Kirja sijoittuu kveeniyhteisön arktiselle alueelle 1980-luvun Pohjois-Norjaan. Teemoina öljynporaus, valaat, ilmastomuutoksen historia ja meri:
- Ämmin mukaan elämässä on vain kaksi mahdollisuutta: haihtua ilmaan tai tulla osaksi merta. Täällä meri on kaikkialla. Se on elinehto. Vedessä navigoiminen ja sieltä elannon hankkiminen ovat taidoista tärkeimmät.
Päähenkilönä on nelikymppinen Aapa, joka asuu Floridassa, mutta on nyt tullut kotikyläänsä Ruijaan. Aapa työskentelee ison öljy-yhtiön PR-osastolla tehden käsikirjoituksia mainoksiin ja dokumenttielokuviin.
- Jos teen tämän työn hyvin, minulla on mahdollisuuksia edetä koko PR-osaston päälliköksi.
Tekeillä on öljydokumentti, jossa kerrottaisiin myös Norjan öljyn historiaa. Aapan eräänä tehtävänä on haalia paikkakuntalaisia näyttelijöitä mukaan dokumenttiin.
Esiin tuli heti eräs nimi, Henrik Larsson, joka oli tunnettu öljynporaaja. Hän oli ollut mukana löytämässä suurimpia öljysuonia. Mies ei kuitenkaan ole halukas osallistumaan. Ilman Larssonin haastattelua dokumentista ei tulisi mitään.
Paikallisten näyttelijöiden sekä etenkin Henrikin saaminen mukaan on Aapalle kova paikka, sillä menneisyyteen liittyy raskaita ja kipeitä tapahtumia.
Toinen syy miksi Aapa on parinkymmen vuoden jälkeen matkustanut kotikyläänsä on Ämmin (isoäiti) huonontunut terveydentila. Nyt Ämmi on sairaalassa. Miksi Aapa on pysynyt poissa niin kauan?
- Ämmin tukka on ohutta ja valkeaa. Sellaisten höntyvien läpi näkyy kaistale ihoa, kallossa tummia läiskiä, kuin hylkeen nahka. Menen hänen luokseen, kosketan varovasti sängynpäätä. Minua pelottaa tämä etäisyys ja läheisyys, mikä meidän välillämme on.
Aapa henkilöhahmona on yllättävän negatiivinen. Nainen kiukuttelee ja puhuu rumasti ihmisille, myös läheisilleen, mutta toisaalta Aapaa ymmärtää kun lukee menneisyyden tapahtumista.
Valasta kerrotaan myös mielenkiintoisia asioista. Miksi valaat ovat olleet vihamielisiä? Syynä siihen oli ollut niiden kuulon heikentyminen.
Googlasin ja löysin tietoa: Tiedetuubi, valaan kuulo -sivuilla sanotaan, että meriliikenne, öljynetsintä ja -poraus, sotaharjoitukset jne. synnyttävät ääniaaltoja, joiden taajuus on samalla alueella valaille ominaisten äänten kanssa. Ne haittaavat valaiden kommunikointia toisensa kanssa ja tekevät lajin elämän tukalaksi.
Aapansta kertovien tapahtumien ohella kirjassa on nimettömiä päiväkirjamerkintöjä. Kertoja, jonka henkilöllisyys selviää vasta lopussa, on tutkimusaluksella, joka tutkii pohjoista napajäätikköä.
Meren muisti on ohut teos (207 s.), mutta se ei tarkoita, että kirjan sisältö olisi ohutta. Paitsi ilmastomuutosta, niin tarina kertoo myös kolmikielisestä Ruijasta, jossa elävät norjalaiset, saamelaiset ja suomalaista alkuperää olevat kveenit.
Pidin enemmän Tuhkaan piirretystä maasta, mutta kyllä Meren muistikin on hyvä. Kauniilla kielellä kerrottu monipolvinen tarina.
Upea kansi, jonka tekijää ei kirjassa näy. Olisiko kirjastolapun alla. En myöskään löytänyt tekijää netistä. Ehkä on Tuomo Parikka, joka on tehnyt edellisenkin kirjan kannen.
Pronssin väriset tekstit ja kuvio näyttävät olevan koholla, mutta muovin alta niitä ei tunne. Outoa myös, että Otavan sivuilla olevassa kansikuvassa ei näy ollenkaan tuo kaunis pronssi. (Kuva alimmaisena.)
Pidin myös esikoisteoksen kannesta (Tuomo Parikka), jossa on sama meriteema ja prossia tehosteena. (Kts. linkki.)
Komeetta on suurimmaksi osaksi jäätä, vettä ja sohjoa. Se on kuin huhtikuinen lumipallo, johon on tarttunut mullantuoksu. Kukaan ei tiedä, mikä lopulta koituu kohtaloksemme.
Pidin kovasti jo kirjailijan esikoisteoksesta ja Meren muisti oli mielestäni napakymppi. Kiinnostava aihepiiri, kveenit, Jäämeri, valaat, traumatisoitunut päähenkilö...
VastaaPoistaHyviä molemmat!
Poista