Meri Valkama: Sinun, Margot - esikoisteos - historia - proosa

 

Missä olet? Olethan saanut kirjeeni? Mikset vastaa? Tähkä ja Seppele ovat hävinneet, ja nyt Punapyörä ja tohtori Tomaattikin ovat poissa. Häipyneet, kadonneet, suurin osa Unkariin tai Itävallan kautta länteen.

Meri Valkama: Sinun, Margot, 556 s. - ilm. 2021 - esikoisromaani - kansi: Martti Ruokonen - WSOY

Teos alkaa kirjeellä, joka on päivätty 8. lokakuuta 1989 Berliinissä ja osoitettu Erich-nimisille miehelle. Allekirjoituksena Sinun, Margot. 

Tarina rakentuu kolmesta osiosta, joista eräänä ovat Margotin vuonna 1987-1989 kirjoittamat kirjeet Erichille.

Toisena osasena vuodet 2011 ja 2012, jolloin aikuinen Vilja Siltanen löytää Markus- isänsä jäämistöstä nipun kirjeitä, jotka on allekirjoittanut Margot-niminen henkilö. Vilja lukee kirjeet ja kiiinnostuu. Äiti ei kuitenkaan halua puhua kirjeistä. 
- Luulin, että hän olisi polttanut nuo jo aikoja sitten. Silppua tuo roska, ne eivät tuo muuta kuin surua.
Vilja on tämän osion kertoja.

Sen verran äiti kuitenkin paljastaa, että Erich tarkoittaa Viljan isää. Mutta kuka on Margot, missä hän asuu ja onko ylipäätään elossa? Jos Margot löytyy, niin Vilja haluaa kertoa isänsä kuolemasta. Ja niin Vilja lähtee Berliiniin tutkimaan omaa ja perheensä taustaa.

Kolmanneksi eletään 1980-luvun Itä-Berliinissä, jolloin näkökulmat ovat Markuksen ja Rosan. Vuonna 1983 Siltaset olivat muuttaneet Itä-Berliiniin. Markus-isä oli sosialismia kannattanut toimittaja, joka työskenteli Kansan Voima-nimisen lehden ulkomaankirjeenvaihtajana. Siltasen perheeseen kuuluu myös lapsia hoitava vaimo Rosa sekä lapset, kaksivuotias Vilja sekä muutamaa vuotta vanhempi sairasteleva Matias.

Eräänä päivänä Markus kohtaa naisen ja he ihastuvat toisiinsa. Molemmat ovat tahoillaan naimisissa, mutta se ei estä intohimoa. Niin Markus ja "Margot" alkavat elää vaikeasti järjestettävää kaksoiselämää.

Mitä Vilja löytää menneisyydestä? Ja miksi Vilja on unohtanut lapsuutensa ajat Itä-Berliinissä, vaikka on viettänyt aikaa isänsä (ja "Margotin") kanssa? Miten selvinneet asiat vaikuttavat aikuiseen Viljaan? 

Kirja on paitsi rakkaustarina, niin myös mielenkiintoinen katsaus lähihistoriaan, jossa lukija saa kurkistaa aikaan ennen muurin murtumista ja Saksojen yhdistymistä.
Kirjassa on muhkeat 556 sivua, joka on esikoisteokselle paljon. Vaikka pidinkin tarinasta, niin ehkäpä silti olisin hieman tiivistänyt.
Valkama on tehnyt taustatyönsä huolella. Henkilöt ovat uskottavia ja tarinaa on helppo seurata aikajanojen vaihteluista huolimatta. Entä keitä olivat Tähkä, Seppele, Punapyörä? Oikeita nimiähän kirjeissä ei voinut käyttää. Myös Margotin ja Erichin nimien alkuperä selviää sekä se kuka on Kastanja.

Tämä esikoisteos on saanut loistavat arvostelut, mutta myös kritiiikkiä. Ja näinhän se on aina, makuja on monia. Yksi eniten kohua herättänyt arvio oli kirjallisuuslehti Parnasson. Se julkaisi teoksesta arvostelun, johon oli jäänyt vakavia asiavirheitä. Lehti väitti mm. Valkaman isän kuolleen, joka ei pidä paikkaansa. Lehti pyysi anteeksi ja julkaisi oikaisun Twitterissä. Tosin tämä ei ollut kirjailijan mukaan ainoa virhe.  Valkama kirjoitti Parnassolle vastineensa, jonka julkaisi mm. facebookissa. 
Keissi jatkuu vielä syksyllä 2022... 

Tästä ei nyt tämän enempää, googlemalla löytyy lisää jos sattuu kiinnostamaan. 
Unohdetaan siis kritiikkipuheet ja luetaan tämä hyvä teos.

En valitettavasti ehtinyt kirjoittaa teoksesta kattavammin, sillä kirja oli palautettava. Onneksi teoksesta on julkaistu monta kattavaa arviota.  Ohessa yksi linkki: Tuijata

P.S. Berliinin muuri oli Itä-Saksan rakentama muuri, joka erotti Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja DDR:stä vuosina 1961 - 1989. Muurin tarkoituksena oli estää itäberliiniläisten pääsy länteen, kun taas kirjan isän mukaan pohjimmainen tarkoitus oli suojella DDR:n kansalaisia lännen fasismilta.
Muurin murtumispäivämääränä pidetään marraskuun yhdeksättä päivää 1989.
(Lähde: mm Wikipedia)

Tytön mekko on samettia, ja sen helma hulmuaa, hiukset liehuvat kuin kesäheinä pellon reunassa. Kastanja loikkii eteenpäin kuin peura, hän on villi ja peloton.

+++++++
Helsinkiläinen toimittaja, varavaltuutettu, kirjailija
Meri Valkama, synt. 1980.  Asunut lapsuudessaan vuosia Itä-Berliinissä ja opiskellut politiikan tutkimusta ja journalismia Berliinin Freie-yliopistossa, jossa perehtyi erityisesti DDR:n aikaiseen journalismiin .

********
Ilmestyneeet teokset:
Sinun, Margot 2021
Kirja voitti vuoden 2021 Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Kirja oli myös tammikuun myydyin ja on kustantajan viimeisimmän tiedon mukaan myynyt 50 000. Onnittelut siitä!

Kommentit

  1. Tämän olen aloittanut, mutta kylläpä se alku tuntuukin jotenkin sekavalta ja vaikealta! En muutenkaan ihan aina ole monen näkökulman ystävä, näköjään menen helposti jotenkin sekaisin.
    Pahin esimerkki tästä on varmaan sinunkin lukemasi Niko Rantsin esikoisromaani. Aivan liikaa puhuvia päitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin vaikeata tehdä monesta näkökulmasta ja/tai aikajanasta selkeää tekstiä. Etenkin kuunnellessa olen törmännyt tähän ongelmaan. Ehkä tämä teos aukeaa sinulle myöhemmin tai sitten ei. Kaikista kirjoista ei tarvitse pitää.

      Poista

Lähetä kommentti