Timo Saarto: Kuoleman kuukausi -dekkari

Timo Saarto: Kuoleman kuukausi, 310 s.  - ilm. 2017 - kansi: Mika Kettunen - Karisto *******kirjaston kirja

Oli jo iltapäivä mutta päivälliseen vielä aikaa. Alppua heikotti. Ajatukset kiersivät kehää, jonka keskuksena oli jo pitkään ollut yksi ja sama asia. Hän haaveili voissa paistetuista silakoista ja uusista perunoista. Kaalilaatikosta. Rullasyltystä. Haaveilu oli turhaa. Hän ei saisi syödäkseen muuta kuin lautasellisen perunakeittoa ja palan pellavansiemenleipää.

Alppu oli kuluttanut päiväänsä perunajonossa, ja päivälliseenkin oli vielä aikaa. Juniakaan ei viitsnyt mennä katsomaan ja Alppua alkoi paleltaa. Silloin läheisen makasiinin lähistöllä alkoi kuljeskella koiria. Alppu lähti kohti makasiinia, jossa *sakilaiset möivät joskus pirtua tai veivät sinne tyttöjään. Makasiinin lukko oli kadonnut ja koirat yrittivät avata ovea tassuillaan.
- Alppu käveli lähemmmäksi...
...Alppu pysähtyi kynnykselle...
...Alppu avasi oven selälleen...
...Alppu pysähtyi kuuntelemaan...
...Alppu lähti varovasti nousemaan natisevia puuportaita...
...Koirat nostivat päätään ja katsoivat Alppua. Samalla hän näki mitä ne olivat tekemässä...

Mitä poika näki?
 Alppu on 7-vuotias pikkupoika, jonka äiti Betty Blom on nuori leski, joka saadakseen ruokaa pöytään joutuu prostitueeraamaan.

Neljännen piirin miliisimies Leo Waara on vapaalla ja kävelemässä kadulla kun yhtäkkiä näkee pakenevan kiljuvan pojan. Waara saa pojan kiinni ja tämä kertoo mitä makasiinissa näki.
Waara lähtee telefoneeraamaan etsivään osastoon ja paikalle saapuu etsiväosaston miehiä.
- Missä on miliisimerkkinne... entä se muu roska, käsivarsinauha ja Tokoin tuolinjalka?

Virassa ollessaan miliisillä ei ole univormua, vaan viran tunnuksina olivat rintamerkki ja punainen käsivarsinauha, johon on ommeltu H-kirjain sekä vyöllä Tokoin tuolinjalka eli punainen puupatukka.
Waaraa makasiinitapaus kiinnostaa niin paljon, että ryhtyy tutkimaan sitä omin päin.

Makasiinin tapaus ei jää ainoaksi tapaukseksi vaan muitakin tulee, joista eräästä puolestaan kiinnostuu virasta erotettu, Kaivopuiston poliisireserviin kuuluva Anders Autio.
Autio on perinyt tädiltään huoneiston, jossa asuvat myös vaimo Ester, 6-vuotias Anna sekä vuokralaisena Miriam Drifva.
Kuka on tämä muodikas nuori nainen, jonka toinen silmä on sininen ja toinen vihreänruskea ja joka kulkee ulkona omituisiin aikoihin ja kantaa mukanaan neitsyystodistusta olematta silti prostitueerattu? Mitä Miriam touhuaa? Sitä ei tiedä Anderskaan.

Tarina ja rikokset sijoittuvat kuukauden ajalle 7.11. - 6.12.1917. Levottomaan aikaan jolloin Helsingissä kärsittiin nälkää ja aikaan juuri ennen Suomen sisällisodan alkua. Mukana on niin porvareita, työväkeä kuin *sakilaisiakin. Unohtamatta Leo Waaraa, Anders Autiota, Betty Blomia, Alppua, Miriam Drifvaa ja monia muita.

Sakilaisista puhutaan kirjassa paljon. Moniko tietää mitä sakilaiset oikeastaan olivat?
*Sakilaiset eli huligaanit eivät olleet mitään veijarilättähattuja vaan rikollisia, joita on verrattu liivijengeihin ja Härmän häjyihin. Sakilaisilla oli myös tapana häiriköidä sekä uskonnollisia tilaisuuksia, etenkin Pelastusarmeijan kokouksia, että järjestäytyneen työväen tilaisuuksia tansseista alkaen.( Saarto Kirkko ja kaupunki -lehdessä 11/2017)

Pidin Saarron tavasta käyttää vanhoja sanoja ja slangia, mutta mietin avautuvatko kaikki sanat lukijoille. Itse tiesin lähes kaikki, mutten mm. tiennyt että keglu on puukko ja sinelli on sotilaan päällytakki. Ja ne sakilaiset...
Kirjan alussa on luettelot henkilöistä ja kadunnimistä v. 1917 ja nykyään. Mietin, että olisiko ollut hyvä tehdä myös pieni sananselitysluettelo. Ei siitä ainakaan haittaa olisi ollut.
Pidin tästä dekkarista mm. sen erilaisuuden vuoksi. Hyvin kulkeva tarina, mutta kaipasin Leo Waaraan ja Miriam Drifvaan lisää persoonaa ja yksityiselämää. Muuten sanoisin, että Timo Saarto on johtolangan ansainnut ja aion lukea jatko-osankin.

P.S. Lempisanani kirjassa oli hernemokka eli sen ajan kahvi.

++++++
Kirjailija, teologian maisteri Timo Saarto

Lyhyesti lisää kirjailijasta  (Kirkko ja kaupunki 11/2017)
Saarto totesi ettei pysty yhtäaikaa sekä kirjoittamaan että tekemään työtään täysipainoisesti. Niinpä juuri saatuaan ylennyksen kappalaiseksi työ seurakunnassa sai jäädä ja Saarto ryhtyi kirjailijaksi.
Historiallisen dekkarin tekeminen alkaa lukemisesta. Saarto käy läpi kymmeniä lähdeteoksia - tutkimuksia, muistelmia, arkistolähteitä, mutta vain osa tiedoista pääsee kirjaan mukaan.
"Minua kiinnostaa se, miten tavalliset ihmiset selviävät vaikean ajan keskellä. Kielen tehtävänä on auttaa lukijaa pääsemään sisään aikaan ja tunnelmaan. Kirjassa käytän vanhoja ilmaisuja, teitittelyä ja slangia, mutta sitä pitää muokata, jotta nykylukija ymmärtää," kirjailija sanoo.
Saarto pitää kitaransoitosta, klassisesta rockista ja Olavi Virran musiikista.

************************************
Aikaisemmin ilmestyneet teokset:
Vaitelias poika, 2011 ja Vesimiehen aika 2015

sekä uudemmat:
Kuoleman kuukausi 2017 ja Kevään varjo 4/2018, joka on jatkoa Kuoleman kuukaudelle ja alkaa ajasta jolloin Suomen itsenäisyyttä on kestänyt puoli vuotta.

Kuoleman kuukausi on saanut Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuoden 2017 parhaasta kotimaisesta dekkarista.

Kommentit