Katariina Vuori: Erään tapon tarina - tositarina

207 sivua ja 8 numeroimatonta kuvasivua
ilm. 2018
Tarina pohjautuu tositapahtumiin.
Like Kustannus Oy

- kirjaston kirja

Katariina Vuori, synt. 1971
- asuu Oulussa
- kirjailija, toimittaja yms.





Meillä on suunnitelmat siitä, miten me päästään pakoon silloin kun kotiin ei voi jäädä. Mää ne reitit keksin, piirrän lyijykynällä ruutupaperille eri vaihtoehtoja....
Harvoin me päästään lähtemään yhtä aikaa, ja siksi pitää aina sopia joku paikka, missä me nähdään myöhemmin...
...Me jäädään makaamaan äänettöminä ja hengästyneinä junaradalle ja katsotaan maalilastuja hilseilevän aidan alta tuleeko se sittenkin meidän perässä. Pitää olla ihan hiljaa. Ei saa edes hengittää.

Argillanderin perhe asuu Pohjois-Pohjanmaalla ja eletään 1980- ja 1990-lukuja. Perheen kolmikymppinen isä, Esko, on väkivaltainen, istuu vankilassa tämän tästä, varastelee ja juopottelee. Ulla-äiti ei käytä alkoholia.
- Isällä ei ole meillä mitään omaisuutta, ei huonekaluja eikä vaatteita, mutta se on silti aina kuin kotonaan. Se nukkuu äitin vieressä makuuhuoneessa, jos ei ole sammunut sohvalle...

Pienellä Askolla on kyllä kavereita, joiden kanssa leikkiä ja pelata, mutta silloin kun isä pyörii ympäristössä, poika on enemmän kotona.
- En halua jättää äitiä yksin. Silloin kun mää olen paikalla, isä ei riehu niin paljon. Mää olen vähän niin kuin kilpi.

Mummon koti on usein Ullalle ja Askolle se paikka, jonne juostaan karkuun. Vaikka kyllähän Esko sinnekin osaa tulla riehumaan ja yrittämään sisäänpääsyä.
- Mummo pitelee käsilaukkua molemmin käsin vatsaansa vasten. Se on kertonut mulle, että sillä on siellä aina varalta hajuvesipullo ja usein myös neula ja ruisku. Siltä varalta, jos isä tulee jossakin vastaan ja käy päälle. Hajuvedellä sai sumennettua isän silmät vähäksi aikaa ja pistämällä neulalla ilmaa isän suoneen olisi isä kaput sen sileän tien.

Koulussakaan ei siihen aikaan perheen ongelmiin puututtu. Kerran poika ei halunnut askarrella isänpäiväkorttia, mutta pakko oli.
- Niin mää aattelin kun en haluais tehä isälle korttia.
- Miksi et?
- No kun mun isä ei oo kotona.
- Missä se sitten on?
- Pelson vankilassa. Sinnekö mää sen sunnuntaina vien?....
.....- Kaikki tekee isänpäiväkortin.

Hyviäkin hetkiä oli joskus, tosin harvoin.
- Selvin päin isä saattaa olla ihan hauska. Tai oikeastaan se on silloin loistava isä. Ottaa syliinkin. Silloin me käydään joskus kalassa tai mennään metsäään, tehdään nuotio ja paistetaan makkarat. Äiti on tietenkin mukana. 
 Paras aika oli silloin kun isä oli vähän aikaa antabuskuurilla, mutta se aika jäi valitettavan lyhyeksi.

Tämä on tositarina Argillanderin perheestä, Eskosta, Ullasta, Asko-pojasta ja Helvi-mummosta.
Kirjailija kuuli Askosta ensimmäisen kerran v. 2014 kun Veli-Pekka Somero, kirjailijan entinen työkaveri Kalevasta, soitti ja kysyi, kiinnostaisiko kirjoittaa kirja tosielämän tragediasta.
Rikosuutisiakin kirjoittanut Somero tarttui aiheeseen ensin ja tilasi oikeudenkäyntipaperit ja alkoi haastatella Askoa ja tämän lähipiiriä. Useamman vuoden uurastuksen jälkeen homma kuitenkin tyssäsi. 
- Ehkä mää oon liian herkkä tähän. Väkivalta alkoi tulla liikaa iholle. Vellu kertoi luopumisen syyksi.

Kirjassa vain Asko ja Esko-isä esiintyvät omalla nimellään. Lisäksi mummo ja äiti saivat kertoa vain sen minkä halusivat. Projektin työnimeksi tuli Jailhouse Rock.

Syksyllä 2016 Asko kertoo:
- Elvis oli mulle lapsena tukipilari, ja Elviksen musiikki oli mulle pakopaikka. Elvis oli tavallaan myös jonkinlainen isähahmo, Asko hymähtää. - Kun kuuntelin Elvistä, sain olla jonkin aikaa joku muu kuin Asko Argillaner, Elvis pelasti mun elämän.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: I osa 1982 - 1995 / II osa 1995-1996 ja III osa 2016
Kahdessa ensimmäisessa osassa Asko-poika on kertojana ja kolmannessa Katariina Vuori.
Lisäksi kirjassa on otteita esitutkintapöytäkirjoista ja kuulustelupöytäkirjoista. Lopussa on valokuvia Askosta ja Eskosta sekä otteita tämän vankilasta lähettämistä kirjeistä.

Kirjaa varatessani en huomannut kirjan perustuvan tositapahtumiin tai sitten en enää muistanut saadessani kirjan hyppysiini.
Karua luettavaa 1980- ja 1990- luvuilta, jolloi vielä ei puututtu niin hanakasti perheväkivaltaan kuin nykyään. Ei koulu, ei ympäristö, ei poliisi eikä yhteiskunta. Isä sai rauhassa mellastaa ja naapurit soittivat korkeintaan poliisille, jotka joskus vievät Eskon putkaan rauhoittumaan ja joskus taas eivät. Ja pieni poika kilpenä vanhempiensa välissä, kuinka surullista. Kaikkein surullisinta on se, että tämä tarina on tosi!
En suosittele kovin herkille ihmisille.

P.S. Nollalinja on valtakunnallinen maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisissä ihmissuhteissaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa, 24/7 nroon: 0800 005 005.

++++++++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Katariina Vuorella oli elämässään yksi tavoite: tehdä mitä huvittaa. Se vei hänet miekkavalaiden leluksi ja hieromaan sheikin jalkapohjia. Katariina on ollut töissä mm. Arabiemiirikunnassa, Dubaissa ja Filippiineillä, jossa tapasi australialaisen Nickin. Tämän kanssa kirjailija lähti purjehtimaan maailman meriä. Pärjätäkseen molemmat työkentelivät Singaporessa. Viiden vuoden venematkailun jälkeen pariskunta päätti lähteä omille teilleen. Sen jälkeen kirjailija on opiskellut mm. arkeologiaa, tulevaisuudentutkimusta ja on personal trainer sekä melkein valmis fysioterapeutti. Vuonna 2015 Katariina on kahden tytön yksinhuoltaja, kirjailija ja freelancetoimittaja.
(Lähde: Kodinkuvalehti 2015)

Katariina Vuori Turun kirjamessuilla 2018

(Kuva: Kirjarouva)

******************
Aiemmin ilmestyneitä teoksia:
Rouvien ja lintujen talo 2010  - Keijukaisen keittokirja 2012 - Uuden vuoden laki 2015 - Pula-ajalla 2015 - Kiskan mamma 2016 -  Kukkaisruokaa 2016 -  Koiran oma kirja 2017 - Mukulat maalla 2017 - Joulumerkkikodin lapset 2016 - Lottovoittajan pöydässä 2017 - Kissan oma kirja 2018 - Läjä Äijälä - ilmestyy 9/2018
Lisäksi on teoksia muiden kirjailijoiden kanssa.