Jarkko Tontti: Haava - kauno

 

Menkää helvettiin äiti ja kaikki. Minä olen minä. Minä olen mitä olen.

Jarkko Tontti: Haava, 238 s. - ilm. 2021 - kansi: Tuuli Juusela - Otava ******* arvostelukappale

Kirja kertoo siitä miten vanhemmat yrittävät käsitellä oman lapsensa - nuoren - kuolemaa.

Romaanissa kerrotaan myös syyllisyydestä ja henkilöiden erilaisista riippuvuuksista.

Greta Müller on saapunut töistä kotiin oltuaan yliopistolla luennoimassa 1600-luvun noitaoikeudenkäynneistä. Ovikello soi. Kuka mahtaa olla oven takana, sillä eihän kukaan enää tule kutsumatta kylään. Voisiko se olla tytär, Jemina, jolta on otettu avaimet pois. 

- Jemina yrittäisi taas kerran vedota äidinrakkauteen ja sääliin. Heittäytyisi syliini. Itkisi. Lupaisi. Vannoisi. Itkisi lisää.

Jemina on 21-vuotias narkomaani, joka aina pyhästi vannoo menevänsä kuntoutukseen, mutta tarvisisi ensin rahaa. Joopa joo, äiti ei enää usko. Lupauksia on ollut liian monta. Retkahduksia on ollut liian monta. Avaimet on otettu pois ja lukot vaihdettu ettei Jemina saadakseen rahaa aineisiin tyhjentäisi enää äitinsä kotia. Veisi televisiota, mikroa, stereoita, tietokonetta. 

Oven takana on kaksi poliisia.

- Olen suunnattoman pahoillani, nainen sanoi. Tyttärenne on löydetty menehtyneenä. 

Niin, Greta ei ole yllättynyt, sillä oli odottanut tätä päivää. Tavallaan tieto oli helpotus, sillä nyt ei enää tarvitse pelätä.

Mutta missä on Jeminan kaulakoru? Sitä ei ole löytynyt mistään. Tytär oli käyttänyt korua neljätoistavuotiaasta alkaen, eikä ollut myynyt sitä edes rahapulassaan. Äitiä alkaa kiinnostaa Jeminan viimeinen ilta. Mitä silloin oli oikein tapahtunut?

Toinen kirjan kertoja on Jeminan isä, Johannes Rautakorpi, työssäkäyvä IT-konsultti, yrittäjä. Eronnut. Johannes juo. Mies on, tyttärensä lailla, kerta toisensa jälkeen luvannut lopettaa, käynyt katkaisussa, käynyt AA:ssa, mutta aina ratkennut uudelleen. 

Johannes on löydetty pusikosta makaamasta ja viety sairaalaan, jossa herää muistinsa menettäneenä. Sitten mieleen alkaa palautua muistikuvia: muovinen tyhjä vodkapullo, palelee, on valoisaa. Ympäriltä kuuluu ääniä. Onko joku niistä Jeminan? Mitä on tapahtunut? Milloin? Missä? Tunteja ja päiviä on kadonnut mielensopukoista.

- Minun on päästävä täältä. Nyt ihan heti. (...) Pakko lähteä. Tyttäreni tarvitsee minua.

Poliisit päätyvät tietysti myös Johanneksen oven taakse ja mies luulee ensin itse tehneensä jotain. Lyönyt, varastanut, rikkonut jotain. Ei, poliisit olivat tulleet kertomaan Jeminasta. 

Toisin kun Greta, Johannes on antanut rahaa Jeminalle ja ostanut alkoholia tämän kavereille. Tytär oli jopa hetken asunut isänsä luona. 

- Jemina on kuollut. (..) Jemina on kuollut. (...) Jemina on kuollut. Ei muuta syytä korkata kuin se, että tyttäreni on kuollut.

Isä miettii miksi Jemina on kuollut.

Koska hän oli addikti ja tajusi ettei koskaan paranisi. Miksi hän oli addikti? Siksi, että isäkin on addikti.

Jossain vaiheessa vanhemmat tapaavat ja Greta kertoo ex-miehelleen kuinka oli lähtenyt hakemaan Jeminan korua. Etsimään tyttären kavereita kysyäkseen tietäisikö joku missä kaulakoru on. Greta tahtoo korun itselleen. Greta haluaa myös tietää mitä Jeminan viimeisenä ilta on tapahtunut.

- Minä (Johannes) muistin sen korun. Se oli Jeminalla aina. Ja minä muistin kuinka tärkeä se oli Gretalle. Se oli hänen viimeinen lenkkinsä tyttäreen...

Kolmas kertoja on Jemina. 

- Viinaa olen juonut yhden kerran elämässäni. Yhden ainoan kerran, se riitti. Paska huume.

Jeminalla on syynsä miksei voi juoda alkoholia. Siitä tulee mieleen isä, joka makaa eteisen lattialla sammuneena ja viinalta löyhkäten.

Miten voikaan saada niin paljon asiaa mahtumaan näin vähiin sivuihin. Kuinka äiti tuntee syyllisyyttä ja pohtii olisiko voinut tehdä jotain joskus toisin? Ja miten kaikilla on omat riippuvuutensa. Johanneksella alkoholi, Jeminalla huumeeet ja Gretalla some:

- Otin puhelimen, tarkistin Facebookin ja Instagramin, tykkäilin ja kommentoin. Kohta olisi kulunut tarpeeksi aikaa edellisestä päivityksestä, ja voisin tehdä uuden.

Miten isäkin tuntee syyllisyyttä. Jos ei olisi juonut, niin olisiko Jemina elossa? 

Ja Jemina, joka tarvitsee jatkuvasti rahaa, jota saa lisää varastamalla ja myymällä itseään. Äidiltä ei kannata enää pyytää, mutta isältä voisi saada. Tosin joskus täytyy valehdella kuolevansa jollei saa rahaa korvaushoitoja varten. Heti.

- Lainaksi vain. Saan sossusta rahaa ensi viikolla. Maksan heti sitten.

Ja miten Jemina pohtii elämäänsä, nuoruuttaan. Milloin ja mistä kaikki alkoi?

-Mun äiti. Sen vittu saksannatsin sanavarastossa on vain, että kuinka pitäisi maailman ja ihmisten olla sen mielestä, siis muiden ihmisten. Menkää helvettiin äiti ja kaikki. 

 Miksi joiltain onnistuu kohtuukäyttö ja miksi toiset addiktoituvat? Miksi isäni on surkea juoppo? 

Miten tarinassa lopulta käy? Saavatko Greta ja Johannes mielenrauhan ja miten he syyllisyyttään ja omaa pahaaoloaan käsittelevät? Greta on sitä mieltä, että Jeminalla oli ollut onnellinen lapsuus. Että tyttö itse halusi ja sai raa'an murrosiän, joka ei voisi olla äidin vika! Voisiko syy Jeminan pahaan oloon olla Johanneksen juomisessa? 

Auttaako äitiä kirjan kirjoittaminen ja opetustyö yliopistossa ja jatkaako Johannes valitsemallaan tiellä? Mitä oli tapahtunut sinä kohtalokkaana iltana jolloin Jemina kuoli? Voisivatko Gretan ja Johanneksen haavat koskaan umpeutua?

Rohkea ja viiltävän vaikea aihe, jonka toteutus on onnistunut. Vahvaa kerrontaa. Koskettava ja surullinen tarina. 

Addiktille mikään ei ole pyhää. Hän pettää jokaisen, myy kaiken. Addikti on vampyyri, joka imee veren ja elämän kaikista lähelleen tulevista ihmisistä.

+++++++
Kirjailija, runoilija, ent. juristi
Jarkko Tontti, synt. 1971 Tampereella, asuu Helsingissä.

*******

Ilmestyneet teokset:
Romaanit: Luokkakokous 2007 - Sali 2011 - Lento 2013 - Ihmiskokeita 2016 - *)Perintö 2018 - Haava 2021

Fantasiaromaanit:
Vedeeran taru 2012 - Vedeera vaarallisilla vesillä 2018

Runokokoelmat:
Vuosikirja 2006 - Jacasser 2009 - Lain laita 2020

Esseekokoelmat:
Koti, uskonto ja isänmaa 2011 - Viisastuminen sallittu 2016

* Hyvä on myös edellinen romaani, ohessa linkki: Perintö