JP Koskinen: Haukansilmä - kauno -historia

 

Isä oli sanonut äidille, että rahalla sai ostettua mitä tahansa. En tiennyt, paljonko taivas maksoi, mutta kahdella kymmensenttisellä sitä varmasti sai ainakin pienen palasen.

JP Koskinen: Haukansilmä, 467 s. -ilm. 2021 - kansi: Tommi Tukiainen - taustakuva: ilmaiskuva (Pixabay) - Like ******* kirjaston kirja

Kuuran perhe lähtee 1860-luvulla Amerikkaan etsimään parempaa elämää. Joskin tuolloin maa oli sisällissodassa eli sivil vaarissa. Ensin Veikko (William), Yrjö (George), äiti (Minni) ja isä (Edward) päätyvät Nyy Joorkiin. Alku sujuukin melko hyvin, sillä isä saa töitä satulavaktorista, äiti leipoo leipiä ja pojat ansaitsevat pennosia tekemällä pieniä jobeja. Yrjö viihtyy. 

Yrjö oli nähnyt Lentin sirkuksessa taitavan aseenkäyttäjätytön ja käynyt jopa tarjoutumassa töihin. Poika oli yllättänyt tytön tarkalla näöllään. Diana ei edes nähnyt katon pientä punaista täplää, johon Yrjö oli ampunut. 

- Kuulehan Haukansilmä. homme menee näin. Sirkus tarvitsee vain yhden mestariampujan, ja se olen minä.

Tyttö jäi kuitenkin mieleen.

Sitten isälle tulee vastoinkäymisiä. 

- Vot kan ai juu? Johtaja järjestelee hommia ja se sanoo, että Edward Frost on slou. 

Isä on tunnollinen työntekijä, mutta liian hidas, joten saa potkut. Nyt pitäisi miettiä mitä tehdä. 

Kuurat eli sittemmin Frostit saavat kuulla, että Lännessä, Rio Granden varrella tarvitaan työvoimaa. Voisi ryhtyä karjapaimeneksi, kaivaa kultaa, ampua biisoneita tai vaikkapa ostaa oman tilan. 

Niin perhe lähtee ja päätyy Kansasiin Smoky Hill Riverin varrelle. Seutu oli ollut joskus dakota-intiaanien metsästysmaita.

Apuna perheellä on Foorfinger-Bob, jolla nimensä mukaisesti ei ole kuin neljä sormea ja jonka mökki on neljän mailin päässä. Bob on lunastanut omat satakuusikymmentä eekkeriään, mutta viljeli tilallaan vain nauriita.

Miten Frostit viihtyvät preerialla? Yrjöstä siellä on mukavaa, vaikka joskus on ikävä niin Nyy Joorkia kuin Piitulaa Suomessa, Hilda-mummia ja Mirja-tätiäkin. Veikko puolestaan ei viihdy ja syyttää muutosta Yrjöä, jonka olisi pitänyt olla hiljaa ilmaisista eekkereistä. Entä äiti, viihtyykö hän? No, ainahan Kansasista pois pääsisi.

Elanto on niukkaa ja intiaanit pelottavat, mutta perhe päättää sittenkin jäädä.

Eräänä aamuna käy kalpaten kun pojat ovat laitumella ajamassa mullikoita aitaukseen.

- Näin laitumella jotain outoa, mutten uskaltanut sanoa Veikolle mitään, ennen kuin olin varma. Heinät lakosivat omituisesti ja mullikat olivat levottomia. (...) Ehdin kirota ettei minulla ollut kivääriä kun joku tarttui minua hiuksista, haroin tyhjin käsin ilmaa enkä saanut otetta mistään. Yllätys oli yllätys, niin sen kai pitikin mennä...

Lakota-intiaanit hyökkäävät ja nappaavat Yrjön mukaansa. Entä miten käy muun perheen? Yrjö on varma, että heidät tapetaan. 

Näin Yrjö-Georgen matka Sa-Iston, Kamisen, Sematahin ja nuoren Unamen kanssa alkaa. He saapuvat laaksoon, jossa on ainakin sata tiipiitä ja Yrjöstä tulee Ska-Nupa eli Valkoinen piikkisika.

Pian elämä intiaanileirissä vakiintuu ja Ska-Nupa saa omat tehtävänsä: kantaa vesiruukkuja, juoksee Sa-Iston hevosen laitumelta kiinni, painii muiden lasten kanssa, ratsastaa ilman satulaa, ampuu jousella, kerää polttopuita ja yrittää tehdä leirin sotureille nuolia (vain yksi kymmenestä kelpasi)..

- Opin ottamaan vastaan iskuja ja läimäyksiä silmääkään räpäyttämättä. Painoin mieleeni jokaisen kuulemani sanan, sillä halusin tietää, mitä ympärilläni tapahtui.

Yrjö löytäessä erään äidin kadonneen lapsen alkaa leirielämä muuttua inhimillisemmäksi ja Yrjö/George/Ska-Nupa/Valkoinen piikkisaika saa uuden kutsunimen, jo Dianan aikanaan keksimän, Haukansilmän. Yrjö oli näet jo useamman kerran todistanut olevansa supertarkkanäköinen. Lisäksi intiaanit arvostavat Haukansilmän hevosten käsittelytaitoja. Poika puhuu niille hevosten kieltä - eli suomea, jota kukaan leirissä ei ymmärrä. Niinpä Haukansilmä tunnetaan myös nimellä Mies Jota Hevoset Kuuntelevat. 

 

Haukansilmä sopeutuu, mitä sitä muutakaan tässä tilanteessa voisi. Mukautumisessa auttaa Tuulijalka-hevonen ja Pyry-koira.

- Kukaan ei puhunut jobeista ja manista. Ihminen ei tarvinnut jobeja ja mania, jos hänellä oli ruokaa ja juotavaa. Oivallus nyrjäytti ajatukseni ja luulen, että sillä hetkellä kaikki vanha irtosi minusta ja putosi pimeyteen. Preerian tuuli oli huuhtonut pääni puhtaaksi ja olin syntynyt uudelleen.

En paljasta tästä mainiosta seikkailutarinasta enempää, jotta lukijoillekin jäisi jotakin. Miten Yrjö, jolla on viisi muutakin nimeä, järjestää elämänsä seuraavat parikymmentä vuotta? Nuori mies, jolla on supernäkö, joka ampuu tarkasti ja joka osaa käsitellä hevosia. Riittävätkö nämä ominaisuudet ja onko preeria se ainoa oikea asuinpaikka? Lukijoita kiinnostanee myös Haukansilmän perhe, miten heille kävi?

Aluksi fingelskan lukeminen hidasti etenemistä, mutta aika pian totuin, vaikkakin muutamia sanoja jouduin lukemaan pariin kertaan. 

- Vii niid soltser. Voor is not ouver jet. Repels sut pii tifiitit - Helti men mast pii enlistiid. - Its ö diil.  - Juu aar stupit! Pööd (lintu) ja hoos (hevonen) . 

Törmään nykyään harvoin enää seikkailuromaaneihin tai -sarjakuviin. Ne kuuluivat lähinnä lapsuuteeni ja varhaisnuoruuteeni. Isäni sai kirjapainoista Tex Willereitä ja Pecos Billejä ja toi niitä kotiin. Sen koommin en ole montaa intiaani- tai cowboyseikkailua lukenut. Viimeisin taitaa olla John Williamsin (=Stonerin kirjoittaja) Butcher's Crossing, jonka parissa myönnän kyllä viihtyneeni. Kirjan tapahtumapaikka on 1870-luvun Kansas, jossa neljä miestä lähtee etsimään ja metsästämään biisoneita. Talvi kuitenkin pääsee yllättämään miehet.  Teos on ilmestynyt alunperin 1960 ja Suomessa 2016.

Nyt luettavanani oli pesunkestävä seikkailutarina, johon on ympätty historiaa mielenkiintoisella tavalla. En ole tähän historian osa-alueeseen kovin perehtynyt, joten en tiedä mikä kaikki on sepitettä. Historian hahmoista ovat mukana ainakin esim. Chiricahua-apassien heimopäällikkö Geronimo, joka sisukkaasti taisteli Yhdysvaltain ja Meksikon laajentumista vastaan. Raakuudestaan tunnettu Geronimo ryösteli ja soti meksikolaisia vastaan ja vihasi amerikkalaisia näiden tunkeutuessa väkisin apassien maille 1850-luvulla.

Jos Geronimo kiinnostaa enemmän, niin S. M. Barrett on kirjoittanut elämäkerran: Geronimo's Story of His Life (ilm. 1906). Kirja on ostettavissa mm. Adlibriksesta 8.30€.

Mukana lisäksi kenraali Nelson A. Miled, joka loi uransa Yhdysvaltain sisällisodassa. Miled pakotti monet intiaaniheimot antautumaan Texasissa ja Coloradossa sekä pakotti lakotatkin palaamaan reservaatteihinsa.

Saamme myös tutustua kenraali George Crookiin, joka oli mukana sisällissodassa ja monissa sen jälkeen käydyissä intiaanisodissa. Crook ei kannattanut suoraa väkivaltaa ja toimi myöhemmin neuvottelijana Yhdysvaltain hallituksen ja intiaanien välillä. Apassit antoivat miehelle liikanimen Nantan Lupan eli Harmaa Susi.

Kirjan henkilöhahmot ovat hyvin todentuntuisia ja maisemakuvaukset sellaisia, että saatoin ajatuksissani hurauttaa (ratsastaa) keskelle autiota preeriaa. Ja toki intiaanit pelottivat. En olisi tuohon aikaan uskaltanut asua moisella aroalueella.

Haukansilmä on paksuin teos, jonka Koskinen on koskaan kirjoittanut, mutta kannattiko kirjoittaa näin montaa sivua (476 s.) ? Kyllä minusta, sillä kirjailija on oiva tarinankertoja, jonka tekstejä lukiessa ei ole tylsää. Tosin myönnän, että erään preeriaosion kohdalla mietin, että tätäkö tämä on loppuun asti. Mutta, olisi pitänyt luottaa kirjailijaan ja uskoa, ettei ole vain "sitä", vaan kohta jo riennetään seuraaviin koitoksiin.

On se Koskinen aika epeli kirjalijaksi. Tarttuu mies mihin kirjallisuuden genreen tahansa, niin tarinaa pukkaa. Varmaan luonnistuisi viihderomaanikin. Sepä olisikin hauska lukukokemus. 

Jos kiinnostaa historiallinen romaani, jossa on intiaaneja, valkosilmiä, sinitakkeja ja uudisasukkaita, niin tässäpä oiva kirja seikkailunnälkään.

Eni vei, Haukansilmästä on todettava, että mii laik. Let's houp tat juu laik oolsou.

+++++++++
Kirjailijasta:
Juha-Pekka eli JP Koskinen, synt. 1968 Kemijärvellä, asuu Hämeenlinnassa ja kuuluu reaalifantastikot -kirjailijaryhmään. 
Koskisesta on mukavaa kirjoittaa eri kirjallisuuslajeihin ja sanookin ettei ole yhden tempun poni ja siksi persoona on jakautunut. Omien sanojensa mukaan hänellä on kolme alter egoa: nuorisokirjailija, dekkaristi ja syvämietteinen kaunokirjailija. 
Jos kiinnostaa tutustua Koskiseen ja hänen tuotantoonsa, niin käypä hersyvästi kirjoitetuilla Savurenkaita- kotisivuilla, linkki ohessa.
https://jpkoskinen.wordpress.com

*********
Kirjailijalta on ilmestynyt lukuisia teoksia: dekkareita, novellikokoelmia, antologioita, lasten- ja nuortenkirjoja, ja yksi tietokirjakin. Lisäksi on artikkeita ja pakinoita eri lehdissä. Ohessa muutama:

Murhan vuosi-sarja: Tammikuun pimeä syli 2016 - Helmikuun kylmä kosketus 2016 - Maaliskuun mustat varjot 2017 - Huhtikuun hiipivä rakkaus 2018  - Toukokuun tuonen kukat 2019 - Kesäkuun kalmantanssi 2020 - Heinäkuun hurmeiset niityt - 2021 - sarja jatkuu...

Romaaneja:
Ristin ja raudan tie  2004 -   Viisi todistajaa 2005 - Savurenkaita 2006 - Seitsemäs temppeliherra 2007 - Punainen talvi 2010  Eilispäivän sankarit 2011 - Paholaisen vasara 2011 - Ystäväni Rasputin 2013 - Kuinka sydän pysäytetään 2015 - Luciferin oppipojat 2016 - Kannibaalien keittokirja 2017 - Kalevanpoikien kronikka 2018 -  Helppoa rahaa 2018 - Tulisiipi 2019 - Hukkuva maa 2020 - Haukansilmä 2021

Linkki edelliseen upeaan kirjaan, joka oli Finlandia-palkintoehdokas. Tulisiiven tapahtumat ovat ajallisesti jatkoa Haukansilmälle. Tulisiipi kertoo Charles Frostista eli  Kaarle Kuurasta, joka 1920-luvulla oli pikkupoika ja perhe asui tuolloin vielä Minnesotassa.

Tulisiipi

P.S. JP Koskinen kertoo Haukansilmästä Turun kirjamessuilla (Fiore, A-halli) su 3.10.2021 klo 13.15.