Pascal Engman: Patriootit - esikoisdekkari


Hannah oli itse asiassa lakannut välittämästä ihmisten uhkailuista. Hän ei ollut erityisen peloissaan. Uhkailut olivat jo monen vuoden ajan olleet hänelle arkipäivää... 
Tämänpäiväinen artikkeli oli poikinut kaksikymmentäkaksi tuiki tavallista tappouhkausta.

Patriootit, 494 s. 
- suom.ilm. 2019
- itsenäinen teos
- Patrioterna 2017
- suomennos: Pekka Marjamäki
- WSOY
- kirjaston kirja




Tämän kirjan teema on viha, etenkin muukalaisviha. Mitä saattaa tapahtua kun viha oikein leimahtaa ja järki sumenee. Tämä kirja kertoo siitä.

Ruotsalainen August Novak on tekojensa takia päätynyt Chileen, venäläisen huumepomon henkivartijaksi.
Huumeiden lisäksi pomo tekee myös asekauppaa.
- Myytävät tuotteet ovat peräisin meidän syyrialaisista asevarastoistamme. Ei itse asiassa  mitään erikoista. Viisi Kalašnikovia ja muutama Makarov.

Ruotsalaismies on rakentanut elämäänsä Chilessä, mutta kuitenkin muistelee Ruotsia ja haluaisi muuttaa takaisin Ruotsiin siinä vaiheessa kun aika on kypsä. Mitä sellaista mies on tehnyt, ettei kykene vielä palaamaan synnyinmaahansa? Millaista elämä on huumepomon palveluksessa?

Maahanmuuttaja, tukholmalainen taksinkuljettaja Ibrahim Chamsai on kolmekymmentä vuotta sitten paennut Syyriasta. Mies on kunnollinen perheenisä, joka on kovalla työllään mahdollistanut tyttärensä yliopisto-opiskelut. Ibrahim on tyytyväinen nykyiseen kotimaahansa.
- Ruotsalaisiin pystyi aina luottamaan. Täällä poliitikot ajattelivat kansan parasta. He eivät varastaneet omaisuutta itselleen ja murhauttaneet ihmisiä.

Ibrahim lukee lehdestä, kuinka hänen maamiehensä olivat heti Ruotsiin päästyään ruvenneet esittämään jos jonkinlaisia vaatimuksia. He olivat olleet kiittämättömiä. Käyttäytyneet kuin poispilatut siat. Kieltäytyneet astumasta ulos busseista, valittaneet heille tarjotuista majoitustiloista.

Kyllä Ibrahimkin oli ollut epäluuloinen tullessaan maahan, mutta todennut sittemmin kuinka hyvin asiat Ruotsissa olivat. Ja kyllä syyrialainen taksimies saa kuulla joskus asiakkailta haukkumisia, mutta yrittää olla välittämättä.
- Arabeilla on matalampi ÄO kuin eurooppalaisilla....Kuulitko kuski, osaat sä lukea? 

Carl Cederhielm
, 28, on varakkaan isän poika, joka ei ole oikein koskaan osannut olla isälle mieliksi.
Carl lukee eri lehtien verkkosivuilta maahanmuutttajista kertovia artikkeleita:
- Afganistalaiset partalapset olivat raivonneet kylpylässä. Kaksi turvapaikanhakijaa oli raiskannut naisen. Pakolaisasunnossa oli käyty ankara veitsitappelu.

Carlia ärsyttää. Miksi Ruotsiin päästetään tällaista roskaväkeä. Laiton maahanmuuttaja oli jo murhannut monta ihmistä ajamalla kuorma-autolla heidän päälleen. Siitä huolimatta siirtolaisia haluttiin jatkuvasti lisää. Carl on sitä mieltä, että Ruotsi kuuluu ruotsalaisille ja muut ulos.
Lisäksi mies pitää tiettyjen toimittajien kirjoittamia juttuja liian
maahanmuuttomyönteisinä. Jotain pitäisi tehdä. Ja jotain Carl on jo tehnytkin, mutta se on vain alkusoittoa.

Nuori Madeleine Winther, 24,  työskentelee iltapäivälehti Nyhetsbladetin toimituksessa. Madeleinea kismittää miesten ajattelumaailma:
Madeleinea häiritsi eniten se, että miehet valehtelivat järjestään siitä, kuinka paljon he tekivät töitä, ja väittivät sitten pokkana, että heidän alallaan on mahdotonta luoda uraa, mikäli halusi työnteon lisäksi elää myös tavallista elämää.

Madeleine on kyllä taitava reportteri, mutta hän on myös äärimmäisen kunnianhimoinen ihminen, jolla on välillä kyseenalaiset tavat pyrkiä etenemään ja saamaan haluamiaan tärkeitä juttuaiheita.

Toimittajat ovat tottuneet saamaan vihapostia ja uhkailuja, mutta sitten tukholmalaistoimittajiin alkaa kohdistua kaikenlaisia väkivallantekoja. Tämän myötä Tukholmassa alkaa pelon aika. Kuka/ketkä ovat syyllisiä ja uskaltaako tavallinen kansakaan enää kulkea julkisilla paikoilla?

Alkaa varsinainen rumba, johon kaikki yllämainitut henkilöt liittyvät, kukin omalla tavallaan. Engman on tarttunut ajankohtaiseen ja vakavaan aiheeseen ja kirjoittaahan mies osaa. Paitsi muukalaisvihaa on kirjassa myös politiikkaa jonkin verran.
Tarina lähti jotenkin nihkeästi liikkeelle, joka minusta johtui Chile-osuuksista. Olisin tiivistänyt niistä vain oleellisen ja siirtynyt sitten pääpaikalle, Tukholmaan.
Monet henkilöhahmoista ovat ihmisinä ikäviä, tunteettomia jopa julmia. Kirja ei päästä lukijaansa helpolla, sillä väkivaltaa aika on paljon, ehkä vähän liikaakin. Monessa kohden tuli mieleen Anders Behring Breivikin tapaus, enkä varmaan ole ainoa, joka näin ajattelee.
Poikkeuksellisesti dekkarissa ei ole ollenkaan rikoksia tutkivia poliiseja. Teot vain tapahtuvat.
Tarinassa on aika paljon väkivallantekoja, joten se kannattaa muistaa, kun miettii lukeako vai ei.
Plussana yllätys.

P.S. Patriotismi eli isänmaallisuus, on rakkautta tai omistautumista omaa maata eli isänmaata kohtaan ja sen pitämistä muita maita parempana, ylpeyttä isänmaasta.
(Lähde: Wikipedia)

++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Chileläis-ruotsalainen Pascal Engman on  syntynyt 1986 Ruotsissa ja asuu Tukholman Vasastadissa. Kirjailija ja entinen Expressen-lehden toimittaja on päättänyt keskittyä sosiaalipoliittisiin dekkareihin. Esikoisteos sai heti hyvän vastaanoton ja niinpä elokuvaoikeudet on jo myyty Hollywoodiin.


Pascal Engman Helsinki Litissä 2019
************
Ilmestyneet teokset:
Patriootit 2019 (esikoisteos) - Eldslandet 2018 julkaistaan suomeksi 2020 ja sinä on pääosassa poliisitarkastaja Vanessa Frank.

^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa. blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen

Kommentit