Miltä tuntuisi herätä aamulla vieraassa sängyssä kamalassa krapulassa ja aivan väärän henkilön vierestä? Näin käy päähenkilö Karenille.
- Harha-askel, 463 s.
- 1. osa Doggerland-sarjaan /Karen Eiken Hornby
- suom. ilm. 2019
- Felsteg 2018
- suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
- Tammi
- kirjaston kirja
Päähenkilö:
Karen Eiken Hornby on noin 50-vuotias, Doggerlandin keskusrikospoliisin komisario ja tällä hetkellä sinkku, jonka ainoana seurana on Rufus-kissa. Hornby on asunut vuosia Englannissa ja palannut nyt kotiinsa Doggerlandiin, josta enemmön tietoa blogin lopussa.
Karen on ollut juhlimassa Oistraa, jossa tunnetusti aina juhlitaan railakkaasti, ahmitaan ostereita ja juodaan alkoholia. Karen on yöpynyt muualla ja on palaamassa autolla kotiin. Taitaa vielä olla promillejakin veressä.
- Karen tuntee, kuinka hikinoro valuu pitkin selkää samanaikaisesti kun ilmastoinnin keinotekoinen kylmyys saa hänet hytisemään. Kädet puristavat rattia, ja tämän tästä hän vilkaisee nopeusmittaria. Liikennepoliisi tuskin on pitämässä ratsiaa tällaisena aamuna... Ja ratsia todennäköisesti tuhoaisi urani.
Karen on päässyt turvallisesti kotiin ja nukahtanut oitis, kunnes herää johonkin hermostuttavaan ääneen, puhelin soi.
- Kolme vastaamatonta puhelua, kaikki poliisijohtaja Viggo Hausgenilta....Mitä poliisijohtaja haluaa...Sitä paitsi on sunnuntai.
- No, nyt on joka tapauksessa sattunut eräs juttu, ja sinä lähdet heti töihin. Nainen on löydetty kuolleena kotoa, ja monet seikat viittaavat sihen, että hänet on murhattu. Haluan, että sinä johdat tutkimuksia.
Mutta miksi poliisijohtaja haluaa juuri nyt Karenin johtoon eikä Karenin pomoa Jounas Smeediä? Etenkin kun Karenin aiemmat yritykset yletä ovat valuneet hiekkaan. Lisäksi Karen on usein ohitettu kun on jaettu mielenkiintoisia töitä, häntä on piikitelty tai kohdeltu kokouksissa kuin ilmaa. Nimitykseen on tietysti pätevä syy.
Niinpä Hornby alkaa tutkia rikosta apunaan mm. rikosylikonstaapeli Karl Björken, joka on läheisin työkaveri ja mies, joka ei koskaan osallistu paskapuheisiin.
- Karlin puoleen hän kääntyy, kun haluaa vaihtaa mielipiteitä tai pallotella ajatuksiaan tai mennä kaljalle töiden jälkeen.
Surmatun naisen henkilöllisyys on tiedossa, mutta mikä mahtaa olla surman motiivi? Tuskin vain se, ettei naisesta pidetty, hankala ja joustamaton ihminen. Tapellut miehensä, lapsensa, työtovereidensa, miehen siskon ja tuulivoimayhtiö Pegasoksen kanssa. Mennyt ehkä aikoinaan naimisiin rahan takia ja lapsenkin tehnyt tahallaan päästäkseen varakkaaseen sukuun ja piireihin. Erossa nainen on kuitenkin menettänyt asemansa ja varakkuutensa. Näitä ja muita asioita Karen joukkioineen alkaa selvittää.
Tarinassa on myös toinen aikajana, joka sijoittuu vuoden 1970 Langevikiin, jonne on perustettu kommuuni. Keitä siellä on asunut? Ja mitä Lothorpin maatilalla on oikein touhuttu?
- En olisi ikinä uskonut, että joudutaan katsomaan sellaista menoa täällä kylässä, sanoo rautakaupan nainen.
- Karen on ollut vuonna 1972 vasta kolmevuotias, joten ei voi muistaa tilan tapahtumista mitään ja silloin Lothorpin tilan yhteisö eli vain kummitusjuttuina seudun lasten keskuudessa.
Miten tarina lopulta päättyy? Se selviää vasta oikeastaan kirjan loppupuolella.
Sinänsä ihan ok-kirja, mutta turhan paljon jaarituksia, esim.
- parvekekaiteisiin kiedotaan männynhavuja ja valoköysiä, kynttilälyhtyjä tuodaan jokaisen talon eteen, kynttelikköjä ja tuikkukynttilänjalkoja etsitään vinttikkomeroista ja kahmitaan kaupanhyllyiltä, palovaroittimiin vaihdetaan paristot, puuhellat ja kamiinat napsuvat lämmöstä ja koivuklapit rätisevät takoissa.
Ja yksi kokonainen luku on pyhitetty sille, että selitetään millaisia valokuvia eräässä albumissa on, hm.
Lisäksi olisin jättänyt pois eräät toisiin rikoksiin liittyvät juonenpätkät.
Pidinkö henkilöistä? Monet ovat aika synkkiä ja ikäviä tyyppejä, mutta ehkä se on ollut tarkoituskin.
Lisäksi Karenin päällikön käytös ja kielenkäyttö ei ole pomohenkilölle sopivaa, mutta tämähän on vain sepitettä. Karenista kirjailija on sanonut tehneensä tahallaan rosoisen hahmon. Missään tapauksessa en haluaisi asua Doggerlandin tyyppisessä paikassa, tuntuisi liian masentavalta.
Tosiaan, tiivistys olisi tehnyt hyvää, taas tällekin dekkarille. Sen verran oli kuitenkin hyvin kirjoitettu, että annan kyllä mahdollisuuden toisellekin osalle kunhan suomennos aikanaan ilmestyy. Alkuperäisosa Stormvarning on juuri ilmestynyt.
Karen Eiken Hornby ei haikaile menneeseen. Päällisin puolin kaikki on melko samanlaista kuin hänen nuoruudessaan, eikä mikään silti ole ennallaan. Ja se sopi hänelle erinomaisesti.
P.S.
Doggerland:
Doggerlandin saariryhmä on kuvitteellinen ja sijaitsee Pohjanmerellä, jossakin Tanskan ja Ison-Britannian välillä. Kts. kartta.
Kuva on muokattu Iltalehden artikkelista.
Saariryhmän kuva on heti kirjan alussa.
Doggerlandin monet entisistä asukkaista (kalastajat, merimiehet ja luotsit) ovat vaihtuneet it-asiantuntijoiksi, öljynporausinsinööreiksi ja kulttuurityöntekijöiksi. Saarella on erilaista asutusta, myös sitä vanhempaa. Kuusi vuotta sitten Langevikinharjun alueelle perustettiin tuulipuisto, jota aluksi kiivaasti vastustettiin.
Doggerlandissa syödään ostereita ja vietetään Oistra-nimistä juhlaa, istutaan pubeissa juomassa vaikka suomyrteillä maustettua heimönolutta tai portteria ja puhutaan doggerin kieltä, joka on sekoitus skandinaavisia kieliä ja englantia.
Doggerland-niminen paikka on oikeasti ollut olemassa, mutta se jäi meren pinnan alapuolelle noin 10 000 vuotta sitten.
+++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Maria Adolfsson, synt. 1958, tukholmalainen kirjailija ja entinen viestinnän ammattilainen, joka on lapsuudessaan viettänyt paljon aikaa saaristossa, joten oli luontevaa sijoittaa tapahtumat Doggerlandiin. Lisäksi kirjailijasta on ollut mukavaa keksiä uusia paikkoja
Adolfssonilla on tarinoita neljään kirjaan, joten vähintään ne hän aikoo kirjoittaa.
(Lähde; Iltalehti 2/2019)
*********
Ilmestyneet teokset:
Doggerland-sarja:
Harha-askel 2019 - Stormvarning 2019 (suomennos ilmestyy ??)
- Harha-askel, 463 s.
- 1. osa Doggerland-sarjaan /Karen Eiken Hornby
- suom. ilm. 2019
- Felsteg 2018
- suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
- Tammi
- kirjaston kirja
Päähenkilö:
Karen Eiken Hornby on noin 50-vuotias, Doggerlandin keskusrikospoliisin komisario ja tällä hetkellä sinkku, jonka ainoana seurana on Rufus-kissa. Hornby on asunut vuosia Englannissa ja palannut nyt kotiinsa Doggerlandiin, josta enemmön tietoa blogin lopussa.
Karen on ollut juhlimassa Oistraa, jossa tunnetusti aina juhlitaan railakkaasti, ahmitaan ostereita ja juodaan alkoholia. Karen on yöpynyt muualla ja on palaamassa autolla kotiin. Taitaa vielä olla promillejakin veressä.
- Karen tuntee, kuinka hikinoro valuu pitkin selkää samanaikaisesti kun ilmastoinnin keinotekoinen kylmyys saa hänet hytisemään. Kädet puristavat rattia, ja tämän tästä hän vilkaisee nopeusmittaria. Liikennepoliisi tuskin on pitämässä ratsiaa tällaisena aamuna... Ja ratsia todennäköisesti tuhoaisi urani.
Karen on päässyt turvallisesti kotiin ja nukahtanut oitis, kunnes herää johonkin hermostuttavaan ääneen, puhelin soi.
- Kolme vastaamatonta puhelua, kaikki poliisijohtaja Viggo Hausgenilta....Mitä poliisijohtaja haluaa...Sitä paitsi on sunnuntai.
- No, nyt on joka tapauksessa sattunut eräs juttu, ja sinä lähdet heti töihin. Nainen on löydetty kuolleena kotoa, ja monet seikat viittaavat sihen, että hänet on murhattu. Haluan, että sinä johdat tutkimuksia.
Mutta miksi poliisijohtaja haluaa juuri nyt Karenin johtoon eikä Karenin pomoa Jounas Smeediä? Etenkin kun Karenin aiemmat yritykset yletä ovat valuneet hiekkaan. Lisäksi Karen on usein ohitettu kun on jaettu mielenkiintoisia töitä, häntä on piikitelty tai kohdeltu kokouksissa kuin ilmaa. Nimitykseen on tietysti pätevä syy.
Niinpä Hornby alkaa tutkia rikosta apunaan mm. rikosylikonstaapeli Karl Björken, joka on läheisin työkaveri ja mies, joka ei koskaan osallistu paskapuheisiin.
- Karlin puoleen hän kääntyy, kun haluaa vaihtaa mielipiteitä tai pallotella ajatuksiaan tai mennä kaljalle töiden jälkeen.
Surmatun naisen henkilöllisyys on tiedossa, mutta mikä mahtaa olla surman motiivi? Tuskin vain se, ettei naisesta pidetty, hankala ja joustamaton ihminen. Tapellut miehensä, lapsensa, työtovereidensa, miehen siskon ja tuulivoimayhtiö Pegasoksen kanssa. Mennyt ehkä aikoinaan naimisiin rahan takia ja lapsenkin tehnyt tahallaan päästäkseen varakkaaseen sukuun ja piireihin. Erossa nainen on kuitenkin menettänyt asemansa ja varakkuutensa. Näitä ja muita asioita Karen joukkioineen alkaa selvittää.
Tarinassa on myös toinen aikajana, joka sijoittuu vuoden 1970 Langevikiin, jonne on perustettu kommuuni. Keitä siellä on asunut? Ja mitä Lothorpin maatilalla on oikein touhuttu?
- En olisi ikinä uskonut, että joudutaan katsomaan sellaista menoa täällä kylässä, sanoo rautakaupan nainen.
- Karen on ollut vuonna 1972 vasta kolmevuotias, joten ei voi muistaa tilan tapahtumista mitään ja silloin Lothorpin tilan yhteisö eli vain kummitusjuttuina seudun lasten keskuudessa.
Miten tarina lopulta päättyy? Se selviää vasta oikeastaan kirjan loppupuolella.
Sinänsä ihan ok-kirja, mutta turhan paljon jaarituksia, esim.
- parvekekaiteisiin kiedotaan männynhavuja ja valoköysiä, kynttilälyhtyjä tuodaan jokaisen talon eteen, kynttelikköjä ja tuikkukynttilänjalkoja etsitään vinttikkomeroista ja kahmitaan kaupanhyllyiltä, palovaroittimiin vaihdetaan paristot, puuhellat ja kamiinat napsuvat lämmöstä ja koivuklapit rätisevät takoissa.
Ja yksi kokonainen luku on pyhitetty sille, että selitetään millaisia valokuvia eräässä albumissa on, hm.
Lisäksi olisin jättänyt pois eräät toisiin rikoksiin liittyvät juonenpätkät.
Pidinkö henkilöistä? Monet ovat aika synkkiä ja ikäviä tyyppejä, mutta ehkä se on ollut tarkoituskin.
Lisäksi Karenin päällikön käytös ja kielenkäyttö ei ole pomohenkilölle sopivaa, mutta tämähän on vain sepitettä. Karenista kirjailija on sanonut tehneensä tahallaan rosoisen hahmon. Missään tapauksessa en haluaisi asua Doggerlandin tyyppisessä paikassa, tuntuisi liian masentavalta.
Tosiaan, tiivistys olisi tehnyt hyvää, taas tällekin dekkarille. Sen verran oli kuitenkin hyvin kirjoitettu, että annan kyllä mahdollisuuden toisellekin osalle kunhan suomennos aikanaan ilmestyy. Alkuperäisosa Stormvarning on juuri ilmestynyt.
Karen Eiken Hornby ei haikaile menneeseen. Päällisin puolin kaikki on melko samanlaista kuin hänen nuoruudessaan, eikä mikään silti ole ennallaan. Ja se sopi hänelle erinomaisesti.
P.S.
Doggerland:
Doggerlandin saariryhmä on kuvitteellinen ja sijaitsee Pohjanmerellä, jossakin Tanskan ja Ison-Britannian välillä. Kts. kartta.
Saariryhmän kuva on heti kirjan alussa.
Doggerlandin monet entisistä asukkaista (kalastajat, merimiehet ja luotsit) ovat vaihtuneet it-asiantuntijoiksi, öljynporausinsinööreiksi ja kulttuurityöntekijöiksi. Saarella on erilaista asutusta, myös sitä vanhempaa. Kuusi vuotta sitten Langevikinharjun alueelle perustettiin tuulipuisto, jota aluksi kiivaasti vastustettiin.
Doggerlandissa syödään ostereita ja vietetään Oistra-nimistä juhlaa, istutaan pubeissa juomassa vaikka suomyrteillä maustettua heimönolutta tai portteria ja puhutaan doggerin kieltä, joka on sekoitus skandinaavisia kieliä ja englantia.
Doggerland-niminen paikka on oikeasti ollut olemassa, mutta se jäi meren pinnan alapuolelle noin 10 000 vuotta sitten.
+++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Maria Adolfsson, synt. 1958, tukholmalainen kirjailija ja entinen viestinnän ammattilainen, joka on lapsuudessaan viettänyt paljon aikaa saaristossa, joten oli luontevaa sijoittaa tapahtumat Doggerlandiin. Lisäksi kirjailijasta on ollut mukavaa keksiä uusia paikkoja
Adolfssonilla on tarinoita neljään kirjaan, joten vähintään ne hän aikoo kirjoittaa.
(Lähde; Iltalehti 2/2019)
*********
Ilmestyneet teokset:
Doggerland-sarja:
Harha-askel 2019 - Stormvarning 2019 (suomennos ilmestyy ??)
Kommentit
Lähetä kommentti