Svetlana tarkoitti ennen valoa, aurinkoa. Minun Svetani, minun Valoni. Svetlana, Sveta, Svetulja, Svetulenka, Svetka; Svetulissima.
Valo, 312 s.
- muistelmateos
- ilmestynyt 2018
- kansi: Tuija Kuusela
- Kirjapaja
- kirjaston kirja
Eräänä yönä Hannu Mäkelän puhelin soi. Anoppi sanoi vain:" Sveta kuoli", ja löi puhelimen kiinni.
Koitti aamu, jolloin äkkiä tahdoin katsoa rauhassa ja tarkasti, fakta faktalta, miten me oikein jouduimme, ajauduimme, päädyimme yhteen. Ehkä se auttaisi, sitoisi ajatuksia ja saisi minut taas jaloilleen.
Mäkelä alkaa selata postejaan ja huomaa, että kirjeenvaihto on alkanut joulun 2008 alla, jolloin Svetlana Aksjonova oli saanut tehtäväkseen kirjoittaa Mäkelästä artikkelin. Kirjaa kirjoittaessa tästä ajasta oli kulunut yhdeksän vuotta.
Sveta ja Hannu ovat vuosien mittaan kirjoitelleen toisilleen hyvin ahkerasti, 37 618 viestiä Svetlanalta. Miksi näin paljon? Siksi koska Hannu ja Svetlana asuivat kaikki tuntemansa vuodet niin paljon erillään. Hannu Suomessa ja Sveta Pietarissa. Aluksi Mäkelä ei halunnut muuttaa Pietariin eikä Sveta voinut muuttaa Suomeen, koska lapsia ei voi jättää Pietariin eikä toisaalta voinut ottaa Suomenkaan. Pitäisi odottaa kunnes nuorempi Olja-tytär olisi omillaan.
Tutustuessaan toisiinsa molemmat olivat naimisissa tahoillaan:
- Sinulla menee huonosti vaimosi kanssa, minulla mieheni.
Eroaminen on mielessä, kummallakin, mutta Venäjällä se on paljon vaikeampaa. Svetlana lohduttaa:
- Suhtaudu puolisoosi kuin tuuleen, kuten minä teen. Tuulee tuulee ja sitten sekin on ohi.
Kirjeenvaihto kasvaa puheluiksi ja lopulta tapaamisiksi. Mutta miten jatkaa suhdetta? Eri maat, ero kielet, kulttuurit. Liitto ulkomaalaisen kanssa onnistui harvoin, olin siitä paljon kuullut. Voisiko tästä silti tulla jotain.
Suhdetta helpottaa Hannun venäjän kielen taito. Pian mies alkaa käydä Pietarissa Svetaa tapaamassa ja on iloinen Allegrosta, nopeammasta junasta. Kertaviisumi vaihtuu pian vuosiviisumiksi. Tapaamiset Pietarissa tosin ovat aika lyhyitä, sillä Hannu asuu hotellissa ja Sveta joutuu hoitamaan tyttärien aamutoimet ja koulujutut. Päivisin on työ, mutta heti sen jälkeen on aikaa tavata. Tutustua, toisiinsa ja Pietariin.
- Pääasia oli yhdessäolo, seikkailu, tutkiminen, joka johdatti meitä minne tahansa kaupungissa. Paikalla ei ollut väliä. Svetan kanssa oli hauska liikkua missä vain.
Kuluu muutama vuosi ja Svetlana on edelleen naimisissa. Siitä huolimatta pari päättää matkustaa Venetsiaan. Saadakseen olla kahden. Matka peruuntuu, koska Islannissa on ollut raju tulivuorenpurkaus ja sen synnyttämä tuhkapilvi leviää ympäri Eurooppaa lopettaen lentoliikenteen.
Tämä matka peruuntui, mutta vuosien saatossa tilalle tuli paljon muita matkoja, joilla pariskunta yritti korvata sitä etteivät pääse asumaan saman katon alle. Matkojen myötä myös lukija pääsee tutustumaan erilaisiin paikkoihin.
Pariskunta miettii yhteiselämänsä muotoja seuraavat seitsemän vuotta. Hannu on jo eronnut, ja Svetankin avioero on selvä. Siispä naimisiin.
- Alan nyt miettiä ja järjestellä häitä toden teolla. Paperit tulevat vähitellen kuntoon jollain tavalla, naimalupa irtoaa, vaikka jossain hänen papereissaan on viikon aukko.
- Helppoa dokumenttien kokoaminen ei ole Svetalle ollut. Mutta kaikesta selvitään kun siihen löytyy halua ja tahtoa.
- Venäläinen nainen on sitkeä.
Lopulta Hannusta ja Svetasta tulee mies ja vaimo, mutta he eivät vieläkään asu kokoaikaisesti yhdessä.
- Ymmärrän, että työstä täytyy pitää kiinni, vaikka minä pitäisin niin mielelläni kiinni hänestä. Mutta erossa olemme. Yhteys rakentuu jälleen pelkästään viestien ja Skypen varaan.
- Tätäkö on perhe-elämä? Tätäkin. Mutta kyllä se aikaa myöten muuttuisi.
Niin, sitähän se on, mutta Hannu on toiveikas: - Monet erot ja pitkätkin sellaiset kestän, koska tiedän, että jälleennäkemisen ilo ja riemu ovat suuria ja yhteys pysyy ja palautuu aina. Sen tulevat vuodet osoittavat.
Pariskunnan lähipiiri hyväksyy suhteen ja avioliitonkin, vaikka ikäeroa on 19 vuotta. Mutta veli Luukas ei hyväksy. Ja vanha äiti, babulja, kaipasi tai suoremmin tarvitsi ja omi tytärtään vuosi vuodelta aina vain enemmän. Sitä kannatti myös hänen pappispoikansa. Babulja ja Svetan veli otjets Luka kohtelivat tätä läheistään miten halusivat. Lisäksi veli vaatii Svetaa yhä useammin Sotsin Volkonkaan, äitiä auttamaan. Veli Luukas ei tietenkään itse auta, mikä ärsyttää Svetaa. Hannukaan ei haluaisi matkustaa Volkonkaan. Senkään takia, että sairastuu siellä joka kerran vatsatautiin. Eikä suhde anoppiinkaan ole lämmennyt.
Ainoa keino päästä asumaan yhteen olisi myydä Hannun Helsingin työtila, mutta Sveta ei suostu.
Ei vaikka avioeron jälkeen Svetlana joutui kommunalka-asuntoon. Myöhemmin Hannu kuitenkin myy työtilan - kysymättä Svetalta, mutta silloin on jo liian myöhäistä.
Sveta ei voi olla kuollut. Tämä on pahaa unta. Hän oli terveyden perikuva monin tavoin ellei toistuvaa päänsärkyä oteta huomioon. Mikä Svetalla oli? Eihän vatsatautiin voi kuolla.
Kuolemansyy jää auki, sillä mitään todistusta ei toimiteta, ei edes kuolintodistusta.
- Virallisesti Sveta on siten Suomessa edelleen elossa. Ja ilmeisesti aina omaan kuolemaani saakka. Minulle se kyllä sopii.
Hannu joutui taistelemaan saadakseen rakkaansa haudatuksi muualle kuin Sotsiin. Onnistuu ja Svetlana siunataan Smolenskin luostarin kirkossa ja haudataan kauniille, rauhalliselle hautausmaalle, jonka takana on isoja puita ja vanhoja hautoja.
Haudan kukkakummun viereen mies laittaa venäjäksi kirjoitetun Saint-Exypéryn Pikku prinssi-kirjan. Sveta osasi sen ulkoa ja siteerasi sitä mielellään. Surullista, mutta kirja katoaa pian haudalta, samoin kuin aviomiehen laskemat sinivalkoiset kukat ja Suomesta tuodut kanervat.
Mäkelä kirjoittaa: Kun Sveta tuli elämääni, sain kokea rakkauden. Jotain taisin siitä oppia. Kun haluaa toiselle enemmän kuin itselle, alkaa vähitellen voida aina vain paremmin.
Kirjan kirjoittaminen oli Mäkelälle tapa käsitellä surua, muistellen, lukien vanhoja viestejä, etenkin Svetan lähettämiä sekä katsellen valokuvia. Yhteinen aika on ohi ja elämällä kuoleman voittaa.
Tämä tarina todistaa, että suurta rakkautta on vielä olemassa.
Sade lakkaa ja pilvet repeävät. Valoon kevään. Sveta ei itkekään enää.
+++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Kirjailija, taiteen akateemikko Hannu Mäkelä, synt. 1943 Helsingissä, jossa myös asuu Nummi-Pusulan lisäksi. 20-vuotiaana valmistui kansakoulunopettajaksi, muttei ole koskaan sitä työtä tehnyt. Harrastaa mm. tennistä, maalaamista ja piirtelyä sekä kuvittaa toisinaan lastenkirjojaan. Mäkelä on tuottelias kirjailija, joka on voittanut lukuisia palkintoja, mm. kirjallisuuden valtionpalkinnot 1974, 1976, 1981, 1982 ja 1988.
***********
Ilmestyneitä teoksia
on yli 140: romaaneja, tietokirjoja, muistelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia.
Esikoisteos on Matkoilla kaiken aikaa 1965. Myös lastenkirjoja on lukuisia, joista tunnetuimpia ovat Herra Huu-kirjat.
Nyt Mäkelä viimeistelee teosta Suunnitelma loppuelämän varalle, joka ilmestyy elokuussa 2019.
(Lähteet: Hannu Mäkelän kotisivut)
^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti