Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Koska nyt olen tässä, menneisyyteni on osa tarinaa. Kuva syntyy, kun pimeään pilkottaa valo, tarina alkaa, kun synkkyyteen pilkahtaa toivo.... Tämän tiedän: kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.

Elina Hirvonen: Punainen myrsky, 276 s. - ilm. 2019 - plus lähihistoriaa - kansi: Ville Tietäväinen - WSOY ******** kirjaston kirja

Kirjan kertoja on "minä" - poika, mies. Tarinassa eletään kahta aikakautta, nykyisyyttä ja menneisyyksiä.
Tarinan alussa mies elää vuoden 2015 Suomessa. Vaimo odottaaa lasta ja äiti on sairas.
- Lapsesta asti olen haaveilut, että voisin pitää äidistä huolta. Olen halunnut olla se, joka korjaa isän elämän jättämät jäljet. 
Nyt on varaa viedä äiti yksityiselle terveysasemalle, ajaa uudella  autolla ja hakea automaatista erikoiskahvia. Mutta aina ei ole ollut näin ja vieläkin mies saattaa Iranin työmatkoillaan kuolla autopommiin, tarkka-ampujan luotiin tai joutua kidnapattavaksi.

Miehen perhe lähti kotimaastaan yli 20 vuotta sitten ja Saddam teloitettiin kymmenen vuotta sitten. Pakolaisiksi lähtee kuitenkin jatkuvasti uusia ihmisiä. Heitä tulee Eurooppaan ja Suomeenkin. Heitä pilkataan, vihataan ja säälitään.
He, jotka voivat, lähtevät. He lähtevät lentokoneilla, autoilla, junilla, busseilla, polkupyörillä, jalan, liian täyteen ahdatuilla veneillä. He nukkuvat leireissä, autoissa, teltoissa, taivasalla tai jäätyvät kuoliaiksi.

Irak 1958-1984
Miehen äiti on viisivuotias, isä oli kuollut ja äidin velipuoli Bahram alkaa huolehtia perheen kaupasta ja isän perheestä. Ensimmäiseksi Bahram kieltää tyttöä eli äitiä ja tämän vuotta nuorempaa pikkusiskoa menemästä enää kouluun. Se on vaarallista.
Kymmenvuotiaina tytöt alkoivat tehdä mattoja ja huiveja  myyntiin.

Sitten äiti on jo kaksikymmentävuotias ja eräänä päivänä taloon tuotiin laiha mies, jonka silmät olivat painuneet syvälle päähän. Mies piilotettiin vintille, eikä miehestä saa puhua.
- Ette sano kenellekään, että hän on siellä. Ette puhu hänestä mitään, edes toisillenne.
Äiti vie miehelle ruokaa. - Mies oli erilainen kuin kukaan, jonka äitini oli ennen tavannut.
Kuukausien jälkeen äiti toivoo, että avioliitto järjestettäisiin nyt, tämän miehen kanssa.

1984 - 1991
Poika on vuoden vanha ja äiti on raskaana. Eräänä päivänä isä lähtee käymään ulkona, mutta kuluu kuukausia, eikä isä palaa, kunnes tulee tietoa. Isä on vankilassa ja perhe pääsee tapaamaan häntä.
- Mies näyttää luurangolta, selkä täynnä paksuja, punaisia viivoja, hänellä on yllään vain kauhtuneet alushousut, selkää pitkin kapuaa torakka.

Isä pääsee pois. Isä tulee ja menee, menee ja tulee. Isä toimii Saddam Husseinin hirmuhallintoa vastustavassa vastarintaliikkeessä, joka aiheuttaa perheeseen pelkoa, salailua ja piileskelyä. Äiti yrittää silti ylläpitää kodin ilmapiiriä rakastavana. Mutta vieraille ei saa puhua. Pitää valehdella.
- Pitää puhua totta, aikuiset sanovat joskus. Pitää valehdella, he sanovat nyt. 

Poika oli pieni, mutta oppi vuosia myöhemmin paljonkin sodasta.
- Opin miten taistelijoiksi lähetettiin nuoria miehiä ja koulupoikia, joiden kaulaan ripustettiin muoviset paratiisin avaimet, ja miten Irakin sotilaat ampuivat näitä lapsia sinappikaasulla, joka kärvensi lasten ihon ja keuhkot.

Koettaa aika, jolloin perhe päättää lähteä Irakista ja päätyy pakolaisleirin kautta Suomeen.
- Jokaisen on etsittävä syy lähteä. Isän syy on kaikki mitä hän tekee ja tietää.

Suomi 1993 - 2003
- Kun lentokone laskeutuu, näen ensimmäisenä vihreän.
Poika miettii, että tässä maassa ihmiset ovat varmaan onnellisia. Täällä ei ole sotaa, eikä tarvitse pelätä. Ja täällä on uimaranta, jonne perhe haluaa lähteä retkelle.
- Nyt alkavat uudet päivät ja uudet retket, nyt kukaan meistä ei pelkää.
Mutta Suomessa on erilaista. En ole koskaan nähnyt niin paljon paljasta pintaa mitä näin uimarannalla.
- "Lähdetään pois", isä sanoo. "Meidän pitää...meidän on mentävä kotiin heti." Kotona isä selittää, että suomalaisilla on erilaiset tavat.

Alkaa sopeutuminen uuteen maahan, uuteen kieleen.
- Haluan oppia tämän kielen. Haluan puhua yhtä hyvin kuin suomalaiset. Haluan ymmärtää kaiken, mitä he sanovat.
Tästä oli hyvä aloittaa. Silti vanhasta maailmasta ei pääse kokonaan eroon...
-Isä avaa illalla television. Katsomme Al Jazeeraa, Irakin televisiota, Saddamin televisiota.
... eikä nimittelyistä ja katseista eikä siitä pelosta, jota on Irakiin jääneiden puolesta.

Elina Hirvonen on onnistunut kirjoittamaan hienon ja ajankohtaisen kirjan. Kirjan, jossa on rumuutta, mutta silti toivoa ja rakkautta. Ja miten hienosti kirjailija kuvaa lapsen alati tuntevaa  pelkoa. Pelkoa siitäkin, että isää tai äitiä tullaan hakemaan.
- Jos ne vievät äidin. naamioidun pieneksi mummoksi, piilotan keittiöveitsen abayan alle, etsin kunnes löydän, kun löydän, vapautan hänet.

 Ja lapsen tarvetta tulla hyväksytyksi, saada aikuisen hyväksyvä katse. joka saattaa pahimmillaan tarkoittaa sitä, että uskaltaa tappaa muita.
- Sen katseen vuoksi lapset tekevät mitä tahansa.

Kuinka hienosti Hirvonen kuvaa äidin osaa. Äiti lohduttaa, äiti auttaa. Leirillä äiti ripustaa kankaita, peilejä ja piirrustuksia teltan koristeiksi, jotta olisi kotoisampi olla. Äiti jopa etsii jostain valkoista pitsiä ja ompelee yksivuotiaalle Fatimalle juhlamekon sekä lakkaa tytön pienet kynnet punaisiksi.

Äidin teot ja sanat jäävät myös pojan mieleen. Pojan, joka on kasvanut Suomessa mieheksi.
-Haluan olla tyttärelleni yhtä hyvä kuin äiti oli minulle. Haluan pystyä rakastamaan samalla tavalla, luoda yhtä sitkeästi kauneutta. Pelkään etten pysty.

Tarinan teksti on kaunista, vaikkei sisältö aina olekaan.
-Tapahtumalle ei ole sanoja vaan kuvat, hämähäkkikukat, ranteen ympärille kiertyvä appelsiininkuori, orvokkitäplän siiveniskut, kepeästi kopisevat kengät.
Hienosti kirjoitettu ja koskettava kirja. Lukekaa.

Kirjailija sanoo jälkisanoissaan mm. näin:
Syyskuu 2015. Istuin työhuoneella ja ajattelin Isiksen nousua, konflikteja ja toisiinsa kietoutuvia, toisilleen käsittämättömiä todellisuuksia, pelkoja. Mietin, miten sellaisia asioita voisi käsitellä taiteen, ehkä dokumenttielokuvan keinoin. 
Hirvonen on listannut henkilöitä, joita ehkä kannattaisi tavata. Yksi heistä on Hussein al Taee, joka toivoo, että Hirvonen kirjoittaisi Husseinin äidin tarinoihin perustuvan romaanin. Hussein kertoo ja kirjailija kiinnostuu, mutta epäröi onko oikea ihminen kirjoittamaan koska ei kuulu samaan, vanhaan maailmaan. Mutta sitä juuri al-Taee toivoo, kirjoittajaa, joka kuuluu uuteen maailmaan. Ja niin tarina lähtee syntymään, ei Husseinin perheestä vaan maailmasta, joka syntyy tarinoiden pohjalta.
Lisää tarinan synnystä kirjan lopussa.

Aihe on ajankohtainen senkin takia, että Turkki aloitti ilma- ja maahyökkäykseen Syyrian kurdialueille (9.10.2019)

P.S. Hussein al-Taeen on kansanedustaja.

Auringonlaskun aikaan lapsi vie minut rantaan. Leikimme hippaa polulla, saan hänet kiinni ja kutitan, kaadumme nurmikolle ja katsomme hiljaa tummuvaa kalpeanpunaista taivaasta.

++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
toimittaja, dokumenttielokuvaohjaaja Elina Hirvonen, synt. 1975. Asuu Helsingissä.
Harrastukset: elokuvat, lukeminen, juokseminen ja ruuanvalmistus. Samaistuttava fiktiivinen henkilö: Peppi Pitkätossu ja Bob Harris. Mieluisimmat paikat Suomeessa: Utö, Bengskär ja koko ulkosaaristo.
(Lähde: Kirjasampo)


Elina Hirvonen Turun Kirjamessuilla 2019. Kuvaa ottaessani kirjailija kertoi, että mekko on sävytetty kirjan kanteen. Hyvin on onnistunut,
(ⓒPiritta's foto)

**********
Ilmestyneet romaanit:
Että hän muistaisi saman 2005 (valittiin v. 2005 Finlandia-ehdokkaaksi) - Kauimpana kuolemasta 2010 - Kun aika loppuu 2015 - Punainen myrsky 2019

^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen


Kommentit

  1. Al-Taee ei ole ensimmäinen pakolainen, joka on valittu eduskuntaan. Esim. edelliseen eduskuntaan valittiin Nasima Razmyar synt. Kabulissa Afganistanissa. Nykyinen Helsingin apulaispormestari.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti