Koski, 649 s.
- ilmestynyt 2018
- sarjan aloitusosa
- sukutarina / historia
- Gummerus
- kirjaston kirja
2015, 2016
Minä elän isän lähestyvää kuolemaa. Isän jolla on syöpä. Isä haluaa suvun tarina kirjattavaksi muistiin.
alkaa 1912
Tuure ja Hilma. Miten kaunis Hilma oli ollut. Miten huimaaavan suora, totiset kasvot ja silkkinä hohtavat hiukset. Kahden kuukauden mentyä Tuure oli kosinut.
- Lapsia oli siitetty kuin kelloa vetämällä, ja ne, paksuposkiset pullapitkot, syntyivät tasaisin puolentoista vuoden välein.
Kaikista ei ollut eläjiksi, mutta Paavosta, Juhosta, Liisasta, Eerosta, Martasta, Hannasta Taunosta ja Hiljasta oli. Johtajakin oli kaupalla sanonut, että Tuuren kyky siittää lapsia oli sonniyhdistyksen parhaiden tasoa. Seitsemäntoista vuotta Hilma jaksaa antaa elämän uusille ihmistaimille ja kantaa lapsia rinnoillaan, mutta sitten koittaa aika, jolloin ei enää kykene nousemaan lapsivuoteelta. Tuure jää yksin ison lapsikatraansa kanssa. Onneksi apuna on anoppi, mustaksi käynyt korppi sekä palvelusväkeä, etenkin Tilda-piika, joka lypsää, ruokkii elikoita ja hoitaa mukuloita.
- Kun Tilda oli kantanut lehmän kylkeen nukahtaneen Taunon petiin, palasi hän iltatöilleen antamaan apetta, kerppuja ja lehdeksiä elukoille.
Sata yötä leskenunta ja Tuure alkaa haikailla uuden vaimon perään. Joku pitäisi saada, paitsi petiä lämmittämään, niin myös lapsosista huolehtimaan ja palvelusväkeä komentamaan. Josko Puolakan nuori Stiina suostuisi. Ja jollei Stiina, niin Joppilan Hanna. Vaikka uutta vaimoketta miettii, niin silti vanhakin on vielä mielessä:
- Kaita tyttönen, ennen aikojaan väsytetty, menehdyttyään maannut vanhan naisen ruumissa. Ja hän, sudenkiilto silmissä väijymässä uutta.
Tuure lähtee kosioretkelle Puolakkaan. Hyvin oli Tuure pärjännyt piikojen ja ruotimummojen varassa. Sisaret olivat koettaneet auttaa, oman talon ohessa. Puhuttiin vähän niitä näitä ja Juho-isäntäntäkin saapui saliin. - Lopulta hänen oli kuitenkin avattava suunsa, kätensä... Isäntä valpastui, kysyi, ketä Tuure oli ajatellut, vaikka hyvin tiesi.
Tyttö niiasi, vieläpä antoi kättäkin, mutta kun kuuli asian, vilkaisi häntä saappaista kaulaan, karahti punaiseksi eikä saanut sanaa suustaan... Tuure oli unohtanut kihlajaislahjan kotiin Koskelle, johon Juho tuumaa, että sielläpä sitten odottaa mukuloiden vierellä nuorikon tuloa. Tuure silmäsi luomensa sulkevaa Stiinaa, tämä kääntyi ja pakeni salista.
Tuure taisi pelästyä Stiinan reaktiota. Koskella on kuitenkin renkejä kolme neljä ja piikoja saman verran. Työt siis hoituisivat, kunhan joku tulisi heille lakia lukemaan. Lisäksi talo saataisiin pysymään suvussa, sillä Stiinan Ida-äiti on Hilman sisko.
Niin Stiina lupautuu, Tuurelle vaimoksi. Aikaa kuluu ja pari mukulaakin syntyy, mutta onko Tuure onnellinen uuden nuoren vaimonsa kanssa. Onko tästä emännäksi ja lasten äidiksi. Mutta ei taida Stiinakaan olla kovin onnellinen:
- Mitä elämää tämä on, tuumii Stiina ja puree ranteitaan.
Vaikka Tuure on kovin mustasukkainen Stiinasta, niin silti ei salskealla Tuurella oikein tahdo pysyä pöksyt jalassa eikä asia jää Stiinaltakaan pimentoon.
- Sitä paitsi, eikö ollut niin, että oli merkityksetöntä, pettikö Tuure häntä vai ei, sillä eiväthän he rakastaneet toisiaan.
2016
Isä kertoo vanhemmistaan, lapsuudestaan, enoista, tädeistä, serkuista, työstä, kuorma-autosta. Ja sitten isä kertoo Paavo-sedästä. Paavosta, joka oli kolunnut rintamia niin kauan kuin pystyi. Minä kirjoitan ja kirjoitan ja minulla on koko ajan lisää kysymyksiä. Kunpa isä vain vielä jaksaisi.
Sitten tuli toisenlaisia aikoja, aikoja, jolloin pelloilla vieraili tulva ja halla. Tuli aikoja, jolloin järjestettiin vallankumousjuhlia ja tukkilaiset yrittivät ryövätä vilja-aittoja. Tulee aika, jolloin työväentalolla käy huiske. Väki jakautuu kahteen leiriin ja osa nuorukaisista lähtee sodan melskeisiin. Entä mitä tekee Tuure?
Tuli aika, jolloin Tuuren poika Paavo julistaa:" On muutoksen aika, meidän tulee järjestäytyä!"
Paavokin lähtee sotaretkelle, Ylivieskaan, Ouluun, Kuopioon, Warkauteen ja Vienan Karjalaan.
Seuraamme Paavon matkaa kaupungista toiseen, tantereelta toiselle. Raskaita päätöksiä tulee tehtäviksi, sillä eteen tuodaan miehiä, kirjataan nimet ja tuomiot ja sitten päätetään:
- Ei ammuta.
- Se on leipuri - ei ammuta! Uudestaan tutkittavaksi; vapaa; vapaa; tarkkaan tutkittava; vapaa; vapaa; pidätetään toistaiseksi; ammutaan; tutkintavankeuteen; höperö; ammutaan ... Paperista loppuivat ruudut, tuomioista ammuttavat. Olivatko he ruvenneet heltymään vai oliko rikollisilta loppuneet ryövärit? Vankileiriin; pakkotyöhön; vapaa...
1918
Sota loppuu aikanaan ja kotiinpaluuta juhlittiin päivällisillä, saunomisilla ja tukanleikkuulla. Vaikka juhlitaan, niin muistot jäävät ja niiden kanssa on yritettävä elää.
- Kun hän palasi kotiintulojuhlista, hän repäisi Vapaudenristin rinnastaan ja viskasi sen nurkkaan. Konttasi perään ja kiinnitti itkien takaisin.
Miten on elänyt Kosken väki vuosina 1912-1918? Tuure, Stiina, Stiinan veli Kalervo? Tuuren lapset sekä yhteiset lapset? Miten Tilda-piika, Aapeli-renki ja monet monet muut?
2016, 2017, 2018
Entä minä, pikkuhukka? Ja isä? Jaksaako isä vielä sinnitellä ja ehtiikö kertoa Kosken tarinan minulle, joka sitä muistikirjaani talletan? Haluanko kirjoittaa enää mitään?
Rihmaa rihmaa rihmaa. Taivaalla vähäiset pilvenriekaleet. Lumi sulaa, Vie mukanaan turhat ajatukset.
Koski kertoo uusperheestä, miehistä ja naisista ja sodasta. Suku elää Ylä-Savossa, Kiuruvedellä. 649 sivua täyttä tavaraa, mutta onko sitä liikaa. Kirjailijan osin murretta sisältävä koukeroinen teksti ei ollut aina helppoa luettavaa, vaikkakin on rikasta ja kaunista. Olisiko tekstiä voinut hieman tiivistää esim. Paavon sotaretkistä tai olisiko voinut kirjoittaa kaksi kirjaa? Ainakin aineksia niihin olisi ollut. Hyviä henkilöhahmoja, joista suosikkini oli piika-Tilda, joka kantaa vastuuta ja samalla haaveksii omasta tulevaisuudestaan. Hieno kirja, pidin. Hyvä, että tähän tulee jatkoa.
Voi kun sukutaulu olisi ollut kirjassa. Olisi helpottanut muistamaan kuka kukin on, vaikka henkilöhahmot tulivat tutuiksi tarinan edetessä. Sukutaulukuvan löysin Jaatisen kotisivuilta. Jaatinen kirjoittaa: Koski -romaanihan on ehdottoman fiktiivinen laitos, mutta esikuvia löytyy suvun ja tienoon lähihistoriasta.
Jaatisen kotisivuilla on valokuviakin, joita voi käydä katsomassa osoitteessa:
https://www.heidijaatinen.com/koski-kuvagalleria/
+++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Kiuruvetinen Heidi Jaatinen on syntynyt 1968. Kirjailija, opettaja, toimittaja ja perustamansa harrastajateatterin ohjaaja. Harrastukset: urheiluvälineiden kerääminen ja yllätyssukuloinnit.
{Lähde: Gummeruksen kirjailijasivu)
Jaatinen oppi kirjoittamaan ennen kuin lukemaan, ja se tapahtui ukin kanssa lehdistä leikatuilla värikkäillä kirjaimilla. Vapaa-aikaansa kirjailija viettää poluilla, saunassa, sohvatuolissa ja joella. Ruokapöydässä.
(Lähde: kirjailijan kotisivut)
************
Ilmestyneet teokset:
Ei saa katsoa aurinkoon 2010 - Jono 2011 - Kaksi viatonta päivää 2014 - Koski 2018
Jaatinen kirjoittaa parhaillaan Koskeen jatkoa, mutta ilmestymisajankohdasta ei ole vielä tietoa.
Koski voitti sekä vuoden 2019 Savonia-palkinnon että varjo-Savonian. Onnittelut.
^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti