459 s. ilm. 2017, 7. romaani
Den svavelgula himlen
suomennos käsikirjoituksesta: Laura Beck
Kustannusosakeyhtiö Otava
- kirjaston kirja
Kjell Westö, synt. 1961 Helsingissä
kirjailija ja toimittaja
- harrastaa musiikkia ja soittaa kitaraa
Rikinkeltainen taivas ilmestyi yht'aikaa suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty Ranskaan, Saksaan ja Hollantiin.
Perhaps my best years are gone. When there was a chance of happiness.
But I wouldn`t want them back. Not with the fire on me now.
(Samuel Beckett)
Iltapäivälehdestä:
MENESTYKSEN HINTA
TRAGEDIAT PIINAAVAT RABELLIN SUKUA
*Terroritekoja *Itsemurhia *Mystisiä onnettomuuksia *Sukuriitoja *Alastonskandaaleja*
Tuollaisen koosteen voisi tehdä monestakin suvusta. Mutta nyt oli kyse Rabelleista. Lapsuudenystävästäni Alexista. Hänen sisarestaan Stellasta. Ja Sandrinesta.
Kirja kertoo kolmesta sukupolvesta alkaen 1960-luvulta ja loppuen nykypäivään.
Kirjan kertoja on X, mies, jolle ei annettu tässä tarinassa nimeä.
Kerran nimeen viitataan, kun pikkupojat Alex ja X tapaavat ja esittelevät itsensä. X:n sanoessa nimensä Alex toteaa: "Ihme nimi" . Odotin tietysti koko ajan kuulevani sen nimen jossain vaiheessa. Ei tullut. Miksiköhän ei?
Pojat tutustuvat toisiinsa kesäpaikalla, 40 km päässä Helsingistä. X:n vanhemmat ovat vuokranneet Metsätorpan 25 vuodeksi ja Alex asuu Ramsvikin kartanossa.
X on keskiluokkaisesta perheestä, jossa isä myy kodinkoneita ja äiti on kansliassa töissä. Alex on ns. paremmista piireistä ja X sen tajusi jo pojanvesselinä:
- Jo silloin, vasta kymmenvuotiaana, tiesin, että me olimme erilaisia kuin Rabellit. Siihen aikaan ajattelin kuitenkin vain että Rabellin suku oli paljon hienompi kuin meidän. Alex Rabellia ja koko hänen perhettään ympäröi kultainen hohde, heissä ei ollut puutteita eikä heiltä puuttunut mitään. Isä ja minä olimme omalla tavallamme voimattomia, mutta Rabelleille me emme pärjänneet.
Tuona kesänä 1969 pojankoltiainen, vasta kymmenvuotias X ystävystyy Axel Rabellin kanssa ja alkaa viettää paljon aikaa kartanossa tutustuen samalla koko lähipiiriin eli äiti Claraan, isä Jakobiin, jolla on niin kummallisia liikematkoja, ettei X koskaan näe Jakobia eikä hänestä oikein puhutakaan. Lisäksi on lujatahtoinen isoisä Poa, jolla on rahaa ja valtaa sekä isoäiti Gerda ja pikkusisko Stella. Anselmi Lahtinen on kartanossa yleismiehenä.
Pojilla on myös yhteisiä kavereita, kuten Jan-Roger Johansson (Jajo), jota X tosin pelkää kuollakseen, sillä Jajo on kova poika kiusaamaan. Poikaporukassa on myös likinäköinen, hintelä, mutta älykäs Krister Tuominen, joka myös joutuu usein Jajon kiusauksen ja haukkumisen kohteeksi.
Lisäksi Klaus (Klasu) Hjelt ja keskiluokkainen Linda Vogt, johon pojat ihastuvat.
Pääosin tällä kokoonpanolla tarina etenee lapsuudesta nykyisyyteen. Henkilöt tapaavat, eroavat, tappelevat, antavat anteeksi. Kirjan parasta antia on ehdottomasti alku, jossa X ja Alex ovat vielä pojankoltiaisia. Aikuisuusvaihe alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää. Tuli sama fiilis kun olisi katsonut Kauniita ja Rohkeita eli aikaa kuluu, mutta samat henkilöt pyörivät kuvioissa, roolia vain vaihdetaan.
Ollako yhdessä vai eikö olla? Jahkataan liikaa asioista. Ja tuijotetaan sitä rikinkeltaista taivasta!
Tässäkään romaanissa ihmistä eivät tee onnelliseksi raha ja valta, mutta ne mahdollistavat kaikenlaisia asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Tästä näkökulmasta pidin.
Olen lukenut Westöltä vain Kangastus 38, joka oli ok ja Älä käy yksin yöhön, jota pidin turhan yksityiskohtaisena ja ehkäpä vähän tylsänäkin. Aikomukseni ei ollut lukea ollenkaan Rikinkeltaista taivasta, en ollut varannut sitä, enkä ole lukenut blogikirjoituksiakaan missään vaiheessa (ehkä nyt vilkaisen joitakin. Veikkaan, että niitä muutamia löytyy). Facessa alkoi kuitenkin jossain vaiheessa olla "tykkää"-kommentteja niin paljon, että päätin sitten kuitenkin tehdä varauksen. Alkaessani lukea en edes tiennyt mistä kirja kertoo. Alussa oleva kirjan sitaatti iltapäivälehdestä oli vähän harhaanjohtava. Ihan niin menevä kirja ei ollut.
Noh, kannattiko lukea, kysyn itseltäni. Vastaan, että kyllä kannatti. En hypi riemusta, ei ollut makuuni niin loistava, mutta enemmän oli hyvää kuin huonoa.
*********************
P.S.
City-lehti v. 2000:
Pikkutarkat asiat ovat Westön erikoisalaa. Mies on harjoituttanut aivojaan ihan pienestä pitäen, mm. opettelemalla ulkoa jääkiekon SM-liigan pistepörssin lopputulokset, ja David Bowien Space Oddity-levyn biisien pituudet sekunnilleen. Tärkeintä oli oppia muistamaan yhdentekeviä numeroita, nimiä ja kirjainyhdustelmiä.
Miksi Westö kirjoittaa? "Koska kutsumattomat, oudot tyypit ilmestyvät päähäni ja alkavat puhua ja tehdä asioita ja haluavat sieltä pois."
P.P.S. Pieni epäilyksen poikanen: X mainitsee kieltäytyneensä käyttämästä heijastinta koulumatkoilla 1960-luvulla. Heijastin on kyllä netin mukaan keksitty 50-luvulla, mutta ei vaatteisiin kiinnitettäviä yms. heijastimia tainnut vielä 60-luvulla olla!
Kommentit
Lähetä kommentti