Henri Pekka Olavi Koskinen on vakuutusmatemaatikko, joka on joutunut irtisanoutumaan vakuutusyhtiötyöstään, koska ei ollut kelpuuttanut uutta pilipalihommaa. Töitä etsiessään Henri perii veljeltään velkaisen SunMunFun -nimisen seikkailupuiston. Se on kooltaan Stockmannin tavaratalon ja lentokentän välimuoto, pituus kaksisataa metriä ja korkeutta viisitoista metriä.
SunMunFunilla oli kaksi vuotta sitten allekirjoitettu hyvä sopimus Suomen Leikki-firman kanssa. Kun Henri menee puljuun tekemään tarjousta on edessä vastoinkäymisiä.
Mutta Harri tarvitsee välttämättä Hirvihypyn ja on päättänyt saada sen keinoilla millä hyvänsä.
Ikävyydet eivät lopu tähän, sillä valitettavasti puiston nykyinen kenttäpäällikkö alkaa sooloilla tavoilla, jotka heikentävät puiston toimintaa. Lasketaanko ikävyyksiin myös se, että rikostutkija Pentti Osmala nahkakengät jalassaan alkaa pyöriä nurkissa kyselemässä kaikenlaista. Mitä poliisi oikein haluaa?
Mukaan astuu myös pääomasijoittaja, joka jostain syystä ja väen vängällä haluaisi ostaa SunMunFunin.
Henriä pelottaa, että tehty työ eli puiston nostaminen velkasuosta valuu hukkaan. Miten käy SunMunFunin? Kuka on henkilö menneisyydestä? Saako Henri himoitsemansa Hirvihypyn? Henrin täytyy käyttää kaikki matemaattiset kykynsä puiston hyväksi, sikäli kun se edes riittää.
Aikamoinen tarina taas. Kirjailija itse on sanonut kirjaa rakkauskertomukseksi, joka on tietysti myös jännäri. Olen samaa mieltä: rakkautta ja rikoksia, joiden toteuttaminen ja käsittely on tuomaismaista. Turpiin tulee, mutta tulkoon.
Tuomaisen kielellinen iloittelu ja huumori kukkii tässäkin osassa. Tosin jotkut, turhan usein mainitut, Käyrän Kahvilan tuotteet tuntuvat vähän liikaa lastenkirjamaisilta, etenkin kun syötäviä on aika paljon:
- Klovnipuustit, Pikkurosvon Pimahdus, Lohikäärmeen Liekkipotut, Kapteeni Kieputuksen Kalapuikot jne.
Keskustelut naisystävän kanssa puolestaan ovat todellista mannaa:
- Sanoit puhelimessa että saattaisit haluta kasvattaa osuuttasi...osuuttamme, tai minun osuuttani sinun...
(...)
- Minusta sitä voi ajatella korkona, aloitan, - ja korkona korolle. Eli kun alkusijoitus on yksi, vuoden kuluttua meillä on yksi plus korko, mutta seuraavana vuonna yksi plus korko plus koron korko, ja sitä seuraavana vuonna...
Viihdyin Hirvikaavan parissa. Alkuun hieman nikottelin sitä että Tuomainenkin on astunut sarjakirjoittajien joukkoon, sillä olen pitänyt itsenäisistä teoksista, jotka erottavat Tuomaisen massasta. Mutta täytyyhän kirjailijan tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Tuomainen kertoi kirjamessuilla, että Jäniskertoimen jälkeen tuli vahva tunne, että Henri Koskisen tarinaa pitää jatkaa, koska se puhuttelee. Trilogian jälkeen toivon, että kirjailija palaa kirjoittamaan itsenäisiä dekkareita.
Extraplussat annan maltillisesta sivumäärästä.
Kolmannessa osassa selvinnee seikkailupuiston kohtalo. Onko edessä uppoaminen vai huikaiseva menestys? Entä mikä eläin on kirjan pääosassa? Veikkaan, että seuraavakin eläin elää luonnossa, kuten jänis ja hirvi. Kettu, minkki, susi, karhu??? Nähtäväksi jää.
Tulossa on sota, hän sanoo. - Seikkailupuistosota.
Kirjailija
Antti Tuomainen, synt. 1971 Helsingissä, jossa myös asuu.
Tuomainen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kirjailijoista, jonka kirjoja on julkaistu 30 maassa.
Ilmestyneet teokset:
Tappaja toivoakseni 2006 - Veljeni vartija 2009 - Parantaja 2010 - Synkkä niin kuin sydämeni 2013 - Kaivos 2015 - Mies joka kuoli 2016 - Palm Beach Finland 2017 - Pikku Siperia 2018 -
Tulossa: Majavateoria, ilmestyy elokuussa
Linkki ensimmäiseen osaan: Jäniskerroin 1/3
P.S. Kirjan taustakuvan, hirvi seinällä, olen kuvannut museossa.
Minulla on Jäniskerroin parhaillaan lainassa, en ole vielä aloittanut. Tykkäsin kovasti Palm Beach Finlandista, Tuomaisella on kyllä ihan oma tyylinsä.
VastaaPoistaPalm Beach Finland on yksi suosikeistani. Uskon, että pidät näistä uusistakin.
PoistaTykkäsin Jäniskertoimesta, joten tämäkin on varauksessa.
VastaaPoistaTuomaisella on kyllä ihan oma tyylinsä, dekkarit erottuvat massasta. Hirvikaava jatkaa samalla humoristisella otteella kuin Jäniskerroinkin, pidät varmaan tästäkin.
Poista