Toimi on hassu sukunimi. Sanahan viittaa toimintaan ja toimivaan. Se olisi hassu nimi monellekin perheelle. Varsinkin tälle. Tai myös tälle.
Kirjan alku: Tämä ei ole mitään muuta kuin murhatarina. Tai no, onhan tämä paljon muutakin. (...) Joku kuolee. Ja joku on syyllinen. Meidän täytyy yrittää selvittää kuka. Ja kuka. Ja miksi?
Ja jotta vastaus löytyisi täytyy perehtyä romaanin kaikkiin henkilöihin, joita onkin monta. Mutta älä huoli, en kerro jokaisesta.
Pääosin 1980-luvun alkupuolelle sijoittuva romaani kertoo 12-lapsisesta (tai 14-lapsisesta - mitä laskutapaa nyt haluaa käyttää) Toimin maanviljelijäperheestä, joka asuu Aapajärvellä, Tornionjokilaaksossa, Suomen puolella. Perheen "valtias" on isä-Pentti, joka käytöksellään ja teoillaan on aina saanut koko perheen pelkäämään ja olemaan varpaillaan.
Ensimmäisenä ääneen pääsee vanhin tyttö, eli Anni. Anni asuu Tukholmassa ja on raskaana. On vuosi 1981. Lapsen isä on Alex, johon Anni ei ole rakastunut.
- Ei hän ollut varmaan koskaan ollut rakastunut. Joskus hän ajatteli olevansa tunnevammainen, luultavasti se johtui lapsuudesta, kaikista niistä vuosista ilman rakkautta, joskus tuntui että myös ilman vanhempia...
Anni on matkalla lapsuudenkotiinsa, kertomaan Siiri-äidilleen, että tästä tulee mummo.
Annin jälkeen elämästään pääsevät kertomaan Lauri, Hirvo, Tatu ja loputkin perheen lapsista, kaikki kaksitoista. Ensimmäisenä oli syntynyt Elina ja sitten Riiko, mutta he olivat kuolleet jo lapsina. Heidänkin tarinansa kerrotaan. Vaikka lasten pitäisi olla tasa-arvoisia keskenään, niin molemmat vanhemmat tunnustavat, ettei se ole mahdollista. Molemmilla on suosikkinsa.
Lapset ovat hyvin erilaisia keskenään, niin ulkonäöllisesti kuin luonteiltaan, älykkyydeltään ja sukupuolisilta mieltymyksiltäänkin. Yhteistä on halu päästä pois perheen vaikutuspiiristä. Niinpä he hajaantuvat, Helsinkiin, Tukholmaan, jopa Kyprokselle. Toiset jäävät lähistölle, kuten Esko, jolle isä on luvannut tilanpidon jo kymmenen vuotta sitten, mutta mitään ei tapahdu.
"Lapset" pärjäävät kukin tavallaan, vaikka elämässä on väkivaltaa, salaisuuksia, yksinäisyyttä, alkoholismia ja ties mitä ikäviä asioita. Tuntuu, ettei oikein kenelläkään mene hyvin. Voisiko se johtua isästä?
Mutta jos on lapsilla ollut ja on edelleen rankkaa, niin ei vanhemmillakaan ole ollut helppoa. Pentti-isä oli syntynyt vuonna 1920 lestadiolaiseen perheeseen ja on kasvatettu ankaraan jumalanuskoon. Jo nuorena Pentti kuitenkin tiesi, ettei Jumalaa ole olemassa. Sisarukset olivat toisenlaisia. Jumalaapelkääviä.
Tuli sota ja Pentti lähetettiin Karjalaan, jossa tapasi teini-ikäisen Siiri Aamuvuoren.
Siiri oli vilkas karjalaistyttö, mutta häntä pidettiin perheessä vähempiarvoisena koska oli tyttö,
- Siirin ensimmäiset muistot olivat fyysisiä. Kirveleviä korvapuusteja. Tukkapöllyjä. Siiri lauloi aina, sillä sävelet vain virtasivat, vaikka äiti yritti hyssytellä. Jo kymmenvuotiaana Siiri tiesi, että aviomiehen saanti voisi olla vaikeaa, sillä eihän ruipelo, vähähiuksinen ja rinnaton voi olla hyvä naimiskauppa. Siiri oli äidille pettymys: Kuka tuollaisen kanssa haluaisi mennä naimisiin!
Toisaalta, ei Siiri itsekään ollut kovin innokas naima-asioissa. Neljätoistavuotiaaana Siiri kuitenkin tapaa tumman ja komean sotamiehen, Pentin. Olisiko nyt mahdollista päästä pois?
Kuten neljästätoista syntyneestä lapsesta voi päätellä, se oli mahdollisuus.
Yhteistä aikuisille lapsille on myös, että he alkavat puhua Siirille avioerosta. Siiri on vasta vähän yli viisikymppinen ja suurin osa lapsista on jo aikuisia, jotka ovat muuttaneet omilleen. Kotona on enää neljä nuorinta lasta, joista vanhinkin jo lukioikäinen. Lapset painostavat eroon ja ajatus jää muhimaan Siirin mieleen. Uskaltaisiko? Mitä Pentti tekisi? Tulisiko perään? Tappaisiko? Siiri tekee päätöksensä.
Entä se alussa mainittu murha? Sen vuoro tulee tarinassa aikanaan. Kuka? Ja miksi?
Tämän vuoden teoksia on vielä aika paljon lukematta, joten olen alkanut karsia kirjaston kirjoja. Sen vuoksi Perinnön kanssa oli käydä huonosti, sillä olin aikeissa palauttaa - lukematta. Onneksi en tehnyt niin ja onneksi en ole tehnyt vielä vuoden 2020 top-listoja. Perintö on nimittäin hyvä! Jos nyt listoja ylipäätään teen, niin kirja hujahtaa sinne heittämällä. Antakaas kun kerron hieman lisää.
Alussa on sivun mittainen henkilögalleria, jossa on 22 nimeä ja jonka nähdessäni kauhistuin. Ajattelin, etten ikinä pääse näin monen henkilön elämään kiinni menemättä sekaisin. Olin täysin väärässä, sillä kirjailija tuo henkilöt pikkuhiljaa mukaan ja kun lopulta kaikki ovat mukana, niin tiedän kuka kukin on. Harvinaista, että kukaan pystyy käsittelemään näin hyvin tällaista henkilömäärää. Kikka on se, että henkilöistä kerrotaan yksitellen, novellinomaisesti ja näiden rinnalla kulkee nykypäivän elämä. Taidokasta.
Kirjailija kertoi eräässä haastattelussa, että aloitti kirjan kirjoittamisen novelleina, mutta tekstin karttuessa novellit muuttivat muotoaan ja kasvoivat romaaniksi.
Vaikka kirjan teema on vaikea ja rankka, niin Wähän tapa kirjoittaa on paikoin humoristinen, olematta silti korni. Huumori auttaa.
Wähä sanoo tehneensä paljon taustatyötä, mm. etsiessään tietoja suomenruotsalaisten historiasta.
Lisäksi Wähä on käyttänyt äitinsä kokemuksia, jotka perustuvat suvun tarinoihin. Kirja itsessään on fiktiota. Vai onko? Kukapa sitä tietäisi, sillä Wähä kertoo, että heidän perheessään on kerrottu paljon tarinoita, eikä lapsena tiennyt mikä on totta ja mikä ei.
Lyhyt yhteenveto:
- Uskomattoman taidokas, kuvaileva (ei liikaa) ja paikoin humoristinen teksti.
- Selkeä rakenne: päälukuja, jotka aloittaa lyhyt sisältöalustus, esim. Siiri muistelee, osa 1: What goes around comes around. Aiheesta suurempi oikeudenmukaisuus, jos sellainen on olemassa. Tai ehkä aiheesta suurempi ironia? Päälukujen sisältä avautuu uusia lukuja, joissa henkilöt ja aikakaudet saattavat vaihdella.
- Kiinnostava tarina, jota olisin lukenut enemmänkin kuin 550 sivua (harvinaista). Tarkkaan lukemalla kirjasta voi poimia jonkinmoisia aatoksia: Jos teeskentelee että kaikki on hyvin, voiko elää koko elämänsä autuaana ja tosiasiat kiistäen?
Lisäksi, vaikka tarina ja elämän kohtalot ovat synkkiä, niin löytyy myös rakkautta ja sisarusten välistä solidaarisuutta. Tarina, joka pistää pohtimaan, mm. sitä onko poislähtö se ainoa vaihtoehto vai pitäisikö jäädä kohtaamaan vaikeudet?
- Hyvät ja erilaiset henkilöhahmot, joita oli siis paljon, mutta jotka olivat hallinnassa.
- Loistava suomennos: kiitos Sanna Mannisen.
Kaiken kaikkiaan taidokkaasti kirjoitettu kirja. Yksi vuoden 2020 parhaimmista. Suosittelen!!
P.S. Perintö oli Ruotsissa August-palkintoehdokkaana, muttei voittanut. August-palkinto on vuosittain jaettava ruotsalainen kirjallisuuspalkinto, jossa on kolme sarjaa: kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus ja lasten- ja nuortenkirjallisuus. Palkinnon arvo on 100 000 kruunua (eli noin 9879 euroa)
Miten lakata pyytämästä anteeksi että on se joka on? Miten oivaltaa että on yhtä arvokas kuin kaikki muutkin? Onko se mahdollista?
++++++++
Kirjailija, ent. näyttelijä ja laulaja
Nina Wähä, synt. 1979 Tukholmassa, jossa myös asuu. Kirjailijan äiti on kotoisin Tornionjokilaaksosta, jossa Wähä vietti lapsuuden kesiään ja oppi meänkielen.
*******
Ilmestyneet teokset:
Perintö 2020
+ suomentamattomat: S som i syster 2007 - Titta inte bakåt ! 2010
Tulossa: Ruotsissa on tammikuussa 2022 ilmestynyt Babetta, joka kertoo ainakin ystävyydestä. Voi kun suomennettaisiin pian.
^^^^^^^^^^^^
Pinterest
Twitter
Kiitos seikkaperäisestä bloggauksesta. Tämä(kin) pitää laittaa loputtomalle lukulistalle.
VastaaPoistaOle hyvä. Toivottavasti pidät kunhan saat kirjan käsiisi.
Poista