1930-luvun kylän monimutkaisia suhteita sekä elämää 1680-luvulla Tukholman hovissa.
....
Aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta taisin mokata kuuntelemalla kirjan. Tarinassa on kymmeniä henkilöitä ja tapahtumia kertovat eri ihmiset. Alussa on pitkä henkilöluettelo, joka ei auta kuulijaa. En voinut muistaa kaikkia hahmoja. Kuunnellessa tarina tuntuu myös liian pitkältä.
Teksti on kyllä kaunista ja paikoin huumorilla kyllästettyä, mutta valitettavasti teos ei näin kuunneltuna tehnyt vaikutusta. Kunpa tietäisikin etukäteen mitä kirjoja ei kannata alkaa kuunnella.
Lukijat ok.
+++++
Kirjailija, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja
Markus Nummi, synt. 1959
......
Kristiina Vuori; Kuningattaren lemmikki, 380 s. - 2. osa Tulppaani -sarjaan - ilm. 2024 - kansi: Eevaliina Rusanen - Storytelin äänikirja - kesto: 12 t - lukija: Krista Putkonen-Örn - Tammi
Kuningattaren lemmikki jatkaa "Tulppaaneja kuninkaalle" -kirjaa, joka ilmestyi 2024. Kuinka pääsee haaremiorjattaresta kuningattaren hovineidoksi. Irlantilaistyttö lahjoitetaan osmanien haaremista Ruotsiin, Kaarle XI:lle.
Äänikirjan sisältötiedot kustantajan sivuilta:
" Talvella 1685 Tukholman hovi saa hupia. Sulttaanilta tulleiden tulppaaninsipuleiden ohessa lahjoitetaan kuninkaalle nuori orjatar Lale, ”Tulppaani”. Nauru vaihtuu kateuteen, kun kuningatar ottaa tytön suosikikseen, nimeää tämän kaimakseen, Ulrikaksi, ja utelee tältä jopa vinkkejä sänkykamariin. Neito olisi itse neuvojen tarpeessa, kun menneisyydestä palaa pahamaineinen kaapparikapteeni, mies, jonka Ulrika jo pikkutyttönä aavisti sekä vaaralliseksi että vastustamattomaksi.
Kuningattaren lemmikin inspiraationa on ollut historiallisen Ulrika Beata Tanton elämä."
.....
Luen kovin vähän historiallista romantiikkaa ja tartuinkin hiukkasen epäillen ensimmäiseen osaan. Kuinka kävi? Pidin kovasti Tulppaaneja kuninkaalle -kirjasta, mutta jostain syystä toinen osa ei viehättänyt samalla lailla. Toisen osan tarina ei ole yhtä kiinnostava, ja hahmotkin lätistyivät. Harmi.
Lukija olisi voinut hieman himmata eläytymistään.
+++++
Kirjailija, ent. tiedottaja
Kristiina Vuori (pseud.) synt. 1968 Helsingissä, asuu Järvenpäässä.
*****
Ilmestyneet teokset:
Näkijän tytär 2012 - Siipirikko 2013 - Disa Hannuntytär 2014 - Neidonpaula 2015 - Kaarnatuuli 2016 - Filippa 2017 - Elinan surma 2018 - Viipurin valtiatar 2019 -Neitsytkruunu 2020 - Samettiin kätketty 2021 - Kesytön liekki - 2022
Tulppaani:
Tulppaaneja kuninkaalle 2023 - Kuningattaren lemmikki 2024
Tulossa: Pihlajanmarjat - ilm. toukokuussa 2025
(Työporukka Leningradissa 1990-luvulla.)
...
Äänikirjasovelluksen maksan itse.
Kommentit
Lähetä kommentti