Jane Harper: Selviytyjät - itsenäinen dekkari - sis. valokuvia

 

Aivan niemekkeen kärjessä seisoi vartiossa kolme ihmisen kokoista rautahahmoa. Selviytyjät. Ne katselivat ulapalle rinnakkain luonnonvoimia uhmaten, valetut kasvot kääntyneinä kohti Mary Minervaa, joka virui aaltojen alla.
(Mary Minerva on hylky, blog. huom.)

Jane Harper: Selviytyjät, 429 s. - itsenäinen teos - suom. ilm. 2022 - Survivors 2020 - suomennos: Viia Viitanen - Tammi ****Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Olin täpinöissäni ja aloin odottaa tätä kirjaa heti kun luin että Jane Harper on Tasmaniassa tutustumassa uuden teoksensa tapahtumapaikkoihin. Olin nimittäin vain vähän aiemmin vieraillut Tasmaniassa ja kiinnosti saada tietää tuleeko eteen tuttuja paikkoja. Miten kävi? Täyttikö kirja odotukseni niiltä osin? Siitä myöhemmin lisää. 

Myrsky oli iskenyt Tasmanian etelärannikkokaupunki Evelyn Bayhin. Tuolloin oli tapahtunut jotakin, jossa menetettiin ihmishenkiä. 

Sydneyssä asuvat urheilufysioterapeutti Kieran, hänen tyttöystävänsä Mia sekä heidän kolme kuukautta vanha Audrey-tyttösensä ovat saapuneet kaksitoista vuotta myöhemmin kotiseudulleen Evelyn Bayhin. Pitkä poissaolo johtui siitä, että tuolloin nuorukaista oli syytetty eräistä myrskyssä sattuneista ikävistä tapahtumista eikä Kieran ollut halunnut jäädä paikkakunnalle. Muutamia ystäviä lukuunottamatta kotikaupunki ei ole kyennyt unohtamaan. Eikä Kieran itsekään, vaikka lääkäri oli aikoinaan neuvonut ettei Kieranin pitäisi antaa tapahtuman vaikuttaa liikaa. Muuten voisi käydä niin ettei pää kestäisi tai joutuisi ehkä huonoille teille. 

Mutta olivatko tapahtumat aikoinaan menneet siten miten Kieran itse ja paikkakuntalaiset olivat otaksuneet? Mikä on totuus?

Kieran on nyt saapunut auttamaan äitiään ja isäänsä muuttopuuhissa. Isä on pahoin dementoitunut ja on menossa hoitokotiin ja äiti haluasi muuttaa paikan lähelle. Kieran on ollut yllättynyt nähdessään isänsä niin huonossa jamassa. Äiti ei ollut halunnut kuormittaa Kierania yhtään enempää, eikä siksi ollut paljastanut isän huonontunutta tilaa. 

Sitten rannalta löytyy ruumis. Kukaan paikallisista ei ymmärrä miksi juuri hänet oli surmattu. Tapauksen saa ylikonstaapeli Chris Renn, joka ei ole joutunut pitkään aikaan hoitamaan mitään tällaista. Poliisin ovelta ovelle-kyselyt alkavat ja lopulta ollaan Kieranin perheen oven takana. Tulija ei kuitenkaan ole Renn, vaan avuksi on pyydetty rikoskomisario Sue Pendlebury Hobartista. Keskustelua sekoittaa Kieranin isä, joka heittää väliin kommentteja, jotka hämmentävät komisariota. Brian tietysti puhuu menneistä ja sekoittaa tapahtumia:
- Sanoin hänelle, ettei hänen olisi pitänyt olla siellä. (...) Ei hän ollut taitelija. Hän oli vielä koulussa.

Lopulta Pendleburylle selviää, että Brian puhuu nuoresta henkilöstä, joka katosi niin ikään myrskyn aikana kaksitoista vuotta sitten. Kadonnutta ei löydetty koskaan. 

Mitä loppujen lopuksi myrskyn aikana oli tapahtunut? 

Jos on lukenut muita Harperin dekkareita, niin tietää tyylin. Selviytyjät on myös aika hidastempoinen. On paikkakuntalaisten elämää ja spekulointeja nykytapahtumista ja menneestä, jonka uusi rantasurma nosti taas pinnalle. 
Menneisyyden tapahtumia ja ihmissuhteita käydään läpi, jotta päästään totuuteen. Onko totuus yllätys?

Evelyn Bay on fiktiivinen kaupunki Tasmanian etelärannikolla. Kuvittelen paikan lähelle Australian eteläisintä kaupunkia eli Tasmanian osavaltion pääkaupunkia Hobartia tai siitä hieman etelään.

Survivors-patsaat (Selviytyjät) lienevät myös Harperin mielikuvituksen tuotetta. 

On kokemusta ko. vesialueesta, joten saatoin samaistua Tasmanian myrskyävälle merelle ja miksei kuvailluille luolillekin, joista yksi on kirjan taustakuvassa. Joskaan kuvan luolaan ei pääse kuin veneellä. Olisi ollut mahtavaa saada paljon kuvia, mutta olosuhteet kuvaamiselle olivat haastavat. 




Harper kuvailee luontoa ja myrskyä hyvin todentuntuisesti:
- Ranta oli kadonnut. Aaltojen huiput nousivat Kieranin rintaan asti. Tuulen ajama sade nipisteli hänen ihoaan, ja meri iski korkealle kalliolle.

Tässä kirjassa ei esiinny Tasmanian piruja, harmi. Niistä olisi saanut hyvän lisän sivujuoneen. Tällä australialaisella pussipedolla on monta nimeä: pussiahma, pussipiru, Tasmanian tuholainen ja Tasmanian paholainen. Eläin painaa n. 8-12 kg ja häntä mukaanlukien on noin 75 senttimetrinen. Leuat ovat vahvat ja se murskaa niillä suuriakin luita. Nykyisin pussiahmoja elää vain Tasmaniassa ja 2020-luvulta lähtien myös Australiassa. Eläin on rauhoitettu ja sitä pidetään erittäin uhanalaisena lajina,  jonka pelätään kuolevan sukupuuttoon. (Lähde: Wikipedia)

Olisin halunnut käydä pussiahmafarmilla, mutta aika ei riittänyt vierailuun. Niinpä oli tyytyminen kirjanmerkkiin. 


Kirjanmerkki on aika söpö, mutta oikeasti Tasmanian pirulainen on hurjan näköinen terävähampainen otus:

©Peter Robinson/Pixabay

Jos Harperin edellisiä kirjoja lukiessa on tullut kuuma, niin nyt kyllä palelee. Mahtavat luonnonvoimat, joita vastaan taistellessa ihmisellä ei useinkaan ole selviytymismahdollisuuksia. Jokainen joka on uinut myrskyävässä meressä tietää kuinka pelottava ja arvaamaton meri on. Yksi liian iso aalto pystyy viemään hetkessä mennessään. Kirjaa lukiessa kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä jo pelkästään hienoista ja mahtavista luontokuvauksista. 

Alku lähti hieman hitaasti, mutta tahti kyllä paranee tarinan edetessä. Pitää olla kärsivällinen loppuun asti. Jos on pitänyt kirjailijan edellisistä teoksista, niin veikkaan, että Selviytyjätkin saattaa kolahtaa. 

Mietin kirjaa lukiessani miksei Harper kertonut Tasmaniasta enempää. Nyt tarina olisi voinut tapahtua missä vain rannikolla, jossa on nousuvesi ja myrskyjä. Tasmanian osavaltio on niin upea paikka, että olisin kirjailijana ottanut siitä enemmän irti. Ainoa tuttu paikka minulle koko kirjassa oli Hobart. 
Mm. Port Arthuriin olisi saanut jännittäviä menneisyyden tapahtumia.

Port Arthur oli alunperin rangaistussiirtokunta, johon vuodesta 1833 alkaen lähetettiin rikollisia ensin Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Irlannista ja myöhemmin muista Australian vankiloista. Vuonna 1840 vankeja oli yli 1100. 
Port Arthurista pakenemisen sanottiin olevan mahdotonta, sillä se sijaitsee Tasmanian niemimaalla, jota meri ympäröi lähes kokonaan. Rangaistussiirtola suljettiin vuonna 1877. Vuonna 2010 alue sisällytettiin Unescon maailmanperintökohteisiin ja on nykyään Tasmanian tärkein matkailukohde. Mielenkiintoinen paikka, josta lisää täällä:
https://fi.alegsaonline.com/art/78177

Kirja jakaa somessa mielipiteitä ja joidenkin mielestä Selviytyjät on tylsä. Itsekin pidän enemmän menevistä ja juonellisesti monipuolisimmista dekkareista, mutta sitten on muutamia kirjailijoita, joiden hiipuileva teksti jotenkin viehättää ja Jane Harper on minulle yksi heistä. 
Maailma on täynnä kirjoja, kaikille löytyy mieluista luettavaa. Minä jään odottamaan seuraavaa kirjaa,  jossa esiintyy taas Aaron Falk. 

Sateen ja meren äänet kantautuivat ulkoa sisään, ja niiden rauhallinen rytmi ensin voimistui ja sitten tukahtui luolastoon joka suuntaan haarautuvissa tunneleissa.

+++++++
kirjailija, ent. taloustoimittaja
Jane Harper on syntynyt v. 1980 Manchesterissa. Perhe muutti Australiaan kun Harper oli 8-vuotias. Teini-ikäisenä kirjailija muutti perheensä kanssa takaisin Britteihin, mutta palasi myöhemmin. Harper asuu nykyään Melbournessa.

Kirjailija on monesti palkittu ja kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta.

********
Ilmestyneet suomennokset:
Aaron Falk-sarja:
Kuiva kausi 2019  - Luonnonvoimat 2020

Muut:
Kadonnut mies 2021 - Selviytyjät 2022

Tulossa: Exiles jatkaa Aaron Falk-sarjaa ja ilmestyy ainakin Englannissa tammikuussa 2023, joten ei kun odottamaan suomennosta. Myönnän, että vakoilin hieman sisältöä....

Linkit:
Kuiva kausi, 1. osa

Luonnonvoimat, 2. osa

Kadonnut mies

Kommentit

  1. Hmm, miksei ehkä voisi kokeilla, tosin alun hitaus vähän huolettaa. Itselläni jää nykyään aika helposti kirja kesken jos ei nopeasti lähde vetämään. Kiitos ansiokkaasta bloggauksesta, näin perusteellista jälkeä on kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Jollei kolahda niin keskeytä, niin minä teen. Kiitos kun taas kommentoit ja kävit lukemassa. Joskus sitä innostuu kirjoittelenaan hieman enemmän...

      Poista

Lähetä kommentti