Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella

 

Seuraavana päivänä lähdin kävelemään Sokchon hiekkarannalle. Rakastan tuota rantaa vaikka sitä runtelivatkin sähköpiikkilanka-aidat.

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella, 148 s. - suom. ilm. 2023 - graafinen suunnittelu: Luke Bird / Tuula Mäkiä - Hiver À Sokcho 2016 - suomennos: Anu Partanen - Siltala 

Kertoja (jolla ei ole nimeä. Kutsun siis Kertojaksi.) on kaksikymmentäkolmevuotias ranskalais-korealainen nainen, joka työskentelee hieman rähjäisessä pensionaatissa Sokchon rantakaupungissa, joka sijaisee vain kuudenkymmenen kilometrin päässä Pohjois-Korean rajasta. Vanhan Parkin pensionaattia ei mainittu matkaoppaissa, vaan se oli paikka johon eksyttiin vahingossa.

On talvi, jolloin Sokchossa on kylmää ja hiljaista. Pensionaattiin saapuu ranskalainen mies,Yan Kerrand, syntynyt 1968. Mies oli tullut talviseen Sokchoon, sillä kaipasi rauhaa, jota rantakaupungissa nyt on. Kertoja antaa miehelle pienimmän huoneen , jotta olisi vähemmän siivottavaa. Mies ei tunnu panevan pahakseen. 

Asiakkaita ei ollut paljon. Japanilainen vuorikiipeilijä sekä kasvojen kauneusleikkauksesta toipuva nainen poikaystävänsä kanssa. 

Yan Kerrand on outo tyyppi, joka viihtyy itsekseen. Mies on sarjakuvapiirtäjä, joka kiertää mailmaa etsimässä aiheita piirroksiinsa. Kertoja ei tiedä sarjakuvista mitään, joten mies kiinnostaa senkin takia. Niinpä nuori nainen vakoilee miestä raollaan olevasta ovesta.
- Painoin poskeni ovenpieleen ja näin hänen juoksuttavan kättään paperilla. Hänellä oli sylissään pahvilevy paperin alustana. Kynä hapuili tietään, eteni, palasi taaksepäin, epäröi, jatkoi etsimistä. Terä ei ollut vielä koskenutkaan paperiin. (...) Oli mahdoton sanoa mitä kuvan oli tarkoitus esittää. Ehkä oksistoa tai rautaromukasaa. Lopulta tajusin hänen luonnostelleen silmää.

Kertojan ranskalainen isä oli vietellyt äidin ja sitten häipynyt. Nainen meni sunnuntai-iltaisin vastentahtoisesti äitinsä luokse ja viipyi maanantaihin.

- Äiti asui satamassa kalakauppiaille varatussa asunnossa lastaushallin yläkerrassa. Meluinen paikka. Mutta halpa. Lapsuudenkotini.

Äidillä on muutamia asioita, joista jaksaa tyttärelleen jankuttaa. Miksi tytär, joka on opiskellut Korean kirjallisuutta ja ranskaa viitsii työskennellä vaatimattomassa pensionaaatissa? Miksei Kertoja ole avioitunut? Poikaystävä kyllä on, mutta tämä on työtön. Mies oli menossa Souliin, mallitoimiston haastatteluun ja pohtii tarvitsisiko plastiikkakirurgiaa. Jos tarvitsisi, niin voisi leikauttaa nenän, leuan ja silmät. Poikaystävä ehdottaa, että Kertojakin voisi halutessaan korjata kasvojaan. 

Äiti jaksaa puhua painosta sekä mainitsee poikaystävän tavoin kasvojen kauneusleikkaukset.
- Olet taas laihtunut. Sinun pitäisi syödä.
- Olen siis mielestäsi niin ruma? -Älä ole hölmö, olen äitisi. Mutta kirurgian avulla voisit löytää paremman työpaikan. 

Palatkaamme ranskalaismieheen. Kerrand alkaa pyytää Kertojaa mukaansa kun haluaa tutustua ympäristöön. Ajokortiton mies haluaisi lähteä käymään ei-kenekään-maalla Pohjois-Korean rajalla. Mies pyytää, että Kertoja tulisi kuskiksi ja Kertoja lähtee. Sitten Kerrand haluaisi seuraa Seoraksanin luonnonpuistoon ja sinnekin Kertoja lähtee. 

Kerrandin ja Kertojan keskustelunaiheet eivät ole kummoisia. He puhuvat miehen työstä ja Kertojaa kiinnostaa sattuneista syistä Ranska ja Normandia. 

 

Ruoka on eräs teema, joskaan en aina tiedä mistä ruuasta on kyse. Fugun tiesin, mutten muita. Niinpä googlasin. Kertojan äiti, joka on myös kalakauppias, on taitava fugun eli pallokalan käsittelijä. 
- Hän leikkasi sen kurkun auki. Sitten seurasi vaihe jolloin oli oltava varovainen: myrkkyä täynnä olevien suoliston, munarauhasten ja maksan poistaminen ilman että puhkaisi niitä. Hän ei ikinä antaisi minun käsitellä fugua.

Lopussa Kertoja valmistaa fugua. Söisinkö sitä? Tuskin.

Paljon syödään myös tteokgukia, joka on keittoa. Se on tehty viipaloiduista riisikakuista ja mukana on usein lihaa, merilevää ja kananmunaa. Korealaiset syövät tteokgukia etenkin uuden vuoden päivänä, sillä vanhan kansan mukaan se tuo hyvää onnea.
Alkuun Kertoja pyytää Kerrandia syömään, mutta joka kerran turhaan. Mies ei tule. 

Pikkuinen kirja, sekä kooltaan että sivumäärältään. Silti on saatu mahtumaan paljon eri teemoja. Sokcho on kylmä ja kolkko paikka, eivätkä ihmisetkään tunnu sen mukavimmilta. Silti melankolisessa tarinassa on jotakin, joka vetää puoleensa. Etenkin yksinäisen nuoren tytön ja asukkaana olleen vanhemman miehen kohtaaminen. Kertoja tuntui olevan hieman hukassa elämänsä kanssa ja toivoin, että löytäisi oman polkunsa. 

Tarina on nopealukuinen, sillä kirjasta tai oikeammin kirjasessa (myös kooltaan pieni) on vain 148 sivua, ja jotkut sivut ovat tyhjiä ja luvut ovat lyhyitä. Erikoinen teos, joka kannattaa lukea. 

Käärme mahdollistaa vuodenaikojen vaihtumisen, se on kuin kääntöpiste. Kilpikonna on talven vartija. Jollei lohikäärme, kevät, löydä käärmettä, kilpikonna ei väisty paikaltaan.

+++++++
Kirjailija
Elisa Shua Dusapin, synt. 1992 Ranskassa, on ranskalais-korealainen kirjalija, joka asuu Sveitsissä

*******
Ilmestyneet suomennokset:

Sokchon talvella.2023

Dusapin on kirjoittanut kaksi suomentamatonta teosta ylläolevan jälkeen.