295 s. ilmestynyt 2013
1. osa Otso Kekki -sarjaan,
historiallinen jännitysromaani
- kansi: Markko Taina
Karisto
- kirjaston kirja
Timo Sandberg, synt. 1946 Lahdessa, asuu Nastolassa
- kirjailija ja mm. ent. järjestötoimitsija
Tässä on sopiva paikka, yksi murahti.
Mies painettiin istumaan suuren kiven kupeelle. Kädet olivat selän takana, köysi puristi kipeästi ranteita.
Toiset istuivat kiville miehen eteen. Koko ajan kivääri osoitti häntä.
Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun kahtia jakautuneeseen Suomeen, jossa eletään kieltolain aikaa ja sillä oliko valkoinen vai punainen oli väliä. Aikaan kansalaissodan jälkeen, jolloin ihmiset yrittävät jatkaa elämäänsä takanaan paljon ikäviä muistoja ja kokemuksia, joita monet yrittivät lieventää väkijuomilla. Ensin keitetiin pontikkaa ja sitten alkoi pirtun salakuljetus. Poliisi oli voimaton. Ei ollut edes autoa käytettävissä. Kieltolain valvonta oli vaikeata.
Aluksi Otso Kekin tehtävänä oli ollut partioida Lahden kaduilla. Muutaman vuoden sisällä Lahden poliisin sisällä tapahtui kuitenkin myllerrystä ja väkeä joutui lähtemään. Kekki sai pitää paikkansa, sillä hänellä ei todettu olevan yhteyksiä vallankumouksellisiin. Vuonna 1920 Kekki siirrettiin omasta anomuksestaan etsiväksi Lahden etsivätoimistoon. Kekki sanoi olevansa vain ja ainoastaan poliisi. Ei liittynyt punakaartiin, vaikka oli pyydetty eikä myöskään Lahden Suojeluskuntaan.
Kekki on poikamies, jonka silmät kuitenkin vilkkuvat tiettyyn suuntaan.
Kun sitten Mustamäeltä löytyy tapettu mies, niin poliisi ajattelee, että kyseessä on pirtuporukoiden välinen nujakka tai jotain työväenaatteeseen liittyvää.
Tapausta tutkii etsiväkonstaapeliksi nimitetty Kekki, jota myös Isoksi-Otsoksi kutsutaan, koska hän oli pitkä ja suuriluinen mies, jolla oli tummat, jäykät hiukset ja tuuheat viikset.
Eräänlaista työpaikkakiusaamista oli jo tuolloin, sillä Kekin työkaverit, ylikonstaapeli Pentti Mäkelä ja etsiväkonstaapeli Aapo Mantere muistivat kyllä hetken tullen kuittailla Kekille.
- Täällä haisee, Mäkelä sanoi oven suussa.
- Tosiaan ja helvetin pahalta.
- En minä mitään haista, Kekki sanoi.
- Ettei vaan punikilta, Mäkelä sanoi.
Tarinassa on mukana myös Tornin perhe Reunapalstalta. Se oli kolmiomainen erillinen saarreke kaupungin sisällä, ja kuului Hollolaan, joten kaupungin järjestyssäännöt eivät koskeneet sitä. Niinpä rikokset kukoistivat alueella, jonka valvonta ei kuulunut oikein kenellekään.
Hilda Torni on lempeä, mutta vahva nainen, joka on saunottajana Aleksanterinkadun yleisessä saunassa. August-isäntä eli Auku on suutari ammatiltaan, mutta työt eivät oikein suju, sillä väkijuomat vievät miestä. Nekin vähät rahat, jotka August saa tekemistään ja korjaamistaan jalkineista valuvat kurkusta alas. Kaikista Aukun törttöilyistä huolimatta Hilda huolii aina miehensä kotiin, vaikka sanoa napautteleekin:
- Tossa kunnossa ei tarvi kotiin tulla.
- Mies on kuin velliä, mutta herra yrittää esittää.
- Vedä vain se ravatti kireämmälle, ehkä se estäis selkärangan valumista housuihin.
Perheen *vähälikka Eliisa, noin kymmenvuotias, kulkee tantereita silmät auki, vaikkei kaikkea näkemäänsä ymmärräkään. Eliisan isoveli Ismo puolestaan touhuaa tahollaan tavalla, jossa on käydä hullusti. Tyyne-tytärkin perheessä on ollut, mutta hänestä ei perheessä puhuta.
Yksi kirjan keskeisistä hahmoista on Jepulis Benjami, jolla on todella tärkeä tehtävä.
- Benjamille oli kertynyt laaja asiakaskunta ja sitä täytyi hoitaa. Ihmiset eivät sietäneet sitä, että huussinalus alkoi olla niin täynnä, ettei reiälle mahtunut kunnolla istumaan.
Mainittakoon vielä Vera Popova, isännimeltään Sergejevna. Kaunis nainen, pitkät punertavat hiukset, tummat silmät ja suorat, hoikat sääret. Vera oli alunperin tullut laukkuryssän mukana ja lähtenytkin, mutta palannut pari viikkoa myöhemmin.
-Vera nauroi ja lauloi puuhaillessaan pihalla. Ihmiset kuitenkin karttoivat Veraa jostain syystä, akat kuiskivat hänen selkänsä takana eivätkä miehet uskaltaneet edes pysähtyä juttelemaan.
Luin tietoisesti peräkkäin Heittola-kirjan ja tämän historiallisen dekkarin. Tästä pidin enemmän historian kuvauksen ja hahmojen takia. Timo Sandberg kertoi Varkauden dekkarit-festivaaleilla mistä oli saanut ajatuksen historialliseen jännitysromaaniin. Kirjailijan äiti ja isoäiti olivat kertoneet tarinoita, joita Sandberg alkoi kirjoittaa ylös. Jossain vaiheessa huomasi materiaalia olevan ainakin kirjan verran. Ja näköjään enemmänkin, sillä neljäs Kekki ilmestyy syksyllä.
Kirjailija halusi, että historia on faktaa, joten sitä varten on pitänyt istua tovi jos toinenkin arkistoissa.
Sandberg on halunnut tuoda tekstin lähelle itseään, jotta saa oikeanlaisen tunteen mukaan. Niinpä monet hahmot perustuvat olemassa olleisiin ihmisiin. Kekillä on esikuvansa. Saunottaja-Hilda on isoäiti, Hildan tytär Eliisa on Timon äiti, joka on syntynyt Reunapalstalla. August oli Timon juoppo isoisä, jolle oikeastikin aikoinaan pirtu maistui. Maistui koska kuolema kulki niin läheltä, sanoi suku. Timon mielestä juoppouteen oli syynä pirtu.
Jepulis Benjami on myös ollut olemassa ja monet kakkakuskin tempaukset ovat tositapahtumia.
Timo Sandberg on kymmenen vuoden ikäisenä kirjoittanut runon Benjamista. Runo löytyy kirjasta, nyt Benjamin lausumana, sivulta 117.
Sandberg on oivallisesti vaihtanut nykyajan sanat ja kirjoitustyylin 1920-lukuun sopiviksi, vanhahtaviksi.
- Muori kertoi kipeytyneestä konkastaan, Eskolan erikoisen lihavasta kissasta ja kupparin avisjuonista, josta oli ostanut kolme pyttyä viidellä pennillä.
- Muori lohkaisi sokerisaksilla palan topasta, laittoi suuhunsa, kaatoi kahvin tassille, nosti lautasen kolmen sormensa varaan ja ryysti silmät puoliummessa..
Oikein hyvä kirja, jota ei suotta ole palkittu johtolankapalkinnolla. Taatusti luen muutkin osat.
P.S. *Vähälikka = nuorin lapsi ja ravikapula = jalka. Puolen litran kanisteria sanotaan lahnaksi ja 1/4 litranen on varpunen.
+++++++++++++++
Pari ja + sanaa kirjailijasta:
Timo Sandberg on on työskennellyt toimittajana, metsurina, metallimiehenä, maalarina sekä toiminut kirjoittajakouluttajana. Lisäksi työskenteli yli 30 vuotta Metalliliitossa järjestötoimitsijana vastuualueenaan mm. kulttuuri. Mies kirjoittaa mieluiten aamupäivisin ja jos valkoisen paperin syndrooma alkaa vaivata, niin siihen ei ainakaan auta punaviini, vaan kävely metsässä ja musiikin kuuntelu. Sandberg kuuluu niihin jännityskirjailijoihin, jonka mielestä murha kuluu dekkariin ja tarinan tulee olla uskottava. Ihmiset ovat myös kiinnostuneita hahmojen yksityiselämästä ja sen vuoksi sitäkin saraa löytyy kirjoista.
Kirjailijana mies aloitti v. 1990 ja on kirjoittanut nyt yli 20 kirjaa: romaaneja, nuortenkirjoja ja viime aikoina dekkareita. Jännitysromaaneja, kuten Kekki-sarjasta sanotaan.
Sandbergia pidetään kotiseutukirjailijana, sillä sijoittaa mielellään tapahtumat Lahden seudulle ja Vesijärven rannoille. Sandberg itse sanoi minulle Varkauden dekkarit-festivaaleilla ettei oikein pidä tästä kotiseutukirjailija-nimikkeestä, sillä eihän esim. Helsinkiinkään sijoittuvien opuksien kirjailijoita nimitetä kotiseutukirjailijoiksi.
Mustamäki on palkittu 2013 Dekkariseuran Vuoden johtolankapalkinnolla.
(Lähteet: Yle 2016 ja Ess/ kulttuuri 2017, Timo Sandbergin kotisivut sekä Varkauden dekkarit-festivaalit)
*****************
Ilmestyneet teokset:
Unta ei voi tunnustaa 1990 - Uuden syntymän koti 1991 - Sijaissankari 1993 - Kyyhkysen veri 1996 - Rautapääsky 2000 - Elämänluukku 2009
Komisario Heittola-sarja:
Kihokki 2002 - Pahan morsian 2006 - Pöllön huuto 2007 - Pirunpesä 2009 - Dobermanni 2010 - Kalmankokko 2011 - Vainooja 2012 - Kärpäsvaara 2014 - Yövieras 2015
Otso Kekki-sarja (hist):
Mustamäki 2013 - Häränsilmä 2015 - Murhakuja 2016 - Tilinteko, ilmestyy syksyllä 2018
Tietokirjat: Saunamestari: Timo Kaukosen tarina 2012
Nuortenromaanit: Yölaukka 1992 - Jäähyväisratsastus 1994 - Sumuhevonen 1997 - Ratsastuskoululla tavataan (yhteisnide) 1998
Kommentit
Lähetä kommentti