Anna Englund: Lautapalttoo

 

Minä kohtaan nämä asiat just niin ku mua ihtiä huvittaa, siihen ei ole kellään mitään sanomista. Muut ei ole minun saaphaissani eläny, ja jos olisivat, niin niillä olis puhti loppunu aikoja sitten.

Anna Englund: Lautapalttoo, 227 s. - ilm. 2022 - kansi: Elina Warsta - Siltala

Nimeni on Elena. Asun 1930 -luvun Pohjanmaalla. Olen ompelija, mutta en minä hepeneitä ompele.

Minä työskentelen mieheni Ilmarin perimässä arkkuverstaassa ja ompelen arkkuihin pehmusteita,  toppauksia, nauhoja ja helmakoristeita.
- Kun joku kuoli, oli töitä. Elena kyllä tiesi mihin ryhtyi kun meni naimisiin Ilmarin kanssa. Mutta onneksi sai ommella muutakin: liinoja ja röijyjä, vaikka palttoot olisivat olleet kaikkein mieluisimpia.

Mutta siis, en minä valita, en vaikka nyt on appiukon hautajaiset menossa ja Manta-anoppi on linnoittautunut riiheen kauhaa vuolemaan. Minä saan hoitaa kahvit, keittää *)ulosheittoteet ja katsoa että kaikille on istumapaikka. Joudun viemään pöydälle leivät, lihaliemet ja virsikirjat. Hautajaiskaramellitkin oli pitänyt piilottaa, ettei Manta ahmisi niitä salaa. 

Mutta siis, en minä valita. Itsehän olen elämäni näin järjestänyt ja kuolemasta on tullut arkea.

Sitten eräänä päivänä arkkutupaa lähestyy tummapukuinen pieni mies. Kun tulija lähestyy huomaan, että hän onkin housuihin pukeunut nainen. Hän esittäytyy Lydiaksi ja sanoo tuleensa maksamaan enonsa arkun.

Nainen tuntuu jotenkin tutulta ja tarkkailen salaa. Kirkas ja pehmeä ääni, kulmikas olemus. 

Sitten, yht'kkiä Lydia katsoo minua ja sanoo:"  Kaunis valo tulee ikkunasta kasvoillesi.". 

Lydia lähtee, ojentaa kätensä ja minä punastun. Miksi minä sillä tavalla.

Aamulla oloni on erilainen. En nähnyt edes unia kuolemasta, mutta Lydiasta näin. 

Mutta siis, en minä valita. Ilmarin kanssa arkkuja värkätään ja joskus mietin millainen ihminen arkkuun laitetaan. 

Seuraavana päivänä Lydia tulee taas. Oli unohtanut kysyä arkkupeitettä lainaan. Olin kirjaillut ison valkoisen sängynpeiton ja sen annoin.

- Pellot olivat tulvineet sulamisvesien jäljiltä, pienessä ojissa virtasi vesi. Kuovit olivat asettuneet paikoilleen ja luonto eteni omassa taitavassa tahdissaan.

Kävelen rantaa pitkin ja kuinka ollakaan törmään Lydiaan, joka kantaa kameraa kaulassaan. Lydia haluaa ottaa minusta kuvan. Minusta, jonka korvat hieman höröttävät. Sitten sain ajatuksen. Halusin puolestani ottaa Lydiasta valokuvan. Meillä oli oikein mukava rupatteluhetki kunnes molemmat lähtevät tahoilleen.

Tapaisimmeko me vielä uudelleen? Lydia on Helsingistä ja minä asun täällä Pohjanmaalla Pihlajan pienessä kylässä Kokkolan lähettyvillä. Kyllä, kyllä me tapasimme. Lydia tuli tilaamaan itselleen palttoota. Ei, ei tietenkään lautapalttoota vaan kaunista vihreäruudullista palttoota. Enpä silloin olisi arvannut mihin maailma minua vielä kuljettaa. 

...........
Jopas on viehättävä kirja! Vai voiko sanoa viehättävä kirjasta, jonka yksi teema on kuolema. Kaunista tekstiä, hyvä tarina, jota lukiessa koko ajan toivoin onnellista loppua. Tuliko se? Enpä paljasta. Olisin kuitenkin jättänyt epilogin pois tai kirjoittanut pidemmän lopun.

Elävästi kuvailtua 1930-luvun Pohjanmaata ja Helsinkiä. Kirjailijalla oli hyvät ainekset, joten miksei kirjoittanut lisää, etenkin loppupuolelle. Olisin mielelläni lukenut ainakin Elenasta enemmän. 

Henkilöhahmoista suurimman vaikutuksen teki Elena ja tietysti omanlaisensa Manta. 

Väleissä on murteella kirjoitettuja lyhyitä lukuja. Kuka muistelija on? Se selviää myöhemmin. On monia tapoja kirjoittaa kuolemasta ja Lautapalttoossa teema on kirjoitettu hyvin, arkisesti. Arkut, kuolleet ihmiset ja kuolema ylipäätään liittyvät arkkutuvan työhön. Huomaa, että kirjailija on sinut aiheen kanssa. 

Ulosheittotee oli minulle vieras asia, vaikka sukuani onkin Pohjanmaalla. Hautajaiskarkit, jotka ojennettiin lähteville vieraille, oli kääritty mustaan silkkipaperiin ja päällä oli enkelitarra. Tuskin vielä 1930-luvulla. Olivat ehkä liimattavia enkelikiiltokuvia.

Tarinassa käsitellään myös äidinkaipuuta, lapsen menettämistä ja rajoja rikkovan rakkauden uhmaamisesta.
Kaunis kirja, myös ulkonäöllisesti. Ei voi muuta kuin suositella. 

Todella upea kansi, jota tekee mieli silitellä. Ai että, kun vielä nuo kirjonnat olisivat kohokuvioina. 

Kansi jatkuu kauniina vielä takana ja takaliepeessä. 

P.S. Perinteisesti pidoissa syötiin pitkän kaavan mukaan ja lopulta tarjottiin "ulosheittoteetä", joka merkitsi pitojen loppumista. 

++++++++

Kirjailija, pilatesopettaja

Anna Englung, synt. 1980.

Kirjailija keräilee kaapit täyteen kuolemaan liittyvää antiikkia.

Kuvasin kirjailijan Siltalan tilaisuudessa marraskuussa 2022.

*******
Ilmestyneet teokset:
Lautapalttoo 2022

Kirja valittiin Helsingin Sanomien esikoisromaaniehdokkaaksi 2022. Voittoa ei nyt tullut. Palkinnon sai  Susanna Hastin Ruumis/huoneet.

Kustantajalle kiitos kirjasta!