanavalmis tyttö, joka esittelee itsensä:
Mä olen yhdeksäntoista ja mulla on ylimääräinen kroppasomi.

Lauran yllätykseksi Anthony on jättänyt hänelle perinnön, jossa on yksi aika erikoinen kohta.

----
Neljäkymmentä vuotta aikaisemmin...
toukokuussa 1974

Kustannustalo hakee apulaista.
Palkka on surkea, mutta meillä ei ikävysty.

Eunicen nykyinen työpaikka on tylsä ja työ on ikävystyttävää: loputonta kirjoituskoneella naputtamista ja arkistointia.
- Hänen ainoat pakopaikkansa olivat elokuvat ja kirjat. Lukeminen oli hänelle henki ja elämä.

Eunice haki apulaisen paikkaa samana päivänä kun oli sen lehdessä nähnyt.
- Sinun täytyy olla Eunice. Todella hauska tavata. Minua sanotaan Pommikoneeksi. Kaikki sanovat.

Kun Pommikone alkoi viheltää Suuren pakoretki elokuvan -tunnusmusiikkia, oli Eunice ihan varma, että haluaisi juuri tämän paikan. Ja Pommikone puolestaan halusi Eunicen.
- Palkka oli todella riittävä, eikä suinkaan surkea ja tehtäviin kuuluisi kaikki, mitä vastaan tuli.

Pommikoneella on pieni ruskean ja valkoisen kirjava terrieri, joka rakasti donitseja. Douglas oli pentuna jäänyt auton alle, ja kun eläinlääkäri oli halunnut nukuttaa koiran, oli Pommikone pelastanut sen.

Eunice tutustuu myös Pommikoneen Portia-sisareen, joka on Eunicen mielestä inha ja vastenmielinen kuin ämpärillinen mädäntyneitä sisälmyksiä.
Portia haluaisi palavasti kirjailijaksi, mutta veljen mielestä käsikirjoitukset ovat kamalia.
- No niin, velikulta. milloin aiot julkaista kirjani?

Kirja etenee kolmea eri tarinaa vaihdellen: Eunicen elämää alkaen vuodesta 1974, Lauran elämää 2000-luvulla ja löydettyjen esineiden tarinat.
- Luuposliininen teekuppi ja lautanen. Löydetty penkiltä Rivieran puistosta 31. lokakuuta...

Ja jossain vaiheessa tarinat kietoutuvat toisiinsa, kuten heti alussa käykin ilmi.

Alkaessani lukea kirjaa, en oikein tiennyt mitä odottaa, sillä olin tietoisesti sulkenut silmäni kaikilta arvosteluilta. Kannen "makeasta" kuvasta päättelin, että saattaisi olla rakkautta yms. Noh, en ihan väärässä ollut, sillä kirjassa on myöskin rakkautta, kaikenlaista rakkautta, mutta en kokenut sen olevan liian imelää. Pidin aiheesta*) ja sen mukanaan tuomista juonipätkistä.

Takakannessa sanotaan kirjan olevam "feel good"-romaani ja sitä se mielestäni oli. Ensimmäinen sana, joka tuli mieleeni, oli viehättävä. Ja vaikka tarinoissa rakkaudesta puhutaankin, ei kaikki aina ole niin auvoista ja ihanaa (vaikka Päivänsäde tarjoileekin aina ihania teekupposia).
Mukana on nimittäin myös vakavampia asioita, kuten mm. muistisairautta.
Henkilöhahmoista pidin, jopa Portiasta, huolimatta Eunicen mielipiteestä (hih).
Omassa genressään ihan mainio, hyvin kirjoitettu, lämminhenkinen romaani, jossa on pikkiriikkinen hippu magiaa ja jossa ei ole unohdettu huumoriakaan.

*) Kirjailija päätyi aiheeseen ajatellessaan sitä kuinka moni meistä on joskus kadottanut jotain. Usein tavara saattaa olla pieni ja muille arvoton, mutta kadottajalleen tärkeä, eikä esinettä todennäköisesti saa koskaan takaisin.

The very thought of you.

P.S. Mitä luulet, löytyikö tekstissä mainitsemilleni löytötavaroille, hiuspompulalle ja teekupille lautasineen, oikeat omistajat?

++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Ruth Hogan, synt. 1961 Bedfordissa, Englannissa, asuu nykyään Lontoossa. Rakastaa merenranta-alueita ja etenkin Brightonia, jonne uusin kirja sijoittuu. Brighton on rakas, koska on isän synnyinpaikka ja sinne kirjailija karkasi mennäkseen naimisiin.
Kirjoittaminen on aina ollut Hoganille tärkeätä, etenkin oltuaan auto-onnettomuudessa ja saatuaan syöpädiagnoosin. Kirjoittaminen on auttanut selviämään vaikeiden aikojen läpi.
Esikoiskirjaa on myyty 2017-2019 välisenä aikana huikeat 800 000 kpl.
(Lähde: woman&home 4/2019)

********
Ilmestyneet teokset:
Kadonneiden tavaroiden vartija 2019 (esikoisteos) - Lauluja variksille 2020 ja Queenie Malonen Paratiisihotelli - 2021

Tulossa: Madame Burovan kuu ja tähdet - arvioitu ilmestymisiaika 1.4.2022