Schepp: Kadonnut poika & Sarenbrant: Osasto 73 - dekkari


Kaksi ruotsalaista dekkarisarjaa, joissa molemmissa on nainen pääosassa, mutta kovin erilaiset naiset. Syyttäjä Jana Berzelius häärää lain molemmin puolin ja rikostarkastaja Emma Sköld on perheellinen ja lempeämpi.


Kadonnut poika, 416 s. -  4. osa Jana Berzelius -sarjaan - suom. ilm. 2019 - Pappa's pojke 2017 - suomennos: Meri Ala-Tauriala - kansi: Charlotta Paulson - HarperCrime ********** kirjaston kirja

Päähenkilö Jana Berzelius on erikoinen ihminen, joka häärää lain molemmilla puolilla. Tämä johtunee osittain hänen rankasta lapsuudestaan, josta kerrotaan vähän tässäkin osassa. Lisäksi Janan on vaikeata, lähes mahdotonta, solmia läheisiä suhteita kehenkään. Yhtenä syynä on se, että Janalla on vartalossaan eräs "merkki", jota ei anna kenenkään nähdä. 

Syyttäjä Jana Berzelius pääsee tällä kertaa tutkimaan mm. Witellin perheen pojan katoamista ja siihen liittyviä muita tapahtumia. Perheessä on jotain outoa ja isä salailee asioita.

Tietysti tarinaan sotketaan myös edellisistä osista tuttu rikollinen Danilo Peña, joka ottaa yhteyttä Janaan saadakseen tältä apua tietyssä asiassa. 

Olen pitänyt sarjaa ihan hyvänä, vaikka päähenkilön toimet ovat kyseenalaisia. Kiva, kun aina ei ole alkoholisoitunutta ja väsynyttä poliisia. Senpä vuoksi annan anteeksi Janan tekemiset, vaikka välillä epätodellisia ovatkin. Jollei välitä päähenkilöiden yksityisyydestä, niin kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta suosittelisin kuitenkin aloittamaan sarjan alusta.
Minulle tulee Janasta mieleen Jenny Rognebyn kirjoista tuttu Leona. Jana on vain persoonana mielenkiintoisempi.

-------------------
Pari sana kirjasarjasta: Lukijat ovat valinneet Emelie Scheppin Crimetime-festivaaleilla vuoden dekkaristiksi vuosina 2016, 2017 ja 2018. Teoksia on myyty noin miljoona kappaletta.
Kirjailija kertoo, että kirjoissa on kaksi päälinjaa. Jana Berzeliuksen tarina kulkee kirjasta toiseen. Lisäksi jokaisessa kirjassa on oma rikosjuonensa ja tarinansa.
Janasta sanotaan, että hän on monimutkainen hahmo, mutta myös oikeat ihmiset ovat monimutkaisia ja kompleksisia. Hahmoista on tahallaan tehty sellaisia, joista ei oikein tiedä rakastaako heitä vai vihaako.
(Aamulehti 2017)

+++++++++
Rikoskirjailija, ent. mainosalan projektijohtaja:
Emelie Schepp, synt. 1979 Motalassa, jossa myös asuu.

**********
Ilmestyneet teokset:
Ikuisesti merkitty 2017  -   Valkoiset jäljet 2017 -  Hidas kuolema 2018  -  Kadonnut poika 2019 - 
Broder Jakob 2019 (suom. ilm ??)

Linkki edelliseen osaan:
https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2018/05/emelie-schepp-hidas-kuolema-3-osa.html

-----------------------------

Sofie Sarenbrant: Osasto 73, 397 s. - suom. ilm. 2019 - 2. (4) itsenäinen osa Emma Sköld -sarjaan - Avdelning 73, 2015 - suomennos: Annamari Typpö - kansi: Sanna-Reeta Meilahti - WSOY *********kirjaston kirja

Päähenkilö Emma Sköld on joutunut vakavaan ratsastusonnettomuuteen ja on koomassa sairaalassa. 
Herättyään kuukausien jälkeen Emma huomaa olevansa sairaalassa, mutta mitä on tapahtunut ja missä on hänen ja Kristofferin pieni Ines-vauva. Muisti palautuu pikkuhiljaa ja Emma alkaa pohtia oliko onnettomuus tahallaan järjestetty ja jos oli, niin miksi? Mitä sellaista Emma tietää, että hänet pitäisi ehkä raivata tieltä pois. Onko sairaalassa turvassa?  Emma pyytää työtoveriaan Thomas "Nyllet" Nyhlénia Tukholman poliisista tutkimaan onnettomuutta.

Entä kuka on hoitanut Ines-vauvaa Emman sairaala- aikana? Kristoffer tietysti, mutta hoitiko/hoitaako joku muukin? Onko Kristoffer löytänyt uuden naisen Emman maatessa koomassa? Kaikenlaisia ajatuksia putkahtaa mieleen sängyssä maatessa. 
Emman läheiset ovat tietysti onnellisia heräämisestä. Kaikki ovat olleet kovilla ja huolissaan. Josefin-sisko ja vanhemmat ovat käyneet usein tervehtimässä sekä tietysti Kristoffer vauvan kanssa. Tulee aika, jolloin Kristofferia ja tytärtä ei ole hetkeen näkynyt. Emma huolestuu ja pyytää Nylletiä käymään kotona katsomassa onko jotain tapahtunut. Ja totta totisesti, Nyllet yllättyy siitä mitä löytää...

Kohtuullisen hyvin kirjoitettu tarina, jossa ei tuntuisi olevan paljon tapahtumia, mutta se on harhaa, sillä koko ajan tapahtuu. En pitkästynyt, enkä kaivannut tällä kertaa yhtään tiivistystä. 
Loppua kohden tahti kiihtyy ja kun päästään viimeisille sivuille, niin totean, että onhan se seuraavakin osa luettava. Ilmestyy syksyllä. Suomennoksien kanssa voisi vähän skarpata.

++++++++
Pari sanaa kirjailijasta ja sarjasta:
Sofie Sarenbrant, synt. 1978 Tukholmassa, valokuvaaja ja ent. toimittaja. Lapsena Sarenbrant haaveili ponista ja kun sellaisen sai, niin yksi unelma-ammateistakin oli selvä: kilparatsastaja. Toisin kävi, mutta hevosia ei ole unohdettu, sillä Sarenbrant ratsastaa edelleen.
Harrastukset: juokseminen, laulaminen, lukeminen ja kirjoittaminen sekä valokuvaus ja perheen kanssa oleilu. Kirjailijaesikuvana on Lars Kepler.
Sarenbrant halusi kirjasarjan päähenkilön olevan nuori ja kunnianhimoinen ja niin syntyi Emma Sköld. Kirjailijan kirjoja on myyty 2 miljoonaa kappaletta.
(Lähde: Sofie Sarenbrantin kotisivut)

Osasto 73:sta:
Sarenbrant on saanut inspiraation kirjaan, kun oli jokunen vuosi sitten tervehtimässä isoäitiään Danderydin sairaalan osastolla 73. Sairaalaan oli vaikea mennä, sillä isoäiti ei olisi halunnut päästää lähtemään pois. S.S. sanoo:" Pelkään verta, vammoja ja sairauksia, sitä että minut jätetään vierailden ihmisten armoille. Siis kaikkea sitä, mitä Emma Sköld joutuu tässä kirjassa kestämään."
Muutaman vuoden kuluttua ajatukset alkoivat pyöriä sairaalamiljöön ja dekkarijuonen ympärillä.  

************
Kymmenestä ilmestyneestä teoksesta on vain osa suomennettu:
3. osa: Avoimet ovet 2019 - **)  4. osa: Osasto 73   2019  - **)5. osa: Kerjäläinen 2019 (ilmestyy lokakuussa 2019)

Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet suomentamattomat kirjat: Vila i frid  - Andra andningen
Emma Sköld-sarjaan on tulossa ainakin kuudes osa ja uusikin trilogia on aloitettu, joka alkaa kirjalla: Bakom din rygg 2017

Linkki edelliseen osaan:

...................
Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa. Haasteen järjestää Tuija Tuijata-blogista.
https://tuijata.com/

Tänään päivityksessäni on kaksi naiskirjailijaa: Emelie ja Sofie. Molempien kirjoissa on myös naispäähenkilöt: Jana ja Emma.
Nimipäiviään viettävät tänään Oili ja Olga. Onnittelut!

                                                     naistenviikko 2019

kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen

Kommentit