Kaarina Griffiths: Meren syliin, 1. osa

 

Mikä nyt Buddy, rauhoituhan poika, Emma tyynnytteli, kun he lähestyivät paikallaan poukkoilevaa koiraa. Buddy juoksi heitä vastaan, ikään kuin kertomaan, että tulisitte nyt pian, tämä on tärkeää.

Kaarina Griffiths: Meren syliin, 399 s. - 1. osa Cornwall -mysteeri -sarjaan - ilm. 2023 - kansi: Anna Väänänen - Otava

23.7.2023 6. kirja. Osallistun tällä romaanilla kirjabloggaajien naistenviikkohaasteeseen. 
Huomenna onkin sitten viimeisen teoksen vuoro. Mielenkiintoinen sekin. Siihen päivitykseen linkitän myös kaikki haasteen edelliset kirjat.

Taiteilija Kaisla Aalto on saanut kolmen kuukauden residenssiapurahan Cornwallissa työskentelyä varten ja päätyyy asumaan pienen englantilaiskylän rantamökkiin. Nainen oli vuokrannut mökin sen lasiverannan ja hienojen maisemien vuoksi. Verannasta tulisi hyvä ateljee, sillä valoa ja tilaa olisi riittävästi. Eikä paikalliseen pubiinkaan ole kuin kymmenen minuutin kävelymatka. 

Kylän pienuuden takia Kaisla tutustuu nopeasti paikallisiin, kuten Adamsonin pariskuntaan, joka pitää Mermaid Inniä eli pubia. 
Lucinda White on kylän taidepiirin vetäjä. On mukava saada tutustua toisiin taiteilijoihin. Lucinda vinkkaa, että tulemalla päivittäin pubiin pysyy kärryillä paikkakunnan tapahtumista - ja juoruista. 

Tullessaan Meirmaid Inniin Kaisla saa kuulla, että pubissa työskentelevä Amanda ei ole tullut töihin eikä naista ole nähty pariin päivään. Amandasta tehdään katomisilmoitus. Tapaus on outo, sillä kylästä oli kadonnut aikoinaan myös toinen nainen. Mitä silloin oli tapahtunut? Löytyykö Amanda? 

Emma Patel Evening Star-lehdestä on saapunut Lontoosta kirjoittamaan tapauksesta.
- En voi uskoa, että hän on jo kuullut että... Nainen piti pienen tauon. (..) No Amandan katoamisesta. Miksi muutoin Emma Patel olisi täällä? Sattumaa hänen täälläolonsa nimittäin ei ole. 

Onko Emmalla  paikallinen vuotaja kyläläisissä tai poliisissa?

Kylä vaikuttaa rauhalliselta paikalta, jonka asukkaat elelevät rauhassa ja tulevat toimeen toisten kanssa. Tietenkään näin ei ole, sillä asukkaiden välillä on kaikenlaisia jännitteitä.  Dolly Adamson on mustasukkainen, Ricky Adamson ei osaa pitää näppejään erossa pubin tytöistä, eikä Emmasta pidä oikein kukaan. 

Emma kertoo ettei ole onnistunut saamaan yösijaa lähistöltä, joten Kaisla päättää tehdä hövelin tarjouksen ja kutsua luokseen. Oliko se virhetikki? Menisikö työrauha nyt? 

Emma päättää esitellä Kaislalle maisemia ja pubin Buddy-koira otetaan mukaan
- Voitaisiin kävellä rannikon patikkareittiä länteen päin Penmeren lahdelle. Se reitti on tosi upea ja vaihteleva maisemiltaan. 
Naiset kävelevät hiekkarannalla, mutta missä Buddy on? Haukkuminen kuuluu jostain luolan uumensta. Mitä Buddy on mahtanut löytää? Joka tapauksessa poliisi pitää soittaa paikalle. 

Rikostarkastaja Paul Diggins, etsivä  Sarah Hayden ja vanhempi rikoskonstaapeli Matt Burns alkavat tutkia tapahtumia. Entä mitä alueella olevassa Meren lapset -kommuunissa mahdetaan puuhata?  
- Meren lapset oli kommuuni, jossa kasvatettiin luomuruokaa, tehtiin taidettta, parannettin maailmaa ja harjoitettiin jotain kummaa uskontoa. 

Mahtavatko henkinen johtaja Coral, tilan pomo River Jones ja/tai kokki Ravi Dewal olla laillisilla teillä? 

Mitään järkevää ei tunnuta saavan selville, joten avuksi pyydetään Antti Honkanen, joka oli hiljatttain ollut profiloijana Scotland Yardissa ja onnistunut mainiosti. Miehet tuntevat toisensa edellisten tapauksien tiimoilta eikä Diggins ei ole Honkasen tulosta  innostunut. 
(Trennan sokkelo -kirjassa kerrotaan Antti Honkasesta enemmän.)

Tässä dekkarissa on sama "vika" kun edellisissäkin kirjoissa eli alku etenee todella verkkaisesti ja loppupuolella alkaa vasta kunnolla tapahtua.  Alkuun olisi voinut kirjoittaa kunnon koukuttavan prologin. 
Pakko mainita yksi "lempiaiheistani" eli tiivistys. Sitä olisin alkupuolella tehnyt.
St Seren kyläposti -luvut olisin poistanut kokonaan. Niissä olevat vieraiden ihmisten kommentit tuntuivat jotenkin irrallisilta. Lisäksi olisin halunnut tietää lisää vanhasta tapauksesta, joka jäi muiden tapahtumien varjoon. 

Todella paljon alkaa- laulamaan -muotoja, jotka edelleen ärsyttävät. 

Henkilömäärä on saatu pysymään järkevänä, joten tarinaa on helppo seurata. Plussaa myös maisemakuvauksista, joita olisi saanut olla enemmän, etenkin kun sarjan nimi on Cornwall -mysteeri. 

Tässä kirja lukijoille, joita kiinnostaa Cornwall ja jotka pitävät hitaasti etenevistä dekkareista, joissa ei säntäillä paikasta toiseen. Joskin loppua kohden tahti kiihtyy. 
Jatkuukohan sarja tässä samassa kylässä ja kuka on pääosassa? 

Metsäkyyhky huhuili ja kurisi jossain lähellä. Kru-kuru-kru, kru-kruu-kru. Siinä oli jotain rauhoittavaa. Se oli hänen Cornwallin tunnelmaäänensä. Se ja meren äänet. Hän rakasti tätä luontoa.

++++++++
Kirjailija, toimittaja, psykoterapeutti 
Kaarina Griffiths on asunut Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa ja asuu nyt Cornwallin kreivikunnassa, Englannissa. 

********
Ilmestyneet teokset:
Punainen piru ja musta enkeli 2018 - Trennan sokkelo 2020 
Cornwall mysteeri -sarja:
Meren syliin 2023



...............
Kiitos kirjasta!

Kirjabloggaajien naistenviikkohaastetta luotsaa yhdeksättä kertaa Tuija:  Tuijata.Kultturipohdintoja

Nimipäiviään viettävät Oili ja Olga.
Lämpimät onnittelut!

Kommentit