Heikki Valkama: Tulikukka, 3. osa

Nousin ylös ja astuin alttarin eteen. Sytytin suitsukkeen. Hengitin syvään sen tuoksua. Rauhoittava makeus tuntui leviävän ja täyttävän keuhkoni ja pääni. Mieleni oli tyyni.

Heikki Valkama: Tulikukka, 282 s - suom.  ilm. 2019 - 3. osa Riku Mäki -sarjaan - "ruokadekkari" - kirjan taustana Japanista saatu tauluni - Tammi ******kirjaston kirja

Japanissa asuva ja työskentelevä suomalainen huippukokki Riku Mäki on saapunut Kiotoon perehtyäkseen vanhaan perinteeseen eli herkulliseen kasvisruokaan, jota osataan valmistaa buddhalaisissa temppeleissa. Kuten kaikki japanilainen ruoka temppeliruokakin tehdään pieteetillä. Rikua on opastamassa keittiömunkki Seiya Suzuki.
- "Tiedot ja taidot ovat kuin tämä vuori", Suzuki sanoo. Ei ole keinoa hypätä suoraan vuoren huipulle. On kiivettävä askel askeleelta vaivalloista polkua pitkin huipulle. Vuorta ylös vie monta polkua. Ja kun yhden vuoren valloittaa, maailmassa on tuhat lisää.

Riku tajuaa vähitellen, että luostarissa kaikki liittyi kaikkeen.
- Vaikutti siltä, että jokaisen pavun tarina ja olemus piti selittää ja sisäistää, ennen kuin ne saattoi keittää. Sitä oli temppeliruoka.

Ruotsalainen dokumentaristi Eva Lund on saapunut kuvauryhmänsä kanssa Kiotoon. Netflixin Nordic Chefs -nimellä kulkeva projekti oli jatkoa huippusuositulle Chefs Table -sarjalle. Lund on mielellään ottanut työn vastaan, sillä siitä maksettaisiin hyvin.
Riku osallistuisi myös dokumentin tekoon ja hänen tehtävänsä oli perehtyä temppeliruokaan, kertoa potentiaalisista proteiinilähteistä ja tutustua buddhalaiseen vegaaniruokaan länsimaisin silmin.
Hankkeen kasvoina toimiminen toisi Rikulle myös julkisuutta, tuntuvan palkkion sekä ison mainossopimuksen.

Jos olivat Riku Mäki ja Eva Lund tyytyväisiä dokumentin tekoon, niin sitä oli myös Yoshihiro Maru, luostarin pyöreähkö ja lempeäkasvoinen apotti. Mies piti dokumenttia tärkeänä, sillä sen avulla buddhalaisuus ja vegaaniruokakulttuuri leviäisivät maailmalle. Lisäksi huhut kertoivat, että luostari saisi tuntuvan lahjoituksen.

Samoihin aikoihin "joku" touhuaa omiaan eli liikkuu tulitikkujen kanssa. Henkilöllä on oma näkökulmansa asioihin. Tarinassa seurataan tämän ihmisen ajatuksia ja tekemisiä omissa luvuissa.
- Hyvä ja paha, nekin kääntyivät ympäri sen mukaan, mistä suunnasta katsoi. Siksi oli oltava nöyrä. Halusin olla nöyrä oman tehtäväni edessä. Ulkomainen kokki saisi olla opetuksen kohde. Kun hän saisi opetuksen, koko maailma ymmärtäisi, että pyhät asiat oli jätettävä rauhaan.  

Mäki pääsee Kiotossa myös näkemään hienoa jokavuotista Jidai matsuria, aikakausi-festivaalia, joka ensimmäisen kerran nyt huipentuisi ilotulitukseen, Hieno ilotulitus alkaa ja Riku saa kuulla, että vuodenaika oli epätavallinen ilotulituksille. Ennen niitä oli Japanissa enimmäkseen kesäisin, jolloin järjestettiin satoja hanabi matsuri -ilotulitusfestivaaleja ympäri maata. "Hana" tarkoitti kukkaa, "bi" tulta. 

Palataksemme kirjan rikoksiin, niin:
Mitä vahinkoa tämä "joku" saa saakaan aikaiseksi? Mitkä ovat tekojen lopulliset motiivit? Ja minkälaisten tihutöiden kohteeksi suomalainen kokki Riku Mäki joutuukaan? Näihin ja muutamiin muihin asioihin haetaan ja saadaan vastaukset, jos saadaan.

Minusta Tulikukka on kolmesta ilmestyneestä Riku Mäki -kirjasta paras. Tämä on kaikinpuolin hallitumpi, niin tekstillisesti kuin tarinallisesti. Yllättävän paljon kaikenlaista on saatu mahtumaan varsinaisen rikostarinan sekaan. On ihastumisia, ihmissuhteita ja niiden aiheuttamia tapahtumia. On vanhoja tarinoita, on ruokaohjeita sekä tietoja eri raaka-aineista:
Retikka. Sen saattoi syödä raasteena. Parempaa siitä tuli, kun sitä keitti pitkään maukkaassa liemessä. Mutta parasta siitä tuli, jos sen antoi maustua pitkään etikassa, muuttua pikkelsiksi. 
On oppitunteja saken historiasta ja sen valmistuksesta. Tietoja japanilaisen ruuan historiasta ja sikäläisestä ruokakulttuurista yleensä. Eri temppeleissä oli eri koulukuntia...
Makujen piti olla yksinkertaisia, mutta ruoka sai silti maistua hyvälle. Avain olivat yrtit sekä soija, suola, miso ja dasliemi. 
Ihanhan tässä tulee vesi kielelle.

Nimesin jo ensimmäisen osan "ruokadekkariksi" ja nyt näköjään käytetään hienostuneempaa nimeä "gastrodekkari". Niin tai näin, ajatus on sama. Kirjasta kuitenkin pidin, kovastikin. Sopivan leppoisaa, raikkaasti ja ajatuksella kirjoitettu, niin että tekstistä voisi irrottaa vaikka aforismeja. Ja ne maisemakuvaukset, ne saivat ajatukset liitämään Japaniin.

Maailmassa ei ole yhtään puuta, jota tuuli ei ole ravistellut. Buddhan mukaan vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Joskus ne ovat karman seurausta. Mutta vankan puun ei kuulu kaatua tuulessa.

P.S. Tarinassa puhutaan rukouslaattojen hinnoista: 5 000 jeniä on 41.64 euroa ja 30 000 jeniä on 249,78 euroa.

+++++++++
Kirjailija, toimittaja
Heikki Valkama, synt. 1975. työskentelee Ylen uutisten Hyöty ja tiede -tiimin esimiehenä. Valkama on asunut vuosia Japanissa ja kääntänyt mm. japanilaisia sarjakuvia. Lisäksi mies on käsikirjoittanut sarjakuvia ja julkaissut Japaniin liittyviä kirjoja.

Heikki Valkama Dekkarifestivaaleilla Paasitornissa syksyllä 2019 
(ⓒPiritta's foto)

**********
Ilmestyneet teokset:
Bileet Tornissa, keskustelukirja 2002   -   Mallioppilas 2003   -   Sukelluskirja 2006   -   Vartijat, sarjakuva (yhdesä Elli Puukankaan kanssa) 2008 + 2. osa 2009 ja 3. osa 2011    -  Umami -  Japanilainen ruokakulttuuri 2007   -    Tokio, Mondo matkaopas (yhdessä Siru Vallealan ja Eija Niskasen kanssa) 2010 -     Sushikirja - Supisuomalaisesta perijapanilaiseen 2011 - 

Riku Mäki-sarja:
Pallokala 2017  -   Laserjuuri 2018 - Tulikukka 2019

Pallokala on saanut Kirja à la Carte- ja Suomen Dekkariseuran vuoden esikoisdekkari -palkinnot.

Linkki Laserjuureen:
Laserjuuri, 2. osa