Édouard Louis: Ei enää Eddy - kauno - omaelämäkerralliset tapahtumat

Käytävään ilmestyi kaksi poikaa, ensimmäinen pitkä, punatukkainen, toinen lyhyt, huonoryhtinen. Pitkä punapää räkäisi "Siinä sulle päin pläsii."

Édouard Louis: Ei enää Eddy, 184 s. - suom. ilm. 2019 - esikoisteos - perustuu omaelämäkerrallisiin tapahtumiin - En finir avec Eddy Bellegueule 2014 - suomennos: Lotta Toivanen - kansi: Perttu Lämsä - Tammi - Keltainen kirjasto ******** kirjaston kirja

Tarina 1990-luvun lopulta 2000-luvun alkuun.
Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. - Voisiko kirja enää surullisemmin alkaa.

10-vuotias Eddy on mennyt uuteen kouluun ja joutuu heti isompien poikien hampaisiin.
- He hymyilivät, heistä ei huokunut vihamielisyyttä, ja niinpä aluksi luulin, että he olivat tulossa tekemään tuttavuutta. Mutta miksi isot tulivat puhumaan minulle, uudelle pojalle?

Niin miksi? Siksi, että pääsisivät kiusaamaan. Nauroivat sukunimelleni Bellegueule, Söpöliini. Pääsisivät räkimään päälle. Pääsisivät esittämään kysymyksen: Ootsä se homo? Pääsisivät tönimään, potkimaan, nöyryyttämään.
- Kun he tulivat minuun kiinni, haistoin heidän hengityksensä, happaman maidon, kuolleen eläimen hajun. Heidän hampaitaan ei luultavasti koskaan pesty eikä minun liion.
Eddy yrittää olla välittämättä, ei sano mitään, eikä itke - paitsi silloin kun tuntee tukehtuvansa.
Kukaan ei puolusta, kukaan ei tule auttamaan, vaikka kaikki näkevät ja kuulevat: homotintti, homo, hanuristi, hinuri, perämies, perähöylä. Kato Söpöliini, se hinttari

- Kuvittelin, että ajan myötä tottuisin kipuun. Tavallaan siihen tottuu, niin kuin työläiset tottuvat selkäsärkyihin. Joskus kipu kuitenkin vie voiton. Oikeasti siihen siis ei totu, siihen sopeutuu, sen oppii salaamaan. 

Ajan kuluessa Eddy luulee löytäneensä  turvapaikan kirjastoon johtavalta autiolta käytävältä, mutta turha toivo. He palasivat, he löysivät. Paikka oli riittävän syrjäinen, jotta välituntivalvojat olisivat huomanneet.

Eddyllä ei ole helppoa kotonakaan. Jo isän isä  oli juonut paljon viinaa ja kännipäissään hakannut isoäitiä. Isän koulunkäynti loppui lyhyeen, sillä hän soitti suutaan opettajille, kiroili ja lintsasi - ja tappeli.
- Olin kovis kun olin viisitoista, kuusitoista, tappelin koko ajan koulussa ja bileissä ja me oltiin aina lärvit kavereitten kanssa.
- Kaikkien kylän miesten tavoin minun isäni oli väkivaltainen. Kaikkien naisten tavoin äitini valitteli miehensä väkivaltaisuutta. Siitä huolimatta äiti puolusteli ja selitteli: Se on mies, semmoisia miehet on.

Eddy ei kelpaa, ei koulussa, ei kotona. On liian laiha, liian tyttömäinen, liian hienosteleva - ämmä - ja äänikin on liian kimeä ja harrastukset tyttömäisiä.
- Miksi se puhuu ja käyttäytyy kuin tyttö, vaikka se on poika?

Hoin mielessäni, että he kaikki olivat oikeassa. Halusin muuttua. Mutta ruumiini ei totellut minua.
Eddy yrittää ymmärtää itseään, selviytyä. Kokeilee ympäristön mieliksi kaikkia konsteja, jalkapallon pelaamista, tyttöystäviä, lihottaa itsensä ja yrittää puhua matalammalta. Mutta mikään ei auta.
Eddy on mikä on.

Sukupuolisen suuntautumisongelmansa lisäksi Eddy kärsii perheen köyhyydestä. Polttopuita ei ollut varaa ostaa, niinpä haettiin risuja metsästä. Kotitalo hävetti. Sen julkisivu oli ränsistynyt ja oma huone oli kylmä ja kostea, jonne sateella tihkui vettä. Ikkunakin oli mennyt rikki ja suojaksi oli laitettu vain pahvinpala.
- Tämä mikään talo ole, tämä on kaatopaikka.

Kaupasta kärtettiin ostoksia velaksi. Joskus äiti lähetti Eddyn kauppaan:
- Sä saat mennä, koska oot pentu, jos sä pyydät panemaan tilille, se suostuu, mulle se kaupan haaska ei kuiteskaan anna velaksi.
Eddy vihasi ja häpesi kauppareissuja, nöyryyttävää.

Aika kuluu ja pitää miettiä opintojen jatkamisesta, Eddy ei halunnut lähilukioon, vaan mahdollisimman kauaksi.
- Halusin päästä tuntemattomalle maaperälle ettei minua enää pidettäisi homona.

Eddy pyrkii erään lukion näytelmälinjalle ja joutuu jännittämään sisäänpääsyä koko kesän. Kuinka ollakaan kirje oli tullut aikaa sitten, mutta isä oli "unohtanut" antaa sen Eddylle. Kuinka julmaa.
Lopulta teatterin harrastaminen taitaa "pelastaa" Eddyn.

Alkaessani lukea kirjaa, en tiennyt siitä muuta kuin, että se on Keltaisen kirjaston 500. osa. Aika järkyttävä tarina, joka on kerrottu niin hyvin, että toisinaan kylmät väreet kulkevat selkäpiissä.
Édouard ei kaunistele, vaan kertoo suorasukaisesti köyhyydestä, rasismista, väkivallasta, homofobiasta yms.
Eddy on aina tiennyt mikä on, mutta silti on taistellut vastaan. Ympäristö ei ymmärrä.
Lisäksi kaikki se kiusaaminen, köyhyys, elämisen laatu, homofobia, suvaitsemattomuus ja lapsen kiusaaminen tuntuvat niin käsittämättömiltä. Tosin, kyllähän nykypäivänäkin maailmassa on valitettavan paljon huono-osaisia - köyhiä, kiusattuja, asunnottomia yms.
Édouard on kirjoittanut tarinansa vain 21-22 -vuotiaana ja ymmärrän myös miksi halusi vaihtaa nimensä.
Kirja on vain 184-sivuinen, mutta minulle se oli riittävä. Surullinen kasvukertomus ja kurkistus työväenluokan kurjuuteen Ranskan pohjoisosassa.

Menin pellolle ja kävelin pitkälle yöhön, pohjoisen viileys, hiekkatiet, rapsi, joka tuoksui väkevästi siihen vuodenaikaan.... Minä lähden.

Pari sanaa kirjailijasta ja kirjan taustasta:
Édouard Louis, synt. 1992 Picardie / Ranska. Syntyjään Eddy Bellegueule, vuoteen 2013 asti, jolloin muutti nimensä. Eddy kasvoi köyhässä perheessä. joka eli sosiaalituen varassa. Isä oli tehdastyöläinen niin kauan kuin pystyi työskentelemään ja äiti kylvetti työkseen vanhuksia aina kun sattui töitä saamaan. Eddyn lapsuudessa köyhyys, rasismi, homofobia ja alkoholismi olivat aina läsnä. Eddy oli perheen ensimmäinen yliopisto-opiskelija.

Kirjaa ei aluksi haluttu julkaista, koska sellainen köyhyys ei muka ollut totta. Kun kirja kuitenkin  ilmestyi vuonna 2014, siitä tuli bestseller Ranskassa ja teos käännettiin yli 20 kielelle.
(Lähde: Wikipedia)

********
Suomennetut teokset:
Ei enää Eddy 2019

Esikoisteoksensa jälkeen Louis on kirjoittanut ainakin: History of Violence 2017, Who Killed My Father 2018

^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen