Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja

 

Ikkunassa koivujen takaa kohoaa taivaanpala kuin kireäksi pingotettu kangas. Neulanmuotoinen pilvi liikkuu sitä kohti. Minä olen taivaalla ja tässä: rajalla kahden elämän välissä, huomisen ja entisen.

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja, 332 s.- ilm. 2023 - kansi: Tiia Javanainen - kannen kuva: Anne Vuori-Kemilän kotialbumi - Karisto

Loistavasti kirjoitettu romaani vetää lukijalta maton alta heti ensimmäisessä luvussa, jossa kuvataan vuonna 1907 tapahtunutta onnettomuutta, jossa Warjakan saaren edustalla hukkui kaksikymmentä laivanlastaajatyttöä  ja -naista. Olosuhteet olivat vaikeat, oli pimeää ja myrskyävää ja kaiken lisäksi veneen kippari oli humalassa.

Raskas työpäivä oli ohi ja naiset laskeutuivat väenkuljetusveneeseen, joka sitten kaatui.

Näin seitsemänvuotias tyttö jäi orvoksi ja ilman sisarta.

Tarina jatkuu Reetan kertomana alkaen vuodesta 1922, jolloin Reeta on jo nuori nainen. Reeta rakastuu ja tulee raskaaksi, mutta saa keskenmenon. Sitten Reeta tapaa uuden miehen ja tulee taas raskaaksi. Valitettavasti mies ei ole vapaa. Raskauden takia Reeta saa potkut ja alkaa ropoja ansaitakseen pyykätä. 
- Mietinpä asioitani miten päin tahansa, tunnustettava se on: taivuttava ylpeänkin kun köyhyys kolkuttaa ovelle ja lapsi parkaisee nälkäänsä. (...) Seuraavana päivänä menen muiden surkimusten lailla anomaan köyhäinapua.

Helppoa sekään ei ollut:
- Tunnen miten vanha tuttu häpeä vyöryy päälleni kuin talonkorkuinen aalto. Olen yhä sama Reeta, töllisteltävänä ja armopaloja anelemassa. Kelpaamattomana ja äänettömänä.

 Lopulta Reetan on tunnustettava itselleen, ettei pärjää. Ottaisikohan vauvan Toivo-isä ja tämän Elmi-vaimo Signen kasvatikseen. Ja ottavathan he, lapseton pariskunta. 

Ajan kuluessa Reeta avioituu ja saa lisää lapsia sekä aviollisia että aviottomia. Liha kun on heikko. Kun Reetalla menee paremmin, hän alkaa vaatia Signeä takaisin hoitamaan taloa ja velipuolikatrasta. Signe on asunut kuusi vuotta rakastavan kasvattiperheen luona, eikä edes muista äitiään, vierasta ihmistä. Signe ei haluaisi lähteä, eivätkä isä ja  äitipuoli päästää.

Signen on kuitenkin pakko palata, eikä äiti koskaan anna Signen tavata kasvattivanhempiaan, vaikka nämä kovasti pyytävät. Signe raataa Reeta-äidin ja tämän miehen Veinin kotona:
- Täällä tyttöä tarvitaan kun Veini on savotoilla; potut on laittamatta maahan, porkkanat istuttamatta, pahnat porsaille vaihtamatta ja hyyskän sonnat tyhjentämättä....
Ja vielä pitäisi velipuolia vahtia. Signe puurtaa vastaananomatta, mutta päättää lähteä taakseen katsomatta toiseen kotiinsa heti kun pääsee ripille. Ja päätös pitää.

Reeta kirjoittaa monesti perään, mutta Signe repii kirjeet. Hän ei halua enää ikinä tavata äitiään.

Signe työskentelee saksalaisten sotasairaalassa ja tapaa tuona aikana miehen, johon rakastuu. Aikanaan Signe joutuu lähtemään sairaalasta.

Tulee jatkosota ja Signe pelkää rakkaansa puolesta. Missä mies on? Liekö enää elossa.

Ympyrä sulkeutuu kun Signekin päätyy laivalle lautahommiin. Löytyykö sodassa kadonnut mies vai löytyykö uusi? Miten elämä tästä jatkuu? Saako Signe paremman elämän kuin äitinsä ja korjautuvatko äidin ja tyttären välit koskaan? Suostuuko Signe antamaan äidilleen anteeksi?

Tämän enempää en halua romaanista kertoa. Jätän loput lukijoille.
.........

Olen ihan myyty, niin hyvä teos tämä on. Elävää kieltä rikastuttaa silloin tällöin putkahtava murre: "Fööriluukun porukka täys, mitseppi täys, ahteriluukku täys. Tarina on kiinnostava ja vahva ja se kantaa viimeiselle sivulle asti. Kertomus ihastuttaa, vihastuttaa, järkyttää ja saa surulliseksi. Onneksi monet asiat, nimenomaan naisten, ovat parantuneet vuosikymmenien saatossa. Tuon ajan naisten asema onkin kirjan pääteemoja. 

Entä kuinka järkyttävä aikoinaan onkaan ollut köyhän aviottoman naisen kohtalo. Ja kuinka rankkaa työtä naiset ovat nurisematta tehneet ahtaajina laivoissa. Valittaa ei saanut, muuten tuli potkut. Sai olla tyytyväinen, että ylipäätään joskus oli jotain työtä. Parhaiten pärjäsivät riuskat, ahkerat ja kovasanaiset naiset.

Tarinaan on saatu mahtumaan yllättävän paljon tapahtumia sivumäärään nähden. Naisten vaiheita seurataan n. 50 vuotta ja kertoijina ovat Signe ja Reeta. Äiti-tytär -suhde on kirjan toinen pääteema.

Henkilöhahmot ovat eläviä ja samaistuttavia, myös sivurooleissa olevat. Aili, jonka miehen sotatraumat purkautuvat alkoholiin ja väkivaltaan. Lapsuudenystävä Mari, joka jaksaa puhua Amerikkaan lähdöstä, mutta pääseekö sinne koskaan? Ja Inkeri, joka päätyy herrain "herkuksi". 

Vahva suositus! Tämä teos saattaa päätyä tämän vuoden kotimaisen proosan top-listalleni. Ja jo on ihme, jollei teos saa joitakin / jotakin palkintoa.

Jälkisanoissaan kirjailija kirjoittaa mm. näin: Tarinan tapahtumat ovat todellisia - niin päähenkilöiden elämänkäänteiden kuin historiallisten tapahtumien osalta. Reetan ja Signen lisäksi myös parilla sivuhenkilöllä on esikuvansa. 

Romaanin aihe löytyi miehen suvun arkistoista.

Totta on myös alun Warjakan edustalla tapahtunut katastrofi: 18.10.1907 sattui onnettomuus, jossa hukkui 20 oulunsalolaista naista, jotka olivat olleet norjalaista laivaa lastaamassa. Naisia kuljettanut hinaajan vetämä purjevene kaatui. Iäkkäin naisista oli +50 ja nuorin vain 8-vuotias. Humalassa ollut kippari, Walkamo, tuomittiin kolmen kuukauden vankeuteen, mutta ennen täytäntöönpanoa mies livahti Amerikkaan. 

Lukiessani tätä kirjaa, muistin, että minulla on hyllyssäni Vuori-Kemilän edellinenkin kirja, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020. Miten ihmeessä kirja on jäänyt minulta lukematta? Tämä asia korjataan.

Virta pärskyy ja kohisee kuin kesyttämätön eläin. Vesi hypähtelee ja kiertelee korkeiden kivien välistä, roiskuu ja syöksähtelee, törmää pieniin ja isoihin lohkareisiin ja heittäytyy niiden sivuitse ja yli. Tunnistan joen. Maahan viilletyn rajan, jonka olen piirtänyt entisen ja nykyisen väliin.

++++++

Kirjailija
Anne Vuori-Kemilä, synt. 1968

******
Ilmestyneet teokset:
Taivas ilman reunoja 2018 - Mustaa jäätä 2020 - Maahan viiletty raja 2023

-------
Kustantajalle iso kiitos kirjasta!