Marjaleena Etula: Kuvaussihteeri lyö klaffia

 Yleisradio hakee vuoden kestävälle kuvaussihteerikurssille nuoria, joilla on jo jonkin verran elämänkokemuta. (1971)

Marjaleena Etula: Kuvaussihteeri lyö klaffia, 272 s. - ilm. 2023 - kansi: Marjaleena Etula - Momentum Kirjat

Kirja alkaa Marjaleena Etulan varhaisvuosista Ylessä 1970-luvulla, jolloin tuli mahdollisuus pyrkiä kuvaussihteerikurssille.
Etulalla oli jo HSO-sihteerin tutkinto. Tuolloin oli hyvin yleistä, että kurssihakijoilla oli jo taustalla muita opintoja tai jopa ammatti. Etula oli viettänyt unettomia öitä pohtiessaan pääseekö kurssille vai ei. (Ei ihme, sillä noihin aikoihin Suomessa oli kaksi - etenkin nuorten naisten himoitsemaa - ammattia, joihin oli pyrkijöitä noin tuhat kumpaankin. Pyrkijämäärä oli noina aikoina todella suuri. Toiselta kurssilta valmistui lentoemäntiä ja toiselta kuvaussihteereitä. Vuosien aikana myös muutama nuori mieskin kävi kurssin. Blog. huom.) 
Kuvaussihteerikurssille pääsy ei siis ollut itsestäänselvyys, sillä valittuja oli aina vain vähän toistakymmentä. Marjaleenan kurssille pääsi 12 onnekasta. 

Ensin oli siis jännittävät pääsykokeet:
- Olen kuullut liikaakin, miten halu tutustua julkkiksiin ja päästä esiintymään on mieleessä. Muistakaa kuitenkin, että kuvausssihteerin ammatti ei ole oikotie toimittajaksi, Tuula Virtanen selosti viimeisessä haastattteluhuoneessa.

Etula kertoo kurssiajoistaan ja mitä silloin harjoiteltiin. Kokeiltiin erilaisia töitä, kuten filmileikkausta, työskentelyä kameramiehinä, ääni- ja kuvatarkkailijoina, miksaajina, studio-ohjaajina, maskeerajina, puvustajina, järjestäjinä, lavastajina, juontajina ja tietysti kuvaussihteereinä ja ohjaajina. Ja tietysti sitä klaffin käyttöä. Koulutus oli monipuolista, koska kuvaussihteerin oli tiedettävä mitä kukin tekee. 

Parikymnentä vuotta myöhemmin Etula:
- ...kuvaan inserttimateriaalia pienellä digikameralla, editoin sen tietokoneella, kirjoitan tekstejä typo deko-ohjelmalla, ohjaan studiokeskusteluja, toimin tuotantopäällikkönä ja valitsen budjettivastuullisena tuottajana arkisto-ohjelmien helmiä Teema-kanavalle.

Näin työt muuttuivat ja kehitys jatkuu edelleen... 

1980-luvulla kuvausssihteerit päättivät aloittaa lakkotaistelun parempien palkkojen ja työehtojen toivossa. Tuolloin kuvaussihteereitä oli 134. 
Samalla vuosikymmenellä perustettiin YLE-Shop, jonka vetonaula oli Pikku Kakkosen logolla varustetut t-paidat. Näitä paitoja myytiin vuosikausia ja muistan kuinka raavaista miehistä oli huvittavaa liikkua  Pikku Kakkos-paita päällään. Myös Radio Mafia-  ja merisääpaita olivat suosittuja. (Minulla oli nämä kaikki - tietysti.)

2000-luvulla siirryttiin digitaalisiin tv-lähetyksiin (27.8.2001) 
- Samalla ohjelmatoiminnan aloittivat myös Ylen uudet kanavat YLE24, Teema ja FST, Mikael Jungner aloitti Ylen toimitusjohtajana 1.5.2005. Ylen Elävä Arkisto avattiin vuonna 2006 ja Yle Areena 2007. 

2000-luvulla yleistyivät myös pitkät palaverit ja paripäiväiset seminaarit. Virkistyspäivät toivat kivaa vaihtelua puuduttaviin seminaareihin. 

Etula kertoo kirjassaan vain niiden ohjelmien teosta, joissa on ollut mukana, kuten vuosia pyörinyt Kukkokiekuu, joka vaihtui 1996 Lauantaivekkariksi ja Sunnuntaaivekkariksi. Lisäksi Etula oli mukana tekemässä lukuisia dokumentteja, joita kuvattiin Suomen lisäksi ulkomaillakin, kuten silloisessa Neuvostoliitossa. Sitten oli Harmaa laatikko, Tiistaitiima ja monet, monet muut. Mitä kaikkea näiden ohjelmien teon aikana tapahtuikaan. Kaikenlaista hauskaa ja vähemmän hauskaa. 

Kirjassa on myös Etulan yksityiselämää, joka alkoi teekkarikylästä vuonna 1970. Suhde muuttui avioliitoksi ja omakotitalon rakentamiseksi. Vuorotyö, lapset ja matkustelu olivat tietysti jo tuolloin vaikea yhdistelmä perheelliselle henkilölle. Etulalla oli apunaan isovanhemmat ja päivätyössä käyvä mies. 
(Kaikilla ei ollut turvaverkkoja ja vuorohoitopäiväkoteja vuorotyölaisten lapsille oli vain ani harvassa. Blog. huom.)

Lukiessani teosta oli vähän niin kuin kotiin olisi tullut, sillä minäkin tein työurani Ylessä ja aloitin kuvaussihteerinä tv-uutisissa. Kurssiaikana joutui harjoittelemaan eri toimituksissa, joka oli jännää ja kehittävää. Tartuin siis mielenkiinnolla kirjaan, jossa pääsi kurkistamaan menneisyyteen ja toisenlaisten toimituksien työtapoihin. Ylesssä työt nimittäin vaihtelevat toimituksen mukaan. Osa henkilöistä on minulle vieraita, mutta oli mukava bongata tuttujakin.
(Ylessä on tälläkin hetkellä lähes 3000 työntekijää, joten ei voi tuntea kaikkia. Blog. huom.)  

Teksti etenee vuosikymmenittäin alkaen 1970-luvusta ja päättyen nykypäiviin, jolloin  Etula on eläkkeellä. Kirjassa on myös Ylen historiaa nähtynä pääosin Helsingin eli Pasilan kantilta. 
Yksityiskohtaisen tiedon kirjoittamista on helpottanut Etulan vuosikausia pitämät päiväkirjat, joista on otteita kirjassa. 
- Olen kirjoittanut kokemuksia päiväkirjoihin enemmän tai vähemmän säännöllisesti. 

Etula sanoo kirjoittaneensa vain niistä tapahtumista ja ohjelmista, jotka ovat koskettaneet sydäntä. Tähtihetket-luvusta poimittu:
- Vaikka pääsin kokeilemaan urani aikana erilaisia työtehtäväiä, olen sydämessäni aina kuvaussihteeri.

(Tämä oli varsin yleistä. Moni kuvaussihteerinä aloittanut siirtyi vuosien saatossa muihin Ylen tehtäviin. Siinä apuna oli Ylen Radio- ja televisioinstituutti (RTI), jossa järjestettiin erilaisia lyhempiä ja pidempiä kursseja ja jatkokoulutuksia. RTI on lopetettu, vuotta en löytänyt - Blog, huom.)

Leppoisasti kirjoitettu teos, joka avaa kivasti yleläisen menneisyyttä. Ainoa mikä hieman häiritsi oli matkoilla nautitun alkoholin määrän toistaminen. Sitä olisi voinut jättää vähemmälle, vaikka ajat olivat muinoin erilaiset. Kaipasin lisää menneisyyden tapahtumia, sillä niistä kyllä löytyy vaikka mitä hauskaa (ja vähemmän hauskaa).
Etula on paljon nähnyt ja kokenut työvuosiensa aikana. Tekniikka on lisääntynyt vuosien ja vuosikymmenien mittaan ja aiheittanut kaikille yleläisille omat haasteensa. 

Jos ikinä olette miettineet mitä kummaa kuvaussihteeri on aikanaan tehnyt, niin lukekaa tämä teos. Tai jos ikinä olette miettineet mitä Ylessä on vuosikymmenien aikana tapahtunut (tosin näkökulma on vain Etulan), niin lukekaa tämä kirja.

Vierailin Marjaleenan blogissa ja olipa siellä huikea määrä mm. yksityis- ja ryhmänäyttelyitä. Galleriassa on lukuisa määrä hienoja akvarelli- grafiikka- yms. teoksia. Jos blogi kiinnostaa, niin ohessa linkki: Hikipisarat
 
Kuvausihteeri on kuin lamppu tässä niin pimässä Ylessä, Hehkukaatte edelleenkin ja lujittakaa uskoa yhteistyöhön. (Lavastaja)

P.S. Klaffi on kuvan ja äänen synkronointiväline, tauluosaan kirjoitetaan tuotantonumero sekä kohtauksen ja otoksen numero. (Jokaisella ohjelmalla, kohtauksella ja otolla on oma numeronsa, joten tarkkana saa olla.) Kirjan lopussa on lisää kirjassa käytettyä ammattisanastoa. 

(Nykyään on olemassa myös elektronisia klaffeja. Jos haluat tietää enemmän klaffin käytöstä, niin kts. Wikipediasta. Blog. huom.)

++++++
Kirjailija, kuvataitelija, ent. kuvausihteeri, tuotantopäällikkö, projektituottaja Ylen asia- ja kulttuuriohjelmissa 1973 - 2007
Marjaleena Etula, synt. 1949 Hämeenlinnassa, jossa nykyään asuu. Harrastaa kuvataiteita, kirjoittamista ja kokkausta. 

******
Ilmestyneet teokset:
Kuvaussihteeeri lyö klaffia 2023

Kirjan kansi on Etulan kollaasi nimeltä Kuvausihteerin neljä kättä.

Kommentit

Lähetä kommentti