Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä - dekkari - 6. osa

Siitä päätellen mitä näyttämöllä oli juuri nähty, odotettavissa olisi huikea jatko. Ooppera oli tuominnut lukuisat kulttuuripersoonat rahanhimoisiksi verenimijöiksi, eikä Marianne voinut hillitä huvitustaan. 

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä, 272 s. - 6. osa Marianne Jidhoff -sarjaan - suom. ilm. 2020 - På sex meters djup 2016 - suomennos: Anu Koivunen - kansi: Emmi Kyytsönen - Into Kustannus Oy ******** arvostelukappale

Seth ja Estrid Kaaverman olivat kirjoittaneet, ohjanneet, lavastaneet ja puvustaneet oopperan, jossa aiotaan ravistella julkisuuden piirejä. Oopperaa tulisi tukemaan myöhemmin ilmestyvä kirja, jossa olisi lisää paljastuksia. Kirjan kanssa samaan aikaan pidettäisi näyttely.
- Viime vuosina Kaavermanit olivat keskittyneet entistä enemmän tuomaan julki valikoituja totuuksia.

Oopperan gaalaillan jälkeen Kaavermanit katoavat. Tyttäret, 16-vuotias Tintin ja 20-vuotias Nancy eivät ole huolissaan, sillä vanhemmat ovat ennenkin tehneet katoamistemppujaan. Ja muutenkin tytärten välit vanhempiin eivät ole olleet kovin lämpöiset, josta osoituksena mm. se että kumpikin tytär asuu yksin isossa asunnossaan.

Sitten vanhainkodissa sattuu murha. Mystinen tapaus, jolle ei ole selitystä. Vanha rouva oli aikoinaan ollut pidetty sosiaalityöntekijä, mutta halusiko joku vielä vuosien jälkeen kostaa. Tai olisiko tapaus kosto rouvan tyttärelle, joka televisiossa roimii välillä hyvinkin vahvoin sanoin julkisuuden henkilöitä, politikkoja ja muita vallassa olevia henkilöitä.

Marianne Jidhoff on hyvin varakas 55-vuotias nainen, joka oli aiemmin jättämässä työelämää, mutta palasi virkaansa syyttäjäviraston syyttäjänsihteeriksi. Marianne on leski, jolla on kolme aikuista menestynyttä tytärtä. Aviomies, Hans Larson, on aikanaan kuollut syöpään.

Koska Kaavermaneista ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään alkaa pääsyyttäjä Alexandra Baranskin ryhmä tutkia tapausta. Tiimissä on Mariannen lisäksi keskusrikospoliisin tutkija Torsten Ehn ja vastavalmistunut konstaapeli Augustin Madrid. 
Tutkijaryhmä kokoontuu Mariannen luona, sillä hulppeassa huoneistossa on tilaa ja rauhaa pohdistella tapauksia. Ovatko Kaavermanit astuneet väärän/väärien ihmisten varpaille? Tätä tutkiessaan ryhmä törmää myös erääseen poliittiseen ryhmittymään, jolla on ainakin yksi kytkös tapahtumiin. 

Jälleen kerran avoimia kysymyksiä riittää: Missä Kaavermanit ovat? Mitä vanhalle rouvalle on tapahtunut? Ja mitä muuta ryhmä löytää penkoessaan tapauksia? Entä Mariannen rakkauselämä, mitä sille kuuluu?

Denise Rudberg on tyylilleen uskollinen. Murhia ja kalliita valkoisia tryffelinougatkonvehteja sopivassa suhteessa. Tosin sen havainnon olen ollut tekevinäni, että kirja kirjalta chick lit -tyyli vähenee ja rikostapaukset lisääntyvät. Hyvä näin, vaikkakin chick lit antaa tarinalle mukavan pienen kuorrutuksen... jollei sitä ole liikaa. 
- ...kukallinen Josef Frank -tapetti viimeisteli nostalgisen ilmeen. Pöytä oli Bruno Mathssonin ja Piet Heinin Superellipse, ja tavallisten Myran ja Seiska -tuolien sijasta pöydän ymärille oli valittu kolmas tanskalainen, Hans Wegnerin Y-kirjaimen muotoinen klassikko.

Ja eihän Marianne olisi mitään, jollei hän nautiskelisi konvehtejaan ja polttaisi Davidoff-pikkusikareita (vaikka edelleen yrittää päästä tupakoinnista eroon.)

Plussaa annan alussa olevasta henkilögalleriasta, jossa kerrotaan kuka kukin on ja mitä ko. henkilöille on viimeksi tapahtunut. Tällainen kertaus voisi olla jokaisessa kirjasarjassa, niin ei tarvitsisi muistella.
Kyllä Marianne Jidhoffeja ihan mielikseen lukee, vaikka olinkin ensimmäisen osan jälkeen luovuttamassa. Sopivasti on myös yksityiselämää, joka sopii vallan hyvin tämäntyyliseen dekkariin. Tuntuu, että dekkareiden sisällöt vain raaistuvat, joten hyvä, että kevyempääkin on tarjolla. Sarjaa on jäljellä vielä ainakin kaksi osaa.  


P.S. Huvikseni katsoin erään suomalaisen suklaavalmistajan sivuilta mitä konvehdit maksavat.
Yksi suklaakonvehti maksa eurosta ylöspäin. Puoleen kiloon mahtuu noin 63 kpl ja tämän konvehdin puolen kilon pakkaus maksaa 67.78 € / kg
Kirjassa Marianne ostaa erääseen tilaisuuteen kolme kiloa konvehteja, joten jos olisivat näitä, niin hinta olisi 406,68 €.

+++++++++
Kirjailija ja ent. yökerhoyrittäjä ja kirjallisuusaiheisen tv-ohjelman juontaja
Denise Rudberg, synt. 1971 ja asuu Tukholmassa.    
Tuottelias kirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut chick lit-romaaneja, mutta vuonna 2010 siirtynyt kirjoittamaan rikosromaaneja. 
Denise Rudberg Helsingin kirjamesssuilla syksyllä 2019
(ⓒ Piritta's foto)

************
Aiemmat Marianne Jidhoff-sarjan suomennokset:
Yksi tappava syrjähyppy 2015 -  Toinen toista pahempi  2016  -  Kolmen kohtalokas leikki 2017  - Neljä kertaa kosto  2018  - Kun kello lyö viisi 2019  - Kuuden metrin syvyydessä 2020 - Tulossa: Seitsemän syytä kuolla 1/2021

Sarjasta suomentamatta  Åtta steg bakom 2018

Lisäksi löytyy kaksi nuortenkirjasarjaa ja pari tietokirjaa

Suomennettu myös kaksi ihmisuhderomaania, jotka on kirjoitettu yhdessä Hugo Rehnbergin kanssa:
Ihan vain väliaikaista 2017 - ainakin e- ja äänikirjana    -    Niin se sitten meni 2018 

Linkki edelliseen osaan: Kun kello lyö viisi (bonuksena Fiona Bartonin Lapsi):
https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/02/barton-lapsi-rudberg-kun-kello-lyo.html

..................
Osallistun tällä kirjalla (2/7) Dekkariviikkoon ja huomenna on vuorossa rikosalan tietokirja.

Kirjabloggareiden kirjaviikkoa emännöi tänä vuonna Mari Luetut.net -blogista.
https://luetutnet.wordpress.com/2020/05/20/dekkariviikko-kirjablogeissa-8-14-6-2020/?fbclid=IwAR2Rf48SwNB-Fk_kSTvRMIVUIKbooaIn8oUqZUG_V221MlDNw85_VfRoPpw



Kirjakaupat huomioivat rikoskirjallisuuden pitkään jatkunutta menestystä viettämällä valtakunnallista Dekkariviikkoa 8. - 14.6.2020

^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter


Kommentit

  1. Minäkin pidän kovasti tästä sarjasta!
    Kerrankin päähenkilöt ovat kunnollisia ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta. Hyvä, että tällaisiakin dekkareita kirjoitetaan Käsittääkseni Rudberg on kovin suosittu kotimaassaan.

      Poista

Lähetä kommentti