Kaksi esikoisdekkaria, toinen Ruotsista ja toinen Norjasta, mutta onko toinen toista parempi?
Kun miettii, mitä tiedät toiminnastamme ja siitä mitä haittaa onnistuit sille tuottamaan, ihme on jos saat enää yöllä nukutuksi.... Liikesuhteemme ovat nyt ja ikuisesti ohi!
Kahdeksantoista 428 s. - suom. ilm. 2019 - esikoistrilleri - De aderton 2018 - suomennos: Kari Koski - kansi: Miroslav Šokčić - Otava **********kirjaston kirja
Anton Berg sanoo kirjan alussa mm. näin: " Tämä tarina pohjautuu useampaankin dramaattiseen tositapahtumaan. Silti se, mitä seuraavilla sivuilla kerrotaan, on suurimmaksi osaksi silkkaa fiktiota."
Tarinan pääosassa on toimittaja, Axel Sköld, joka työskentelee Ruotsin radiossa tehden radiodokumentteja. Taas on työn alla ohjelma. Miehellä on eräs teoria, jonka mukaan yksi ja sama henkilö olisi syyllinen sekä Olof Palmen murhaan että kahteen muuhunkin kuolemaan. Taustatyötä tehdessään Sköld on läpikäynyt useita videoita ja löytänyt niistä mielestään yhteisen nimittäjän, jonka pohjalta voisi tehdä jopa uuden dokumentin, mutta mitä tuumivat miehen esimiehet? Onko videoissa riittävästi ainesta? Ja mitä Sköld on löytänyt?
Axel saa myös rahakkaan tarjouksen? Mitä se sisältää ja tarttuuko mies siihen?
Alex Sköld uskoutuu töistään ja tutkimuksistaan Ruotsin radion radiouutisten kokeneelle reportterille, Stina Forsille. Mitä Fors tuumaa teoriasta?
Sköldin lapsuuden ystävä Lova Magnusson on ympäristöpuolueen kunnianhimoinen kansanedustaja, joka joutuu myös tarinaan mukaan.
Toisaalla valtiovarainministeri Sven-Åke Tammer taistelee poliittisen uransa puolesta. Mies on tehnyt jotain sellaista, jolla ei välttämättä ole "kaunis" loppu. Tammer pitää Magnussonia varsinaisena maanvaivana.
Mielestäni Anton Berg on ahnehtinut liikaa "elementtejä" esikoisteokseensa, sillä juoni hajoaa välillä ja on vaikeata (ainakin minun) pysyä kärryillä. Tarinassa on mm. politiittista kähmintää, asekauppoja, Panaman papereita, veronkiertoa, sijoittajia, tappouhkauksia, palkkamurhaaija ja salaliitto, joka juonsi juurensa 1700-luvun tyytymättömistä aatelisista. Ja tietysti nimettyjä henkilöitä vaikka kuinka paljon.
Tämä esikoinen ei ihan onnistu vakuuttamaan minua liian monien aiheidensa takia. Harmi, sillä Berg osaa kyllä kirjoittaa (ja miksei osaisi kun ammattina on radiotoimittaja ja dokumenttijournalisti). Jos dekkarissa olisi maltettu keskittyä vain muutamaan aiheeseen, niin kirjasta olisi tullut paljon, paljon parempi.
Jonkinlaisena plussana se, että tarinan lopussa on muutama cliffhanger. Tosin missään ei sanota, jatkuuko tarina...
Luettava dekkari, muttei sitten muuta tällä kertaa.
Vesi....Ja aina puhuttiin siitä millainen veden selkä oli. Tyyni. Kuohuva. Viheliäinen. Jäässä. Tai mitä sillä oli annettavanaan. Silakkaa. Turskaa. Kampelaa. Ankeriasta. Vesi oli täällä aina läsnä.
P.S. Kirjassa mainitaan usein foliohatut. Sillä tarkoitetaan ihmisen pilkallista nimitystä, joka viittaa harhaluuloisuuteen, vainoharhoihin tai kiinnostukseen salaliittoteorioista. Nimitys tulee siitä, että yleinen näkemys on, että salaliittoteoreetikot käyttävät foliohattua suojaamaan aivojaan ja suojaamaan käyttäjäänsä mm. sähkömagneettisilta aalloilta, ajatustenluvulta ja etämielenhallinnalta.
(Lähde: Wikipedia)
P.P.S. Entä mikä on baldakiini? Tekstissä sana esiintyy hotellin kuvauksessa ja olisihan baldaniinin tilalla voinut käyttää tuttua sanaa suojakatos. Yleisemmin baldakiiniiksi sanotaan valtaistuimen, alttarin, saarnastuolin tai vuoteen suojakatosta. Se voi olla kankaasta valmistettu kevyt suojaverho tai pysyvä rakennuksen osa.
(Lähde: Wikipedia)
Pari sanaa kirjailijasta:
Anton Berg, radiotoimittaja, dokumenttijournalisti ja kirjailija, synt. 1978. Palkittu ja kiitetty erityisesti P3-dokumenteistaan. Hänen Spår-podcastillaaan (Martin Johnsonin kanssa) on noin 400 000 kuulijaa.
(Lähde: Kahdeksantoista -teos)
**********
Ilmestyneet teokset:
Kahdeksantoista 2019
----------------------------------------
Heine Bakkeid: Meren aaveet, 335 sivua - suom. ilm. 2019 - esikoisteos - 1. osa Thorkild Aske-sarjaan - Jeg skal savne deg i morgen 2016 - suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry - alkup. kannen suunnittelu: Erland Askhov - Into Kustannus Oy ********** kirjaston kirja
Entinen ylikonstaapeli Thorkild Aske on juuri päässyt vankilasta ja on hakemassa töitä. Työvoimatoimiston virkailijalle selviää lopulta ettei poliisintyötä voi tarjota.
- Virka-aseman menetys... loppuelämäksi... On pieni arvoitus, missä määrin olen työkykyinen.
Mitä Aske on tehnyt, että on joutunut vankilaan ja menettänyt työnsä?
Lisäksi Aske on mieleltään tasapainoton ja napsii koko ajan lääkkeitä, siis koko ajan...
Askella ei mene hyvin, mutta siitä huolimatta vastaanottaa tehtävän vanhalta tutultaan, jonka aikuinen poika on kadonnut. Rasmus on perustamassa Pohjois-Norjaan eräälle majakkasaarelle elämyshotellia, mutta nyt pojasta ei ole kuulunut mitään moneen päivään. Voisiko Aske lähteä katsomaan onko kaikki hyvin.
Thorkild Aske lähtee, mutta vastentahtoisesti. Eihän hänellä ole enää poliisinvaltuuksiakaan.
Aske on tutkimassa saarta ja näkee yhtäkkiä ruumiin, mutta se ei ole etsitty poika. Sitten tapahtuu kummia, ruumis häviää Asken silmien edessä. Näkeekö mies harhoja, vai mitä ihmettä on tapahtumassa?
Simpukkafarmari Harvey on vienyt Asken saarelle. Paikalliset poliisit ovat luvanneet noutaa, mutta missä kummassa he viipyvät ja miksei kukaan tiedä missä he ovat?
Löytyykö poika? Missä poliisit ovat? Ja mihin kaikkeen Thorkild Aske vielä reissullaan joutuukaan?
Kirjan alku lähtee oikein lupaavasti, mutta sitten tarina alkaa hajota ja tylsistyä kunnes taas lopussa mielenkiintokäyrä nousee. Puolivälin tylsyyttä ovat mm. tietyt kuvaukset. Minua ei todellakaan kiinnosta yksityiskohtainen selostus siitä miten peräruiskuletku työnnetään jonkun ahteriin ja millaiset vaikutukset hommalla on.
- Jännitä sulkijalihaksia niin kauan kuin pystyt. Mielellään viisi kuusi minuuttia, jotta öljyt ehtivät vaikuttaa.
Enkä ole kiinnostunut ruumiinavauksen hajuista yms. yksityiskohdista, joita sitten riittääkin sivukaupalla. - Patologi nostaa keuhkot molemmin käsin eteensä. Ne ovat pullollaan, ja pinta on marmoroitunut ja taikinamainen. Väri on siniharmaa, siellä täällä näkyy tummanpunaisia läikkiä...
Ja tuo ylläoleva oli sieltä "siisteimmästä" päästä.
Tarinan seuraamista hankaloittaa välillä myös epätietoisuus siitä, milloin Aske oikeasti näkee tai kokee asioita, ja milloin kyseessä ovat lääkkeistä johtuvat hallusinaatiot, vai onko sellaisia, hm.
Hahmona Thorkild Aske jäi minulle liian etäiseksi. Mieleen jäi vain mies, joka on eronnut, lusinut ja kova käyttämään lääkkeitä.
- Neurotin on nimenomaa hermokipuihin... Rispedal on psykoosilääke... Oxyt lieventävät ahdistusta... Määräsin Sarotexia... OxyNorm...
Lisäksi kirjassa on kielioppivirheitä ja outoa käännöstä.
Mitä hyvää? Sujuvaa tekstiä, kohtuullinen tarina ja hienoja maisemia, mutta ne eivät yksistään riitä, ainakaan minulle. Kuten yleensäkin, annan armoa ensimmäisen kirjan verran, eli luen ehkä toisen osan.
Pian koko taivas on musta.
P. S. Heine Bakkeid on kirjailijavieraana syksyn Dekkarifestivaaleilla 21.9.2019
+++++++++++
Kirjailija:
Heine Bakkeid, synt.1974 Grantangenissa, Norjassa. Bakkeid on vuonna 2006 kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa, mutta nuorille aikuisille.
*************
Suomennetut teokset:
Meren aaveet 2019 (esikoisdekkari)
Lisäksi löytyy suomentamattomia nuorten aikuisten kirjoja sekä Thorkild Aske-sarjasta toinen osa: Møt meg i paradis. Kolmas osa: Vi ska ikke våkne ilmestyy loppukesällä Norjassa.
......
Vastaus alun omaan kysymykseeni: Onko toinen toista parempi? Mielestäni ei, molemmissa oli omat hyvät puolensa ja heikkoutensa. Kummallakin parannettavaa.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti