Susanne Jansson: Uhrisuo, 314 s. suom. ilm. 2018 - esikoisteos - Offermossen 2017
- suomennos: Tiina Sjelvgren - kansi: Miroslav Šokčić - Bazar Kustannus Oy
******kirjaston kirja
kirjailija, toimittaja ja valokuvaaja
- suomennos: Tiina Sjelvgren - kansi: Miroslav Šokčić - Bazar Kustannus Oy
******kirjaston kirja
kirjailija, toimittaja ja valokuvaaja
Susanne Jansson, synt. 1972 Åmålissa ja asuu Lerumissa, lähellä Göteborgia.
Edit: Susanne Jansson menehtyi vuonna 2019
Kolmekymppinen Natalie Ström, biologi, saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Suo ei olekaan mikä tahansa suo.
- Se on hyvin erikoinen suo. Sen on sanottu olleen aikoinaan niin kutsuttu uhrisuo.
Rauta-ajalta lähtien tänne on kuulema haudattu uhreja jumalille. Jopa ihmisiä. Vuosituhannen vaihteessa täältä löytyi ruumis, joka oli peräisin 300-luvulta ennen Kristusta. "Puolukkatytöksi" suoruumista kutsuttiin...17-vuotias tyttö, jonka hiukset, vaatteet ja kultainen amuletti olivat säilyneet lähes alkuperäisessä asussa.
Suoruumiit olivat ihmisiä, joita haudattiin suolle ja joiden iho, hiukset, kynnet, sisäelimet ja vaatteet olivat vaihtelevassa määrin säästyneet maatumiselta.
Mossmarkenin alue oli ennestään tuttu Natalielle, mutta mikä sai naisen tulemaan uudelleen, 14 vuoden tauon jälkeen, juuri tälle suolle? Ja mitä sellaista aikoinaan on tapahtunut, että Natalie on lähtenyt ja pysynyt poissa?
Natalie Ström ei ole ainoa, jota suo kiinnostaa. Maya Linde on taidevalokuvaaja, joka suunnittelee uutta valokuvanäyttelyä ja toimii myös poliisin valokuvaajana aina silloin tällöin.
Maya ei ole enää nuori, mutta on tajunnut vanhenemisensa ja hyväksynyt sen.
- Hän muisti, miten oli oivaltanut ruumiinsa olevan kompostoituva eliö aivan kuin mikä tahansa kasvi- tai eläinlaji. Tunne oli merkinnyt täydellistä vapautta.
Vapautumisensa myötä Maya on tajunnut haluavansa pitää näyttelyn suolla otetuista maisemakuvista. Suo on kiinnostava myös siksi, että siellä on uhrattu ihmishenkiä. Suolle on moni ihminen myös kadonnut, tahallaan tai vanhingossa uponnut suon syliin. Niinpä Maya ajatteli, että voisi suomaisemakuvien lisäksi kuvata museoissa olevia suoruumiita.
- Maya oli miettinyt, mikä balsamoidussa ruumiissa oikein kiehtoi häntä, olipa kyseessä sitten luonnollinen tai ihmisen avulla tapahtunut säilyminen.
Johannes Ayeb ei piittaa sateesta vaan lähtee silti lenkille.
- Hän oli astunut huolimattomasti kiven päälle, vaikka oli juossut täällä niin monta kertaa, että tunsi jokaisen juuren ja kumpareen ulkoa...Jalkaan sattui, eikä Johannes pystynyt laskemaan jalalle yhtään painoa.
Kännykkä on tietysti jäänyt kotiin. Miten siis päästä pois?
- Yhtäkkiä hän näki valon välkähtävän kauempana polulla. Taskulamppu. Siellä oli joku...Valo tuli lähemmäksi. Ja lähemmäksi. ..Lampun valokiila kääntyi toiseen suuntaan ja näkökenttä kirkaistui. - Mitä tämä oikein on? hän ehti ajatella. Samassa kaikki musteni.
Mitä Johannekselle tapahtui? Ja miksi Johanneksella oli taskussa pussillinen kultarahoja? Ja mikä oli miehen vieressä oleva hautaamispaikalta näyttävä iso kuoppa, jota ei kuitenkaan myöhemmistä etsinnöistä huolimatta löydy?
Hautakuoppaa ei löydy, mutta muuta löytyy...
"Joka suon syliin joutuu, on paholaisen oma"
Suo on ehdottomasti tämän kirjan pääosassa, ehkä liikaakin. Suokohtaukset on kyllä kirjoitettu aika hyvin, jopa niin hyvin ettei ehkä tee mieli mennä soille kävelemään, tai ainakin pysyy pitkospuilla ja katsoo tarkkaan mihin astuu.
Dekkarissa on tarinan kannalta turhia epäoleellisuuksia ja liikaa faktoja, esim. selvityksiä miten suosta otetaan näytteitä.
Tarinassa myös vihjataan kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi asioita ei selitetä loppuun asti.
Minua tämä dekkari ei vakuuttanut, mutta annan armoa esikoisteokselle. Ehkäpä seuraava on jo parempi?
Sanotaan, että jokaista elävää vastaa kymmenen kuollutta.
Sellainen paino käy jo hermoille.
(Göran Dahlberg: Att umgås med spöken)
P.S. Suomesta tunnetaan ainakin yksi suo, Leväluhta, josta on löytynyt esihistoriallisia ruumiita. Suomen suot eivät kuitenkaan säilytä ruuumiita yhtä hyvin kuin monet Luoteis-Euroopan suot. Niinpä Leväluhdan vainajista on jäljellä lähinnä vain luita ja luiden osia.
Oikea, hyvin säilynyt suoruumis on Lindow'n mies, jonka epäillään liittyneen druidien johtamiin uskonnollisiin menoihin. Lindow'n mies on vähintään tuhat vuotta vanha ja on esillä British Museumissa.
Toinen on Tanskasta löytynyt Tollundin mies, joka on ilmeisesti hirtetty ihmisuhrina. Tämä ruumis on Tanskan kansallismuseossa.
*******
Ilmestyneet teokset:
Uhrisuo 2018
Janssonilta on ilmestynyt aiemmin vain aikakausilehdissä julkaistuja rikosnovelleja.
Edit: Susanne Jansson menehtyi vuonna 2019
Kolmekymppinen Natalie Ström, biologi, saapuu Mossmarkenin suomaille tekemään kokeita väitöskirjaansa varten. Suo ei olekaan mikä tahansa suo.
- Se on hyvin erikoinen suo. Sen on sanottu olleen aikoinaan niin kutsuttu uhrisuo.
Rauta-ajalta lähtien tänne on kuulema haudattu uhreja jumalille. Jopa ihmisiä. Vuosituhannen vaihteessa täältä löytyi ruumis, joka oli peräisin 300-luvulta ennen Kristusta. "Puolukkatytöksi" suoruumista kutsuttiin...17-vuotias tyttö, jonka hiukset, vaatteet ja kultainen amuletti olivat säilyneet lähes alkuperäisessä asussa.
Suoruumiit olivat ihmisiä, joita haudattiin suolle ja joiden iho, hiukset, kynnet, sisäelimet ja vaatteet olivat vaihtelevassa määrin säästyneet maatumiselta.
Mossmarkenin alue oli ennestään tuttu Natalielle, mutta mikä sai naisen tulemaan uudelleen, 14 vuoden tauon jälkeen, juuri tälle suolle? Ja mitä sellaista aikoinaan on tapahtunut, että Natalie on lähtenyt ja pysynyt poissa?
Natalie Ström ei ole ainoa, jota suo kiinnostaa. Maya Linde on taidevalokuvaaja, joka suunnittelee uutta valokuvanäyttelyä ja toimii myös poliisin valokuvaajana aina silloin tällöin.
Maya ei ole enää nuori, mutta on tajunnut vanhenemisensa ja hyväksynyt sen.
- Hän muisti, miten oli oivaltanut ruumiinsa olevan kompostoituva eliö aivan kuin mikä tahansa kasvi- tai eläinlaji. Tunne oli merkinnyt täydellistä vapautta.
Vapautumisensa myötä Maya on tajunnut haluavansa pitää näyttelyn suolla otetuista maisemakuvista. Suo on kiinnostava myös siksi, että siellä on uhrattu ihmishenkiä. Suolle on moni ihminen myös kadonnut, tahallaan tai vanhingossa uponnut suon syliin. Niinpä Maya ajatteli, että voisi suomaisemakuvien lisäksi kuvata museoissa olevia suoruumiita.
- Maya oli miettinyt, mikä balsamoidussa ruumiissa oikein kiehtoi häntä, olipa kyseessä sitten luonnollinen tai ihmisen avulla tapahtunut säilyminen.
Johannes Ayeb ei piittaa sateesta vaan lähtee silti lenkille.
- Hän oli astunut huolimattomasti kiven päälle, vaikka oli juossut täällä niin monta kertaa, että tunsi jokaisen juuren ja kumpareen ulkoa...Jalkaan sattui, eikä Johannes pystynyt laskemaan jalalle yhtään painoa.
Kännykkä on tietysti jäänyt kotiin. Miten siis päästä pois?
- Yhtäkkiä hän näki valon välkähtävän kauempana polulla. Taskulamppu. Siellä oli joku...Valo tuli lähemmäksi. Ja lähemmäksi. ..Lampun valokiila kääntyi toiseen suuntaan ja näkökenttä kirkaistui. - Mitä tämä oikein on? hän ehti ajatella. Samassa kaikki musteni.
Mitä Johannekselle tapahtui? Ja miksi Johanneksella oli taskussa pussillinen kultarahoja? Ja mikä oli miehen vieressä oleva hautaamispaikalta näyttävä iso kuoppa, jota ei kuitenkaan myöhemmistä etsinnöistä huolimatta löydy?
Hautakuoppaa ei löydy, mutta muuta löytyy...
"Joka suon syliin joutuu, on paholaisen oma"
Suo on ehdottomasti tämän kirjan pääosassa, ehkä liikaakin. Suokohtaukset on kyllä kirjoitettu aika hyvin, jopa niin hyvin ettei ehkä tee mieli mennä soille kävelemään, tai ainakin pysyy pitkospuilla ja katsoo tarkkaan mihin astuu.
Dekkarissa on tarinan kannalta turhia epäoleellisuuksia ja liikaa faktoja, esim. selvityksiä miten suosta otetaan näytteitä.
Tarinassa myös vihjataan kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi asioita ei selitetä loppuun asti.
Minua tämä dekkari ei vakuuttanut, mutta annan armoa esikoisteokselle. Ehkäpä seuraava on jo parempi?
Sanotaan, että jokaista elävää vastaa kymmenen kuollutta.
Sellainen paino käy jo hermoille.
(Göran Dahlberg: Att umgås med spöken)
P.S. Suomesta tunnetaan ainakin yksi suo, Leväluhta, josta on löytynyt esihistoriallisia ruumiita. Suomen suot eivät kuitenkaan säilytä ruuumiita yhtä hyvin kuin monet Luoteis-Euroopan suot. Niinpä Leväluhdan vainajista on jäljellä lähinnä vain luita ja luiden osia.
Oikea, hyvin säilynyt suoruumis on Lindow'n mies, jonka epäillään liittyneen druidien johtamiin uskonnollisiin menoihin. Lindow'n mies on vähintään tuhat vuotta vanha ja on esillä British Museumissa.
Toinen on Tanskasta löytynyt Tollundin mies, joka on ilmeisesti hirtetty ihmisuhrina. Tämä ruumis on Tanskan kansallismuseossa.
*******
Ilmestyneet teokset:
Uhrisuo 2018
Janssonilta on ilmestynyt aiemmin vain aikakausilehdissä julkaistuja rikosnovelleja.
Kommentit
Lähetä kommentti