502 s. - suom. ilm. 2018
Kerro minulle jotain hyvää -trilogian päätösosa
Still me 2018
- suomennos: Heli Naski
- kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Gummerus
- kirjaston kirja
Jojo Moyes, synt. 1969 /Lontoossa
- asuu Essexissä
kirjailija, ent. journalisti
"Tuo on sama taivas", hän sanoi pimeään. "Se meidän pitää muistaa. Olemme yhä saman taivaan alla."
Trilogian päähenkilö 28-vuotias Louisa Elizabeth Clark eli Lou Lizzy on menossa uuteen työpaikkaansa New Yorkiin. Siellä Louta odottaa työpaikka perheen rouvan assistenttina "tavallisessa" Gopnikin multimiljonääriperheessä. Perhe asuu Manhattanilla, 650 neliön asunnossa Lavery-nimisessä talossa, joka on yksi Upper East Siden vanhimmista asunto-osakeyhtiöistä.
- Laveryn asuntoja ei voinut ostaa tai myydä ilman taloyhtiön hallituksen hyväksyntää, ja siellä kaikkiin muutoksiin suhtauduttiin hyvin nihkeästi...Nämä asunnot kulkivat suvussa.
Perhe Gopnikiin kuuluu uupuneen näköinen perheenpää ja häntä nuorempi puolalainen Agnes-vaimo, joka osoittautuu toiseksi vaimoksi. Talossa oleilee välillä myös miehen toisesta avioliitosta syntynyt 24-vuotias Tabitha, joka inhoaa yli kaiken uutta äitipuoltaan ja haukkuu tätä aina tilaisuuden tullen.
- Onnistuit jotenkin suostuttelemaan isän viemään sinut vihille. Nyt teet epäilemättä kaiken mahdollisen, jotta saat pullan uuniin ja pyöräytät vauvan tai kaksi ja viiden vuoden sisällä otat isästä eron.
Aviomies yrittää aina puolustaa vaimoaan, mutta Tabitha on julma:
- Näen hänet ilman vaaleanpunaisia silmälaseja. Isi, ikävä sanoa sinulle, mutta sinä olet täysin sokea sille, mikä tämä nainen todella on.
Porukka on tosiaan aika erikoista, mies on paljon töissä ja epävakaa Agnes näyttää olevan alati muiden paitsi aviomiehensä hampaissa. Perheen lähipiiri ja ystävät eivät sulata uutta nuorta vaimoa, jota he pitävät vain rahanahneena pyrkirinä. Loun oli vaikea käsittää Agneksen alati vaihtuvia mielialoja.
- Hän oli yhdellä hetkellä riehakas ja puhelias ja seuraavalla itkuinen ja raivokas. Minulle oli kerrottu, että hän tunsi olevansa eristynyt, tuomittu, vailla liittolaisia.
Louisen tehtävänä oli paitsi aikatauluttaa Agnesin menot ja olla sihteerinä, myös kulkea mukana kampaajalla, lenkillä, hyväntekeväisyystilaisuuksissa henkisenä tukena tai kierrellä ympäri kauppoja etsimässä kangastilkkuja verhoiltavaan sohvaan. Tehtävät olivat moninaisia ja useimmiten Louisen oli unohdettava omat menonsa kun kutsu kuului.
Laveryn talo on hieno, mutta Gopnikin asunnossa asuva henkilökunta asuu askeettisesti. Loun huone:
- Huoneeni oli kooltaan noin kolme ja puoli kertaa kolme ja puoli. Sen kalustuksena oli parisänky, televisio, lipasto ja vaatekaappi. Nurkassa kulahtanut nojatuoli. Pieni ikkuna oli vajaan kahden metrin päässä viereisen rakennuksen karusta tiilisestä takaseinästä. ...Minikokoinen kylpyhuone, jossa oli kalkkijäämien tahrimat marmorikaakelit. Wc-pönttö ja pesuallas, joka näytti olevan 1940-luvulta. Altaan reunalla saippua ja purkillinen torakkamyrkkyä.
Talon noin kolmekymmentä asukasta eivät puhuneet toisilleen, paitsi valittaakseen vähäisestä oman rauhan häiritsemisestä, eikä kukaan näyttänyt pitävän kenestäkään eikä vaivautunut tutustumaan muihin.
Pahimmasta päästä oli vanha rouva De Witt, joka marmatti joka asiasta, käytävän roskapusseista ja Agnesin liian kovasta pianonsoitosta ja milloin mistäkin. Rouvalla itsellään oli ärhäkkä, kierosilmäinen ja epäluuloinen 6-vuotias mopsi, Dean Martin, joka saattoi käydä kiinni, jos sille päälle sattui.
Louise on tyyliltään hieman erikoinen tähän yhteisöön, sillä pukeutuukin omalaatuisesti.
- Minulla oli kapeavekkinen kultahame, tekoturkisliivi ja jättimäinen, mansikanvärinen pipo. Jaloissani minulla oli punaiset patenttikengät, jotka olin ostanut lasten kenkäkaupan alennusmyynnistä.
Eikä aiemmista osista tuttuja raidallisia mehiläissukkahousujakaan ole unohdettu! Louisen onnea tuottavat sukkahousut.
Louiselle oli alkanut myös vähitellen selvitä, että vaikka asuu yhdessä maailman vilkkaimmista metropoleista, niin oma maailma oli itse asiassa aika pieni.
Vapaa-aikanaan Louise on mm. talon eteisvahtimestari Ashokin, hänen vaimonsa Meenan ja kolmen lapsen seurassa sekä kirjoittelee ja soittelee äitinsä, siskonsa ja tietysti Englantiin jääneen poikaystävänsä kanssa. Sam on ensihoitaja, johon Louise tutustui jo viime osassa. Louise halusi nähdä maailmaa ja ajatteli, että suhde kestää kyllä välimatkan. Ja kyllähän he tapaavatkin, mutta kestääkö suhde lopulta kaukorakkauden?
Louise tapaa nimittäin komean Joshua William Ryan Kolmannen, joka kaiken lisäksi muistuttaa ihan Williä (osa 1).
Sam puolestaan on saanut Englannissa itselleen uuden työparin, kauniin Katie Ingramin. Louise olisi mieluummin halunnut Samille toisenlaisen parin, vaikkapa vanhemman miehen. Taitaa mustasukkaisuus nostaa päätään. Sam kyllä väittää että Lou pitäisi Kathiesta:
- Yhtä paljon kuin pitäisin ebolaviruksesta. Tai siitä juustosta, jonka seassa on eläviä ötököitä. Tai siitä, että raastaisin omat kyynärpääni irti.
Kuten arvata saattaa, Louise viettää sangen värikästä elämää, jossa sattuu ja tapahtuu. Miten Louise lopulta päättää elämänsä järjestää, Englannissa vai Yhdysvalloissa ja kenen kanssa vai eikö kenenkään?
Jojo Moyes on Jojo Moyes. Jos on yhden kirjan lukenut, niin tietää tyylin. Tähän kaipasin tiivistystä, sillä huomasin jossain kolmensadan sivun kohdalla pohtivani, että nyt voisi jo alkaa tapahtua vähän enemmän. Moyes rakastaa ruokien, vaatteiden yms. yksityiskohtien selvittämistä, mutta itselleni vähempikin riittäisi.
- Sokerikuorrutettua bataattipataa, jonka päällä oli vaahtokarkkeja, hunajalla ja pekonilla höystettyjä vihreitä papuja, haudutettua ja vaahterasiirapilla ja pekonilla terästettyä kurpitsaa, voideltua maissileipää hunajan ja mausteiden kera paahdettuja porkkanoita...
Ja vielä lista jatkui...
Tarina etenee, vaikkakin välillä hitaanpuoleisesti. Paitsi Louisesta, niin tarinassa kerrotaan myös Gopnikin perheestä, rouva De Wittistä ja monista muistakin henkilöistä. Pidän Louisen henkilöhahmosta, joka on erikoisuudestaan huolimatta, tai oikeastaan juuri sen takia, ihan mainio pakkaus. Ja Louise yrittää elää kuten Will on aikoinaan ohjeistanut: Elä rohkeasti!
Olen muutamia Moyesin kirjoja lukenut, joten tiesin mitä odottaa. Viihdyttävä kirja on silloin tällöin ihan paikallaan.
Ashok sanoo kirjastosta:
On oltava paikkoja, joissa ihmiset voivat tavata ja puhua ja vaihtaa ajatuksia ja joiden tarkoitus ei ole vain tuottaa rahaa. Kirjoista oppii elämää. Kirjoista oppii myötätuntoa. Mutta kirjoja ei voi ostaa, jos rahat riittävät hädin tuskin ruokaan. Joten kirjasto on elintärkeä instituutio! Jos kirjasto suljetaan, silloin ei pelkästään suljeta rakennusta, vaan se on kuolinisku toivolle.
P.S. Manhattan on New Yorkin alkuperäisin osa. Siellä sijaitsee maailman suurin pilvenpiirtäjien keskittymä ja runsaasti erilaisia kulttuurilaitoksia. Missään muussa New Yorkin osassa ei ole yhtä jyrkkää kahtiajakoa rikkaan ja köyhän väestönosan välillä. Kahtiajako on peräisin 1800-luvun kaupungista, jossa teollisuusmiljonäärit elivät ylellisesti loistoasunnoissaan, kaukana siirtolaisjoukoista.
11.9.2001 tuhoutuneet World Trade Center -tornit sijaitsivat Manhattanilla. Niiden tilalle on noussut One World Trade Center.
(Lähde: Wikipedia)
+++++++++++
Vain pari sanaa kirjailijasta:
Jojo Moyes on suosittu viihdekirjailija, jonka teoksia on käännetty 44 kielelle ja kirjoja on myyty ylin38 miljoonaa, joista pelkästään Kerro minulle jotain hyvää -kirjaa on myyty yli 8 miljoonaa.
Jojo Moyes toimi kymmenen vuotta journalistina, mutta vuonna 2002 alkoi kirjoittaa kokopäiväisesti.
*************
Suomennetut teokset:
Trilogia: Kerro minulle jotain hyvää 2015 - Jos olisit tässä 2016 - Elä rohkeasti 2018
Muut: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä 2010 - Parillisia ja parittomia 2017 - Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 2017
Kirjailijalta löytyy myös liuta suomentamattomia teoksia.
Kerro minulle jotain hyvää -kirjasta on tehty myös elokuva 2016.
Kommentit
Lähetä kommentti